Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kolmevuotiaan on vaikea lähteä paikasta toiseen

Vierailija
24.06.2012 |

Meillä kolmevuotias, jolle kaikki siirtymätilanteet on vaikeita. Perjantaina hän ei haluaisi lähteä kotoa mummolaan/mökille, ja sitten kun pitäisi lähteä takaisin kotiin, niin siitä ei meinaa tulla yhtään mitään. Ilman itkua ei päästä mummolasta kotiin koskaan, koska lapsi on niin kiintynyt mummoonsa, ja mökiltä lähtiessä lapsi saa aina raivarit, koska haluaisi jäädä sinne. Rasittavaa.



Onko tämä jotenkin tyypillistä tämän ikäisille?

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
24.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kantsii ottaa käyttöön ennakointi. Ensinnäkin puhut etukäteen, että kahden yön kuluttua mennään mökille, siellä pääsee uimaan jne. Toistelet muutaman kerran päivässä.



SItten lähtöpäivänä kerrot, että välipalan jälkeen lähdetään. Ihan lähtöhetkellä sanot, että kolmen minuutin kuluttua kengät jalkaan. Meillä on käytössä kännykän ajastin, se soittaa piipin ja lapsi saa sammuttaa.





Sama soveltaen kaikkiin tilanteisiin. Lähdön hetkellä ei enää neuvotella, vaan sitten todella lähdetään, vaikka lapsi kantamalla autoon.



Lapsi kannattaa ottaa mukaan valmisteluihin. Hän voi pakata omat tavaransa jne ja ottaa tarvittaessa eväät. Meillä on ihan pienille lapsille olleet kerhoreput, joihin on voinut pakata pari lelua tms. aarretta.



Vierailija
2/3 |
24.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kolme vuotiaalla tunteet ovat voimakkaita ja niitä on hankala käsitellä. Muutokset ovat yksiä hankalimpia tilanteita.

Voit yrittää auttaa lastasi varoituksilla eli kerrot hänelle ekan kerran noin 15min ennen lähtöä, että kohta lähdetään ja sitten noin 3-4kertaa sen jälkeen uudestaan. Ja lopulta vaan lähdette. Parin kerran jälkeen kiukkukohtaukset tulevat vähenemään. Mutta kyllä tuossa voi vierähtää vielä seuraavat puolivuotta ennen kun lapsi on oppinut käsittelemään tunteitaan paremmin. Muista sanottaa hänen tunteitaan, myös negatiivisia. Omalla kovapäisellä pojalla oli sama ongelma, mutta kyllä se siitä sitten meni.

Jaksamisia!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
24.06.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jolle on jo kauan ollut kaikki siirtymävaiheet yhtä huutoa... huutaa niin tolkuttomasti, että silmän aluset on pieniä verenpurkaumapisteitä täynnä. Huutoa ei enää onneksi ole joka päivä, mutta pari kertaa viikossa aina jokin aiheuttaa. Tänään juurikin ollut yhtä huutoa koko ilta, kun tultiin mummolasta. Kaikki kiukuttaa, huuto alkaa jo kotiportailla. Pissalla käynti saa aikaa raivarin, kylpeminen, iltapuuro, pesut, nukkumaan meno. Ihan kaikki.



Ollaan lähdössä viikon päästä reissuun Tallinnaan, ja olen yrittänyt jo puhua pari viikkoa matkasta. Siitä, että varmaankin reissaaminen väsyttää ja uudet asiat ja paikat vähän jännittää, mutta ei hermostuta: voi sanoa isille ja äidille, että nyt nukuttaa tai väsyttää, otetaan torkut tai nälättää tai en jaksa enää... Minua pelottaa jo etukäteen, kun raivarit ovat ihan megaluokkaa.



Äitini oli kuulemma pienenä järkky huutaja. Saattoi myöskin helposti huutaa raivohuutoa tunnin ilman vaikeuksia. Mummoni ja sisarukset pelkäsivät tilanteita, milloin kaikki ei mennyt äitini mielen mukaan. Ja sitä kesti seitsemän vuotiaaksi, apua! Silti äitini on tasapainoinen, lempeä, ja tosi hyvä äiti onkin ollut. Ei huutanut meille koskaan tai ollut kovakourainen. On tosi mukava mummo omille lapsilleni ja ymmärtää poikaani, vaikken itse jaksa oikein aina ymmärtää tämän raivoamisominaisuuden takia...