Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Olen aidosti elämääni tyytyväinen & onnellinen! Harmittaa kateellisten piikittely siitä!! :(

Vierailija
24.05.2012 |

Mun logiikkani mukaan elämässä tärkeimpänä tehtävänä on ensisijaisesti tulla onnelliseksi ja tehdä myös muut kanssaihmiset onnellisiksi. Ja näin minä olen pyrkinyt tekemäänkin. Olen nähnyt elämäni aikana niin paljon kuolemaa & yllättäviä sairastumisia, ja kokenut elämän rajallisuuden, että arvostan elämää ja sen jokaiseta ainutlaatuista päivää joka päivä enemmän kuin eilen osasin arvostaa.



Ihan tietoisesti olen rakentanut elämääni omien tavoitteiden ja onnelliseksi tekevien asioiden ympärille. Olen omilla teoillani varmistanut, että meidän koko perheellä on mahdollisimman ihana, onnellinen elämä. Että minä itsekin herään joka aamu onnellisena uuteen päivään. Että annan hyvän kiertää. Kyse on monesti tosi pienistä asioista, mutta kun niitä kertyy paljon, on kyse suuresta kokonaisuudesta.



Olenkin aidosti onnellinen, nautin elämästäni ja olen tyytyväinen siihen mitä on ja miten elämä on muovautunut. Emme ole taloudellisesti rikkaita, mutta henkisesti olemme suorastaan biljonäärejä. Varmasti tuo tyytyväisyys heijastuu myös ulospäin tiettynä rauhallisuutensa ja myönteisyytenä. Elämänilona ja rohkeana haluna vastaanottaa kaikkea uutta ilman turhaa angstailua ja ahdistusta. Yritän ajatella asioista aina myönteisessä valossa ja hyvin olen mielestäni onnistunutkin.



Mutta siis itse asiaan: Pahalta tuntuu joidenkin tuttavapiiriimme kuuluvien arvostelu ja mustamaalaus! Väheksyntä ja suora piikittely!

Ihan kuin se olisi heiltä itseltään jotenkin pois, että elämäni/perheemme elämä on näin onnellista ja olemme itse siihen tyytyväisiä. Suorastaan ahdistuvat kun näkevät miten mukavaa elämämme on ja miten tyytyväisiä olemme, pienistäkin asioista ja yhteisistä aineettomista hetkistä. Kahvipöydässä nämä ihmiset kertovat negatiivisista perheasioista ja minä itse en voi sellaisia kertoa, koska meillä ei niitä juurikaan ole. Tai ehkä vain suhtaudun asioihin perus-onnellisuuteni vuoksi aivan eri tavalla; en koe niitä niin merkityksellisinä että tahtoisin sellaisista asioista jauhaa ja jauhaa tuntitolkulla. Pienetkin ongelmat suurentuvat jos niitä jatkuvasti ruokkii.

Olen useasti katkeralla äänelle lausutun, miten "elämäsi on liian helppoa", pääset ihan liian helpolla", "helppohan se sun on", jnejne. Seläntakana puhutut jutut perheemme muka-asioista satuttavat, onko joidenkin pakko keksimällä keksiä jotakin pahaa sanottavaa, lisääkö se heidän omaa onnellisuuttaan?

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


....

Minä kuitenkin tunsin jo lapsena olevani erilainen. Päätin syvällä sisimmässäni, etten ikinä tule tuon vanhempani kaltaiseksi negatiiviseksi valittajaksi. Enkä ole tullut. Iloitsen jokaisesta päivästä, nautin elämän pienistä asioista, ympäröin itseni positiivisista energiaa tuovilla jutuilla. Ja arvatkaa vain miten katkera tuo negatiivinen vanhempani on: hän suorastaan kiehuu kun näkee miten onnellista elämää elän, miten teen omista unelmistani totta, miten saavutan tavoitteitani yksi kerrallaan ja miten en koskaan valita mistään. Huvittavaa suorastaan miten oma vanhempi voi olla kateellinen ja katkera omalle lapselleen! Elämä on hänen mielestään ihan liian helppoa, vaikka oikeasti hän ei tiedä elämästäni yhtään mitään.

Minulla samantyylinen tausta ja tosiaan tuntuu, että toinen vanhemmista oikein ODOTTAA, että milloin tämä minun ja perheeni onnellinen ja auvoinen elämä loppuu(??!). Toisin sanoen; siis milloin tulen vanhempani tavoin negatiiviseksi, katkeraksi, muita arvostelevaksi p*skapääksi. NEVER GONNA HAPPEN.

Sama täällä! Ihan kuin onnellisuus olisi vain haihattelua, joku väliaikainen kuviteltu olotila, jota aina seuraa epäonni ja surkeampaakin surkeampi elämä. Vanhempani varmaan vain odottaa että muutun hänen kaltaisekseen mustasydämiseksi narisijaksi ja pahan puhujaksi. Ihan kuin vain se toisi hänelle onnea ja hetkellistä mielenrauhaa; ehkä hän itse kokee oman negatiivisen elämänsä edes jossain määrin siedettäväksi kun näkee ympärillään muiden murheita ja surua?

Kyllä hän onkin ollut murheellinen minun onnestani! Harva "normaali" vanhempi sitä kai mielensä pahoittaa siitä, että oma lapsensa on onnellinen? Tai että kaikki on hyvin? Että löytää hyvän miehen, korkeakouluttaa itsensä, saa talouden tasapainoon, saa terveet lapset ja ihanan kodin... Noh, minun vanhempani on pahoillaan; nämä em. saavutukset ovat ilmeisesti merkkinä siitä, että elämässäni on kaikki ollut liian helppoa. Hän ei näe sitä kivikkoista polkua jonka olen kulkenut nuo kaikki asiat saavuttaakseni, ainoastaan lopputuloksen.

Yksi onnellisuuteni vahvistaja on ollut se, että olen tietoisesti pyrkinyt ympäröimään itseni sellaisilla ihmisillä, jotka eivät ainoastaan vie energiaani vaan myös lisäävät sitä. Tarpeetonta kai sanoakaan, etten ole tuon vanhempani kanssa nykyisin missään tekemisissä.

Vierailija
2/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai kauheaa miten katkerilta te kuulostitte jokainen, vaikka tarkoituksenne oli kertoa, miten ihanaa elämänne on! Oikein pisti silmään hirveä viha ja kiukuttelu noissa teidän teksteissänne. Miten te edes ehditte miettiä, mitä ne muut teistä oikein ajattelevat?

-ohis, jolla on ihan tavallinen elämä iloineen ja suruineen

Kukakohan se tässä nyt on katkera..? ;)

Taisi ensimmäinen mielensäpahoittaja ilmaantua kommentoimaan muiden onnea. Eiköhän tämä edellinen vain vahvista ketjun sanomaa. MOT.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä kun olen aina luullut olevani ainoa!



Olen lähtöisin todella negatiivisesta lapsuudenperheestä, jossa erityisesti toinen vanhempi valitti ja surkutteli koko ajan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ja arvosteli tietysti muiden tekemisiä ja ulospäin näkyviä kulisseja, joko ivallisesti naureskellen tai kateudesta vihreänä.



Aina oli kaikki omassa elämässään ja perheessämme huonosti: työ oli paskaa, rahaa ei ollut tarpeeksi, ulkona satoi vettä, auto oli huono, talo vanha, naapureilla oli aina paremmin, sukulaisilla oli paremmat lapset, työkavereilla paremmat puolisot... Mikään, siis MIKÄÄN, ei ikinä ollut hyvin!



Eikä tämä valittaja tiestysti edes yrittänyt muuttaa asioita ja kehittää niistä ei-valitettavia, helpompaa oli varmaan vaan märehtiä passiivisena ja valittaa kuin yrittää muuttaa asioita. Koskaan ei annettu positiivista palautetta tai kiitosta mistään, kaikessa nähtiin aina jotakin huonoa ja epäonnistunutta. Voitte kuvitella miten raskas tuollainen ympäristö lapselle on!



Minä kuitenkin tunsin jo lapsena olevani erilainen. Päätin syvällä sisimmässäni, etten ikinä tule tuon vanhempani kaltaiseksi negatiiviseksi valittajaksi. Enkä ole tullut. Iloitsen jokaisesta päivästä, nautin elämän pienistä asioista, ympäröin itseni positiivisista energiaa tuovilla jutuilla. Ja arvatkaa vain miten katkera tuo negatiivinen vanhempani on: hän suorastaan kiehuu kun näkee miten onnellista elämää elän, miten teen omista unelmistani totta, miten saavutan tavoitteitani yksi kerrallaan ja miten en koskaan valita mistään. Huvittavaa suorastaan miten oma vanhempi voi olla kateellinen ja katkera omalle lapselleen! Elämä on hänen mielestään ihan liian helppoa, vaikka oikeasti hän ei tiedä elämästäni yhtään mitään.

Vierailija
4/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

päiviä.

Vierailija
5/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä kun olen aina luullut olevani ainoa!

Olen lähtöisin todella negatiivisesta lapsuudenperheestä, jossa erityisesti toinen vanhempi valitti ja surkutteli koko ajan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ja arvosteli tietysti muiden tekemisiä ja ulospäin näkyviä kulisseja, joko ivallisesti naureskellen tai kateudesta vihreänä.

Aina oli kaikki omassa elämässään ja perheessämme huonosti: työ oli paskaa, rahaa ei ollut tarpeeksi, ulkona satoi vettä, auto oli huono, talo vanha, naapureilla oli aina paremmin, sukulaisilla oli paremmat lapset, työkavereilla paremmat puolisot... Mikään, siis MIKÄÄN, ei ikinä ollut hyvin!

Eikä tämä valittaja tiestysti edes yrittänyt muuttaa asioita ja kehittää niistä ei-valitettavia, helpompaa oli varmaan vaan märehtiä passiivisena ja valittaa kuin yrittää muuttaa asioita. Koskaan ei annettu positiivista palautetta tai kiitosta mistään, kaikessa nähtiin aina jotakin huonoa ja epäonnistunutta. Voitte kuvitella miten raskas tuollainen ympäristö lapselle on!

Minä kuitenkin tunsin jo lapsena olevani erilainen. Päätin syvällä sisimmässäni, etten ikinä tule tuon vanhempani kaltaiseksi negatiiviseksi valittajaksi. Enkä ole tullut. Iloitsen jokaisesta päivästä, nautin elämän pienistä asioista, ympäröin itseni positiivisista energiaa tuovilla jutuilla. Ja arvatkaa vain miten katkera tuo negatiivinen vanhempani on: hän suorastaan kiehuu kun näkee miten onnellista elämää elän, miten teen omista unelmistani totta, miten saavutan tavoitteitani yksi kerrallaan ja miten en koskaan valita mistään. Huvittavaa suorastaan miten oma vanhempi voi olla kateellinen ja katkera omalle lapselleen! Elämä on hänen mielestään ihan liian helppoa, vaikka oikeasti hän ei tiedä elämästäni yhtään mitään.

ja tosiaan tuntuu, että toinen vanhemmista oikein ODOTTAA, että milloin tämä minun ja perheeni onnellinen ja auvoinen elämä loppuu(??!). Toisin sanoen; siis milloin tulen vanhempani tavoin negatiiviseksi, katkeraksi, muita arvostelevaksi p*skapääksi. NEVER GONNA HAPPEN.

Vierailija
6/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

miten katkerilta te kuulostitte jokainen, vaikka tarkoituksenne oli kertoa, miten ihanaa elämänne on! Oikein pisti silmään hirveä viha ja kiukuttelu noissa teidän teksteissänne. Miten te edes ehditte miettiä, mitä ne muut teistä oikein ajattelevat?



-ohis, jolla on ihan tavallinen elämä iloineen ja suruineen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne on vaan pirun kateellisia. Näkee tästäkin av-palstan kommentoimattomuudesta. Tää palsta nimittäin kuhisee kuvaamiasi elämäänsä totaalisen tylsistyneitä ja tyytymättömiä tyyppejä. Nehän vaan ahistuu kun ne näkee tai kuulee et jollakin on hyvä, onnellinen elämä, eikä tarvi jatkuvasti napista ja narista jostakin.



Vierailija
8/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

pahinta kateutta pahansuovissa mammoissa aiheuttaa se, että on tyytyväinen elämäänsä. Ihan sama, onko kaikki parhaalla mahdollisella tavalla - tyytyväinen ja onnellinen ei saisi olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

onneani hyvistä ja ymmärtäväisistä ystävistä ja perheenjäsenistä...itse en myöskään ole kateellinen muiden onnesta...

Vierailija
10/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ajattelen, että harva ihminen on paha. Tilanteet vain voivat olla raskaita tai ihmiset heikkoja. Jos itse olet vahva, kestätä varmasti nuo heikommat tai onnettomammat. tosiasiahan on, että tasan eivät käy onnen lahjat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta ei kukaan siitä minua piikittele. Jäin ihan miettimään miksi. Ehkä se johtuu siitä, että en ensinnäkään kauheasti mainosta onnellisuuttani kellekään ja toiseksi lähipiirini ihmiset ovat monet niin täynnä omia ongelmiaan että ei heillä ole energiaa alkaa kyylätä että onkohan tuo yksi epäilyttävän helpolla päässyt tai onnellinen. Suhtaudun myös myötätuntoisesti ja aidolla kiinnostuksella muiden ihmisten ongelmiin vaikkei minulla olisi vastaavista edes kokemusta, ja erityisesti en yritä pakkosyöttää kellekään omaa positiivista suhtautumistapaani vaan sallin valittajien valittaa vaikka tietäisinkin että lopulta he vain lisäävät kärsimystään sillä lailla.

Vierailija
12/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja olen luullut ettei meitä kovin montaa ole :)



Olen myös tyytyväinen siihen mitä on, nautin pienistä asioista, iloa voi saada mistä vain! En jaksa märehtiä menneitä ja pahoja asioita loputtomiin, annan helposti anteeksi ja jatkan eteenpäin. Haluan olla onnellinen ja että läheisenikin ovat ja näin toimiessani saan onnellissuutta takaisin itselleni.



Oma elämäni on ollut vaikeaa päivästä 1. Ehkä juuri sen vuoksi osaan suhteuttaa elämässä tulevat ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin ja tiedän että aina ei ole ollut näin hyvin ja on plajon ihmisiä joilla ei asiat ole hyvin. Sen vuoksi en jaksa kitistä turhista vaan nauttia elämästä.



Itsellänikin on näitä perusnegatiivisia ihmisiä ympärillä joitakin ja välillä en vain jaksaisi. Kun se on suurimmalti omasta päästä ja suhtautumisesta kiinni miten asiat ottaa.



Tasan ei todellakaan käy onnen lahjat mutta JOKAISELLA meistä on jotakin mistä elämässään voi iloita!



Hienoa ap kuulla että meitä on muitakin. Monet eivät vain tunnu kestävän sitä että joku on ihan aidosti onnellinen vaikkei mitään näkyvää syytä sille olisikaan :)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme erilaisia monen olotila tasaantuu siitä kun voi vuodattaa asioita muille. Asioiden ääneen sanominen helpottaa, vaikeidenkin.



Pidä asenteesi se on hyvä (ellei se kiellä ikäviä tunteita). Kaikki olemme erilaisia ja se on oikeastaan tosi mukava juttu.



Jos tuttavapiirissä on ihmisiä jotka mustamaalaa eivätkä ole oikeita ystäviä, kannattaa miettiä miksi viettää omaa aikansa heidän kanssaan?

Vierailija
14/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olen kuullut päässeeni elämässä todella helpolla, ja etten tiedä elämästä mitään (=ole kärsinyt). Olen jopa kuullut olevani rikas. Oikeasti teen matalapalkkaista työtä, lapsena menetin toisen vanhempani onnettomuudessa, koko peruskoulun olin koulukiusattu ja sairastan, ja tulen aina sairastamaankin kroonista depressiota sekä paniikkihäiriötä.



Kateellisten ihmisten panettelu perustuu ihan vain luulotteluihin ja kuvitelmiin. Se Pariisin shoppailureissuni tarkoittaa halpalentoyhtiötä, jaettua huonetta hostellissa, ja ne shoppailutkin suoritan Pariisin halpisrytkykaupoissa. Toki ne vaatteet näyttävät erilaiselta kuin Tampereen H&M:n tarjonta, mutta siellä Pariisissa ne olivat massamuotia.



Olen nuorena opiskellut (ammatti)korkeakoulussa, en tosin siksi että saisin elvistellä että minäpäs olenkin korkeakoulutettu, vaan siksi että saisin hyvää palkkaa että voisin elättää lapseni ja maksaa talolainaa vaikka tulisin esim. avioero. Jouduin tosin terveysongelmieni takia keskeyttämään opinnot, ja olen sillä matalapalkka-alalla.



Joskus synkimpinä hetkinä MINÄ olen kateellinen niille katkerille ihmisille, olisinpa minäkin vain jättänyt itseni kouluttamatta, pykännyt lapset heti ensimmäisen vastaantulijan kanssa, jäänyt sinne kotikylään assanvessankassaksi. He ovat itseasiassa varakkaampia kuin minä, ja haukkuvat silti minua rikkaaksi ja helpolla päässeeksi. Eiväthän he ole TEHNEET mitään elämänsä eteen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Tasan ei todellakaan käy onnen lahjat mutta JOKAISELLA meistä on jotakin mistä elämässään voi iloita!

muille tai muuten ihan taatusti saa niitä inhoajia. Tuo kun on asia jonka voi vain omakohtaisesti oppia, ja on pelkästään ärsyttävää jos silloin, kun itsestä tuntuu että pikkuasiat on merkityksettömiä kun joku iso ongelma pimentää koko mielen, joku iloinen ja onnellinen tulee lässyttämään kuinka pitäisi löytää pienet ilot ja asennoitua toisin.

Itse olen nykyistä onnea ennen kokenut myös vaikean masennuksen ja siinä jos missä opin että aika monet itse onnelliset on ihan kamalia ihmisiä sellaiselle joka on masentunut tai allapäin. Asenne on monella semmoinen itsepä olet ongelmasi aiheuttanut kun ajattelet niin negatiivisesti, et urheile jne. Paljon mukavampi suhtautuminen onnelliselta olisi siinä tilanteessa myötätunto, ja sitä itse pyrin noudattamaankin.

t. 6

Vierailija
16/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Usein ne valittajat haluavat vain kuuntelijaa.

Vierailija
17/17 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ollaan miehen kanssa kuin vastarakastuneet ja elämä muutenkin hymyilee :)



Ja kyllä siitä ollaan kateellisia ja ihan ääneenkin ja eräs ystävä koittaa tehdä minua mustasukkaiseksi kertomalla höpöjuttuja miehestäni, taitaa olla kohta entinen ystävä :)