Olen 38 v., ollut kotona 4 vuotta, 2 lasta ja olen ihan kelkasta pudonnut.
Vanhaa ammattiani (asiantuntija) tuskin enää osaan (?!?) ja uusia työkuvioita en ole saanut pyörimään. En kuulu mihinkään paitsi tähän perheeseen. Olen epäonnistunut, luuseri, siltä musta nyt tuntuu:-(
Kommentit (3)
Onko sinulla siis vakiduuni yhä odottamassa? Silloin se on kyllä myös sun työnantajan päänsärky kouluttaa sut takaisin työtehtäviisi. Mene käymään työpaikallasi ja ota selvää, millaista lisäkoulutusta tarvitset ja neuvottele pomollesi, miten sellaista voidaan järjestää. Ei se ole pomosikaan etu, jos sinä istut duunissa mitäänosaamattomana.
Olen itse ammatiltani tv-toimittaja. Olin monta vuotta hoitovapaalla ja sinä aikana duunissa oli muuttunut moni tekninen asia. Lisäksi - vaikka oman erityisalani uutistapahtumia ainakin jossakin määrin seurasin hoitovapaallakin - alani asiat olivat vähän huonosti handussa. Mutta hei: ei siihen mennyt kuin pari kuukautta, kun tuntui siltä, etten ole poissa ollutkaan. Isompi stressi mulle tuli kyllä lasten hoitokuvioista.
Joten: härkää sarvista kiinni, vaan! Et tiedä, mihin kykenet, jos et yritä.
kotosalta käsin, ihme, että joku joskus huolii tekeleitäni. No, tänään on tällainen päivä. Työyhteisössä sparrattiin ja tuettiin kaikki toisiamme. Nyt ei ole mitään peiliä paitsi oma peili ja sieltä näkyy ainakin tänään luuseri...
ap
tein sen rakkaudenhuumassa mieheeni ajattelematta asioita enempää. Mulla oppimisvaikeuksia ei ammattia eikä töitä. Useasti olen alkanut opiskelemaan mutta tukitoimienkaan avulla en saa ammattia. kaduttaa kun tein lapsen mietin että saa hävetä äitiään.