Hei kaikki bessewisser-mammat, kertokaa nyt mikä olisi viisainta!
Tilanne on sellainen, että meillä on avomieheni kanssa kohta 4kk ikäinen lapsi: olen kertonut jo raskauden alussa miehelleni, että minulla on ollut 1x syrjähyppy, ja on mahdollista että lapsi on peräisin tästä kerrasta, ja yhtä mahdollista on että se on meidän oikeasti yhteinen lapsi.
Pääsyimme mieheni kanssa siihen, että selvitämme syntymän jälkeen kumman lapsi on, ja sitten vasta kerromme asiasta muille, jos tarpeen. Pidimme asian siis omana tietonamme.
Syntymän jälkeen mieheni oli kuitenkin sitä mieltä, että hän haluaa olla lapsen isä, oli biologia sitten mitä hyvänsä. Lastenvalvoja ei kuitenkaan suvainnut tätä kun kuuli että riski on olemassa.
Jouduimme siis sosiaalitoimen pakosta testeihin, ja tuloksena, että mieheni ei ole lapsen isä.
Nyt hän haluaisi olla lapsen isä, mutta juridisesti ei sitä voi olla. Tarkoitus on myös jatkaa yhtenä perheenä.
Pitääkö kaikille sukulaisille kertoa että lapsi ei ole biologisesti "isän" lapsi?? me emme haluaisi. Entä mikä on ihan OIKEASTI lapsen etu tässä asiassa?
Mitä mieltä olette.
Kyseessä ei ole provo. Ja kaikki jotka haluavat haukkua minut, niin ihan vapaasti, mutta tiedän kyllä itsekin että olen paskamaisin äiti ikinä kun teen lapselleni tällaisen elämän ja alun.. ja hirvein ihminen ikinä muutenkin. säästäkää haukkunne.
Kommentit (9)
Kannattaisi selvittää kuinka miehesi saisi adoptoitua lapsen. En tunne lakia, mutta on sellainen tunne, että adoptio edellyttäisi avioliittoa ja ja lisäksi melko pitkää aikaa avioparina ennen päätöstä.
että olette päättäneet jatkaa. Miehesi on tosi ihana ihminen. Äläkä itseäsi syyttele. Kaikenlaista sattuu. Joku toinen olisi ehkä abortoinut lapsen. Kuinka oikein se sitten olisi ollut. Olet antanut pienelle elämän ja yhdessä olette päättäneet pitää siitä huolta. Hieno homma!
Sukulaisille asia ei kuulu pätkääkään. Pitäkää asia omassa tiedossa. Vasta jos joskus aaaaaikojen päästä kerrotte asian lapselle, niin päätätte YHDESSÄ, mitä suvulle kerrotaan. Tosta päättäminen kuuluu myös skidille itselleen.
Tsemppiä, äläkä syyllistä itseäsi. Tämä oli KÄSKY
lapsen biologinen isä asiasta? Mielestäni hänelle kuuluisi kertoa ja jos ei halua olla lapsen kanssa missään tekemisissä, niin miksipä miehesi ei voisi adoptoida lapsen? Suvulle ei välttämättä kannata kertoa vielä mitään, sitten vasta kun joskus kerrotte asiasta lapselle...
Jos olisitte olleet aviossa olisi miehesi isä automaattisesti. Miehesi olisi myös voinut tunnustaa lapsen ja asia olisi ollut selvä. Eli oletteko ihan itse hankkineet turhia ongelmia?
MIKÄÄN en estä sun miestä adoptoimasta tätä lasta ja ryhtymästä juridisesti hänen isäkseen. Muille sukulaisille ei tietenkään tarvitse puhua asiasta yhtään mitään, mitä se kenellekään kuuluisi. Sitten kun lapsi aikanaan on sen ikäinen, hänelle voi kertoa, että hänen sosiaalinen isänsä on hänen isänsä, koska on halunnut sitä olla mutta biologisesti hänen isänsä on joku muu (ja kuka).
taida adoptio onnistua ellei ole bioisän suostumusta
ihanista vastauksista!!
Kyllä, adoptiota on harkittu, mutta ei ole vielä otettu niin tarkkaan selvää mitä se vaatii.
Ja totta on että mokasimme itse kun menimme liian rehellisesti kertomaan tilanteesta lastenvalvojalle joka sitten sattui olemaan sellainen pykälien nylkyttäjä, ettei voinut nähdä meidän tilannetta sydämellä, ja helpottaa hiukan..
Mutta kiitos tuhannesti kaikille, nämä kommentit auttoivat jaksamaan ja selkeyttivät sitä mitä itsekin olemme funtsineet!! AP
erosivat kun hän oli ihan pieni, ja biologinen isä suostui siihen, että kaverin äidin uusi mies adoptoi kaverini. Adoptio-isä on aina ollut kuin oikea isä kaverilleni, mutta hän on toki aina tiennyt, että kyseessä on adoptioisä. Isäksi hän kuitenkin kutsuu adoptioisäänsä, ja koska hän on ollut oikea isä. Minusta onkin tärkeää alusta saakka tehdä se lapselle itsestään selväksi asiaksi, niin hän kasvaa siihen että se on ihan ok eikä siinä ole mitään kummallista. Tämä tosin vaatisi sen, että olette avioimia asiassa muillekin, mutta ehkä se kannattaa - aluksi se tuntuu kiusalliselta ja vaikealta, mutta ajan myötä asiasta tulee ihan normaalijuttu eikä sitä kukaan jaksa päivitellä. Parempi minuta olisi hoitaa ikävä asia pois päiväjärjestyksestä nyt, kun lapsi on vielä vauva, myöhemmin se tulee olemaan paljon vaikeampaa (minulla on myös serkku, joka on adoptoitu, ja jolle ei kerrottu sitä lapsena, ja asia selvisi hänelle vasta teini-iässä ja oli aluksi kova järkytys).
Jossakin vaiheessa, viimeistään murrosiässä, hän alkaa ihmetellä, miksi hänessä on jotakin erilaista kuin sinussa ja miehessäsi. Hänestä voi tuntua kuin pala identiteetistä olisi kadoksissa - näin olen kuullut sellaisten kertoneen, jotka ovat tietämättään asuneet muun kuin oman vanhemman kanssa, esim. adoptio on salattu.
Sukulaisille tämä asia ei kuulu mitenkään, mutta toisaalta kaikki salaisuudet syövät luottamusta perheissä ja suvuissa. Psykologit ja psykiatrit kertovat joskus lehdissä, millaista tuhoa salaisuudet suvuissa voivat tuottaa. Itse päätyisin varmaankin kertomaan heille, mutta en osaa yhtäkkiä sanoa, missä vaiheessa.