Miten te äidit nipistätte aikaa omaan "hyvään"?

Olen minäkin joskus ollut yhden lapsen äiti ja asunut kaksinkin yhden lapsen kanssa. Kyllä minä silloin ehdin vaikka mitä - pitää kunnostakin huolta.



Sitä lasta ei enää ole, mutta se on toinen juttu. Verrattuna yhden lapsen kanssa olemiseen, useammalle ruoan laittaminen, jälkien korjaaminen, iltahommat ja muut - ei se vaan suju "siinä samalla". Jos saat enemmän lapsia, sen huomaat sitten itsekin. Jokaisesta on enemmän työtä, eikä vain "pieni lisä".

Vaikka kotitöitä olisi enemmänkin, niin miksi se on aina äiti, joka marttyyrinä tekee kaiken?



Sitä omaa aikaa saa, kun sitä järjestää. Jos on yh, niin asia on toinen, mutta jos lapsilla on tolkun isä, on häntä syytä myös työllistää.



Olen pahoillani lapsesi menetyksestä :(

Olen minäkin joskus ollut yhden lapsen äiti ja asunut kaksinkin yhden lapsen kanssa. Kyllä minä silloin ehdin vaikka mitä - pitää kunnostakin huolta.

Sitä lasta ei enää ole, mutta se on toinen juttu. Verrattuna yhden lapsen kanssa olemiseen, useammalle ruoan laittaminen, jälkien korjaaminen, iltahommat ja muut - ei se vaan suju "siinä samalla". Jos saat enemmän lapsia, sen huomaat sitten itsekin. Jokaisesta on enemmän työtä, eikä vain "pieni lisä".

Ei niitä harjoittelematta juosta. Joillekin on luontevaa hoitaa omat lapset ja koti ja hoitaa itseäänkin siinä sivussa, toisille tuntuu kaikki olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Arvaa kumpaan kategoriaan sinä ja ap kuulutte?

Olen minäkin joskus ollut yhden lapsen äiti ja asunut kaksinkin yhden lapsen kanssa. Kyllä minä silloin ehdin vaikka mitä - pitää kunnostakin huolta.

Sitä lasta ei enää ole, mutta se on toinen juttu. Verrattuna yhden lapsen kanssa olemiseen, useammalle ruoan laittaminen, jälkien korjaaminen, iltahommat ja muut - ei se vaan suju "siinä samalla". Jos saat enemmän lapsia, sen huomaat sitten itsekin. Jokaisesta on enemmän työtä, eikä vain "pieni lisä".

Kamoon, leidit. Yksi ilta viihteelle tai jumppaan silloin tällöin? Traumat miehelle ja lapsille? Kaaos kotona? Kotityöt kasaantuu? Höpsis. Laittakaapa se pyykkikone päälle, kipaiskaa lenkille tai punttisalille ja ripustakaa pyykit kun saavutte kotiin. Hirveitä tekosyitä.

niin mietipä sitä kun lapset on tarhassa ja sitä aikaa on todella niukalti iltaisin. Lapset ovat väsyneitä tarhan jälkeen ja ilta pitää mennä jouhevasti ja harvalla on sitä omaa aikaa silloin

on niin lellittyjä. Ei sitä ennenkään äidit kerinneet harrastamaan ja silti tuli meistä ihan fiksuja ihmisiä. Ei se kuulkaa aina mene niin kuin halua ja mitäs sitten jos tulee vähän vaikeita aikoja ja ei pääse harrastamaan?. Itku potku raivarit ja ero?. Meidänkin lähipiirissä tuli pariskunnalle ero, kun olivat olleet 10 vuotta naimisissa ja harrastaneet tahoillaan jatkuvasti. Erohan siitä tuli kun eivät olleet koskaan kotona ja viettäneet yhteistä aikaa. Pointtini on se, että mikä siellä kotona on niin kamalaa, kun jatkuvasti maristaan kotona olosta. Mikäli se on noin kamalaa niin töihin vaan niin tulette huomaamaan ettei sekään aina herkkua ole. Itse olen ollut töissä äippäloman jälkeen puolitoista vuotta ja olisin mielelläni kotona taas pitemmän aikaa. Ehkäpä voisi raskautua uudelleen ja nauttia taas kotona olosta.

Sitten on tietysti nämä jotka ajattelee mustavalkoiseti ja olettaa, että kaikki perheet on 8-16 töissä ja aina viikonloput vapaalla. Aika monelle on vuorotyötä ja toisella saattaa olla viikonloput töitä. Eipä siinä paljon jää omaa aikaa, jos kodinpyörittämisessä menee aikaa.

ellei mies satu olemaan päivätöissä. Minulla mies vuorotöissä ja olen lapsen kanssa iltaisin kahdestaan, mutta minulle on mukavaa työpäivän jälkeen lenkittää koiraa ja se on mun omaa aikaa ennen kuin haen lapsen tarhasta.

Miksi te neiset ette voi hyväksyä tätä ajanjaksoa tilapäisenä?. lapset kasvavat ja kohta ne ei tarvitse teitä ja menevät omia menojaan. Sitten on aikaa itselle ja harrastaa.

Mitä teidän valittajien miehet tekee kotona, kun tulevat töistä tai kun ovat vapaalla?. Olettaisin, että joskus miehillä on vapaata ja silloin naiset voitte harrastaa mitä lystäätte. Älkää passatko niitä miehiä ja antako niiden juosta harrastuksissa. Yhdessä ne asiat pitää hoitaa vaikka välillä tuntuu, että miehet eivät tee mitään kotitöitä ja jos viikolla on vapaata niin silloin lapset tarhaan, jotta miehet saa omaa aikaa.

Onneksi minun mieheni tekee kotitöitä, käy lapsen kanssa kaupassa ja silloin kun on vapaalla viikolla niin saa lapsi olla kotona. Kummallakaan meistä ei ole omaa aikaa ellei joskus lapsi pääse yökylään. Meillä on todella vähän yhteistä aikaa miehen vuorotyön takia ja siksi nautimme niistä hetkistä, kun saamme olla kotona.

Mekin varmaan harrastetaan sitten aikanaan,kun lapsikin on sen ikäinen, että harrastaa jotain, mutta nyt mennään näin ja ollaan onnellisia.

Toki kummallakin on omia rientoja mihin mennään, mutta harvemmin niitäkin.

Minusta elämää ei voi laittaa täysin jäihin sen vuoksi, että tehdään lapsia. Juuri tämän sitku-asenteen kanssa monet uupuu. Ja teillä on vasta yksi lapsi, ajattele jos niitä olisi useampi! Pikkulapsiaika kestää kuitenkin vuosia, joten en jäisi odottelemaan sitä omaa aikaa. Ainahan ne lapset meitä tarvii, myös murrosikäisinä. Omaa aikaa voi järjestää ilman, että lapset siitä kärsii. Ei tämä perhe-elo nyt noin mustavalkoista ja kuolemanvakavaa ole! Ja joskus voi tehdä niinkin, että vanhempi ottaa isompia lapsia mukaan menoihinsa, ja toinen jää pienempien kanssa kotiin. Joustoa, joustoa.

Ja mun mielestä kodinhoitoon kuuluu paljon duunia. Yhden suurperheellisen tunnen, joka juoksee - ja muutakin - mutta heillä on osallistuvat isovanhemmat. Meillä ei.



Ap

Ja mun mielestä kodinhoitoon kuuluu paljon duunia. Yhden suurperheellisen tunnen, joka juoksee - ja muutakin - mutta heillä on osallistuvat isovanhemmat. Meillä ei.

Ap

Mä en ymmrärrä sun juttujasi ollenkaan. Ja pari punttisalitreeniä viikossa ei ole sama juttu kuin maratoniin osallistuminen.

eikä sinulta kukaan sellaista vaadi. Mutta jos et muutamaa tuntia viikossa saa järjestettyä omaa aikaa, et voi siitä syyttää kuin itseäsi tai miestäsi.

mutta AP, sitten jatkat kuten tähänkin asti kun mikään vaihtoehto ei ole mahdollinen. Tsemppiä valitsemallesi tielle.

Ja mun mielestä kodinhoitoon kuuluu paljon duunia. Yhden suurperheellisen tunnen, joka juoksee - ja muutakin - mutta heillä on osallistuvat isovanhemmat. Meillä ei.

Ap

Mä en ymmrärrä sun juttujasi ollenkaan. Ja pari punttisalitreeniä viikossa ei ole sama juttu kuin maratoniin osallistuminen.

Eikä oma tavoitteeni ole tosiaan maraton. Se nyt täällä nostettiin esille, että toiset hoitaa suurperheen ja juoksee maratoneja ja toiset ei vaan pärjää.

Se suurperheellinen, jonka tunnen ja joka juoksee maratoneja, jakaa vanhemmuuttaan paitsi perheen sisällä, myös neljän isovanhemman kesken (jotka haluavat kaikki osallistua).

mutta AP, sitten jatkat kuten tähänkin asti kun mikään vaihtoehto ei ole mahdollinen. Tsemppiä valitsemallesi tielle.

Vaan kysyin, kuinka te muut teette ja miten itsellenne selitätte? Kuinka perustelette sen, että olette poissa kotoa - erityisesti, jos lapset ovat päivähoidossa, eli aika vähän kotona viikolla (siis vähän hereilläoloajasta).

Itse koen tilanteen epätyydyttävänä, mutta en millään tunne pystyväni toisenlaiseenkaan ratkaisuun. Jos asia olisi yksinkertainen ja näin nopeilla neuvoilla selvitettävissä, en ikimaailmassa olisi vaivautunut asiasta edes kysymään. Koska se ratkaisu olisi ollut silmien alla.

Mahdollisesti ja varsinkin todennäköisesti lasten kasvaessa sallin itselleni enemmän irtiottoja. Nyt kun pienin on vielä noin pieni ja uhmis uhmaa, tämä arki ja illat eivät vaan aina ole ihan helppoja. Meillä toistaiseksi on tarvittu molempien vanhempien yhtäaikainen panos. Tässähän sitten sitä perheaikaakin tulee, yhdessä puolison kanssa. Sitähän monet ovat vailla.

Epätyydyttävä osuus tulee siinä, ettei kummallakaan ole niin sitä omaa aikaa. Olemme kyllä puhuneet, että meidän tulisi kannustaa toisiamme enemmän omiin harrastuksiin, nimenomaan liikuntaan siis. Toistaiseksi sitä omaa aikaa ei ole oikein kummallakaan, säännöllisesti.

Toivottavasti parin vuoden päästä on ihan toinen tilanne jo. Kunnon eteen pitäisi jo nyt kyllä asteittain tehdä jotain.

Vai eikö perusteluiksi kelpaa oma jaksaminen, omasta kunnosta ja kehosta huolehtiminen, oma ihmisyys, parisuhde? Musta tuntuu, että et halua just nyt tehdä mitään toisin joten tavallaan turhaa kysellä neuvoja muilta. Minulla ei ole yhtään huono omantunto siitä, että järjestän itselleni aikaa. En tiedä mitä kaltaisellesi pitäisi sanoa. Eikä sun meitä muita varten tarvi elämääsi muuttaa yhtään. Itsehän tänne tulit kyselemään neuvoja ja perusteluita. Jos tuo teidän kuvio toimii, niin anna mennä. Jos ei, niin juttele miehesi kanssa ja pidä puoliasi. Teet asioista melko vaikeita itse. Kyllä TÄYSI liikkumattomuus on ihan itse aiheutettua.

Etenkin - miten tulla toimeen sen jatkuvan huonon omatunnon kanssa - jos käyttää omaa aikaa johonkin sellaiseen, joka ei välittömästi vaikuta esim. perheen toimeentuloon tai johonkin muuhun, perheen hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaan asiaan.

Itselleni ongelmia ei tuota selittää esim. opiskelua (jos siihen ei saa liikaa aikaa menemään) tai kampaajalla käyntiä (käyn harvoin), mutta säännöllinen omaan liikuntaan kulutettu aika on ihan melkein mahdoton minulle yhdistää elämään ilman massiivista huonoa omatuntoa.

miten perustelet asiaa itsellesi, että opiskelu ja kampaajallakäynti vaikuttaisivat välittömämmin perheen hyvinvointiin kuin liikunta? Liikuntahan tuo parhaimmillaan lisää sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia, joka heijastuu myös ympäristöönkin.

Se huono omatunto lasten takia menee hämmästyttävästi asioiden edelle, erityisesti kun ei tunne ketään.



Varsinaisia neuvoja en kai ole pyytänyt, vaan kertomuksia siitä, miten te muut selvitätte tämän asian. Oletan nimittäin, että aniharvalle äidille eron järjestäminen lapsista on aivan yhdentekevää.



Mutta kyllä siis kaikki kommentit ovat tervetulleita. Siitä ei kannata loukkaantua, jos en heti koe jotain muutosta heti sellaiseksi, että sen voi toteuttaa - syystä tai toisesta.

Se huono omatunto lasten takia menee hämmästyttävästi asioiden edelle, erityisesti kun ei tunne ketään.

Varsinaisia neuvoja en kai ole pyytänyt, vaan kertomuksia siitä, miten te muut selvitätte tämän asian. Oletan nimittäin, että aniharvalle äidille eron järjestäminen lapsista on aivan yhdentekevää.

Mutta kyllä siis kaikki kommentit ovat tervetulleita. Siitä ei kannata loukkaantua, jos en heti koe jotain muutosta heti sellaiseksi, että sen voi toteuttaa - syystä tai toisesta.

kanssa, ei vaadi mitään ihmeempiä järjestelyjä. Ihan kuin olisi kauhean suuri ponnistus kenellekään olla pari tuntia viikossa vaikka lenkillä? Mä en ymmärrä yhtään mitä sä höpiset.

Etenkin - miten tulla toimeen sen jatkuvan huonon omatunnon kanssa - jos käyttää omaa aikaa johonkin sellaiseen, joka ei välittömästi vaikuta esim. perheen toimeentuloon tai johonkin muuhun, perheen hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaan asiaan.

Itselleni ongelmia ei tuota selittää esim. opiskelua (jos siihen ei saa liikaa aikaa menemään) tai kampaajalla käyntiä (käyn harvoin), mutta säännöllinen omaan liikuntaan kulutettu aika on ihan melkein mahdoton minulle yhdistää elämään ilman massiivista huonoa omatuntoa.

miten perustelet asiaa itsellesi, että opiskelu ja kampaajallakäynti vaikuttaisivat välittömämmin perheen hyvinvointiin kuin liikunta? Liikuntahan tuo parhaimmillaan lisää sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia, joka heijastuu myös ympäristöönkin.

Kunhan valmistun. Se edistää minusta koko perheen hyvinvointia, että on kaksi elättäjää perheessä. Ei vain yhden varassa.

Niin kohtuuton en sentään ole, että kuvittelen parin kampaajakerran vuodessa jotenkin tuhoavan jotain.

Liikuntaa taas pitäisi harrastaa sen 3 kertaa vuodessa, että se olisi oikeasti tehokasta... Eli aika usein siis, joka toinen päivä.

No mä en koe, että jos olen lenkillä 1h/ilta 3-4 iltana/vko, että olen "erossa lapsista". Ne ei kuule edes huomaa, kun äiti kipasee pikkusen hikoilemassa. Tai huomaavat sen verran, että varmasti harrastavat liikuntaa itsekin tulevaisuudessa. Isompi lapsi käy isän mukana usein kuntosalilla (lapsiparkissa). Onhan näitä keinoja, jos niitä haluaa hyödyntää. Ei sun tarvi elää samanlaista elämää kuin naapurin rouva (= pyhittää koko olemassaoloasi lapsille). Lapsille on enemmän iloa hyvinvoivasta kuin sinnittelevästä äidistä. Ei nyt puhuta mistään viikon ulkomaanmatkasta (jossa ei ole siinäkään vikaa jos lapset on isompia) vaan satunnaisista irtiotoista arjen lomassa.

(inhoan lenkkeilyä todella niin sydämeni pohjasta) Vaan mennä harrastukseen - siihen menee sitten se 2h helposti.



Fillarilenkillä käynkin kesäisin, kun on kiva mennä. Eli onneksi sentään kesä edessä.

Halusit esimerkkejä, miten asiat järjestetään. Noh, meillä näin:

Mies käy salilla töiden jälkeen, hakee sitten lapset hoidosta. Laitetaan ruoka, syödään yhdessä. Sitten lapset katsoo lastenohjelmia, siirrytään ulos missä vaiheessä minä yleensä vetäisen lenkkikamat niskaan ja painun lenkille (30-60 min). Tulen takaisin, perhe ulkoilee, liityn seuraan. Siitä sitten yhdessä sisälle, iltapalat ym iltatoimet, viedään muksut yhdessä nukkumaan. Mies salilla 3x/vko, minä lenkkeilen fiiliksen ja iltamenojen mukaan 3-5 x/vko. Viikonloppuisin monesti käyn yksin jossain asioilla tai otan jonkun lapsista mukaan. Mies ottaa monesti jonkun lapsista mukaan matseihin, salille tms viikonloppuisin. Sitten ollaan monesti vaan perheen kesken, tekemättä mitään.



Miten tämä liikunnan harrastaminen sinusta sotkee lasten elämän? Me ainakin voidaan hyvin, ei kiirettä, monesti enemmän semmoinen olo vapaapäivinä että "mitähän sitä tehtäis". Ja kotityöt hoituu aivan hyvin tossa sivussa. Arki-iltaisin 1-2koneellista pyykkiä pesee kone. Tiskikoneen käynnistäminen vie 1 minuutin. Siivotaan kun näyttää likaiselta.

käydä harrastuksessa vaikka kahtena päivänä viikossa. Yhtenä arki-iltana ja toisena viikonlopun päivänä päiväsaikaan. Etkö nyt varmasti tee tästä asiasta vähän suurempaa mitä se todellisuudessa on? Jos haluat niin MENE. Ei se muuten onnistu.