*** Tiistaita M A R R A S K U I S E T ***
Kitty täällä valvoo aivan tärinässä ja horkassa!
Elikkäs tuossa eiliseen pinoon jo kirjottelin, että aamulla lähti limatulppa ja sen jälkeen jotain alko lorista pöksyihin. pH:n perusteella oli emäksistä ja siten suspektia lapsivedelle. Noh, tuossa illan ratoksi lähettiin käymään synnärillä, ja kyllä kyllä: LAPSIVETTÄHÄN TÄÄLLÄ LOROTELLAAN =)
OYS:in politiikan mukaan pitäisi jäähä osastolle suoriltaan, vaan sielläpä olikin osastot aivan täydet. Yö olisi pitänyt viettää ylimääräisellä sängyllä jossain käytävällä. Olin siis enemmän kuin halukas lähtemään kotiin, ja lupasin pyhästi seurata lapsiveden väriä, omaa lämpötilaani ja vauvan liikkeitä. Aamulla pitää mennä sitten takaisin, ja sen jälkeen en enää kotiin pääse ennen kuin nyytti on sylissä. Alustavasti meinasivat että keskiviikkona käynnistellään jos ei sitä ennen ala tulla. Ainahan tietysti on mahollista, että nyt yöllä alkaisi supparit ja päästäisiin tositoimiin heti ilman oottelua. Toistaiseksi vaan kivutonta kovettumista havaittu, ei sen tehokkaampaa toimintaa.
Miten voikaan olla näin hermostunut, vaikka juuri tätä on oottanutkin niin hartaasti??? Mielessä laukkaa tuhat ja yksi asiaa. Onko varmasti kaikki nyt valmista, minkälainen reissu tästä tulookaan ja kauanko kestää ja mitä kaikkea ehtii tapahtua, mites kotona pärjätään, kukahan tuolta mahasta oikein tulookaan jne jne jne. Ajatukset ihan solmussa!! Tuli jotenkin niin ÄKKIÄ kuitenkin, kun oon täällä valitellu että kun mulla ei oo mitään tuntemusta mihkään suuntaan. Homma lähti sitten käyntiin aamun limatulpasta yks kaks.
Mutta nyt muodon vuoks sänkyyn maate, jos vaikka sattus vahingossa uni tulemaan. Epätodennäköistä, on tää vaan niin jännää =)
Kitty rv 40+5 ja huiiiiii.....
Kommentit (28)
Heips taasen!
Päivä mennyt kyläillessä ystäväni luona. Supistuksia on taasen tullut puolilta päivin asti. Välit ovat nyt 15-30 min. mutta ovat kyllä melko järeän oloisia. Hengitys salpaantuu ja alaselkään vihloo samanaikaisesti. Pitäkää peukkuja että nyt vielä terävöityis ja pistäs paikkoja auki, haluan tositoimiin ja turhaan en enää viittis tonne synnärille raahautua...
Vyötärönympärys on tällä hetkellä 115 cm. Vauva muuten liikkunut koko päivän vilkkaasti, mutta johtuukohan supisteluista? Nyt lähen tekee ison kattilallisen makkarasoppaa niin on varuiks miehellekin ruokaa jos vietän seuraavat pv:t sairaalassa ( ajattelee toiveikkaasti...)Auts, nyt alkaa taas supistaa, mutta lisää vaan....
Palailen taas! T: Onni78 rv 39+2
määrättiin. Se on sitten ensi sunnuntai täällä se vimonen päivä, siis 10 vrk lasketusta ajasta. Muita ohjehia ei tullut kuin että liikelaskentaa tehtävä. Oli sen verran hiljainen vauva dopplerissa. Ei laskeutunut eikä kiinnittynyt.
Että sellaista.
tsukkis 41
Jaksoinpas vääntäytyä tänne.
Aamusella käyty taas neuvolassa ja edelleen vauva lasketunut, syvällä kuulemma on. Paineet ja pissa ok. Ja taas annettiin ensi viikoksi uusi aika vaikka terkan mukaan ei enää nähdä. No, katsellaan.
Eilisillasta saakka selkä hieman jomotellut ja alapäätä vihloo ja paine on välillä tajuton mutta supistukset eivät saa tehoa. Masu kiristää ja kovettuu edelleen kuten pari viimistä viikkoa.
Anoppi tuli eilen meille asustelemaan, saa nähdä kuinka monta viikkoa joutuu nurkissa pyörimään. Esikoinen 2v. pyörittää mummuaan ihan 6-0!
Mitäköhän tässä pitäisi ruveta tekemään jotta saisi jotain vauhtia tähän masuasukkiin?! Kovasti tuntuu viihtyvän yksiössään ja hurja jumppa alkaa aina kun mamma heittää pitkäkseen!
Onnea taas niille muutamille jotka ovat jo jakautuneet, samoin onnittelut heille jotka pääsevät tosihommiin!!!
Kärsivällisesti yritän odotella suppareita......
Vieteri 39+2
Käytiin sitten TAAS tuolla synnärillä, alkaa vähän jo ottamaan päähän. Lähinnä se että on itse niin tyhmä :) tai ainakin tunnen itseni tyhmäksi.
Noh, siellä oltiin käyrillä-ok. supistuksia tuntui mutta näitten läskien alta ne ei ainakaan näkynyt käyrässä. Ei ole aikaisemminkaan näkynyt vaikka selvä tuntemus ollut.
Kätilö teki aikas rajun tuntuisen sisätutkimuksen, pääsi siinä muutama huutokin " AUUUUU"
Kohdunkaula oli pehmeä, jäljellä n.2cm, kohdunsuu auki n.1.5cm. Eilinen tilaanteesta sen verran parannusta, että kaula jo pehmeä.
Ja nuo eritteet olivat kätilön mielestä limatulppaa, joka on lämpimässä muuttunut tuollaiseksi. Ehkä jotain perää.
Samalla mentiin ultraan- katsomaan tarkistuksen vuoksi sitä vauvan kokoa. Arvioi että siinä 4200-4500g on syntymäpaino.
Siinä samalla puheli että koskas on seuraava aika tänne. Vastasin että maanantaina.
Kuulema todennäköisesti tullaan takaisin yöllä tai huomenna- TOIVOTAAN TOIVOTAAN!! Oli vauvan pää hyvin kiinnittynyt ja laskeutunut ja suppareita tulee silloin tällöin. Toivossa on hyvä elää.
KittyKatilla on jo varmaan vauva kainalossa.
Noemalla sitten huomenna!
Joku kärvisteli kotosalla- supistuksia- ja hyviä sellaisia !
Heippa Hei, huomenna viikon jo yli :D
10kaks 40+6
ilmassa, mutta vielä se kunnon terä puuttuu. Näitä tuli esikoltakin hitto edellinen vuorokausi, joten en todellakaan haluaisi samanlaista. Pitäisiköhän tässä vielä alkaa jotakin paikkaa kuunaamaan, josko tulis potkua lisää. Laiskuus vaan meinaa voittaa. Sairaalaan en kyllä tällä kertaa liian aikaisin halua. Mukavampi olla kotona. Hitsi, että tämä on rasittavaa...
rv 39+5 vielä pari tuntia...
Täällä taas kellottelen kipeitä suppareita. Kello kuudesta asti tiheentynyt ja nyt tulee noin 5-7 min. välein. Kipua voimakkaasti alaselässä ja koko vatsalla. Sisko tuli seuraksi kun mies lähti töihin. Kyllä me vielä tänä yönä tonne synnärille lähetään, ellei nyt ihan tyssähdä. Ainiin, se ällö limatulppa lähti tossa seitsemän aikaan, oli todella etova....Liikkeellä ja pystyssä ollessa muuten supparit tulee mulla paljon tiheemmin. Ilmoitellaan taas, toivottavasti meitä on monta ensi yönä synnyttämässä!!! T: Onni78
Itekin täällä odottelen joskos noi supparit voimistuis ja tihentyis..
Tsemppiä nyt molemmille ja paljon tehoja suppareihin!!
Niinpä niin. näkyy menettäneensä tuo päiväys merkityksensä-
Kaikilla tuntuu nyt tapahtuvan enemmän ja vähemmän-
Masun ympärys 113 cm ilman mitään pullistuksia, niinkuin enää pullistamaan pystyis!!!
Miullakin on tuon sisätutkimuksen jälkeen tullu ruskeeta tuhrua pöksyihin ja pyyhkiessä. Ja suihkussakin sitä tuli ja isi sattu näkemään. Ei oikeen lämmenny iltasella S: iä kokeileen. Tais vähän ällöttää....
Niin se vaan menee isi talviloma tässä ootellessa. Ens viikolla pitää mennä töihin ja ist oon taas yksin esikon kaa. Ois niin mukava et syntyis tällä viikolla et sais isi suoraan jatkaa lomaa ja miekin levättyä.
Välillä kyllä tuntuu semmosia juilasuja mutta niinku niilä nyt mitän merkkiä olis.
Hip hei..
Pilponaatti rv 40
Ja LYKKYÄ LYKKÄÄMISEEN KAIKILLE MEILLE!!!!