Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmuus hukassa
10.07.2012 |
Onko minun äitini ainoa lajissaan? Hän ei juuri ollenkaan auta minua lasten kanssa. Minulla on vaikea elämäntilanne takana ja nyt yh;na yritän sinnitellä. Oma äitini sai paljon apua omilta vanhemmiltaan kun minä olin pieni. Vietin kesät mummolassa. Nyt en osaisi kuvitellakkaan, että lapseni viettäisivät koko kesän mummon hoidossa. Kun menemme kylään, joudumme viemään omat eväät, koska ei hänellä ole mitään varattuna syötäväksi. Ei siis edes näkkileipää.
Tuli mieleen kun sumplin kesän lastenhoitoa, että olispa ihanaa jos lapset voisivat viettää lyhennettyä hoitopäivää ja aloittaa aamu ja iltapäivä mummon hoiteissa. En siis ajatellut että olisivat kokopäiväisesti mummon kanssa.
Ei se minusta mitään kivaa lapsillekkaan jos pelaisivat ja katsoisivat telkkaa kokopäivän. Eihän hyvän hoidon peruste ole se, että Lapset pysyvät elossa. Vaan että olisivat ja puuhastelisivat yhdessä, mutta jotenkin tuntuu että se on liikaa pyydetty.
Vai olenko minä liian vaatelias?
Kommentit (70)
herätä aamulla klo 5.30, jotta ehtii luoksesi klo 7.00 ja on siellä 2 tuntia. Sitten lapset pitää viedä hoitoon ja hakea sieltä taas 14.00. Siinä välissä ei oikein ehdi tekemään mitään. Illalla olisi kotona vasta 18.00 jälkeen ja sinä olisit sitä mieltä, että ei se nyt mahdotonta ole. Olla sidottuna perheeseesi koko päiväksi saamatta vastineeksi muuta kuin märinäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä projisoit omaa käytöstäsi, mutta minä osaan olla kiitollinen avusta. Varsinkin kun sitä tarvitaan paljon. Ap
Ehkä projisoit omaa käytöstäsi, mutta minä osaan olla kiitollinen avusta. Varsinkin kun sitä tarvitaan paljon. Ap
Kirjoitusta ja kommenttejasi luettaessa "pieni" märinä päällä koko ajan. Kiitollisuutta ei oikein välittynyt.
Isovanhemmat ovat kuin yö päivä. Omat vanhempani hoitavat mielellään lapsiamme ja ottavat yökylään. Mieheni vanhemmat ovat hoitaneet lapsiamme tasan kaksi iltaa parin tunnin ajan sekä esikoista vauvana päiväunien ajan. Huvittavinta on se millaisen numeron he tekevät tuosta hoitamisesta. Olen kuullut anopin sanovan puhelmisessa miten taas on lapset heillä. Vierailemme heillä 4-8 kertaa vuodessa. Ollessamme heillä keksivät jonkun aktiviteetin, missä ovat mukana viisi minuuttia ja räpsivät kuvia. Muille sitten selittävät miten koko päivä oltiin pulkkamäessä, vaikka todellisuudessa laskettiin vain pari kertaa pulkalla. Omat lapsensa hoidattivat anopin vanhemmilla. Tuo "koko kesä mummolassa"-juttu kuulostaa erittäin tutulta! Jo esikoisen raskausaikana alkoivat hokemaan, että jokainen hoitaa lapsensa itse. Itse he eivät kyllä ole tätä ohjetta noudattaneet.
Kaiken huippu on se, että miehen ikääntyvät vanhemmat ovat alkaneet vihjailemaan, että meidän pitäisi muuttaa lähemmäksi heitä, koska tarvitsevat apua. Olen sanonut miehelleni, että hän saa itse hoitaa tai olla hoitamatta. Minulla on omatkin vanhemmat, joista aion huolehtia heidän ikääntyessä. Itse en koe olevani mitään velkaa appivanhemmilleni.
Ehkä projisoit omaa käytöstäsi, mutta minä osaan olla kiitollinen avusta. Varsinkin kun sitä tarvitaan paljon. Ap
Kirjoitusta ja kommenttejasi luettaessa "pieni" märinä päällä koko ajan. Kiitollisuutta ei oikein välittynyt.
Varsinkaan noista kommenteista mitä minulle on sadellut. Määä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhemmat ovat kuin yö päivä. Omat vanhempani hoitavat mielellään lapsiamme ja ottavat yökylään. Mieheni vanhemmat ovat hoitaneet lapsiamme tasan kaksi iltaa parin tunnin ajan sekä esikoista vauvana päiväunien ajan. Huvittavinta on se millaisen numeron he tekevät tuosta hoitamisesta. Olen kuullut anopin sanovan puhelmisessa miten taas on lapset heillä. Vierailemme heillä 4-8 kertaa vuodessa. Ollessamme heillä keksivät jonkun aktiviteetin, missä ovat mukana viisi minuuttia ja räpsivät kuvia. Muille sitten selittävät miten koko päivä oltiin pulkkamäessä, vaikka todellisuudessa laskettiin vain pari kertaa pulkalla. Omat lapsensa hoidattivat anopin vanhemmilla. Tuo "koko kesä mummolassa"-juttu kuulostaa erittäin tutulta! Jo esikoisen raskausaikana alkoivat hokemaan, että jokainen hoitaa lapsensa itse. Itse he eivät kyllä ole tätä ohjetta noudattaneet.
Kaiken huippu on se, että miehen ikääntyvät vanhemmat ovat alkaneet vihjailemaan, että meidän pitäisi muuttaa lähemmäksi heitä, koska tarvitsevat apua. Olen sanonut miehelleni, että hän saa itse hoitaa tai olla hoitamatta. Minulla on omatkin vanhemmat, joista aion huolehtia heidän ikääntyessä. Itse en koe olevani mitään velkaa appivanhemmilleni.
Ja minusta olet ihan oikeassa ei teidän tarvitse auttaa. Kysyppä jonain hetkenä millainen toivomus heillä olisi avun suhteen ja miksi eivät tarjonneet sitä teille silloin kun eniten sitä tarvitsitte. Vaikka hieno ihminen kyllä antaisi anteeksi.Ap
se on juurikin niin miten mieheni sanoo, että lastenlasten hoito tulisi olla OIKEUS, eikä velvollisuus! Asia on tietysti toinen jos esim. isovanhemmat sairaat tms. Mutta, kaikilla on sen verran aikaa OMILLE lapsenlapsilleen, että voivat joskus auttaa. Ihmiset tarvitsevat apua ja aina ei voi eikä tarvitse ajatella, että "pakko pärjätä!". Nämä joiden on pakko pärjätä ovat monesti myös jollain tavalla onnettomia, masentuneita, väsyneitä tms. Apua on mukava saada ja siitä on hyvä olla myös kiitollinen. Parhaimmillaan isovanhempien ja lastenlasten välinen yhteinen aika on rikas kokemus MOLEMMILLE osapuolille! Ei niin että isovanhemmat "uhrautuvat". Omaa ajattelutapaakin voi vähän muuttaa. Minun vanhempani ovat aina osallistuneet lastenlastensa hoitoon. Ei niin, että pyydän ja oletan että heille aina sopii, kun jotain ehdotan. Vaan joskus jos tilanteita että tarvitsemme apua, he mielellään auttavat ja pyytävät myös ITSE lapsia hoitoon. Äitini on sanonut, että on tärkeää meillekkin (mieheni kanssa) että vietämme myös joskus aikaa yhdessä, kahdestaan. Koko perhe voi paremmin. Ja voin luvata, että kunnioitus äitiäni ja isääni kohtaan näkyy myös, kun heille tulee ikää ja he tarvitsevat apua kotona tai missä tahansa. Olen kiitollinen, että minun sekä mieheni isovanhemmat ovat rakastavia ja huolehtivia isovanhempia ja silti heillä kyllä on aikaa itselleen, tietysti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isovanhemmat auttavat ihan riittävästi. Toki itse olin lapsena paljon enemmän isovanhempien ja naapureidenkin hoidossa. Ei sitä silloin kyselty jaksavatko ja haluavatko, vaan oletko kotona, nyt me tullaan. Vähintään yhtä hyvää hoitoa sain kuin kotona.
Tämä suurten ikäluokkien sukupolvi on kyllä aika uskomatonta. Huikea elintason nousu keskimäärin, lapset hoidatettiin muilla kun tienasivat 70-80-luvuilla ja inflaatio siinä sivussa lyhensi asuntolainat. Eli kunhan ei 90-luvun laman aikana käynyt kovin huonosti, niin nyt on millä mällätä.
Me maksamme kokoajan kovempia eläkemaksuja, odottelemme, että eläkkeellejääviltä vapautuisi virkoja, joita sitten yhdistetään useita, ennen kuin palkataan ketään uutta. Eli ei ole työtahti kyllä päätä tainnut huimata pitkään aikaan.
Sitten sitä onkin kiva kauhistella, miten lapset odottaa kohtuuttomia, kun heidän pitäisi viimein saada nauttia elämästä.
Ja ei, eipä taida meistäkään kukaan lapsia juuri hoitaa. Mahtaako sitä jaksaa, kun töissä on kuitenkin käytävä yli 70-vuotiaaksi, eikä ole mitään turvallista eläkevirkaa vaan joutuu tosissaan pysyttelemään nuorempien tahdissa.
koko ketjua. Omat lapseni ovat olleet aika paljon äidilläni hoidossa ja myös mieheni vanhemmilla. Enää en tarvitse niin paljon hoitoapua, mutta olen kuitenkin ajatellut, että kaipa mummo ja lapsenlapset myös haluavat olla välillä yhdessä! Minusta on aika outoa, jos läheisiä perhesuhteita ei edes halua vaalia. Eri asia tietysti, jos on sairas tms. Toisaalta minua vaivaa, että vaikka lapset mummolla viihtyvät ja äitini on sanonut, että hän kyllä sanoo sitten, jos väsyy (ja esim. hellesäällä en lapsia hänelle viekään), niin silti ei ITSE ikinä kysy lapsia sinne. Ja nyt hän juuri kertoi puhelimessa, kuinka hänen siskonsa joutuu kastelemaan kukat lapsen (eli serkkuni) ulkomaanmatkan ajan. Lapsi rakentaa puolisonsa kanssa unelmiensa puutarhaa, ja äitini tokaisi, että eihän se tuollaisella elämäntavalla onnistu. Olin huuli pyöreänä: tätini asuu serkkuni lähellä ja nämä matkat vievät pari viikkoa kesästä. En todellakaan ymmärrä, miksi vaiva olisi niin yletön. Jäin miettimään, koettikohan äitini vihjailla, ettei aina olisi niin innokas minua auttamaan... Vaikka eihän kyse niinkään auttamisesta ole, sillä lapset voivat olla kanssani kotona, mutta tykkäävät kovasti kukin vuorollaan viettää muutaman tunnin mummon kanssa ja olen ajatellut, että kaipa hänkin tykkää. Mutta tiedä sitten! Asenteena on vain minusta todella outo, jos omista perheen- ja suvunjäsenistä ajatellaan vain, ettei heistä saa olla minulle vaivaa! Ihmissuhteista on omat vaivansa ja ilonsa.
eli ei sun äitisi ainoa ole