Onko kukaan muu välillä ihan sairaan vittuuntunut ukkoonsa?
Mä olen. Välillä tuntuu, että haluaisin sen häipyvän hevon helvettiin... Pienistä asioista kasvaa joskus niin iso virta, että meinaa kuohua yli. Ja kun ne pienet asiat ovat aina niitä samoja, joista jauhetaan kuin (muka) ensimmäistä kertaa, eikä mistään oteta opiksi.
Oon jo melkein pohtinut lukkojen vaihtamista oveen... oon sanonut monta kertaa, että lopetetaan tää helvetin suhde, hanki itselles kämppä ja muuta, please. Mutta ei. Ei tapahdu mitään.
Nyt joku alkaa heti vänkyttää että "miks aina pitä sen miehen muuttaa". No ihan siks, kun talo on minun. Mutta kun ei lähde. Lapset rakastavat isäänsä hulluna, ja minäkin lapsia, joten lasten kannalta tavallaan kyllä parasta olla yhdessä, mutta mä en jaksa.
En sitä, että minua ei katsota, ei puhuta, ei tehdä yhdessä mitään, ei nukuta samassa huoneessa (en ole häätänyt...), ei ole seksiä jne. Sama jama ollut pari vuotta, ja aina kun käsken lopettaa suhteen, koska näemmä kumpikaan ei halua yrittää, vastaus on että joo yritetään, älähän nyt. Ja mitään ei tapahdu. Sata kertaa on sovittu, että edes vartti päivässä jutellaan yhdessä, mutta ei. Mies jää lasten nukutusreissulle yläkertaan, ja kun hipsin nukkumaan, häipyy alas viiden minuutin päästä katsomaan sään ja hammaspesulle... Nytkin lähti eilisiltana taas auttamaan äitiään satojen kilsojen päähän, koska sai eilen päähänsä häipyä. Ja kuinka monta kertaahan ollaan sovittu, että vähintään pari päivää ennen voisi ideoistaan ilmoittaa, sillä mullakin on elämä, jota haluaisin elää. Ilman, että olen aina toisen mielijohteiden armoilla.
Kommentit (2)
Ja mulla on aina ollut omat harrastukset ja jutut. Ihan vauva-aikoinakin. Isänä olen aina luottanut mieheeni, enkä harrasta nalkuttamista juurikaan. Rakastajaa en haluaisi hankkia, mutta pakko se kai on. Senkin olen yrittänyt mieheni kanssa keskustella jo reilu vuosi sitten... Mutta omia juttuja on välillä vaikea toteuttaa, jos toinen vesittää ne "kävelemällä yli", eli häipymällä. Kuitenkin jonkun on 1- ja 3-vuotiaita lapsia hoidettava joka hetki.
Ollaan käyty myös srk:n perheneuvonnassa, mutta ei sekään auttanut, sillä mies lupasi siellä noudattaa tiettyjä parannusehdotuksia, mutta oven sulkeuduttua ne ei enää kiinnostanut.
Mä kohtelen miestä just kuin vierasta, mutta se ei meitä lähennä eikä tee ystäviä meistä. Näköjään. Siksi mielestäni olisi aika lopettaa suhde, jolla ei oikein tunnu olevan saumaa jatkua... tai sitten tosiaan etsiä rakastaja, ja jos sattuu rakastumaan tosissaan, sittenhän ei tarvitse enää ratkaisuja miettiä, kun ne ovat ilmiselviä.
ap
Älä laske miehen varaan mitään, älä suunnittele mitään mikä koskee myös häntä. Hanki harrastus tai rakastaja tai poni tai koira ja keskity niihin ja lapsiisi. Ehkä mieskin kiinnostuu, kun huomaa että sä et enää ole siitä mitenkään riippuvainen tai kiinnostunut. Ole kohtelias ja ystävällinen miehellesi, kohtele häntä kuten kohtelisit talossanne olevaa vierasta. Älä ole vihainen äläkä nalkuta. Ehkä viesti menee paremmin perille, tai jos ei mene, helpottaa se silti sun oloasi.