Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kun valehteleminen jää päälle

Vierailija
13.05.2012 |

minusta on jännä testata kuinka hyvin ihmiset uskovat tarinoitani.



Saatan sanoa ihan jotain pientä ja vähäpätöistä. jos mulla esimerkiksi sormessa haava saattan sanoa että naapurin koira puraisi, jos vaikka veitsellä leikkasin haavan sormeeni.



Tai esitellä mieheni uusille tutavuuksille vaikka Mattina, vaikka sen nimi olis Heikki.



Tai, että join 6 alkoholi annosta, vaikka olisin juonut vain yhden.



Tai lenkillä ollessani saatan olla nähnyt vaikka hevosen, vaikken oikeesti olekkaan.



Tai saatan itkeä tihrustaa kaverille, miten joku ihminen on mulle sanonut. vaikken ole jutellut koko tyypin kanssa.



tämä asia todellakin vaivaa minua. Olen jäänyt muutamista valheista kiinni.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
13.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tämä tullut vasta äskettäin kuvioihin, ku jouduuin tilanteeseen, jossa jouduin valehtelemaan ihmisille

Vierailija
2/6 |
14.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on tuollainen kaveri. Kaikki tietää, että se liioittelee ja suorastaan valehtelee, mutta kukaan ei viitsi sanoa sille siitä. Sanominen olisi niin noloa. Tunnemme pelkkää myötähäpeää.



Hänen tarinansa menevät joskus niin yli, että on ihme, jos hän kuvittelee jonkun uskovan niihin.



Esimerkki 1: hän kertoi, että hänen autonsa varastettiin. Sitten poliisit toivat varastetun auton kotiin. Autosta oli etupenkit revitty irti varkauden yhteydessä, joten poliisi ajoi hänen autoaan takapenkillä istuen.



Esimerkki 2: hän oli valkoisissa housuissa juhlissa. Kuukautiset alkoivat yllättäen, ja hän huomasi vasta kotona, että housujen takamus oli aivan veressä, valumajälkiä polviin asti. Ja hän oli juhlinut selvinpäin koko päivän verisissä housuissa, eikä kukaan ollut sanonut mitään.



Ensinnäkin jokainen tietää, että poliisit eivät todellakaan tuo ajamalla tai muutenkaan risoja autoja kotiin (myöhemmin selvisi, että autoa ei ollut edes varastettu). Ja jokainen nainen tietää, että kuukautiset eivät ala niin, ettei huomaa, jos housut kastuvat läpi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
14.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on tuo, että valehdellaan jonkun sannoneen jotain, mitä hän ei ole sanonut ja pilataan toisten maine valehtelemalla. Noita minäkin tunnen. Onneksi tuollaiset valehtelijat yleensä tunnetaan ja tiedetään ja osataan suhtaututa säälivästi.

Vierailija
4/6 |
14.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valehtelee ihan kaikesta. Kun lapsensa olivat pieniä, valehteli heidän perheensä asioista paljonkin kun eiväthän lapset osanneet ihmetellä. Valehteli mm. että lapsilla on/ollut vakavia sairauksia, joita siis ei ole. Halusi sympatiaa kaikilta ilmeisesti. Jotkut valheet olivat sellaisia, että myötähäpeän tunne oli valtava. Esim. kerran eräissä juhlissa kotonaan katselimme yhtä taulua. Siinä oli pienet ja suuret varpaat hiekalla. Tämä nainen sanoi että kuva oli otettu heidän lomamatkallaan Thaimaassa. Todellisuudessa taulu oli ostettu Anttilasta ja he eivät olleet matkustaneet koskaan kuin Ruotsiin.



Nykyään tämä nainen valehtelee esim. koulutuksestaan. Kertoo olevansa osin firman johtotehtävissä vaikka on käynyt työkkärin puolen vuoden kurssin ja peruskoulun.

Vierailija
5/6 |
14.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saatan myös keksiä hassuja sujautuksia mitä lapset keksineet. Oikeesti ne ovat tulleet minun ajatuksistani



Haluan vielä painottaa, että asiat mistä olen sanonut, että "joku puhui selasta". Eivätt ole olleet loukkaavia tai muutenkaan sellasia, josta toiselle tulisi pahaa mainetta.

Kyseessä saattaa olla joku matka tai vaikka lasten sanonta.



Kärsin valehtelustani, mutta en uskalla myöntää muille tälläistä ongelmaa itselläni.

Mietin teenkö hallaa itselleni, kun olen kertomatta. Tai pystyykö pian kukaan luottaa minuun. Olen valehdellt myös rakkailleni.

-ap-

Vierailija
6/6 |
14.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ollut lapsesta asti. Valehteluni alkoi kun ala-asteikäisenä jouduin koulukiusatuksi ja halusin peittää asian kotona. En halunnut sääliä tai vanhempien puuttumista asiaan, vaan halusin edes kotona olla "menestyjä". Niinpä kerroin tarinoita että mulla on paljon kavereita ja mitä olen muka niiden kanssa tehnyt, ja kaikkea muuta mikä antoi kuvan että en missään tapauksessa ole kiusattu yksinäinen surkimus vaan vilkas lapsi jolla on kavereita ja yleensäkin elämää.



Vanhempana olen yrittänyt tavasta eroon kovasti, niin tahdonvoimalla ja päätöksillä kuin myös psykologin avulla. En ole kuitenkaan apua saanut, ja vieläkin yllätän vähän väliä itseni ihan älyttömitsä valheista joilla ei ole mitään tarkoitusta, ja joita en ole suunnitellut sanovani. Esim. lauantaina kävin kampaajalla ja hän kysyi onko minulla lapsia. Sanoin niitä olevan 3 vaikka oikeasti on 2. Heti kun valhe pääsi ulos suusta toki kaduin että mitä typerää taas sanoin mutta enpä jaksanut alkaa oikaista. Päätin vaan etten ikinä mene enää sille kampaajalle.



Mulla pakkomielteinen valehtelu on johtanut siihen että olen äärimmäisen yksinäinen, eristänyt itseni muista välttääkseni valehteluni aiheuttamat kärsimykset muille ja itselle.