Miks salkkareissa osa II
Helenalla on sukkahousut ja kengät jalassa rakastelun aikana? Tokkopa tuon ikäisellä olisi stay upitkaan.
Kommentit (27326)
Tää Kristiinan muistinmenetys on kyllä tosiaan melko epälooginen. Esim. kun Kristiina selailee niitä valokuvakansioita, niin luulisi että niissä olisi kuvia esim. Miian hautajaisista ja muista tapahtumista, jotka on tapahtunut sen vaiheen jälkeen, mitä "Liisa" nyt elää.
Ullan kommentit muistinmenetykseen liittyen olivat taas loistavia. Ullaa ehtikin olla jo vähän ikävä, mutta juonipaljastuksista päätellen on enemmän esillä tulevissa jaksoissa.
Lima-Anton voisi olla hiustensa ja lipävyytensä puolesta Akin salainen poika. Molemmat näyttelijät myös viihtyy musikaalien parissa.
Miksi uimahallin ovessa on ilmoitus ainoastaan vesijumpan peruuntumisesta. Luulisi allasremontin vaikuttavan myös uimiseen ja muutenkin koko uimahallin käyttöön :D
Jirin näyttelijältä mun mielestä jotenkin poikkeuksellisen huonosti näytelty se kohtaus, jossa Severi arvuuttelee isoveljensä kiinnostusta Alissaa kohtaan.
Mihin muuten se Severin Instagram-juonikuvio jäi? Sehän lupaili tapailla tyttöä myöskin jatkossa, Jiriltä salaa.
Hah, sossutädin pullistuvia silmiä ja tismalleen samalla nuotilla kulkevia lauseita olikin jo ikävä..
Elias teki Akille listan viineistä, johon tykästyi Brysselissä. Oh please. Miten lukioikäinen /
lukiosta juuri valmistunut voi olla jo viiniasiantuntija?
Voi Ulla. Säälitti tämän päivän jaksossa. Voisinpa alkaa Ullan ystäväksi 😁
Toivottavasti Ullan tapaama mies ei paljastu hämärähemmoksi. Niitäkin on tässä sarjassa riittänyt. Muistaakseni katsomistani tämän tyyppisistä sarjoista eniten hämärähemmoja on kuitenkin ollut ruotsalaisessa Varustamossa.
Tämän viikon juonipaljastukset vaikuttivat lupaavimmilta kuin kevätkauden aikaisemmat. Silti ärsyttää taas luvassa oleva ilmeisen turha mustasukkaisuus ja samojen vanhojen kuvioiden jauhaminen jälleen kerran.
Nikkiset vituttaa! Toivottavasti tuo juonikuvio ei kestä enää pitkään.
Katson sarjan jokaisen jakson ja sarjan on suosikkisarjani ja tiedän sarjan olevan fiktiota, mutta silti haluan säilyttää tietyn siihen liittyvän illuusion. En halua koskaan törmätä missään sarjan näyttelijöihin, olen nähnyt kaksi livenä täysin sattumalta ja molemmat ovat olleet hyvin kiusallisia tilanteita, enkä tietää mitään siitä, millaisia oikeasti ovat. En myöskään halua nähdä muita ohjelmia, joissa sarjan näyttelijät esiintyvät omana itsenään esim. viihdeohjelmat tai tietää, miten sarjaa tehdään tai päätyä näkemään sarjan kuvauksia. Itse en koskaan voisi myöskään kuvitella päätyväni tälläiseen sarjaan näyttelemään. Myönnän, että joskus lapsena haaveilin näyttelijän urasta ja olinkin ala-asteella näytelmäkerhossa. Nykyään sitä vastoin voisin hyvinkin kuvitella kirjoittavani vastaavaa sarjaa. Minulla on kaikenlaisia ajatuksia ja olen monta kertaa osunut oikeaan, vaikka merkit ovatkin olleet hyvin selvät.
Yritin suositella tätä keskusteluketjua sarjaa seuraavalle ystävälleni, mutta ei innostunut, vaikka kuinka kehuin.
Mitä sarjassa ei ole vielä tapahtunut ? Sarjassa on nähty mm. homoseksuaaleja, kuoleman lavastusta, auto-onnettomuuksia, ampumisia, murhia, mustasukkaisuutta, pilalle menneitä häitä, uskottomuutta, salattuja lapsia/isiä/kaksoisvelijä, prostituutiota, erilaisia päihdeongelmia,huumeita, mielenterveysongelmia, sekoamisia, käsittämättömiä kimppakämppiä eli lähes jokaisella on ollut mitä ihmeellisimpiä asumisjärjestelyjä, syöpiä, tulipalo, räjähdys, sieppaus jne.
Mutta siis mitä sarjassa ei ole vielä ollut ? Ainakaan kukaan ei ole vielä paljastunut vieraan vallan vakoojaksi tai aseksuaalisiksi. Onko sarjassa myöskään ollut kunnon wt-loisipummia ? Noh, Joonatan ja Joonatanin tuttava olivat aika lähellä. Sarjassa hiv:ä on sairastanut vain Karin ex. Noora, joka oli ilmeisesti saanut tartunnan jo ennen kuin tuli sarjaan. Mutta kukaan sarjan keskeisistä henkilöistä ei ole sairastunut sarjassa oloaikanaan. Onko kukaan hahmo yrittänyt tai päätynyt kunnolla julkkikseksi ? Sepolla oli tietysti omat kuvionsa. Onko sarjassa tapahtunut vesionnettomuutta ? Mitä uusia asioita sarjassa voisi vielä tapahtua ?
Duo Osmo eli Ismo ja Ossihan olivat jonkin asteen julkkiksia :D Sarjaan tarvittaisiin joku kunnon pyrkyri, jolla on suuret luulot itsestään mutta joka elää sossun tuilla ja tulee loisimaan Pihlajakadun varakkaiden nurkkiin :D
Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, Joonatan ja Joonatanin tuttava olivat aika lähellä tuollaista, mutta eivät kuitenkaan ihan. Mutta taitaa se Joonatan sarjassa olleista vakihahmoista olla ollut pahin loisipummi. Kari on sitten jo vähän toinen juttu.
Ullalla on vihkisormus, vaikka on eronnu Seposta.
Mitä ei olla vielä nähty? Noh, esim. av-mamma, bloggausilmiö, fitness (Iidan anoreksiassa oli vähän kylläkin sitä himoliikkumistakin), homoparin adoptio (esim. kiinalainen tai afrikkalainen lapsi), nettiriippuvuus, yliopisto-opiskelua, gradun/väikkärin tekoa ja siihen mahdollisesti liittyviä ongelmia (jumitus, plagiointi, tms), turvapaikanhakija, terrorismia, vela-ihmisiä, hipstereitä (tai no esittihän Tale sellaista:D), koira tai kissa lemmikkinä (kani, käärme ja hevonen on nähty), perussuomalainen, suomenruotsalainen, punkkari, rokkari, hevari, gootti, taiteilijaperhe, ateisti, maahanmuuttajaperhe, jonkun ihmisen katoaminen ja tapaturmainen kuolema (ei aina niitä murhia), tms.
Kaipaan edelleen niitä juhlapyhiä (joulu, juhannus, vappu, pääsiäinen, uusi vuosi, halloween, ystävänpäivä, jne, joista saisi mehukkaita juonikuvioita), taloyhtiön kokouksia, pihatalkoita, Ismon kauppaa, jne.
Olisi kiva nähdä joskus teemajaksoja kuten vaikkapa noita juhlapyhiä, ulkomaan lomia (niitä ollutkin pari), mökkeilyä Pihlajakadun taloyhtiön yhteisellä mökillä, tms. Lisäksi toivon Jannen perheen muuttamista Pihlajakadulle.
Antonista:
"20-vuotiaalle Saariselle näyttelijän työ on vielä uutta, mutta palautteeseen hän osaa suhtautua jo ammattitaidolla.
– Eihän se kivalta tunnu. Täytyy vain suhtautua palautteeseen huumorilla. Onneksi Antonista löytyy myös toinen puoli, johon katsojat pääsevät tutustumaan kevään aikana, Saarinen lupaa."
Mikähän tämä toinen puoli on? Hyvä, että hahmo on kehittymässä tai ainakin saamassa uusia sävyjä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ei olla vielä nähty? Noh, esim. av-mamma, bloggausilmiö, fitness (Iidan anoreksiassa oli vähän kylläkin sitä himoliikkumistakin), homoparin adoptio (esim. kiinalainen tai afrikkalainen lapsi), nettiriippuvuus, yliopisto-opiskelua, gradun/väikkärin tekoa ja siihen mahdollisesti liittyviä ongelmia (jumitus, plagiointi, tms), turvapaikanhakija, terrorismia, vela-ihmisiä, hipstereitä (tai no esittihän Tale sellaista:D), koira tai kissa lemmikkinä (kani, käärme ja hevonen on nähty), perussuomalainen, suomenruotsalainen, punkkari, rokkari, hevari, gootti, taiteilijaperhe, ateisti, maahanmuuttajaperhe, jonkun ihmisen katoaminen ja tapaturmainen kuolema (ei aina niitä murhia), tms.
Kaipaan edelleen niitä juhlapyhiä (joulu, juhannus, vappu, pääsiäinen, uusi vuosi, halloween, ystävänpäivä, jne, joista saisi mehukkaita juonikuvioita), taloyhtiön kokouksia, pihatalkoita, Ismon kauppaa, jne.
Olisi kiva nähdä joskus teemajaksoja kuten vaikkapa noita juhlapyhiä, ulkomaan lomia (niitä ollutkin pari), mökkeilyä Pihlajakadun taloyhtiön yhteisellä mökillä, tms. Lisäksi toivon Jannen perheen muuttamista Pihlajakadulle.
Sarjan alkuaikoina Aleksilla oli ongelmia opintojensa kanssa ja päätyi plagioimaan jonkun työn. Ainakin minun mielestäni Monica ja Camilla muistuttavat velaa. Ymmärtääkseni Camilla, Monica ja Isabella ovat suomenruotsalaisia.
Gunnar vaikuttaa aika charmantilta silver foxilta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ei olla vielä nähty? Noh, esim. av-mamma, bloggausilmiö, fitness (Iidan anoreksiassa oli vähän kylläkin sitä himoliikkumistakin), homoparin adoptio (esim. kiinalainen tai afrikkalainen lapsi), nettiriippuvuus, yliopisto-opiskelua, gradun/väikkärin tekoa ja siihen mahdollisesti liittyviä ongelmia (jumitus, plagiointi, tms), turvapaikanhakija, terrorismia, vela-ihmisiä, hipstereitä (tai no esittihän Tale sellaista:D), koira tai kissa lemmikkinä (kani, käärme ja hevonen on nähty), perussuomalainen, suomenruotsalainen, punkkari, rokkari, hevari, gootti, taiteilijaperhe, ateisti, maahanmuuttajaperhe, jonkun ihmisen katoaminen ja tapaturmainen kuolema (ei aina niitä murhia), tms.
Kaipaan edelleen niitä juhlapyhiä (joulu, juhannus, vappu, pääsiäinen, uusi vuosi, halloween, ystävänpäivä, jne, joista saisi mehukkaita juonikuvioita), taloyhtiön kokouksia, pihatalkoita, Ismon kauppaa, jne.
Olisi kiva nähdä joskus teemajaksoja kuten vaikkapa noita juhlapyhiä, ulkomaan lomia (niitä ollutkin pari), mökkeilyä Pihlajakadun taloyhtiön yhteisellä mökillä, tms. Lisäksi toivon Jannen perheen muuttamista Pihlajakadulle.
Kenellä on ollut hevonen? Helenalla oli joskus se villakoira, jota se sen toyboy käytti lenkillä :D

Kiitos tästä! Käyttökelpoisia idiksiä!
T. Käsikirjoitustiimi
Liisa-Kristiinalla taitaa olla nyt hieman valikoiva muistinmenetys. Hän on ihmetellyt Ismon ja Kallen muuttunutta ulkonäköä. Mutta oma ja Ullan vanheneminen, ei ole sen sijaan herättänyt suurempia kysymyksiä.