7-vuotias tyttö itkee joka yö... :(
Meillä on huoli juuri 7-vuotta täyttäneestä tytöstämme. Hän on ihan pienestä asti ollut hirmuisen herkkä. Pahoittaa mielensä herkästi ja jää asioita sitten miettimään. Moni asia vetoaa hänen tunteisiinsa herkästi; hidas musiikki saa hänet ihan itkemään, eräitä elokuvia hän suri, kun yhdessä lapselta varastettiin pyörä ja toisessa lapsen kaverit eivät tätä alkaneet, jne. Esimerkkejä olisi vaikka kuin.
Perusluonteeltaan tyttö on iloinen ja hirmu pidetty. Hänellä on paljon kavereita ja eskari on sujunut oikein kivasti.
Emme keksi mitään syytä siihen, että miksi lähes joka yö (tai iltayö, olemme mieheni kanssa silloin yleensä vielä hereillä) tyttö alkaa unissaan itkemään. Saattaa samalla myös jutella jotain, mistä ei aina saa selvää, mutta joskus erotetaan esim. kavereiden nimiä tai äiti tai isi. Joskus jatkaa uniaan heräämättä kunhan käydään rauhoittelemassa ja silittelemässä, joskus herää ja kertoo nähneensä painajaisia.
Tää toistuu lähes joka ilta! Mielestämme tytöllä on hyvä elämä, kivoja päiviä ja kaikki hyvin. Mistä ihmeestä tällainen voisi johtua ja ennen kaikkea: mitä me voimme asialle tehdä?
Surettaa, kun päivällä iloinen tyttö itkee joka yö. :(
Kommentit (3)
Hän itkee elokuvissa, musiikkia kuunnellessaan, kun joku toinen itkee... Empatiaa hänellä on vähän liiankin kanssa joskus ja herkyyttä toisinaan myös. Hän on kuitenkin luonteeltaan itsekseen viihtyvä ennemmin kuin sosiaalinen ja koska hän on itse superkiltti ja oikeudenmukainen, niin joskus kavereiden ja muidenkin ihmisten käytös yllättää hänet ja hämmentääkin usein. Poikamme kokee todella raskaaksi sen, kun joku luokkakaveri puhuu rumasti toiselle kaverille. Elämä on vähän liian julmaa pienelle pojalle :)
Mekin havahdumme joskus siihen, kun poika itkeskelee sängyssä. Hän on kyllä silloin ihan hereillä. Kaikki on ollut päivällä ihan hyvin, eikä hän itsekään aina osaa nimetä mitään tiettyä asiaa, joka itkettää. Joskus se saattaa olla joku päivän aikana koettu liikuttava hetki, jota hän on käynyt ajattelemaan ja itku on sitten tullut.
Olemme paljon jutelleet näistä asioista hänen kanssaan ja puhuneet sitä, että tunteiden näyttäminen itkemällä ei ole paha asia. Ja jos joku asia painaa oikeasti mieltä, niin siitä pitää puhua jne. Usein itku tulee juuri illalla, kun päivän suojamuurit voi laskea ja saa rauhoittua oman itsensä kanssa.
Eilen hän herkistyi illalla, kun ajatteli sitä, kuinka rakas pikkusisko on hänelle. Herkistyi siinä kyllä vähän äitikin :) Minä olen ajatellut, että nämä herkät lapset ovat loppupeleissä voittajia, kunhan vain eivät lannistu elämän pyörteissä.
Meillä itse asiassa tyttö "oireilee" unissaan muutakin: kävelee, jopa kiipeilee unissaan ja olen ajatellut, että tähän samaan voi liittyä myös se, että ei ole oppinut yökuivaksi.
Tyttömme on tosiaan hirmu sosiaalinen, eikä viihdy yksikseen lainkaan. Miettii just kovasti tuollaisia, jos jotakuta on kohdeltu väärin, mutta osaa kyllä olla ilkeä itsekkin "tarvittaessa". En siis usko, että kokee mitenkään jäävänsä jalkoihin vaan osaa siis puolustaa itseään ja itselleen tärkeitä ihmisiä ja asioita.
Me juttelemme aina illalla vanhempien sängyssä iltasadun jälkeen. Käymme läpi päivän tapahtumia toki heti hoitopäivön jälkeen, mutta pyrimme johdattelemaan keskustelua niin, ettei mikään asia jäisi mieltä painamaan, jos jotain sellaista on päivässä ollut.
Nyt on varmasti tytön mielessä "myrskyisää" tulevan koulun aloittamisen myötä, kun ei oikein tiedä olisiko iso vai viellä ihan pieni tyttö. Näitä tunnemyrskyjä koemme päivisin ja se on mielestämme ihan ok. Harmi vain, kun tämä suru/painajainen, mikä lie sitten itkettääkään tulee aina. Laittaa isin ja äidinkin epäilemään itseään, että onko jokin asia tytön elämässä huonosti. :(
Kuuntelin 5-6-vuotiaan huutoa ja itkua vuoden päivät kunnes otin yhteyttä neuvolaan. Tyttö kävi 5 käyntiä neuvolapsykologin juttusilla joka totesi että kaikki ok, tytössä ei ole mitään vikaa. Tiedä sitten mitä tapahtui mutta itkukohtaukset loppuivat siihen. Ko lapsi ei ollut kokenut "kauhukohtausvaihetta" taaperoiässä jolloin on kuulemma melko tavallista että "kauhuilu" nousee muutamaa vuotta myöhemmin. Psykologi kehoitti varautumaan vastaavaan oireiluun -tai muuhun levottomuuksiin kuten unissakävelyyn- myös mahdollisesti teini-iä´n kynnyksellä 11-12 vuotiaana. Tytär on nyt 7.
En osaa neuvoa muuta kuin että kysy keskustelumahdollisuutta neuvolasta/koululta.