Olen haaveillut sellaisesta rakkaudesta, josta kerrotaan leffoissa, kirjoissa jne.

Eli ihan oikeassa olet.

jotain elokuvien kaltaista nuorena tyttönä rakastuessani tulevaan mieheeni.



Nykyään lapsiperheen arjessa hohto on kyllä melkolailla mennyttä.

järkisuhteeksi. Halusin jotain muuta ja lähdin suhteesta (osin yhteinen päätös). Kokeilin sitä muuta. Palasin takaisin järkisuhteeseeni ja huomasin, että se onkin elokuvasuhde. Annoin rakkaudelle luvan olla ja kasvaa ja sain kaiken.

Ja se on toteutuessaan vielä upeampaa kuin kirjoissa.

Mutta eihän sitä mikään pakko kaikkien ole tavoitella tai toivoa löytävänsä. Se ei poista sitä faktaa että sellaista ON olemassa.

Ja muut; läskit ja taukit, voivat unelmoida ja katsoa telkkarista vaikka kauniiseen englantilaiseen maalaisidylliin sijoittuvaa henkilösuhdedraamaa.

Suhde päättyi yli 20 vuotta sitten siihen että olimme vain liian nuoria. En koskkaan enää rakasta niin.



Toisaalta jos olet järkiliitossasi onnellinen ja tyytyväinen on se ihan yhtä hyvä ratkaisu.



Ihminen ei voi valita tunteitaan eikä sitä mitä ei tunne. Tekonsa sen sijaan voi valita.

Ja muut; läskit ja taukit, voivat unelmoida ja katsoa telkkarista vaikka kauniiseen englantilaiseen maalaisidylliin sijoittuvaa henkilösuhdedraamaa.

Rakkaus ei varsinaisesti ole riippuvainen siitä mitä on ja miltä näyttää, kunhan osuu se itselle sopiva kohdalle. Ihan höpöä toi sun väitteesi, mutta tietänet sen itsekin.

Eron jälkeen tapasin nykyisen mieheni. Olimme alusta asti varmoja, että olemme toisillemme tarkoitetut. Olemme nyt naimisissa, käymme töissä, rakennamme taloa ja elämme lapsiperheen arkea, mutta rakkaus välillämme on edelleen tuollaista "elokuvamaista". En olisi uskonut että tällaista onkaan oikeasti.

Joka päivä olen loputtoman kiitollinen että olen mieheni tavannut. Että voin katsoa omaa miestäni ja tuntea aivan pakahduttavaa rakkautta ja onnea. Ja mikä ihaninta tunne on edelleen molemminpuolinen.

Eroon päättynyt liitto antaa tietysti vielä erilaisen perspektiivin asioihin. Tiedän olevani äärimmäisen onnekas.

Valitettavasti - koska se on saavuttamatonta, toteutumatonta ja tuskallista monella tavalla. Olemme kyllä saaneet nauttia toisistamme yli 20 vuoden ajan muttei koskaan oikeana parina, aina vain kaivaten ja ikävöiden. Olosuhteet ei koskaan ole sopivat, ehkä sitten seuraavassa elämässä...

mutta koskaan emme saa toisiamme.....