Kun sain keskenmenon, ystäväni sanoi

latteuksien viljelijät. Mutta ehkä hän ei vain tiennyt mitä sanoa - kannattaako tuollaisesta nyt ystävyyttä pistää katkolle?

tarkoitan siis, että ihan kauheeta! Miten kukaan voi olla niin nuija?

Tuskin se silloin lohdutti, mutta oikeassa tuo oli.

siinä ohitetaan kaikki emotionaalinen ja oikastaan kaikki.

eli ei empatian häivääkään vaan aivan kuin ap:n ystävä olisi puhunut jostain pieleen menneestä fillarinostosta.

kävin ammattilaisenki luona juttelemassa aiheesta ja tosi pahalta tuntu kommentti; no eihän se vauva vielä edes ollut.

Oli se mulle. Oma lapsi.

sain keskenmenon lääkäri sanoi, että sinulla on jo kaksi lasta. On paljon naisia jotka eivät saa edes sitä ensimmäistä.



Näin siis sanoi lääkäri joka ultrasi ja totesi ensin, että ei täällä mitään elämää ole.



Olin ihan rikki. Kolmas lapsi oli meille toivottu ja suunniteltu. Onneksi saimme kolmannen lapsen sitten myöhemmin.

saanut ystävä kertoo kokemuksestaan, sitä sekä pitää että ei pidä kommentoida.

Jos sanoo jotain, se on aina väärin, röyhkeää ja junttia.

Jos ei sano mitään, se on väärin, röyhkeää ja junttia.



Kertokaa, miten teitä pitää huomioida tuossa tilanteessa, kun mikään ei ole oikea tapa?

Haluatko puhua asiasta?



Miksi on niin vaikeaa olla empatiivinen? Mielestäni ihan peruskäytöstapoihin kuuluu ottaa osaa suruun. Ethän mene sanomaan syöpädiagnoosin kuulleelle tai läheisensä menettäneellekään, että kyllä jokaisessa pilvessä on hopeareunus tai eipä se xxx ollut edes mikään mukava ihminen, mitä sitä nyt suremaan...



Keskenmeno on kuin mikä tahansa suru-uutinen. Toiset suhtautuvat siihen pahemmin kuin toiset, mutta missään nimessä e ole syytä vähätellä sitä kokemusta tai yrittää latistaa tapahtumaa tiettyihin raameihin. Tärkeintä on tukea sitä kekskenmenon kokenutta.

Välien rikkominen ilman tuon parempaa syytä on todella huonoa käytöstä. Toivottavasti sinun suustasi ei koskaan pääse sammakoita. Onneksi mulla on sellaisia kavereita, jotka antavat anteeksi pienet möläytykset.

Mun mielestä toi osoittaa myötätuntoa...

Tuollainen kommentti latistaa ja vähättelee. Sillä tosiasiassa sanotaan, että älä nyt siinä viuraa, kun kummiskin jo huomenna on kaikki toisin. Se ei anna tilaa surulle.

En kyllä tuon takia olisi ystävyyttä katkonut, olen kuullut niin paljon pahempaakin kuten kaikillehan noita tulee ja kyseessä oli vaan viallinen solumöykky, ei sitä kannata itkeä...

jotain tyyliin voi että ja kertoi sitten hihkuen omasta raskaudestaan.

Ei niitä järkeviä analysoituja kommentteja revitä kuin apteekin hyllyltä.

Itse varmaan varmaan pahoittelisin ja sanoisin, että sillä varmasti oli tarkoituksensa.



Jokainen toimii parhaalla osaamallaan tavalla. Turha siitä siuvaantua. Ystävät vähenevät nopeasti jos jokaisesta sammakosta nokkiinsa ottaa.

vaan siksi että ystävä yhtä systemaattisesti ohitti kaiken muunkin mitä minun elämässäni tapahtui. Hän loukkaantui, kun en jaksanut innostua siitä, että hän selän takana petti puolisoaan ja meni lopulta yksiin tämän uuden (minulle ihan vieraan) ihmisen kanssa. Tutustuin sen verran kuin on kohteliasta, mutta ystävyyden sisällöksi muodostui yhä kasvavassa määrin tämä ystäväni elämäntilanne, miten vaikeaa hänellä on, miten avioero on kauhea juttu ym. En jaksanut loputtomiin kauhistella itseaiheutettua sotkua ja eroa ja lasten kodin rikkomista, kun itselläni oli iso suru menossa.



ap

eli jos yhtäkkiä kuulee jotain vaikeata (keskenmeno, syöpä tms. isoa), niin ei välttämättä osaa sanoa kuin ensimmäisen asian mikä suuhun pölähtää, oli se miten tyhmä tahansa.



Sitten on ihan eri juttu, jos ko. tyyppi alvariinsa juoksee ympäriinsä möläyttelemässä ja vittuilemassa.

kun aloin vuotaa verta alkuraskaudessa ja olin menossa sairaalaan: "Noh, harmittaako se nyt kovasti?"



Tuntui kamalalta :/ Ei keskenmeno ole mikään harmin paikka.



Onneksi raskaus kuitenkin jatkui ja sain terveen lapsen mutta äidin kommentti ärsyttää edelleen.

Semmoinenkin kannattaa ottaa huomioon, että kaikki eivät suhtaudu keskenmenoon niin vakavana asiana. se on luonnon valinta, jolle ei voi mitään. Et voi vaatia, etkä toiset ihmiset surisivat sinun mielestäsi oikealla tavalla sinun puolestasi. Se on sinun oma (ja kenties miehesi) suru. Et voi vähätellä ystäväsi erotuskia. Sinä et niitä ymmärrä yhtään enempää kuin ystäväsi sinun ongelmiasi. On olemassa ihmisiä, jotka on koulutettu kuuntelemaan oikealla tavalla ihmisiä. Ystävän ei sitä tarvitse olla.