#T A M M E N T E R H O J E N TIISTAI#
Kommentit (19)
yksin uimaan ja nauttimaan, ja rentoutumaan...
Täällä ei ole lunta, harmi, joululhajat myös täällä ostamatta, mutta eipä ole näillä viikoilla ennenkään meidän perheessä niitä vielä osteltu, oletettavasti alan laatikoitakin päkästellä edellisenä iltana hiki otsalla. IHme oloja on kyllä ollut, supisteluja, ja masu sekaisin.
Nyt en ole edes käynyt lukemassa vähään aikaan kuulumisianne, ja olipas jännä lukea eilinen pino... saas nähä olenko yksinäni tänään, kun olitte olleet niin mahtavan ahkeria.
Syynä mun hiljaiseloon on ollu huonot fiilikset :(.Olen ollut " huolesta soikeena" . Jouduin viime viikolla suoraan neuvolasta äippäpolille vaavin vähäisen likkumisen takia. Siis isänpäivä viikonlopun lauantaista liikkeet oli muuttuivat -vatsa ei enään kohoillut samaan tapaan, iltajumpat jäi väliin. Luulin, että asukki on vaan vaihtanut asentoa, ja sen takia liikkeet tuntuu rauhallisemmilta, ja että tilaa alkaa olla jo näillä viikoilla sen verran vähän, että olisi rauhallisempi.
Neuvolassa sitten tutkiessa vaavi ihan paikoillaan ja kertomani perusteella terkka laittoi varmistuskäynnille polille. Siellä sydänkäyrässä kaikki ok, meillä oli miehen kanssa hauskaa, kun nappia sai painaa vähän väliä -kaveri liikkui enemmän kun aikoihin. Siis tulikohan tunnin liikkeet vartissa! Ultrassassakaan ei näkyny mitään erikoista. Lääkärikin kyllä totesi, että onpas rauhallinen kaveri, kun muissa ultrissa on menny sellasta vauhtia. Sitten sanoi, asiaa kysyessäni, että kyllä vielä on tilaa kääntyillä miten päin tahansa.
Arvoitukseksi jäi tämä liikkeiden muuttuminen. Alkava flunssainen olo voi olla kuulema syynä, joskushan sikiö voi reagoida äidin vointiin. Mutta neuvolan seurannalla jatketaan -ja kun olen liikelaskennat päivittäin suorittanut, saan sen kymmenen liikettä aina tosi nopsaa. Musta tuntuukin, että vaavi liikkuu nykyään vain silloin, kun äippä on paikoillaan.
Mutta kummallinen tämä ihmismieli. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa ja olimmehan tosi helpottuneita " turhasta" poli käynnistä, mutta silti minä olen vähän allapäin. Surkeana lueskelen teidän vilkkaista kavereista -niin ja kun omakin oli tähän asti varsinainen touhuaja.
Kaikki muu on hyvin!!!! :) Sf mitta menee omalla käyrällään, verenpaineet hyvät, hb:kin noussut taas ilman rautoja niin ettei tarvi niitä enää yrittää (vatsanihan ei kestänyt rautaa). Painoa tullut normaalista. Kävellä " matkaa" en edelleenkään voi kohdunkannattimien kipuilujen tähden, mutta töissä olen pystynyt autolla käymään.
Tällaisia tunnelmia täällä. Hyviä vointeja, Eevi 30+6
Oli mukava herätä pakkaspäivään, kun vielä tulis lunta tänne eteläänkin. Taitaa vaan mennä plussan puolelle :( mä niin tykkään talvesta ja kunnon pakkasesta.
Käytiin aamulla sitten neuvolalääkärissä ku saikun piti loppua tänään, no eipä lopu vaan jatkuu sitten loppuun asti. En kyllä oliskaan enää jaksanu mennä töihin :) Selän takia anto saikkua nytten, viimeks anto sen takia että supistukset oli kohdunkaulaa lyhentäny. Nyt on sitten supparitkin häipyny ku on malttanu olla rauhallisesti.
Pitäis vaan yrittää kouluhommia tehdä, mutta kun ei oo enää mitään motivaatiota eikä toi istuminen koneen ääressäkään oikein enää onnistu pitkiä aikoja. Tänään pitäis vielä mennä illalla tenttiin, eikä oo oikein tullu luettua ku ajatukset pyörii ihan muualla. Masuasukki mellastaa mahassa niin ettei varmaan kyllä tuu tentissä istumisesta mitään mutta täytyy käydä kokeilemassa.
Pakkaspäivän jatkoja
Kiti ja " karuselli" rv 31+2
... joo eilen kirjoittelinkin pidemmän pätkän, mutta nyt piti vaan tulla jakamaan ajatus, että ajatelkaa nyt on jo ekat vauvat syntyneet joulukuisille - siis ME ollaan seuraavaksi vuorossa!!! ; ) Pakko myöntää, että on jo tullut välillä kurkisteltua tuonne vauva-puolelle lokakuisten kuulumisia... Ihanaa, että se oman vauvan aikakin alkaa jo lähestyä.
Tinde ja pikkuihme rv 31+5
Huvitti viikonloppuna, kun 8-vuotias suurella kokemuksellaan toitotti, ettei kaikenmaailman kivuista ja säryistä tartte kaikille kertoa, senkun kärsii vaan! Ei siinä muuten mitään, mutta hän itse on aina ollut se dramaattisin kärsijä. Hirveä itku tikusta sormessa ja mustelmat on pitänyt näyttää naapureillekin.
Itsestäni olen huomannut, että aika helposti nurisen oloani täällä, mutta jos anoppi tai naapurin emäntä tulee vointia kysymään, sanon aina: " Juu, hyvin on kaikki mennyt. Hienosti tässä jaksellaan." Voin jopa väittää, että marmatan teille enemmän kuin Miehelle. Sehän jo näkee päältä, että liikkeellelähtö on könkkäävän tuskaista, mitä siitä turhia puhumaan. Jonkinsortin Nightwish-syndrooma.
Totuuden nimissä minusta on pelkästään hyvä, että on edes joku paikka, jossa saa rauhassa marista. Vaikka eihän tähän vaivaan ole muuta lääkettä kuin (näsä)viisaan lapsen ohje: kärsi vaan. Jos jostain olen varma, niin vuosien saatossa raskausaikaakin tulee ikävä.
Viime yön uni oli katastrofiunien ehdoton huippu. Viisivuotiaan nielaisi kokonaisena kaksi kastematoa, jotka olivat muuttuneet anakondiksi. Toinen aloitti ruokailun varpaista, toinen toisesta suunnasta, kunnes jäljellä oli yksi käärme, jolla kaksi häntää. Sisällä poika, joka huusi: " Äiti, mä kohta tukehdun!" Jep. Onneksi en omista unikirjaa.
Tänään rv 34 tasan, laskurin mukaan 42 päivää la:han! Tuntuu vähältä.
enyo
huonosti nukuttu yö takana, esikoinen itkeskeli ja maha-asukki myllersi.. ja mieskin kun oli yön töissä niin ei jotenkin osannut nukkua " yksin" . Mutta toisaalta nyt kun ei tarvi ajatellakaan töihin menoa niin olo on aika loistava :) Ens viikolla ois vasta seuraava neuvola, tuntuu oudolta että nekin käynnit jo tiheentyi kahen viikon välein.. niinkö pitkällä sitä jo ollaankin.. hui. Pelkoo alkaa hiipimään.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen marraskuun puolella hankkinut melkein kaikki lahjat ja paketoinutkin jo osan ;) Joulukuu meneekin sitten panikoidessa synnytystä. Olen joskus niin pessimistinen että oon aivan varma että kaikki ei mene hyvin.. ;( täytyy neuvolassa taas ens viikolla ottaa puheeks. alkuraskaudessa pelkopolista olikin puhetta.
Nyt täytyy lähteä kahvin keittoon jos vaikka se hiukan piristäis..
Susku
ai niin melkein unohtui, oonko tosiaan ainoa joka ei tykkää talvesta?
... tätä ihmisen työpaikkaa, kun ei ole mitään järkevää tekemistä ja aika pitäis jotenkin saada kulumaan. Mä todella kuumeisesti laskeskelen päiviä ettei enää tarvitse tänne mahansa kanssa raahautua! Toisaalta on tietty kiva ettei tarvitse stressata sillä, että mitä kaikkea ennen mammalomaa pitäisi vielä ehtiä tekemään. Vaivaiset 11 työpäivää jäljellä, ehkä mä ne kuitenkin kestän =)
Meidän 1v7kk:n ikäisellä poitsulla on nyt jonkinsortin minä itse/uhmaikä meneillään. Aamulla veti ihan totaalisesti herneet nenään kun ei saanut itse laitettua kenkiä jalkaan. Ja auttaahan häntä ei tietenkään saa =) Kaveri heittäytyy lattialle parkumaan, ei halua syliin ja kengät saa kyytiä... Yleensä meillä ei aamulla kuitenkaan noin hankalaa ole, onneksi kohta loppuu noi hoitoonviemisetkin. Täytyy huomenaamuna laittaa kengät piiloon, että säästytään samalta episodilta =)
Omassa olossa ei mitään muutoksia, eteenpäin porskutellaan ja odottelen jo kovasti seuraavaa neuvolaa joka olis maanantaina. Vähän jänskättää onko sf-mitta edelleen yläkäyrällä, eilen just miehelle tuskailin että miten ihmeessä tätä mahaa olis vielä tarkoitus parisen kuukautta kasvatella, sehän räjähtää kohta =) Viimeksi terkka lupaili että pääsisin painoarvioon jos yläkäyrillä vielä mennään, kivahan se olis pitkästä aika päästäkin masukkia kurkkaamaan. No, maanantaina oon sitten taas viisaampi tänkin asian suhteen.
Jaksuja kaikille!
Suffis rv 32+0
Josko tämä päivä olisi parempi, kuin eilinen!
Totta Enyo. että täällä `purkautuu´ selkeesti enemmän, kuin mitä livenä!!Mä en todellakaan ole valittaja tyyppi, mutta sitten kun on aihetta niin pitäähän siitä puhua, muttei ottaa elämäntavaksi :) Töissäkään en jaksanut kaikille voinninkyselijöille kertoa asian todellista laitaa,vaan huikkasi aina vaan että juu ihan hyvin tässä voidaan jne. Saattaa siellä joku ihmetellä, että mikä mulla sitten on, kun saikullekki jäin ;) Toisaalta sain aina komenttia liikkumisestani, (hyväntahtoista)..että kai ne näki ettei tässä paljon hypellä enää vähään aikaan!!
Eeviliina, onneksi teillä kaikki hyvin, vaikka asukki rauhoittunut!Mistäpä näitä aina tietää, mikä mistäkin johtuu!!Huolettaa se aina. Kyllä minäkin olen miettinyt ihan tarpeeksi, että mitkä kaikki asiat VOI mennä huonosti/ei suunnitellusti. Mutta en jaksa energiaa laitaa suremiseen, hulluksi tulisin, elää niinkuin hetkessä vaan.
Tossa oli tosiaan jo joulukuisia alkanut jo syntymään!!!Meistä sitten joku avaa `pistetilin´ekana :D Varmaan joululle jo syntyy tammisten jälkeläisiä!!Hienoa!Mä en vaan osaa ajatella, että mä itsekkin olen todella siellä puskemassa joku päivä ja sekin on jotenkin vielä liian suurta mun aivokäyrille, että synnytys on ohi, kaikki hienosti (toivon) ja ilmielävä pienokaisemme on edessäni:lihaa ja verta..meitä...HUUUUUUUUUUU!!Niin suurta, hienoa ettei vielä uskalla ajatella!!!Varmaan pääkoppa on sekaisin :))
Jouluhöösäys ei ole vielä iskenyt,jätän sitäkin tietoisesti vielä parin vkon päähän. Paitsi sen verran, että olen tehnyt jo parit pellilliset joulutorttuja, mistä pidin sen verran hyvin huolta, ettei miehelle jäänyt ku rippeet :D Maistuu!
Huomenna synnytysvalmennus sit aamusta..sieltä sit raporttia huomisen nimiin!Voikaa hyvin ja syökää torttuja :))
Meeris
Viikkoon en ole ehtiny lukemaan saati kirjoittaan tänne. Eilisen pinoa tuossa kehuttiin, pitäisköhän se kaivaa esille ja lukaista.
Eipä täällä ole mitään. Raskaus menee omalla painollaan, ei voi mistään valittaakaan. (Paitsi rahapulasta...) Masu ottaa ihmeellisiä kasvupyrähdyksiä, yhtäkkiä huomaa, että hei sehän on tänään paljon isompi kuin eilen, mut sitten ei tapahdu taas aikohin mitään. Matkustaja on aika vilkas edelleen, mutta ehkä hieman rauhoittumaan päin. Taitaa kohta tulla ahdasta, sen kyllä huomaa, että voimat sillä on lisääntyny.
Mies on jotenkin nyt alkanut " osallistua" enempi tähän odotukseen. Aiemmin on ollu vähän niin, että mä olen ohjannu sen kättä masulle, mut nytkin se eilen illalla " pukkas" mut makuulle, kun halusi taas kuunnella sydänääniä =) vauva on sopivassa asennossa niin, että ne lähes joka kerta kuuluukin kuulemma.
Mukavaa päivänjatkoa!
-kitiki 32+3-
Eilinen pino tais olla yksi koko historian pisimmistä. Hyvä kaikki reippaat Tammimammat!
Vaivat meillä taitaa vaan lisääntyä, mutta silti tuntuu että mieliala on monella nousemaan päin. Ehkä alkavat mammalomat ja lähestyvä palkinto jaksaa piristää. Itselläni on huomenna eka äippispäivä, vaikka olenkin ollut kotosalla selän takia jo vissiin kohta kolme kuukautta.
Omassa (.):ssa ei mitään uusia tapahdu. Rölli on välillä tosi aktiivinen ja toisinaan taas niin hiljasta poikaa; tai tyttöä. Olen päättänyt etten huolestu niistä hiljasista päivistä kun meitä kumminkin niin ak6tiivisesdti seurataan joka tapauksessa. Toki jos vauveli ei liiku ollenkaan niin on syytä huolestua. Enkä yhtään vähättele tässä nyt kenenkään huolestumista. Päin vastoin; jos olo on epävarma niin menkää tarkastuttamaan tilanne niin saatte mielenrauhan.
Nyt hipsin lounaalle ja päivä piikille!
-J ja Röllimaha- 31+0 *hymyilee uudelle viikolle aurinkoisesti*
Itse olen pysyny taustalla aina lukemassa muiden viestit. Tänään ajattelin vähän reipastua ja kirjoitella itsekin..
Toinen lapsi meille on tulossa ja on tämä mun mielestä ainakin mulla paljon enemmän vaivoja kun esikoisen kanssa. Tiedä mistä se johtuu kai=) Kai se on se kun pitää hoitaa kaikki hommat normaalisti esikoisen kanssa j.n.e.
Saikulla olen itse nyt tänään viimeistä päivää mutta on neuvolalääkäri tänään ja en usko että pääsen takaisin töihin enää.. Vaikka olenkin työmyyrä niin ei kyllä jaksaisi enää yhtään olla töissä..
Jouluvalmistelut on täälläkin ihan kesken, pelkään vain että miten on jos vaavi jo ajattelee tulla jolukuun puolella... No se murhe sitten=))
kissi 32+jotain
Meilläkin masulainen piti eilen hiljaiseloa ja kyllä meinasin jo huolestua. Onneksi illalla taas alkoi liikkua enemmän. Illalla kun menin nukkumaan niin tuli oikein kunnollinen kipakka supistuskin. Oikein sai jo puhaltaa ja pahaa teki. Mutta jäi sitten onneksi siihen yhteen. Synnytystä kohti vaan mennään:)))
Eilen taas yksi nainen kyseli laskettua-aikaa...kun sanoin, että tammikuussa niin naisen ilme kyllä kertoi, että mahani on iso! No, niinhän se onkin koska fundusmittakin menee yläkäyrän yläpuolella. Ja kyllä vauvan liikkeetkin tekevät kipeää eli aika iso vauveli taitaa jo olla. Kuopuksen painoarvio oli näillä viikoilla 2,7kg... Tästä en nyt tiedä kun ei ole hetkeen tarvinnut äitipolilla käydä.
Jaksuja kaikille vaivojensa kanssa!
Talvikki 32+1
Ulkona ankea keli,meni plussalle ja taitaa lumet sulaa pois:((Vaan onneks loppuviikolle on uutta lunta ja pakkasta luvassa:)
Aamulla kävin hakeen verensokerimittariin lisää liuskoja,huomasin vaan et ne oli menny vanhaks 10/06 vaan hyvin toimi ainaki ku kokeilin.
Tietääkö kukaan miksi niissä on päiväys,vaikuttaako ne tulokseen jotenkin?
Näin se aika kuluu ku joulukuu pyörähtää käyntiin saadaan mekin vastata kyselijöille lasketusta ajasta et enskuussahan se;)
Näin se h-hetki lähenee ja saas nähä kuka meistä Tammikuisista vielä yhdessä koossa olijoista ekana vauvan maailmaan pyöräyttää..
Laitoin ekan koneellisen vauvan pyykkiä pyöriiin tytön vaatteiden kanssa,nyt on pikkupyykin pyykkäys aloitettu meilläkin;))
Masuun ei kummempia,vauva myllää ja pitää mekkalaa. Naapuri näki mut eilen viikon tauon jälkeen ja sanoi et onpas masu kasvanu..vaan niin tuo taitaa näillä viikoilla kovasti kasvaakkin.
Lähen laittaan pyykkiä kuivuun,on varmaan outoa laittaa pientä pyykkiä narulle ku on tottunu noihin vähän isompiin lasten vaatteisiin jo;)
Terveisin
Vell@ ja rv 30 tasan
Meillä on flunssaa pukkaamassa koko porukalle. Ihan raihnasta sakkia. Silti ois vaan pakko lähtee polltopuita kantamaan sisälle. Pojalle lupasin askarrella sen kanssa. Ei paljo nappaa.
Eilen kävin nlassa. Sf-mitta just keskikäyrällä. Hemppa oli laskenu 112:een, ihmekkös kun väsyttää. Viimeksi oli 137 kun mitattiin. Alotin juomaan sitä rautapitosta juomaa, mitä saa luontaistuotekaupasta- Krauter blutsaft tai jotain. Mulla kun ei nuo rautapillerit pysy sisuksissa.
Ikkunoitten pesut on vielä kesken ja talvi pukkaa päälle. Jospa välillä ois suojakeliä, että sais kaikki pestyä.
Täytyy esikko lähtee herättää päikkäreiltä ja askartelemaan...
Peikkonen rv 31- tai jotain
Periaatteessa ne vs-liuskat ei mee miksikään vaikka päiväys vanhenee, mutta hae uudet vaan kun neuvolan suunnalla liikut. Kaikkiin tommosiin tarvikkeisiin pitää joku päiväys laittaa ja tokihan ne joskus myös vanhoiksi menee, mutta ei nyt ihan muutamassa kuukaudessa. Mutta kun ne ilmatteeksi saat niin on ihan hyvä hakea " tuoreempia" .
-J-
ops, kun tuli sekava vastaus
Tänään näyttäis olevan parempi päivä kuin eilen.Yönkin sain nukuttua.Mitä nyt pissalla kävin 3 krtaa mutta sehän kuuluu asiaan.Tänään muutama kipakka supistus tullut vaan sekin kuuluu asiaan ;) Tänään ollut puhetta vauvan liikkeistä,meilläkin ne on ollut jo muutamia viikkoja vähän erinlaisia...mutta uskoisin että tila vaan yksin kertaisesti alkaa väheneen niin sillä ne tuntuu eriltä.Mut kyllä mäkin aamulla het kun herään ,niin alan kuulosteleen et kuuluuko sieltä mitään.Nyt meillä ne liikkeet on sellasia pitkin päivää olevia..ei enään sellasia selviä aamu ja iltaralleja..Pitäsi vielä malttaa ottaa rauhallisesti muutama viikko.Perjantaina tulee 34 viikkoo täyteen,sen jälkeen ne ei sairaalassa edes yritä estää syntymistä.Mutta tieten olis parempi josko tonne 36-37 viikolle pääsis.Kattotaan niin mää oon vielä täällä 41+ viikoilla ;) Ostin tänään tuttipulloja ja tutteja..oli hassua..ei tiennyt et mikä värisiä ostais niin otin vihreetä ja valkosta...sopii molemmille..Ei kait mulla sit tämän hurjempia jos menis vähän maate ja lukis juoruja..sauli ja tanjakin on taas nähty yhdessä ;) mä sanoin tässä yks päivä miehelle et jos nyt olis kisa juoruista niin mä varmaan voittaisin koko kilpailun osaan kaikki juorulehdet etu-ja takaperin ulkoa,kiitos tämän pitkän sairasloman ;)
Iloista mieltä kaikille!
lettis73 33+4
Päivällä ei tahdo ehtiä ajatuksella kirjottelemaan, joten jätän yleensä suosiolla iltaan ja sitten en tahdo enää muistaakaan tulla tänne. höh.
Isän osallistumisesta odotukseen: Itse olen toista kertaa pettynyt siihen, kuinka vähän tuleva isä huomioi odotustani. Vauvasta kyllä puhutaan silloin tällöin, mutta vois sitä masua joskus silitelläkin ja yrittää kuulostella sydänääniä... Vaan ei... Että mua ärsyttää!!! Kyllähän mä tiedän, että on väsynyt töiden jälkeen ja kun on kotona kaikkea hommaa hoidettavana ja tuo pojanviikari vaatii sitä huomiota, mutta helou -siinä menis se 5 minsaa päivässä korkeintaan että vähän osoittaisi huomiota!!! Ja tiedän, voisin sanoa asiasta... Mutta ollaan riidelty lähiaikoina niin paljon, ettei tahdo jaksaa / uskaltaa joka asiasta mainita. Kyllähän tuon nyt pitäisi itse ymmärtää!
Mitäs muuta pinossa oli? Lyhyt on muisti kyllä... Niin, niistä liikkeistä! Itsekin säikähdin eilen kun hoksasin etten muistanut, oliko vauva liikkunut koko aamupäivänä. Join sitten 3 lasia sokerista mehua, ja silti meni yli tunti ennenkuin alkoi melskaamaan... Kyllä meinas olla tippa linssissä... Kuitenkin tässä vaiheessa nuo liikkeet on jo yleensä aika säännölliset, mutta tietysti niitä lepopäiviäkin on vauvalla, mutta silti sitä huolestuu... Huh, onneksi kaikki hyvin!
Niin sitä ei koskaan tiedä, milloin eka tammikuinen päättää syntyä -pelottavaa kyllä! Toivon sydämestäni, että kaikki tammikuiset pääsisivät kuitenkin tonne joulun yli kuitenkin!
Mua pelottaa aika paljon, miten sitä jaksaa kahden pienen kanssa. Tuntuu, että pelko vaan kasvaa mitä lähemmäksi synnytys tulee... Ja nyt varsinkin kun on ollut tosi väsynyt flunssan ja pojan korvatulehduksen seurauksena, niin pelko meinaa saada ylivallan. Ja itku on herkässä. Järki kuitenkin tuolla taka-alalla sanoo, että kyllä se siitä alkukankeuden jälkeen.... kait...
ÖITÄ!
t.Daisy ja JuliusJustiina rv30+4
siitä piti vielä mainitsemani, kuinka tärkeää tämä palsta on juuri siksi, että TÄÄLLÄ SAA (JA PITÄÄ ; ) ) VALITTAA HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA!!! Vain toiset samanlaisessa tilanteessa jaksaa kuunnella/lukea marmatukset ja tsempata. = )
Olipas meillä eilen kiva pino. Vihdoin taas itsekkin ehdin kirjoitella kuulumisia. Nyt on taas saanut uutta virtaa kun lunta tuli tänne lounaaseenkiin. Eilen kävin ostamassa uudet jouluvalot ulos ja tänään pitäs ne virittää. Joululahjat edelleenkin ostamatta, paniikki alkaa nousemaan.
Vihdoin jopa löysin itselleni paidan, jolla menenkin sitten läpi kahdet pikkujoulut, yhdet 50-vuotisjuhlat, yhdet 5-vuotisjuhlat ja yhdet tuparit. Kaikki nämä juhlat kymmenen päivän sisällä keskenään, että kiirusta on. Toivottavasti kuntoni kestää. Vielä on ollut kumman kevyt olo. Masu on edelleen älypieni, mut eilen kun kokeilin talvikenkiäni niin eipäs mahtuneetkaan kunnolla jalkaan. Lainasin jo pari kuukautta sitten kaverilta äitiysfarkut joulubileitä silmällä pitäen, niin enpä taida mahtua niihin. Masu kyllä mahtuu mutta reidet on sen verran paisuneet että jos tänään ois juhlat ni ehkä voisin housut vielä laittaa. En kyllä ajatellut uusia housuja ostaa vaan täytyy sitten virittää toisiin housuihin joku systeemi että pysyvät ylhäällä kun vetskari jää täysin auki. Onneks uus paita on pitkää mallia!!!
Kävin viime viikolla tosiaan vesijuoksemassa, oli tosi kivaa eikä hirveesti tuntunu masussakaan. Vauhi olikin kyllä melko hidas mutta kyllä se jalkoihin otti. Viikonloppuna ois lähtö miehen kanssa sinne TRE:een kylpylään. Mies ei tiedä muuta kuin että saa olla kaks päivää töistä poissa mun yllärin takia :) Varasin molemmille hieronnat. On ollut mulla tosi jumissa lapaluitten alue ja hartiat. Molemmat kädet väkisin puutuu öisin eikä pysty sen takia nukkumaan. Osittain on kyllä vanha vaiva.
Vaavi ei sitten tiedä miten päin olis. Raivotarjonnassa on ollut viimeiset kaks neuvolakäyntiä mutta käyntien välissä on sitten poikittain ja ties miten päin. En muuten kyllä tietäis mutta hikkaa vähintään neljästi päivän aikana ja siitä sen tiedän.
Maariska 32+6