Vierailija

MITEN? Haluaisin sydämestäni tietää, miten se tehdään - päästään yli ja jatketaan yhteistä elämää? Minä suren tilannetta, enkä löydä keinoja saada suhdetta rakkaudelliseksi, kun epäilys kalvaa kuitenkin....haluaisin kovasti jatkaa avioliittoamme jo lastenkin takia, mutta myöskään itse en ole valmis eroamaan miehestäni. Miten saatte pidettyä ajatuksennne oikeassa kurssissa pettämisen jälkeen??

Sivut

Kommentit (70)

En ole päässyt yli, enkä jatkanut elämääni miehen kanssa (kiinnijäämisestä nyt 3 vuotta). Tosin nyt hän oikeasti alkanut ymmärtää ja myös osoittaa katumusta ja anteeksipyyntöä, ja kait ymmärtänyt senkin, että hän on minut menettänyt ihan omalla toiminnallaan, se on jonkin verran helpottanut omaa oloa ja tuonut suhteeseen ystävällisyyttä, jos ei nyt muuta lämpöä. Mutta arki on arkea ja sen kun hoitaa siististi, sitten lasten nukkumaan menon jälkeen ei tarvitse miehen kanssa puhua eikä tehdä yhtään mitään. Lomat on vähän hankalia, mutta onneksi kolme pientä lasta vie tilan niin hyvin, että ei siihen paljon hiljaisia hetkiä jää.



Itse aion käyttää tämän ajan nyt itseni korjaamiseen ja tasapainon löytämiseen ja sitten kun lapset on isompia etsin sen oikean rakkauden jostain elämääni (Ja kunhan usko miehiin noin sukupuolena korjaantuu, jos ei korjaannu niin sitten jään sinkuksi, ei sekään ole huono kohtalo).

lasten takia halusin jatkaa kun mies katuvaisena pyyteli anteeksi. tilanne olis ollut toinen, jos olisin heti tiennyt, kun pettäminen tapahtui. sain kuulla siitä vasta yli 10 v jälkeenpäin, joten vähän vaikeeta oli päättää. päätin, että jatkamme. mutta kyllä se tulee pintaan useamman kerran vuodessa, kun mua oikeen vituttaa. luotto meni ja meillä on vähän sellanen "kauhun tasapaino" ollut sen jälkeen. ehkä tein väärin, kun ajattelin että lasten on parempi ydinperheessä, tiedä häntä.

ja mä en olis ikinä uskonut mun miehestä, että se menis tekemään jotain sellaista, en ikinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ilman lapsia tuo mies olisi lentänyt pihalle saman tien. Haluan kuitenkin, että lapset saavat elää arkeaan isänsä kanssa ja se on palkitsevaa ja sen voimalla jaksan.



Välillä meillä on hyviäkin päiviä ja seksiäkin, vaikka sellainen entinen läheisyys puuttuu. Mieheni on siis vain pano, voisi olla kuka tahansa.



Välillä taas syöksyn takaisin masennukseen, siihen riittää että mies ei vastaa puhelimeen, meillä on riitaa tai muuta sellaista. On aina tosi vaikeaa saada itsensä ylös niistä tunteista.



Mutta lasten ilmeet ja rakkaus lapsiin auttavat jaksamaan.

Eli meillä se tilanne että tavattiin mieheni kanssa 6 vuotta sitten. Tiesimme molemmat että tässä se oikea on, se elämän rakkaus. Nopeasti muutto yhteen ja vaikka rajuja riitoja oli, tiesin kuitenkin aina että mieheni rakastaa minua 100% ja suorastaan palvoo. Ikinä en osannut kuvitella että mies pettäisi. Kaikkien exieni kohdalla olisin voinut jollain tavalla pettämistä odottaa mutta en mieheltäni.

Tulin vahingossa raskaaksi. (Viikonlopun mökkkireissulta pillerit jäi kotiin, ajateltiin ettei se nyt voi vaikuttaa mutta kappas, tulinkin raskaaksi. Riski otettiin siis tietoisesti ja yhdessä.)

Miehelle raskaus oli shokki, ei ollut ollenkaan varautunut siihen kuten en minäkään. Hätäpäissään petti minua työkaverinsa (alaisensa) kanssa. Heillä oli n. viikon mittainen suhde. Mies kuitenkin lopetti suhteen. Kaikki tämä selvisi vasta jälkikäteen minulle ja putosin aika korkealta ja kovaa.

Kaikki mihin olin elämässäni uskonut meni tuhannen paskaksi. Kunnioitus, rakkaus, luottamus, kaikki tuntui valheelta.



Mies vannoi ettei tee sitä enää koskaan. Jatkoimme koska minä rakastin miestä hänen teostaan huolimatta ja rehellisesti sanoen yksihuoltajuus ei ollut kovin houkutteleva vaihtoehto.



Menimme naimisiin vähän ennen lapsen syntymää neljä vuotta sitten.



Vaikeaa on ollut. Minä olen ollut niin täynnä vihaa, ja suunnilleen syljin myrkkyä miehen päälle vuoden päivät pettämisen jälkeen. En uskonut pitkään aikaan sanaakaan mitä mies sanoi, en suunnilleen jos kysyin säätä. Epäilin kaikkea, olin seota.



Ehkä n. vuosi sitten (huom aika monta vuotta tapahtuman jälkeen) tunsin että voin nyt taas luottaa mieheeni. Olen toki rauhoittunut enkä ajattele enää päivittäin miehen tekoa jo ajat sitten, mutta nytkin sydämmestä vihlasee kun ajattelen miehen tekoa. Eli tuskimpa tästä koskaan täysillä toipuu. Pahimpina aikoina hain määrätietoisesti suhdetta, jolla tavallaan tasoittaa tilanne, mutten koskaan pystynytkään pettämään miestä.



Enpä osaa muuta sanoa kuin että anna itsellesi aikaa. Koet varmaan hirvittävää vihaa miestä/hänen tekoaan kohtaan, mutta sen kun koet. Pura se ulos.

Sinun pitää myös sisäistää se että vaikka kerran pettää se ei kuitekaan aina tarkoita sitä että aina pettää. Ihmiset ovat erehtyväisiä.



Pettämisestä toipumiseen voi mennä oikeasti vuosia. Mulla on mennyt, enkä silti ole 100% toipunut vieläkään. Olen silti onnellinen että annoin anteeksi, koska avioliittomme on nyt hyvä ja perhe-elämä sellaista mistä aina haaveilin.

yritän elää päivän kerrallaan.

Luottamus on mennyt. Yritän lasten vuoksi. Yksin en lasten kanssa pärjäisi tai jaksaisi. Yritän saada itseni kuntoon ja pysyä elossa. Lapset kasvavat joka vuosi ja lähtevät pois kotoa.(esikoinen on jo lähtenyt ja kakkonen 3 vuoden kuluttua)

Mun elämä nyt meni näin. Rakkauteen en enää usko tai siihen että toinen välittäisi.

Mies leikkii katuvaa, mutta oikeasti, jos olisi minusta joskus välittänyt vähääkään ei olisi pettänyt.

Mies oli pettänyt minua useamman ja yhden saman naisen kanssa pari vuotta, kun asia tuli ilmi.



Kun tämä paljastui, tyhjensin asuntomme omista tavaroistani serkkuni kanssa yhden työpäivän aikana. Ilmoitin siis itseni sairaaksi töihin.



Sitten katosin miehen elämästä pariksi viikoksi. Menin toisella paikkakunnalle b&bn asumaan. Laitoin kännykän kiinni, hankin prepaid-numeron, josta soitin vanhemmilleni ja miehen vanhemmille.



Kukaan ei kertonut miehelle, missä olin. 2 viikkoa mies parkui äitinsä luona kaikki illat ja haki minua kaikkien tuttavien luota.



Kun lopulta keskustelimme asiasta, mies halusi minut takaisin. Vuoden ajan hän sai sitten osoittaa, että todella haluaisi.



Olemme käyneet terapeutilla, yhdessä ja erikseen. Olemme kertoneet asian kaikille läheisille sukulaisille ja ystäville. Ensin olin varma, että eroaisimme.



Teimme kahdestaan kuukauden matkan nähdäksemme, miten tulisimme toimeen ja miettiäksemme asioita kotiympyröiden ulkopuolella. Sinä aikana rakastuimme toisiimme uudelleen.



Nyt suhteemme on kuitenkin vahvempi kuin koskaan. Meillä on viikottain yksi yhteinen harrastuskurssi, käymme lisäksi kuntoilemassa yhdessä ja 1-2 viikon välein menemme kahdestaan treffeille - leffaan, konserttiin, ulos syömään.



Olemme alkaneet hoitaa parisuhdettamme. Pettäminen kirvelee edelleen. Ehkä joskus vielä kostan sen miehelle pettämällä itsekin. Mutta nyt tuntuu kuitenkin tämä yhdessä pysyminen paremmalta ratkaisulta kuin ero.

Mitään muuta en elämässäni kadu kuin sitä, että jatkoin avioliittoa sen jälkeen, kun mies oli pettänyt (13 vuotta sitten). Ei siitä koskaan pääse niin ylitse, ettei se aina välillä mieleen tulisi ja katkeroittaisi entisestään.

oleskellaan vain, niinkuin kämppikset. Omalta puoleltani rakkaus kuoli välittömästi en pysty harrastamaan seksiä mieheni kanssa.

Mieheni ruikuttaa että olen kova ja julma, kylmä ja tunteeton kun en suostu seksiin hänen kanssaan.Siitä on nyt noin 4kk aikaa,en VAAN pysty, oksettaa ajatuskin että tuo mies jota ennen rakastin ja johon luotin- joka minua piti sylissään ja kuiskutteli helliä sanoja korviini on nuollut toisen naisen pillua ja ja hänen kalunsa on ollut kiiltävä toisen naisen nesteistä ja samanlailla intiimisti pitänyt häntä sylissään ja kaikkea muuta. En myöskään pysty suutelemaan...



Ei, hän teki valintansa ja se oli joku muu.

Mies uhkailee nyt avioerolla ja sillä että ottaa lapset itselleen ja jättää rahattomaksi, hän ei siis voi KÄSITTÄÄ miksen voi unohtaa hänen tekoaan. Kysyin häneltä, että miltä hänestä tuntuisi jos tulisin kotiin pillu toisen spermasta märkänä hymy huulilla niin hän vain tuumasi että se on eri asia, minä olen hänen naisensa ja siihen ei kukaan koske.



No tämä liitto ei tule jatkumaan, se on varmaa. kukaan joka oikeasti rakastaa toista ei loukkaa tuollatavalla.

Tärkeintä on, että ei tee mitään sen jälkeen, kun uskottomuus on tullut ilmi. Ei mitään! Ei mitään hätiköityjä ratkaisuja. Odottaa vain. Kyllä se menee ohi. Koko ajan pitää kuitenkin viettää aikaa yhdessä, varata itselle ja toiselle mahdollisuus puhua, mikäli puhuttavaa on. Kun pahin kriisi eli noin 3-4 kuukautta on mennyt, voi alkaa hiljalleen lämmittää suhdetta. Jos seksi on ollut katkolla, voi kokeilla vähitellen, saisiko sitä takaisin. Yhteisten lomien jatkaminen on erittäin tärkeää.



Meillä oli kahden vuoden kausi, jolloin molemmat ehkä olivat uskottomia, ehkä eivät - joka tapauksessa mies sanoi ensimmäisenä, ettei enää rakasta. Kumpikaan ei tehnyt silti mitään hätiköityä eli ei esim. muuttanut pois kotoa, vaikka sitä vakavasti harkittiin ja asuntoakin etsittiin.



Nyt rakkaus on palannut meille. Kannatti odottaa. Ihastukset tulevat ja menevät, rakkaus pysyy.

toi tosiaan toimii, kun toteaa, että olisi tässä vientiä itelläkin.. meillä myös muuttui ääni kellossa, kun asiallisesti kerroin, että yksi (8v nuorempi!) mies vonkaa jatkuvasti fb:ssä ja muutenkin mua mukaansa. Johan alkoi kiinnostaa kotihommat ja lastenhoito ja vaimon helliminen (joka tosin meni perimiehiseen tyyliin ihan älyttömän ylilyötyjä joululahjoja osatamalla). Mutta samaa mieltä oon, että hän on valintansa tehnyt ja käteen taisi jäädä pelkkä naru, kun se tyttiskin otti ja lähti kun uhkasin että kerron heidän yhteiselle esimiehelleen.

Lainaus:

MITEN? Haluaisin sydämestäni tietää, miten se tehdään - päästään yli ja jatketaan yhteistä elämää? Minä suren tilannetta, enkä löydä keinoja saada suhdetta rakkaudelliseksi, kun epäilys kalvaa kuitenkin....haluaisin kovasti jatkaa avioliittoamme jo lastenkin takia, mutta myöskään itse en ole valmis eroamaan miehestäni. Miten saatte pidettyä ajatuksennne oikeassa kurssissa pettämisen jälkeen??




mies pettää minua toistuvasti. Hän kärsii bipolaarisesta mielialahäiriöstä joka ei pysy lääkkeilläkään kovin hyvin tasapainossa, ja maniavaiheessa mm. pettää ja tuhlaa rahaa holtittomasti. Alkuun tämä oli minulle kova pala, mutta nykyisin olen sitä mieltä että miksi ihmeessä siitä yhdestä seksistä niin ison numeron joskus tein. Pettäminen ei minua erityisemmin nykyisin edes haittaa. Pystyn jopa lohduttamaan miestä kun manian kääntyessä masennukseen hän itku kurkussa katuu maniavaiheen tekojaan kertoen yksityiskohtaisesti milloin mistäkin maksullisten kanssa paneskeluista.



Toki tällaista miestä on tavallaan helpompi ymmärtää koska tietää että hän on sairas eikä ole oma itsensä pettäessään. Ehkä vaikeampi tosiaan olisi jos olisi ns. normaali mies ja pettäisi, silloin tuntuisi että se olisi tietentahtoen loukkaamitsa. Tosin ei minua silti yksittäinen pettäminen haittaisi, eikä muutamakaan "lankeemus", mutta toistuva sekoilu kyllä.

Se ero teki hyvää, kun toista ei nähnyt koko aikaa ja näki, millaista se elämä on ilman sitä toista. Mä mietin tuona aikana, mitä mä haluan - ja päätin, että jos suinkin mahdollista, pidän perheen koossa. Mies kävi hakemassa lapsia - ja jossain vaiheessa alettiin vähän juttelemaan - ja jotenkin huomasi selvää lämpenemistä siinä tilanteessa.



Mä luulen, että mies oli eniten yllättynyt siitä, kuinka hyvin mä pärjäsin. Mulla itselläni oli vaan sellainen tunne, että kävi niin tai näin, niin minusta tulee onnellinen ja minä olen onnellinen.



Jossain vaiheessa asia sitten keskusteltiin ja päätimme, että mies muuttaa takaisin kotiin. Vaikea oli alussa luottaa, mutta mies teki paljon sen eteen, että mä saisin sen luottamuksen takaisin. Kyllä se epävarmuus vieläkin jossain vaiheessa iskee, mutta jotenkin itseä rauhoittaa se tieto ja se tunne, mikä silloin eron aikana oli - että mínä pärjään. Ja se epävarmuus menee ohi.



Tuosta on nyt 5-6 vuotta aikaa ja kyllä me onnellisia ollaan oltu. Kannatti antaa anteeksi ja yrittää. Jos molemmat asiaan on valmiita panostamaan, niin ehdottomasti parempi ratkaisu kuin ero. Mä olen luvannut rakastaa myös vastoinkäymisissä - ja tuo oli toistaiseksi pahin sellainen. Mä luulen, että opetti paljon. Molemmille.

1. vuosi on pahin, 2. vuoden aikana alkaa jo helpottaa. Ei tosiaankaan kannata tehdä mitään hätiköityä.

Meillä pettämisestä on jo noin 6-7 vuotta aikaa, mutta toki se aika ajoin on mielessä.

Molemmat vain tietävät, että se oli sitten siinä tämä avioliitto, jos pettäminen toistuu.

Löysimme toisemme kyllä uudelleen ja saimme vielä yhden lapsen lisääkin, mutta juuri nyt on taas vaikeaa (ei tosin pettämisen takia).

t. Yhdessä 14 vuotta, naimisissa 11. Kaksi lasta.

Ps. Kaikenmaailman psyykelääkkeitä syövät mielialavaihtelijat jättäisin kyllä alta aikayksikön (tai tuohon on aina tietysti se helpoin selitys pettämiselle(kin)

meillä oli yli 25v avioliittotakana, kun mies jäi tyhmyyttään kiinni yli vuoden kestäneestä suhteestaan entiseen koulukaveriinsa.

Minä olin ollut aina siinä uskossa, että minulla on kunnon mies joka ei petä ja johon voi luottaa joka asiassa.

Olen rakentanut elämäni mieheni varaan. Olen tehnyt valintani ja ratkaisuni ajatellen koko perheen parasta. Luovuin esim omasta ammatistani ja työskentelin vuosikaudet mieheni yrityksessä ja kadotin oman ammattitaitoni.

Elin uskossa, että meillä meni hyvin ja yhdessä kasvatetaan lapset ja selvitään eteen tulevista vaikeuksista ja rakennetaan tulevaisuutta miehen omistamassa yrityksessä.(sain kyllä palkkaa)

Lapsemme vakavan sairauden aikana mies löysikin elämänsä naisen. Olisi halunnut pitää meidät molemmat. Minä olisin saanut hoitaa edelleen työni yrityksessä ja lapset ja kodin.

Minä yritän jaksaa vielä muutaman vuoden ihan ainoastaan lasten vuoksi. En voi unohtaa sitä, että haki "parempaa" seuraa ja hylkäsi minut silloin kun olisin eniten tukea tarvinnut.En olisi tarvinnut syyllistämistä, vähättelyä, loukkaamista ja pettämistä

Minulle ihan sama mitä touhuaa nykyään. Yritän saada omaisuutta itselleni ja lapset isommiksi.

Toivon, että oli todellakin sen arvoista, että kannatti. Kannatti tuhota se mikä meillä oli ja pilata lasten elämä. Lapsethan tästä eniten kärsivät. Minä kyllä selviän, koska mun vain täytyy selvitä ja oon oppinut siihen.

Mieheni petti minua kännissä ns. yhdenillan jutun kanssa. Olin äärettömän loukkaantunut ja pettynyt, en olisi hänestä koskaan sellaista uskonut. Ensimmäiset kuukaudet menivät huutaessa ja asian käsittelyssä, olin vainoharhainen ja löysin kuvitteellisia "todisteita" toisista naisista kokoajan ja käyttäydyin kuin mikäkin mielipuoli. Asian käsittelyä auttoi se, että mies oli asiasta häpeissään ja pahoillaan ja otti vastuun tapahtuneesta täysin itselleen. Hän kuunteli huutoani, itki kanssani ja pyysi anteeksi kerta toisensa jälkeen. Hän pyrki tapahtuneen jälkeen huomioimaan minua aiempaa enemmän ja puhumaan kaikesta kanssani. Vuosi meni mustana ja en oikeastaan muista kyseisestä vuodesta muuta kuin huutoni ja uskomattoman vihani häntä kohtaan. Tapahtuneesta on nyt kaksi ja puoli vuotta ja aika on parantanut haavani siinä määrin, että asia ei tule enää mieleeni kuin silloin tällöin muiden riitojen tms. yhteydessä. Tapahtuma kaikesta huolimatta vahvisti välejämme, sillä luulen että mieheni ymmärsi ensimmäistä kertaa tapahtuneen jälkeen mitä suhteemme hänelle todella merkitsee. Puhumme aiempaa enemmän ja pyrimme huomioimaan toisemme paremmin. En unohda koskaan, mutta anteeksi olen pystynyt antamaan.

Sanot, että hän hylkäsi sinut silloin, kun olisit eniten tukea tarvinnut. Tuen tarpeesi johtui yhteisen lapsenne vakavasta sairaudesta. Eikö hän ollut miehesi lapsi vai miksi päädyit ajattelemaan, että miehesi ei olisi tarvinnut tukeasi yhtä paljon kuin sinä hänen tukeaan?



Hienoa, ettet ole vielä heittänyt avioliittoasi täysin menemään. Sinun on vielä mahdollista pelastaa lapsesi kärsimykseltä palaamalla yhteen miehesi kanssa. Veikkaan, että se on sinusta kiinni.



Teillä oli vaikea kriisi, joka ei tuonut teitä yhteen vaan erotti teidät. Ei se ollut ainakaan yksinomaan miehesi vika. Olisitte luultavasti tarvinneet ulkopuolista apua silloin. Älä anna menneisyyden määrätä myös koko perheesi tulevaisuutta!

oltiin ehkä etäännytty toisistamme vuosien varrella ja löysi jostain kuuntelijan. Kertoi sitten minulle ja halusimme molemmat jatkaa. Vaikka kova kolaus olikin, niin luotan mieheeni täysin. Puhuttiin asiat selviksi ja päätettiin olla yhdessä. Ajattelin, että jos olisi tapahtunut jollekin kaverillene, olisin lohduttanut, että sellaista sattuu ja ihmiset tkee virheitä. Omalla kohdalla tietysti tunteet ovat enemmän pinnassa, mutta päätin hyväksyä elämän inhimillisyyden ts. ihmiset tekevät virheitä. Vapaaehtoisetihan tässä ollaan yhdessä ja vuosien varrelle mahtuu paljon. Monella varmaan kmppani on pettänyt, mutta ei kertonut eikä jäänyt kiinni. Näitä tiedän lähipiirissäkin monia. Nyt voitte aloittaa uhtaalta pöydältä ja tehdä pelisäännöt selviksi. Olkaa yhdessä niin kauan kun tuntuu kivalta. Laittaa vaikka lyhyempiä tavoitteita, esim. vuosi. Meillä on nyt hyvä suhde ja pettämisestä takana useampi vuosi. Se voi olla myös tie parempaan ja kumpikaan ei pidä toista enää itsestäänselvyytenä.

tilanne meni tosi pahaksi ja ajattelin ettei tästä voida jatkaa... sitten tulimme molemmat uskoon ja kaikki jotenkin muutttui... Oli yhtäkkiä halu rakastaa ja olla toisen kanssa ...Haavat eivät parantuneet hetkessä mutta tuli joku ihmeellinen halu antaa anteeksi..sitä on vaikea selittää..kaikki jotenkin muttui niinku puhtaaksi liitossamme. Toivottavasti löydätte tien ulos tuosta tilanteesta yhdessä.....

en ymmärrä miksi olisi minun vikani, että mieheni pettää?

Mies halusi pettää ja hakea tukensa ja ymmärtäjänsä toisaalta.Minä en siihen kelvannut.

Minä kuuntelin sen kaiken paskan ja yritin lohduttaa ja ottaa sen pahanolon vastaan. Minä valvoin useana yönä ja yritin lohduttaa miestäni. Välillä valvoin sairaan lapseni kanssa ja välillä sairaan sisarusten kanssa. Ainut tuki mitä mieheltäni sain oli haukkuminen, arvostelu ja syyttäminen lapsen sairaudesta(niin kuin olisi ollut minun aikaansaannokseni jollainlailla)

Mies teki ihan itse valintansa ja minulla ei siihen ollut mitään valtaa. En halua elää sellaisen miehen kanssa enempää kuin on pakko, joka hylkää vaimonsa ja lapsensa (jopa kuolevan)vastoinkäymisten aikana.

Meillä ei ollut riitoja. Oli läheisyyttä,seksiä ja kunnioitusta(minun puolelta)Meillä oli ihan hyvä avioliitto, jopa mies mainosti sitä ennen pettämistään ja sen jälkeenkin. Se nyt ei vaan riittänyt miehelle.

Samassa talossa pystyn asumaan ja seksiä harrastamaan, mutta rakkautta, kiintymystä tai kunnioitusta ei enää ole. Avioliitossakin voi huorata. Kalenterissa on muutaman vuoden kuluttua päivä, jolloin muutan pois. Lapset pärjäävät silloin ja miehen pärjäämisellä ei ole enää väliä.





Lainaus:

Sanot, että hän hylkäsi sinut silloin, kun olisit eniten tukea tarvinnut. Tuen tarpeesi johtui yhteisen lapsenne vakavasta sairaudesta. Eikö hän ollut miehesi lapsi vai miksi päädyit ajattelemaan, että miehesi ei olisi tarvinnut tukeasi yhtä paljon kuin sinä hänen tukeaan? Hienoa, ettet ole vielä heittänyt avioliittoasi täysin menemään. Sinun on vielä mahdollista pelastaa lapsesi kärsimykseltä palaamalla yhteen miehesi kanssa. Veikkaan, että se on sinusta kiinni. Teillä oli vaikea kriisi, joka ei tuonut teitä yhteen vaan erotti teidät. Ei se ollut ainakaan yksinomaan miehesi vika. Olisitte luultavasti tarvinneet ulkopuolista apua silloin. Älä anna menneisyyden määrätä myös koko perheesi tulevaisuutta!


Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla