Miksi siedät elämäsi arvostelua anopiltasi, äidiltäsi, sukulaisiltasi?
Kommentit (8)
puolustaudun ja sanon oman kantani joka asiaan. Mun mielestä on ihan turha sitten vaikka täällä valittaa kynnysmaton osaansa, kun ei vaan itse saa suutaan auki.
Äitini ei arvostele tai sitten en pidä äidin huomautuksia arvosteluna vaan neuvoina tai vastaavina. Äidin kanssa tulen toimeen ihan hyvin.
Anopin kanssa menee selvästi huonommin ja olenkin aika vähän tekemisissä kaikkea arvostelevan ja itseään parempana pitävän anopin kanssa. En kaipaa anopilta edes lastenhoitoapua, mielestäni lapsetkin pelkäävän anoppia.
Kun nyt vain muistaisi tämän opetuksen jos joskus tulee isoäidiksi...
mutta sietämättömyydellä on hintansa. Olen koko ikäni kuunnellut äitini haukkumista, halveksuntaa, mitätöintiä, arvostelua. Kaikki on haukuttu, talo, mies, koulutus, työ, lapset. Haukkuihin ei edes ole aihetta, olen nimittäin paljon paremmin koulutettu/toimeentuleva kuin omat vanhempani. Mutta tästähän ei oikeasti olekaan kyse vaan haukkuminen on vallankäyttöä. Sitä samaa, jolla minut latistettiin ja nujerrettiin lapsena.
Aikuisena, käytyäni terapian ja saatuani omat pienet lapset, laitoin sitten ensimmäistä kertaa kampoihin. Tein sen nätisti, en siis raivonnut tai syytellyt, vaan kerroin terapeutin neuvojen mukaisesti asiallisella äänellä että arvostelu ja haukkuminen loukkaa, sattuu ja on sellaista että en siedä sitä enää jatkossa. En kuuntele tuollaista loukkaamista vierailtakaan ihmisiltä, miksi sitten omilta sukulaisiltakaan.
Vanhempani vetivät herneen nenään. Laittoivat välit kokonaan poikki ja ilmoittivat että noin paha ja kiittämätön lapsi ei ole heidän tyttärensä enää. Edes kirjallinen ja julkinen anteeksipyyntö ei kuulemma asiaa muuttaisi.
Joten välit on poikki, ollet jo 6 vuotta, ei mitään kontaktia.
Itse en anteeksi pyydä kun en mitään väärää tehnytkään, mutta ottakaa huomioon se, että kun sairas henkisen väkivallan perhe on toiminut viimeiset 30 vuotta tiettyjen roolien ja odotusten mukaan, niin se perheenjäsen, joka yhtäkkiä irtisanoutuu roolistaan, joutuu lähes AINA syntipukin ja mustan lampaan rooliin.
Oma irtisanoutumiseni syntisäkin ja haukuttavan roolista laittoi koko perheen kuviot sekaisin. Nyt sitten siskoni on minulle vihainen, ja vanhempani kostavat minulle siten että siskolle ostetaan ja annetaan kaikki. Ovat ostaneet siskolle auton ja asunnon. Joten näinpä meni.
SInällään olen tyytyväinen että kasvatin selkärangan, mutta kuten näette niin (narsistiset) tunnevammaiset ihmiset tekevät niin että KOSTAVAT. Miettikää siis oletteko valmiita siihen että yhteys sukuun katkeaa.
Olen pistänyt välit kokonaan poikki jos ei sanomisella käytös parane.
Aikuisena ihmisenä vastaan itse omasta elämästäni. Anoppi ja appi eivät koskaan päällepäsmäröi, eivätkä arvostele. Ovat hyvin hienotunteisia ihmisiä muutenkin. Voisin ihan sanoa että anoppini on painonsa arvoinen täyttä kultaa. Toista ovatkin sitten omat vanhempani. Äidilleni en voi kertoa mitään henkilökohtaisia asioita. Kaikki kertomani on jokaikisen sukulaisen korvissa sitten. Mua ei mikään muu vituta yhtä paljon, kuin toisten asioista juoruilu ja ruotiminen selän takana. Äidilleni mikään ei ole pyhää...todellakaan.
Ärsyttää välillä, kun joka asiasta saa vääntää ja lopulta pitää sanoa jopa rumasti, kun ei muuten mene perille. Vanhempani yrittivät jopa laittaa puutarhamme mieleisekseen, olivat määräämässä minkä nimen laitamme esikoiselle yms.
He eivät arvostele minua, enkä minä heitä. Jos suunnitelmat menevät lyttyyn niin sitten lohdutetaan ja kuunnellaan; vanhempani eivät ole koskaan sanoneet "mitä minä sanoin".
Anoppi taas arvostelee koska olemme niin totaalisen erilaisia ihmisiä. Hän ei ymmärrä miksi toimin lasten kanssa kuten toimin. Hän ei ymmärrä miksi en ole koko aikaa rätti kädessä pyyhkimässä paikkoja ja siivoamassa. Hän suorastaan kauhistui kun kuuli että leikin lasten kanssa lumessa ja mudassa..
No mutta, en ole katsonut aiheelliseksi alkaa vänkyttämään hänelle joka asiasta vastaan. Yleensä jos meinaan menettää hermoni sanon vain että "vaikka toimin eri tavoin kuin sinä, ei se tarkoita että olisin huonompi tai että sinulla olisi suurempi oikeus arvostella tapojani". Yleensä tässä vaiheessa hän vetäisee herneet nenäänsä.
Anoppi pitää enemmän toisesta miniästään, joka on enemmän samanlainen kuin hän.
Mutta kuitenkin. Olen valinnut taisteluni ja typerä valta-asemataistelu anopin kanssa (joka on päättänyt olla pitämättä minusta) ei ole yksi niistä taisteluista.
Anoppi piti minua kaiken pahan alkuna ja juurena ja soitteli kännissä pojalleen. Laitoin välit poikki jo aivan alkuvaiheessa, mies kävi joskus lasten kanssa siellä. Kymmenen vuoden päästä huomasin että miehellä oli samoja marttyyripiirteitä kuin äidillään ja erosimme.
että en ole kyseisten ihmisten kanssa tekemissisä kuin pari kertaa vuodessa, mutta mielestäni lapsillani on oikeus tuntea sukulaisiaan edes jonkun verran.
Kyllä minä aikuisena ihmisenä kestän typerien sukulaisten jankutusta, koska sillä ei ole mitään merkitystä päivittäiseen elämääni. :) Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kaunis hymy päälle.