50 v. nainen, jos olisit 10 v. nuorempi, mitä tekisit toisin?!
Vai käykö täällä viisikymppisiä naisia. Olen itse nelikymppinen ja olisin kiinnostunut kuulemaan :)
Kommentit (10)
Tekemättä tästä pelkästään koti-/uraäiti -keskustelua minä olen taas ajatellut, että on ollut omalle elämälleni mielekkäämpää, että olen myös urallani pysynyt ns. kärryillä.
Olin nuorimmaisen kanssa kotona vuoden.
Ehkä sitä tosiaan ajattelee eri lailla sitten kun mitään mahdollisuutta lasten kanssa kotona olemiseen ei tosiaankaan enää ole!
ap
se minkä tekisin toisin on yhden sähköpostiviestin lähettäminen. Lähettäisin sen 10v vuotta aiemmin
Nyt ei enää viitsi, silloin en uskaltanut.
mutta vastaan kuitenkin. Mitä olisin tehnyt 30-vuotiaana toisin, jos tietäisin sen minkä nyt? Olisin ottanut yksityisen sairauskuluvakuutuksen. Nyt en enää saa.
Odotan varmaan jotain valaistumista vielä, hih.
Tai ainakin nelikymppisenä olen fiksumpi kuin kolmikymppisenä!
Miten suhtaudutte rupsahtamiseen? Vielä pari vuotta ei tarvinnut miettiä silmäryppyjä, nyt täytyy. TYLSÄÄ!!
ap
Ja se tuo taas lisää varmuutta ja varmuus näkyy hyvänä itsetuntona ja upeana kypsyytenä. Kun ei edes ole rupsahtanut (täsmälleen samat mitat kuin 40v) ainakaan miehen mielestä:) Ryppyjä aavistuksen silmäkulmissa - naururypyt kertoo vain hyvästä elämästä!
En näe muuta eroa 40v:nä oloon kuin sen että noita muksuja ei enää tule, viimeisen tein 42v:nä. Odotellaan tuon kuopuksen kasvamista että päästään elämään "itsellemme" miehen kanssa... kovasti on ihania haaveita tulevaisuuden varalle!
4
Kaikella on aikansa. Nelikymppisenä olin vielä tiukasti kotielämän pauloissa, nyt viisikymppisenä se aika alkaa olla ohi. Myös parisuhteessa on nyt vapaampaa, emme pidä enää kynsin hampain toisistamme kiinni, vaan luotamme, että rakkaus kantaa. Ja kuinka ollakaan, ihailijoitakin on ilmaantunut. Nuorena en ollut kauneimmasta päästä, mutta nyt kaunottaret ovat rupsahtaneet ja elähtäneet, minä sen sijaan olen n.s. hyvin säilynyt hyvien geenieni ansiosta. Tämä on tietysti pinnallista, mutta tuottaa minulle suurta tyydytystä, on palsamia vanhoihin haavoihin.
Tekemättä tästä pelkästään koti-/uraäiti -keskustelua minä olen taas ajatellut, että on ollut omalle elämälleni mielekkäämpää, että olen myös urallani pysynyt ns. kärryillä. Olin nuorimmaisen kanssa kotona vuoden. Ehkä sitä tosiaan ajattelee eri lailla sitten kun mitään mahdollisuutta lasten kanssa kotona olemiseen ei tosiaankaan enää ole! ap
siis että jos on lasten kanssa kotona niin ns. putoaa kärryiltä uransa suhteen. Erittäin harva tehtävä on sellainen, että sitä ei enää ikinä kykene oppimaan, jos on välillä poissa työelämästä. Miten ihmeessä voidaan pitää sapattivapaita, matkata maailman ympäri jne. kesken työuran, jos sen jälkeen ei enää osaa mitään? Ihan sama lasten kanssa: suurin osa työtehtävistä on sellaisia, että vuosi tai kaksi lasten kanssa ei pudota kärryiltä millään tavalla.
Omalle elämälleni olisi ollut paljon, paljon mielekkäänpää olla enemmän omien lasten kanssa kuin istua tyhjänpäiväisissä palavereissa pelaamassa ristinollaa itseni kanssa. Valitettavasti on olemassa myös sellainen työelämä, jossa ns. hyvätuloiset leikkivät tekevänsä töitä. Jollekin se on uran huipentuma. Jälkikäteen tajuaa, että pari vuotta poissa työpaikan paskanjauhanna pasteijapöydistä ei olisi tuhonnut yhtään mitään.
PS. Minusta kotiäiti on henkilö, jolla ei ole työpaikkaa, johon palata. Jos on hoitovapaalla, ei ole kotiäti vaan äiti kotona, siinä on vissi ero.
Eilen nimittäin surin sitä, etten ole 40-vuotias. Olisin mennyt lähihoitajakouluun.
Vaikka lähihoitajan (ja nimenomaan vanhustenhoito) työ on huonommin palkattua kuin nykyinen, olisi se kuitenkin arvokasta työtä, toisin kuin nykyinen tietokoneella istuminen ja paperinpyörittely.
ja olisin lasten kanssa pitempään kotona. Tässä vaiheessa tajuaa, että työelämä ei ikinä anna niin paljoa hyviä hetkiä kuin vuodet lasten kanssa kotona. (ei, mies ei maksanut kotonaolemistani vaan säästin etukäteen ja elin pääomatuloilla, joten turha valittaa, että elit äijäsi siivellä).