Etä-äitiys ja uusi rakkaus

..kanssa, jotta taas lisää lapsia trumatisoituu loppuelämäksi.

Tekstisi vaikuttaa jotenkin lapselliselta, jollei jopa tyhmältä. Kerropa lisää ITSESTÄSI. Siitä voimme päätellä aika paljon ja se ei taida olla kannaltasi positiivista.

viihtyy paremmin isän kanssa, joten sinä pääset rakastamaan kokopäiväisesti. Kehtaatkin puolustella ratkaisuasi. Sinä hylkäät lapsesi ja piste. Asetat uuden miehen edelle. Tottakai lapsilla on hyvä varmaan isänsä kanssa, mutta noin teennäistä selitystä en ole ennen kuullutkaan, kun todellisuudessa haluaa vain kuherrella rauhassa ilman lapsia.

Sairastan itse persoonallisuushäiriötä ja huonoina kausina olemme puhuneet miehen kanssa että jossei tästä nousta, niin hän ottaa lapset ja minä muutan pois. En ole huonoina aikoina kykenevä huolehtimaan edes itsestäni, siitä tämä ratkaisu.



Mielestäni kyseessä on kaikkea muuta kuin itsekäs valinta, jos etä-äidiksi alkaa. Lapsen pärjääminen on mielessä jatkuvasti eikä se ole helppoa luopua hänestä, vaikka näkisikin lähes päivittäin.

provoon. Tuossa paistaa kaikki provokirjoituksen ainekset suoraan päin pläsiä. Haloo

Olen ymmärtänyt etten ole kummoinen äiti. Pojat valitsevat 99% varmuudella isänsä, jos itse saavat päättää. Teen ruoan, huolehdin, yritän kasvattaa, rakastaa, mutta totuus on ettei äidillisyyttä minusta oikein löydy. Mies on paljon paljon parempi vanhempi kuin minä. Ja en ole lapsiani hylkäämässä vaan olisin heidän kanssaan esim. 1/3 ajasta. Ensimmäinen koti olisi kuitenkin isällä.

Aika samanlaisia ajatuksia on minullakin usein ja olen tosiaan henkisesti sairas, eli näitä juttuja ei ymmärrä ns. normaalit ihmiset...äitiys ei ole ollut minulle mitään elämäni parasta aikaa ja koska yksi lapsistani on haastava erityislapsi, joskus mietin että lähdenkö minä vai tuo lapsi.

edelle, jos annan heidät isälle. Isä on hoitanut heitä tähän mennessäkin enemmän osin haasteellisen työni, osin sen takia ettei minusta ole oikein kummoiseksi äidiksi enkä pärjää lasteni kanssa. Olisiko lapsille parempi sulkea silmät omilta virheitlään ja ottaa heidän jääräpäisesti omaan huostaansa? Tuskin.



Enkä minä tätä uutta miestä aseta heidän edelleen mutta en vaan ukso pärjääväni yh-äitinä.

Ja ei ole provo. Taustalla minulla on itse diagnosoitu rajatila. Teen paljon työtä, olen ollut enemmän "miehen" roolissa meillä kun taas mies on ollut luontevammin hoivaaja.

Miten se näkyy käytännössä? Miten käyttäydyt?

en ole vain halunnut hakea diagnoosia ja aloittaa mitään terapioita kun kuitenkin pärjään. Tää rajatila ei nyt ollut pointti ko. asiassa. Oon vaan niin varma, että lasten on parempi isänsä kanssa.

Elämällä on tapana traumatisoida.



Joskus on vain niin, että lastenkin kannalta on parempi että vanhemmat erovat. Viisaasti eroavat vanhemmat voivat jopa säästää lapsia kasvamasta vinoon.



Erosta ei tarvitse tehdä mörköä jossa lapsi tuntee itsensä syylliseksi. Meidän kulttuuri syyllistää ja tämä on se mistä lapset kärsivät.



Viisasti eroavat vanhemmat viestittävät lapsille että heitä rakastetaan ja heistä välitetään vaikka erotaankin. Aikuiset kunnioittavat toisiaan erosta huolimatta, keskustelevat normaalisti lasten läsnäolessa. Isä korostaa lapsille äidin olevan hyvä äiti ja päinvastoin. Sen lapset haluavat kuulla ei sitä että äiti on huora ja paska. Se vahigoitta vain lasta eikä ketään muuta.



Kulttuureissa joissa on useampi vaimo lapset ei opi koskaan aliarvioimaan vanhempiaan. On omasta asenteesta kiinni miten lapsi oppii näkemään vanhemmat.



Eli etävanhemmuus onnistuu oikein hyvin. Oli se sitten äiti tai isä, jos vanhemmat osaavat tukea toisiaan vaikeissa tilanteissa. Mahdollista on myös elinikäinen ystävyys. Se mitä ulkopuoliset ajattelevat on unhdettava täysin. Tukekaa toisianne, se on tärkeintä, kun ulkopuoliset kivittävät. Ihmisiä ärsyttää ja harmittaa kun ystävyys säilyy ettekä alennu toistenne häpäisemiseen :)

ensin tarkkaan haluatko että lastesi kanssa jossain tulevaisuudessa tulee elämään arkea uusi nainen? jos tämä on sinulle ok, niin itsehän teidän pitää tietää mikä on lapsillenne parasta.



Itse olen lähi-äitipuoli ja miehen ex on onneksi mukava nainen; yhdessä on lasten asioita hoidettu ja lapsesta on kasvanut kohta omilleen muuttava fiksu nuori. Jos tässä olisi vanhemmat tapelleet lapsen asioista ja uudet puolisot täräytety heti eron jälkeen kuvioihin, niin tilanne voisi olla toinen.

Mt-ongelmia, ja varmaankin kaikkien mielestä lasten on parempi isänsä kanssa kuin mun.

Vaikka se alkuun sattuikin, niin olen tottunut tähän, ja en tiedä miten pidemmän päälle selviäisin lasten kanssa, kun en jaksa huolehtia itsestäni. Olen mennyt koko ajan huonompaan kuntoon.

Lisäksi on kyllä myönnettävä, että lasten taloudellinen tilanne ja asumisolosuhteet ovat kohtalaiset näin päin. Mun kanssani heillä olisi surkean puutteelliset olot.

mutten silti haluaisi enää koskaan olla lähiäiti, koska en sitä pyöritystä jaksa.

Etä-äitinä jaksan paremmin ja lapset näkevät äidistään sen laadukkaamman puolen, eivät väsymystään ja vitutustaan kiljuvaa sekomammaa, yleensä.

Mulle riittää se, että näen lapsia pari kertaa viikossa, enempää en itse jaksa.

PM

En halua parisuhdetta, enkä edes kultakalaa, koska se on liian sitovaa, haluan olla vapaa.

Ja jos tulee tarve sitoutua johonkin nykyistä enemmän, sitoudun sitten lapsiini.

PM

Lapsen ei välttämättä ole paras äitinsä kanssa, se on fakta. Epäitsekkäintä on ajatella tilannetta lapsen kannalta ja kysyä asiaa häneltä.



Itselläni ystävä, jonka vanhemmat olivat eronneet, olisi halunnut lapsena asua isänsä kanssa, mutta äitinsä ei antanut. Äiti oli sivullisen näkökulmasta jokseenkin tyranninen, isä taas mukava ja lapsen parasta ajatteleva, ei mikään hemmotteleva. Lopulta teininä muuttikin isänsä luo.



Sitten mieheni ja hänen veljensä asuivat myöskin isänsä kanssa, mutta äitinsä kävi entisessä kodissa kyläilemässä, sillä heillä oli hyvät välit. Isällä oli vain paremmat edellytykset lapsille, sillä hän jäi asumaan yhteiseen kotiin ja hänen työvuoronsa eivät olleet vuorotyötä matalapalkka-alalla, kuten äidillään. Isä myös on vielä nykyäänkin parempi kokki kuin äiti ja huomattavasti parempi organisoija ja kasvattaja.

Lapsille näin oli paras.



Toisella ystävälläni äiti jätti lapset suoraan isälle, muutti tosin itse lähelle. Ihan vain sen takia, että hänellä ei olisi ollut varaa ostaa tarpeeksi isoa asuntoa ja hänen uusi miesystävänsä oli allerginen ystäväni koiralle. Koira oli ystävälleni kaikki kaikessa, joten vanhempien ratkaisu isän luona asumisesta oli paras ratkaisul.



Miksi äiti olisi paras vaihtoehto erossa vain äitiyden takia? Isä on yhtä tärkeä vanhempi. Vieläpä kun ap:n lapset eivät enää ole aivan pieniä eivätkä tarvitse nimenomaan äidin hoivaa.

Ja juuri siksi en tätä uskonutkaan provoksi.



t. ylempi

edelle, jos annan heidät isälle. Isä on hoitanut heitä tähän mennessäkin enemmän osin haasteellisen työni, osin sen takia ettei minusta ole oikein kummoiseksi äidiksi enkä pärjää lasteni kanssa. Olisiko lapsille parempi sulkea silmät omilta virheitlään ja ottaa heidän jääräpäisesti omaan huostaansa? Tuskin.

Enkä minä tätä uutta miestä aseta heidän edelleen mutta en vaan ukso pärjääväni yh-äitinä.

Et usko itse pärjääväsi yh-äitinä, mutta oletat tuosta vain, että miehesi pärjää yh-isänä. Entäpä jos miehesi kertoisi sinulle, että ei jaksa olla 24/h vastuussa lapsistanne aina. Kumpi heidät silloin ottaisi? Tuot esiin haluavasi lasten parasta perustelemalla tätä isän hyvällä kyvyllä huolehtia lapsistanne. Uskottelemalla itsellesi näin sinun on paljon helpompi hylätä lapsesi suht hyvällä omalla tunnolla. Uusi rakkaus on sekoittanut pääsi. Käytä järkeäsi äläkä ...päätäsi.

Lapsen ei välttämättä ole paras äitinsä kanssa, se on fakta. Epäitsekkäintä on ajatella tilannetta lapsen kannalta ja kysyä asiaa häneltä.

Itselläni ystävä, jonka vanhemmat olivat eronneet, olisi halunnut lapsena asua isänsä kanssa, mutta äitinsä ei antanut. Äiti oli sivullisen näkökulmasta jokseenkin tyranninen, isä taas mukava ja lapsen parasta ajatteleva, ei mikään hemmotteleva. Lopulta teininä muuttikin isänsä luo.

Sitten mieheni ja hänen veljensä asuivat myöskin isänsä kanssa, mutta äitinsä kävi entisessä kodissa kyläilemässä, sillä heillä oli hyvät välit. Isällä oli vain paremmat edellytykset lapsille, sillä hän jäi asumaan yhteiseen kotiin ja hänen työvuoronsa eivät olleet vuorotyötä matalapalkka-alalla, kuten äidillään. Isä myös on vielä nykyäänkin parempi kokki kuin äiti ja huomattavasti parempi organisoija ja kasvattaja.

Lapsille näin oli paras.

Toisella ystävälläni äiti jätti lapset suoraan isälle, muutti tosin itse lähelle. Ihan vain sen takia, että hänellä ei olisi ollut varaa ostaa tarpeeksi isoa asuntoa ja hänen uusi miesystävänsä oli allerginen ystäväni koiralle. Koira oli ystävälleni kaikki kaikessa, joten vanhempien ratkaisu isän luona asumisesta oli paras ratkaisul.

Miksi äiti olisi paras vaihtoehto erossa vain äitiyden takia? Isä on yhtä tärkeä vanhempi. Vieläpä kun ap:n lapset eivät enää ole aivan pieniä eivätkä tarvitse nimenomaan äidin hoivaa.

Taitaa arvot olla meillä ihmisillä nykyään aivan pielessä. Tässä sinun antamassa viimeisessä esimerkissä ystävästäsi koira oli "kaikki kaikessa" mutta eivät omat lapset. Eläimet menevät tärkeysjärjestyksessä omien lasten edelle. Jossain mättää ja pahasti.

Jos verrataan, että etäisyyttä pidetään ihan ok asiana.