Äidit ja isit, mitä haluaisitte tietää adhd:sta?

Roolit ja poikkeavuus

Roolin käsite on hyödyllinen myös poikkeavuuden ymmärtämiseen. Poikkeavan rooliin joutumista sanotaan leimautumiseksi. Termi viittaa siihen, että poikkeavuus on sosiaalisen määrittelyn tulosta. Nämä määrittelyt vaihtelevat yhteiskunnasta, yhteisöstä ja ryhmästä toiseen ja ne muuttuvat aikojen kuluessa. Esimerkiksi pienellä paikkakunnilla samanlainen pukeutuminen, jota pidettäisiin samaan aikaan suurkaupungissa tavallisena tai normaalina, saattaa johtaa "erikoislaatuiseksi" leimautumiseen.

Minä en ikinä tekisi tuota lapselleni! Nyt sitä altaan kohdella tietyllä tavalla ja ongelma ikäänkuin syvenee.

Klassinen esimerkki on kiltti maalaispunkkarilapsi, jolta odotetaan agressiivista käytöstä ulkonäön perusteella ja kas, kiltti lapsi onkin yhtäkkiä agressiivinen käytökseltään.

Ettet olisi tekemässä karhunpalvelusta lapselle?

Pyllyn tuottamat ruskeat marjat!!! Ei se diagnoosi leimaa. Ihmiset leimaavat, jos leimaavat. ADHD ihmiselle itselleen se diagnoosi on usein helpotus. Valitettavasti tilastot näyttävät ikävää lukemaa nykyisestä vankilapopulaatioista, oppimishäiriöistä ja adhd:sta. Nyt tilanne on tajuttu ja viime vuosikymmenenä on tehty paljon tämän eteen. Tajuttu tukemisen merkitys, tajuttu adhd:n oikeasti olevan olemassa, tajuttu erityisopetuksen merkitys entistä suuremmissa määrin. Nykyisillä lapsilla on paremmat mahdollisuudet selvitä vähemmillä kolhuilla aikuisuuteen. Tieto on lisääntynyt ja toivottavasti resurssit riittävät edelleen näiden lasten auttamiseen ja tukemiseen. Minun aikani adhd:t ja oppimishäiriöiset... ne tarinat eivät ole kauniita.

Se, että aina on tyhmä, laiska, kuriton, liian villi, liian suulas, liian kömpelö, liian malttamaton, ei muista laiskuuttaan, ei halua keskittyä, aina vain kaikkea liian, sitä kun on kuunnellut vuosia, se leimaa. Se tarttuu. Se tekee valtavasti tuhoa minälle. Siitä tulee osa minää, vaikka sen haluaisi leikata itsestään pois. Tai alkaa täyttämään niitä odotuksia. Kun sitä on aina vain paha ja huono. Ja kun saakin yhtäkkiä sen puuttuvan palan eteen, sen ymmärryksen niin koko oma menneisyys aukeaa ihan uudella tavalla.

Kaikkihan meistä tietävät että ADHD nimitystä käytetään jatkuvasti negatiivisena haukkumis-sanana.

Jos lapsi pärjää muiden kanssa melko hyvin ilman suurempia ongelmia en missään nimessä lähtisi kertomaan ulkopuolisille diagnoosista. Mutta jos aiheutuu joka puolella vaikeuksia on ehkä hyvä krtoa asiasta niin ihmiset saavat tilaisuuden edes ymmärtää toimintaa. Useimmat eivät edes yritä ymmärtää vaan leimaavat perheen.



Se että ei kerrota ulkopuolisille diagnoosista ei ole sama kuin jättää hoidotta. Että aika turha yhdistää vankilaa ym siihen etä diagnoosista ei kerrota.

Kaikkihan meistä tietävät että ADHD nimitystä käytetään jatkuvasti negatiivisena haukkumis-sanana.

Jos lapsi pärjää muiden kanssa melko hyvin ilman suurempia ongelmia en missään nimessä lähtisi kertomaan ulkopuolisille diagnoosista. Mutta jos aiheutuu joka puolella vaikeuksia on ehkä hyvä krtoa asiasta niin ihmiset saavat tilaisuuden edes ymmärtää toimintaa. Useimmat eivät edes yritä ymmärtää vaan leimaavat perheen.

Se että ei kerrota ulkopuolisille diagnoosista ei ole sama kuin jättää hoidotta. Että aika turha yhdistää vankilaa ym siihen etä diagnoosista ei kerrota.

Asenteellisuus on se mihin on puututtava. Leima syntyy juuri siitä, ettei asioista puhuta, ettei ole tietoa ja ymmärrystä. Näistä ennakkoluuloista.

Diagnoosi ei ole yhtä kuin leima. Sitä ei ole tarkve huudella pää soikeana ympäri kyliä. Mutta itseässään dignoosi ei ole yhtä kuin leima. Diagnoosista puhuttaessa puhuin juuri ahdh -ihmisen näkökulmasta. Samaan kerroin yleisesti juuri siitä miten merkityksellisen ihmisen minälle voi se diagnoosi olla. Kun sitä ei ollut, oli vain paha ihminen, joka ei osaa mitään.

Rooleista kun puhutaan, niin se on vaikea asia. Jos ja kun on jo poikkeava, niin ei se diagnoosi sitä aina pahenna. Päin vastoin, antaa tietoa niille keille siitä on tietoa annettava. Joskus se voi olla jopa niille luokan aikuisille.

Luetellaan vaan keskeisimpiä oireita mutta ei anneta diagnoosiksi ADHD.



Samat tukitoimet saa oireluettelollakin, mutta siitä pääsee helpommin eroon kuin tietystä diagnoosista.



t. erityislapsen äiti

Sinä puhut vain nyt aikuisen ihmisen näkökannasta tästä ADHD asiasta. Tilanne on kuitenkin erilainen lapsilla ja aikuilla leimaantumisen suhteen.



Miehelläni on todettu ADHD vuosi sitten. Tokihan se oli arvattavissakin mutta tosiaan, miehen oloa se helpotti että tietää miksi?

Lapsellani on ADHD joka todettu 5 vuotiaana. Lapsi on nyt 10v. Hän taas ei tee diagnoosillaan yhtään mitään ja ei siitä puhuta ympäriinsä. Opettaja tietää ja kertoo muille opettajille asiasta jos tarvetta ilmenee, muuten ei. Lapsen kaverit eivät tiedä yhtään mitään, eikä ole tarviskaan.



Minusta diagnoosin kertomisesta ympäriinsä voi olla lapselle suunnatonta vahinkoa.



Ihan hyvä että aikuiset kertovat diagnoosistaan mutta aika edesvastuuton on vanhempi joka ehdointahdoin altistaa lapsensa syrjimiselle.



Maailma ei ole niin kaunis ja ihana paikka että tänne mahtuisivat kaikki ja kaikki hyväksyttäisiin.Itseään on oikeus myös suojella sosiaalipornolta.



T: Pölö

Tämä suunnaton adhd-viha johtuu siitä kun muutama vanhempi käyttää diagnoosia tai "diagnoosia" syynä siihen että ei kasvata lastaan. Suurinosa adhd-lasten vanhemmista ei kuitenkaan piiloudu diagnoosin taakse vaan tekevät parhaansa että heidän lapsensa saisi sairaudesta huolimatta hyvän elämän ja sopeutuisi tähän yhteiskuntaan.



Meidän tytön tarharyhmässä on yksi adhd poika. Käytös alkoi olla isompi ongelma joskus neljä vuotiaana ja on siitä lähtien ollut hoidossa ns. tuplapaikalla. Varsinkin siirtymätilanteissa tuli paljon tönimistä jne. Puhuin joskus hänen äitinsä kanssa ja heillä esim liikunta päivittäin (useamman kerran) on täysin välttämätöntä. Mietin monesti että itse en jaksaisi, mutta äiti sanoi että tunnistaa kyllä paljon pojan piirteistä itsessään joten on ehkä helpompi suhtautua (esim käveleminen ahdistaa kun juosten ehtisi näkemään niin paljon enemmän).



Nyt lapset ovat eskarissa ja olen todella yllättynyt miten paljon poika on kehittynyt. Toki ongelmien syy ei ole mihinkään hävinnyt, mutta pärjää normaalissa eskariryhmässä ja ainakaan meidän tyttö ei ole kertaakaan valittanut että häiriköisi (niinkuin ennen teki päivittäin). On muuten hyvin älykäs poika ja esim yksi niitä harvoja, joka ryhmässä osaa jo sujuvasti lukea ja kirjoittaa.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2012 klo 21:47"]

mitä seuraa jos lasta ei koskaan diagnosoida? Lapsellani ehkä on adhd - ei ole vilkas mutta tarkkaivaisuus on huonoa ja keskittyminen.

[/quote]

No jos lasta ei koskaan diagnosoida, niin lapsi voi saada loppuiäkseen tyhmän, laiskan ja saamattoman leiman. Ja siinähän menee lapselta itsetunto ja elämänhalu aika nopeasti.

Ja ADHD:sta on myös olemassa muoto nimeltään ADD, jossa keskittyminen ja tarkkaavaisuus ovat huonoa, mutta ylivilkkaus puuttuu. Itselläni diagnosoitiin tämä ADD 19-vuotiaana (v.2010). Siihen asti luultiin, että minulla olisi ollut lievä hahmotushäiriö (diagnosoitiin ollessani 6-vuotias) ja onnekseni kävin peruskoulun luki- ja hahmotushäiriöisten luokalla, jossa käytiin läpi samat asiat kuin normaaliluokassa, mutta hiukan hitaammassa tahdissa. Mutta sitten kun minun piti saada (henk. koht. syistä) ajantasaiset paperit diagnoosistani, niin minut testannut neurokirurgi sanoi minulle: "Ei sulla mitään hahmotushäiriötä ole, sulla on ADD, eli ADHD ilman sitä ylivilkkautta!" Ja sitä ennen olin jo keskeyttänyt ammattiopinnot kahdesti, ollut 4 kuukautta työharjoittelussa ja suorittanut puolivuotisen talouskoulun.
Voin sanoa, että ADHD- tai ADD-diagnoosin lapset ja nuoret saaneet EIVÄT ole automaattisesti tyhmiä, pahoja tai ilkeitä. Meillä keskittymiskyky ja tarkkaavaisuus eivät vain yksinkertaisesti pysy jatkuvasti millään tietyllä tasolla, johtuen aivojen välittäjäaineen laiskasta toiminnasta. Tämän vuoksi aivot yrittävät väkipakolla pitää keskittymiskykyä ja tarkkavaisuutta yllä hakemalla virikkeitä, joko ympäristöstä (ADHD) tai omista ajatuksista/ haaveilusta (ADD).

Ja lopuksi; ADHD- ja ADD-lapset ja nuoret tarvitsevat rutiineja, rajoja ja rakkautta ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin ikätoverinsa. Itselläni ovat nämä asiat olleet aina kunnossa, vaikka äitini on yksinhuoltaja, ja pikkuveljelläni on diagnosoitu lievä kehitysvamma.

Ja tähän mennessä olen asunut omillani kohta 3 vuotta, olen tehnyt eri pituisia työharjoittelujaksoja ja nyt opiskelen sisutusompelijaksi ja näillä näkymin valmistun keväällä 2015.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2012 klo 21:47"]

mitä seuraa jos lasta ei koskaan diagnosoida? Lapsellani ehkä on adhd - ei ole vilkas mutta tarkkaivaisuus on huonoa ja keskittyminen.

[/quote]

No jos lasta ei koskaan diagnosoida, niin lapsi voi saada loppuiäkseen tyhmän, laiskan ja saamattoman leiman. Ja siinähän menee lapselta itsetunto ja elämänhalu aika nopeasti.

Ja ADHD:sta on myös olemassa muoto nimeltään ADD, jossa keskittyminen ja tarkkaavaisuus ovat huonoa, mutta ylivilkkaus puuttuu. Itselläni diagnosoitiin tämä ADD 19-vuotiaana (v.2010). Siihen asti luultiin, että minulla olisi ollut lievä hahmotushäiriö (diagnosoitiin ollessani 6-vuotias) ja onnekseni kävin peruskoulun luki- ja hahmotushäiriöisten luokalla, jossa käytiin läpi samat asiat kuin normaaliluokassa, mutta hiukan hitaammassa tahdissa. Mutta sitten kun minun piti saada (henk. koht. syistä) ajantasaiset paperit diagnoosistani, niin minut testannut neurokirurgi sanoi minulle: "Ei sulla mitään hahmotushäiriötä ole, sulla on ADD, eli ADHD ilman sitä ylivilkkautta!" Ja sitä ennen olin jo keskeyttänyt ammattiopinnot kahdesti, ollut 4 kuukautta työharjoittelussa ja suorittanut puolivuotisen talouskoulun.
Voin sanoa, että ADHD- tai ADD-diagnoosin lapset ja nuoret saaneet EIVÄT ole automaattisesti tyhmiä, pahoja tai ilkeitä. Meillä keskittymiskyky ja tarkkaavaisuus eivät vain yksinkertaisesti pysy jatkuvasti millään tietyllä tasolla, johtuen aivojen välittäjäaineen laiskasta toiminnasta. Tämän vuoksi aivot yrittävät väkipakolla pitää keskittymiskykyä ja tarkkavaisuutta yllä hakemalla virikkeitä, joko ympäristöstä (ADHD) tai omista ajatuksista/ haaveilusta (ADD).

Ja lopuksi; ADHD- ja ADD-lapset ja nuoret tarvitsevat rutiineja, rajoja ja rakkautta ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin ikätoverinsa. Itselläni ovat nämä asiat olleet aina kunnossa, vaikka äitini on yksinhuoltaja, ja pikkuveljelläni on diagnosoitu lievä kehitysvamma.

Ja tähän mennessä olen asunut omillani kohta 3 vuotta, olen tehnyt eri pituisia työharjoittelujaksoja ja nyt opiskelen sisutusompelijaksi ja näillä näkymin valmistun keväällä 2015.

Mikä oikeus on tällä yhdellä viedä enemmän opettajan aikaa kuin muilla? Mä haluan mun lapselle yhtä paljon aikaa, erikoisoikeuksia ja rauhaa opiskella ilman, että yhden yksilön jaloittelu vie siltä keskittymiskyvyn. Tätä keskustelua seurattuani, taidampa ottaa reksiin yhteyttä, että miksi integraatio muiden kustannuksella varsinkin pääkaupunkiseudulla,jossa erityisluokka on nurkan takana!!!"

Ihan totta. Naapurin kehitysvammainenkin saa mennä taksilla kouluun ja istua pyörätuolissa koko päivän. Miksei meidän Nicopetteri? Taidankin käydä ostamassa heti sekä taksin että pyörätuolin, ettei äidin kultamussukalle vaan tule paha mieli.

tupakoitko raskausaikana? joitko alkoholia? onko teillä oikeasti aikaa lapselle vai juoksutatteko harrastuksissa? onko perheväkivaltaa? saako lapsi tehdä mitä haluaa rajoitta? hyssytteletkö riehujaa vai laitatko kuriin?

ja miten diagnoosi tehdään, ne tutkimukset. Moni luulee että diagnoosin voi tuosta vaan hakea, jos lapsi on rasittava, ettei tarvitse kasvattaa sitä vaan voi syyttää tautia.



Mitä on käytännössä elää adhd-lapsen kanssa ja miten se on erilaista kuin tavallinen vanhemmuus.

Tai onko sun mielestä ihan ok kysellä niitä sulta vanhempainillassa?



Ap, munkin laspsella on adhd ja as ja mä olen valitettavsri huomannut, ,että ei niistä kannata mitään puhua. Ne jotka tajuaa, tajuaa ja tietää puhumattakin ja ääliöt ei taas tajua, vaikkamiten selittäis. Ne on ne kauha ja lusikka joilla on annettu ja joilla voi vaatia, eikä ne muutu...

joka tosiaan kaipaisi valistusta. Alkaen häiriön nimen oikeinkirjoituksesta.

Tai onko sun mielestä ihan ok kysellä niitä sulta vanhempainillassa?



Ap, munkin laspsella on adhd ja as ja mä olen valitettavsri huomannut, ,että ei niistä kannata mitään puhua. Ne jotka tajuaa, tajuaa ja tietää puhumattakin ja ääliöt ei taas tajua, vaikkamiten selittäis. Ne on ne kauha ja lusikka joilla on annettu ja joilla voi vaatia, eikä ne muutu...

Joo. Ajattelin, että kertoisinkin nimenomaan siitä, miten tämä adhd näkyy arjessa ja koulussa. Ja siitä, että ei tarvitse kummastella, jos oma lapsi kertoo mitä tämä meidän lapsi taas teki tai miten sai jotain erikoisvapauksia.



Ja voinhan toki kertoa, että lapsi oli meidän ensimmäinen, ei ymmärretty ensin, että on jotain erikoista. En juonut, en polttanut raskausaikana, harrastus kerran viikkoon aloitettiin 6-vuotiaana. Ongelma ei ole selvä ylivilkkaus, vaan jatkuva tarkkaamattomuus, keskittymisen vaikeudet, puhuminen, häsläys ja siirtymisten vaikeudet. Vanhempana koen jatkuvaa huonoutta, sillä olen töissä ns. kasvatusalan ammattilaisena ja ammatti-identiteetti ja adhd-lapsen äitiys tuntuvat toisinaan ristiriitaisilta.



ap

Mun pojalla ei ole (vielä) diagnoosia, mutta hänelle on joka aamu hankalaa kouluunlähtö, illalla harrastukseen lähtiessä, mihin tahansa uuteen paikkaan mennessä. Saattaa panna jarrut päälle tai pelätä jotain ihme juttua, kiukutella,kehittää jonkun vaivan (mahakipu) tms. Ovatko nämä siirtymisen vaikeutta?

tietää miksi se on niin yleistä nykyään ja mistä se johtuu, mutta siihen sulla tuskin on vastausta.

Meillä on myös vaikeaa siirtyä tilanteesta toiseen, oli se kiva juttu tai vähemmän kiva. ja tätä on ollut aina. Yksi kumma uskomus adhd:n liittyy ja se on, että adhd -lapsi ei pysty keskittymään mihinkään. Meillekin sanottiin neuvolassa, että jos lapsi katsoo telkkaria keskittyneesti esim. 30 min, kyseessä ei voi olla adhd. No, asiantuntijoiden mukaan adhd-lapsi todellakin keskittyy, hyvin, mutta vain omiin kiinnostuksen kohteisiin ja omaehtoisesti. Että se siitä.

henkilö on ilkeä ja huonokäytöksinen toisia kohtaan? Vai onko se vain luonteenpiirre?

vaan adhd-tutkimus ja diagnosointi on edistynyt. Ennen nämä lapset leimattiin yksinkertaisesti pahantapaisiksi ja moni syrjäytyi opiskelu- ja työelämästä. Rikollisista melko moni omaa tämän häiriön.