Kuinka vanhana asuit vielä opiskelija-asunnossa? Ehditkö niin vanhaksi että hävetti sanoa osoitetta?
Kommentit (17)
ei se millään tasolla estä opiskelija-asunnossa elämistä. nyt 25 ja 4 vuotta opiskelija-asuntoasumista takana. Vielä pari vuotta varmaan edessä.
Miksi pitäisi hävetä? Mikä se ikä on että pitäisi hävetä? 45? 50? Jos opiskelee päätoimisesti ja on opiskelijan tulot (460/kk asumislisineen) niin opiskelija-asuntohan on vain hyvä juttu.
joskin nääkin alkaa olla melkoisen hinnakkaita jo...
Muutin suoraan avoliittoon 17-vuotiaana
Ekan lapsen sain 20-vuotiaanaPoikani muutti opiskelijakämpään 16-vuotiaana ja nyt 19-vuotiaana yksityiselle vuokralle HKI keskustaan.
Olen 30, ja asun. Tosin muutin vasta 25-vuotiaana.
Asuin opiskelijakämpässä eli yksiössä Helsingissä siihen asti kunnes muutin yhteen mieheni kanssa. Ehdin olla jo työelämässäkin mutta ei minulla ollut varaa isompaa asuntoa vuokrata tai ostaa. Tai olisi mutta sitten olisi pitänyt hyväksyä syrjemmällä asuminen.
valmistumisen jälkeen... En kyllä jäänyt niin pitkäksi aikaa siihen soluun, äkkiä pois!
Asuttiin miehen kanssa opiskelijakaksiossa halvalla niin kauan kunnes tarvittiin isompi kämppä kun esikoinen syntyi.
Opiskelija-asunnossa saivat asua jatko-opiskelijatkin. Mies siis teki väikkäriä tuolloin.
Onko kämppiksiä?
Ei ihmetellä, kavereistakin moni asuu.
t. 8
Asun edelleen, aloin opiskella uudestaan 33-vuotiaana. Mulla on kaksi lasta, joten asutaan perheasunnossa. En tiedä hävettääkö, ehkä vähän. Tässä iässä kuuluisi kai jo olla omistusasunto melkein maksettu. No, ehkä saan itselleni ostettua jonkun 25 neliöisen kopperon vanhuudenturvaksi jahka muksut muuttavat pois kotoa. Tässä talossa asuu paljon noin 30-vuotiaita lapsineen, joten en ole täydellinen kummajainen. Olen kyllä etsinyt asuntoa muualta, en ole asuntoon oikein tyytyväinen...
Meillä oli ihana, tilava kolmio omalla pihalla. Lapsille oli juuri remontoitu piha likumäkineen ja kalustettuine leikkimökkeineen. Oli pesutupa jonka vieressä kerhohuone. Monta kertaa tehtiin toisten kotiäitein kanssa niin, että mentiin yhtä aikaa pesemään pyykkiä, keittämään kerhohuoneelle kahvit ja lukemaan sinne tulevat lehdet. Lapset leikkivät keskenänä sen aikaa. Lauantaisin saunottiin samalla porukalla yhdessä. Oli ihanaa tallustella kotiin saunalta hämärässä illassa, puhtoiset lapset punaposkisina ja iloisina, kun oli saanut jutella ja nauraa naapureiden kanssa, joista tuli vuosien mittaan hyviä ystäviäni.
Meillä toimi myös oma toko koirille, koska niitä on opiskelijapareilla paljon. Rakennettiin yhdessä agilityesteitä ja saatiin hankittua aidattu alue koirien koulutukseen. Ei haitannut vaikka koira pääsi karkaamaan, se meni vain naapuriin moikkaamaan kaveriaan. :)
Oli ihanaa asua opiskelija-asunnossa. Erilaisia ihmisiä, kaikki nuoria, mieleltään edes jollain lailla avoimia. Sain tuolta alueelta hyviä ystäviä ja lapseni ikävöivät sinne vieläkin. Ei siellä kuullut samanlaista jatkuvaa valitusta ja rasistista kätinää kuin tällä uudella, varakkaalla asuinalueellamme, jossa ihmisillä on materialistisesti melkein kaikki mitä ihminen voi toivoa, mutta jossa jo kolmekymppiset on kangistuneet vaan siihen yhteen malliin ajatella ja elää.
Tietenkin mieltä lämmitti myös se, että tuon kolmion vuokra oli vain 500 euroa, eli käytännössä siellä sai asua puoli-ilmaiseksi. Rahaa jäi kivasti kaikkeen ja oli mahdollista hoitaa lapset kotona tinkimättä mistään.
Helsingissä on niin pitkät jonot niihin, etten edes yrittänyt. Kaverin kanssa muutin kimppakämppään ja sitten opiskelujen loppupuolella yksiöön.
eikä hävettänyt asua perheasunnossa. Se oli lähellä yliopistoa ja ihan tavallisen vuokra-asunnon tasoinen.
Se mikä hävetti kerran aiemmin niin asuin toisella paikkakunnalla opiskelijasolussa työn takia. Normikämppä silloin siis toisella paikkakunnalla. Olin tuolloin vajaa kolmikymppinen ja kämppiksenä joku amislainen - tyyliin 19v. tai jotain. Kerran kaverit, joilla huikea kämppä pääkaupunkiseudulla, hyvät työpaikat ja hieno auto, heittivät minut tuonne kämpälle niin silloin kyllä nolotti. Se talo näytti ihan joltain neuvostopommilta ja menikin purkuun seuraavana vuonna. Onneksi eivät tulleet sisälle. Asunnossa minulla oli tyyliin sänky ja pöytä ja verhot. Todella masentava mesta.
mutta mua välillä hävettää kun asumme kaupungin vuokrakämpässä. Tai töissä tulee sellainen tunne, kun lähes kaikki asuvat omassa. Älkääkä kysykö miksi emme osta omaa. Siksi kun Helsingissä perheasuntojen hinnat on huipussaan. Ei me edes saatais niin paljon lainaa pienituloisina.
Asuin opiskelija-asunnossa 23-vuotiaaksi, eli siihen kunnes valmistuin kauppakorkeakoulusta.
Itse en enää opiskellut, mutta mies suoritti jatko-opintoja. Sitten naapuriin muutti jotain saatananpalvojia, jotka eivät ymmärtäneet käsitettä yörauha, joten me muutimme pois.
Muutin suoraan avoliittoon 17-vuotiaana
Ekan lapsen sain 20-vuotiaana
Poikani muutti opiskelijakämpään 16-vuotiaana ja nyt 19-vuotiaana yksityiselle vuokralle HKI keskustaan.