Kokemuksia coton de tulear-koirista?

Kirjoitan oman kokemuksen, jos joku Cotonia miettivä lukee.

Rotu ei ole tae sopeutuvaisesta, hyvähermoisesta koirasta.

Mulla on ennen ollut työkoiria ja tällä kertaa päädyttiin ottamaan seurakoiraksi Coton.

Tämä pentu, narttu, on ollut vaikein pentu, mitä mulla on ollut. Jos rotukuvauksessa sanotaan "iloinen, avoin, sosiaalinen ja sopeutuvainen" niin tää pentu on temperamentiltaan aivan muuta.

Oli jo kasvattajan luona vetäytyvä pentu, kun taas muut oli uteliaita. 

Pentu on ollut tosi arka ja sen sosiaalistaminen vaatii paljon työtä ja koiranlukutaitoa, koska se kuormittuu herkästi ja saattaa reagoida erittäin nopeasti jopa näykkäisemällä liian nopeasti lähestyviä vieraita. Ja tää on erilaista, kuin se tutkiva tai leikkisä pentupureminen. 

Monissa asioissa piti kasvattaa etäisyyttä ja aluksi se jännittyi pelkästään ulos menemisestä. Tämän takia myös sisäsiistiksi opettelu on ottanut aikaa, kun pentu ei uskaltanut asioida pihalla. 

Kiinni pitäminen on sille kaikkein pahinta, joten kaikki käsittely pyritään tekemään niin, että pentu on vapaana ja se saa itse säädellä etäisyyttä. Koska kyseessä on turkkirotu, tämä on ollut aika vaativaa ja raskastakin. Peseminen on kaikkein vaikein rasti. Vaikka miten yritetään palastella ja positiivistaa pesutilanteita, ei tahdo onnistua. Jos joutuu pitämään kiinni, pentu saattaa purra. Vaatii siis paaaljon pieniä toistoja ja kuormituksen säätelyä. 

Vieraisiin ihmisiin suhtautuu epäluuloisesti ja pennun kanssa on täytynyt olla topakka innokkaastu pehmolelun näköistä koiraa lähestyville ihmisille, että "älä lähesty! Seis!". 

Pentu on nyt n. 4kk ja ollaan saatu sitä hyvin rohkaistua, mutta edelleen tilanteiden säätely ja kaikkeen mahdolliseen epäilevästi suhtautuvan pennun kouluttamiseen on vaadittu paljon energiaa, opiskelua ja takapakkejakin on otettu. 

Kaikkein pahinta ehkä onkin juuri se, että turkkirotu + koiran tarve saada etäisyyttä asioihin on aika raskas yhdistelmä. Lisäksi se söpö ulkonäkö, jonka vuoksi ihmiset ei ymmärrä olla lähestymättä. 

Kovasti on yritetty kasvattaa pennun luottamusta ja tehdä käsittelyjä pienissä paloissa ja parhaiden herkkujen kanssa, mutta pentu on aika vaikeasti motivoitava, koska se ei ole erityisen perso herkuille. 

Kerran yritin esimerkiksi riisua siltä kaulapantaa (mikä oli aiemmin sujunut ongelmitta) vieraassa ympäristössä, niin pentu taisi tulkita sen kiinni pitämiseksi ja puri käteeni. Oon yrittänyt ennakoida kaikkia mahdollisia pennulle painetta aiheuttavia tilanteita, mutta koska en ole täydellinen, teen joskus virhearvionteja. Kovin anteeksiantava omistajan virheille tämä pentu ei siis ole. 

Eli jos harkitsette mitä tahansa koiraa, kiinnittäkää huomiota ja käyttäkää paljon aikaa pennun temperamentin selvittämiseen. Hyvähermoiset koirat on sopeutuvaisia, mutta heikkohermoisemmat tarvitsevat taitavan koirakodin.. En ole varma, onko meidän kotikaan tarpeeksi taitava. Onneksi lapsi on sentään jo teini-ikäinen, tämä pentu ei soveltuisi pikkulapsiperheeseen, jossa yllättäviä tilanteita tulisi väkisinkin ja vaatisi koiralta kohtuullista pinnaa. Siitäkin huolimatta, että lapsia ohjataan ja opastetaan.