Kaveriasiaa; tyttöni kertoi että hänen kaverinsa oli
kutsunut tätä idiootiksi kun ei ollut heti oppinut jonkun pelin sääntöjä. Tämä tyttö myös sanoo ihan tavallisiin tyttöni sanomisiin, että "ihan v***n sama". Yli aika tylyä käytöstä. Kyseesää 11v tytöt. Toki välillä leikit menee kivastikin. Kannustaisittko jatkamaan ystävyyttä vai ottamaan hieman etäisyytää ja olemaan muiden kiltimpien kavereiden kanssa enemmän? Kuinka huonoa käytöstä tuo idiootiksi nimittely ja kiroilu mielestänne on 11-vuotilaalle?
Kommentit (8)
Mulla on 10 v. tyttö ja hänen kaverinsa ovat melkein kaikki jo pidemmän aikaa käyttäytyneet kuin pissikset yhtä lukuunottamatta. Hieman vaikea kieltää leikkimästä, kun muita luokkakavereita ei ole. Pitää vain yrittää saada kasvatettua oma lapsi hyvin.
Tyttäreni luokalla on muutama jotka ovat käyttäytyneet vähän kyseenalaisesti jo ekasta luokasta lähtien. Näen nämä pikkupimut jo sieluni silmin teininä kännissä uhoamassa jossain kadulla..
Itse olemme tyttäreni kanssa heidän käytöksestää jutelleet paljon ja pohtineet miksi he käyttäytyvät niin. Joskus osa heistä on tosi kivojakin ja tyttäreni on halunnut käydä niillä leikkimässäkin. Vaikka en suoranaisesti karsi näitä reppanoita tyttäreni kavereista poiskaan niin olen kyllä kannustanut pitämään yhteyttä lähinnä niiden fiksumpien tyttöjen kanssa.
Annan tyttäreni valita itse kaverinsa, mutta rivien välistä ohjaan kaveeraamaan rauhallisempien ja järkevämpien kanssa.
miksi tuollaisten kanssa kaveeraaminen on pitemmän päälle haitallista. Tuollaiset lyttääjäkaverit osaavat olla niiiin kivoja mutta heistä saattaa kehkeytyä varsinaisia kiusaajia ajan kanssa.
Et tunnu siltä että haluaisit suoranaisesti kieltää tyttöä kaveeraamasta tämän kaverin kanssa, joten ota asia puheeksi noin niinkuin muuten ja tunnustele maaperää.
on huonoa käytöstä, mutta taitaa olla nykyään aika tavallista. :/ Anna lapsesi päättää ihan itse haluaako olla kaveri vai ei, mutta toki kannattaa asiasta puhua kuitenkin.
kutsunut tätä idiootiksi kun ei ollut heti oppinut jonkun pelin sääntöjä. Tämä tyttö myös sanoo ihan tavallisiin tyttöni sanomisiin, että "ihan v***n sama". Yli aika tylyä käytöstä. Kyseesää 11v tytöt. Toki välillä leikit menee kivastikin. Kannustaisittko jatkamaan ystävyyttä vai ottamaan hieman etäisyytää ja olemaan muiden kiltimpien kavereiden kanssa enemmän? Kuinka huonoa käytöstä tuo idiootiksi nimittely ja kiroilu mielestänne on 11-vuotilaalle?
...mutta itse elin 11-12 vuotiaana pahinta murrosikääni ja ärsytti suunnattomasti kun kaikki aina sanoivat että ootas vaan kun se murrosikä tulee niin entäs sitten.. Ei ne tajunnu että se oli silloin ja sit 15 vuotiaana olin melko tyyni ja tätitynyt ikäisteni rinnalla..
Lapset siis kehittyy eri aikaan ja voihan olla, että tääkin tyttö alkaa olla leikkinsä leikkinyt ja sun lapses on sen silmissä idiootti pentu.
oppinut kotoa tai isommilta kavereilta tuommosen puhetyylin. Ja kuvittelee olevansa "rohkeakin." En todellakaan kannustais tuommosen kaverin kanssa olemaan. Sun tyttös puhuu kohta ihan samalailla.
Meillä 11v tyttö ja olen alkanut huomaamaan hänessä vastaavia piirteitä kuin kuvailemallasi kaverilla. SAnon yleensä aina heti että tuommosella äänensävyllä ja sanoilla ei toisille puhuta. Ei kuitenkaan kiroile.
Selvästi on minun tyttö kavereilta oppinut tyylin.
JA kai murkkuikä alkamassa.
mielin tuosta kaverin käytöksestä. Muut tytön kaverit ovat kyllä hyväkäytöksisiä onneksi. Tuo mainittu kaveri aina haluaa tyttöni seuraa innokkaasti. Onneksi tytölläni siis muitakin kavereita, joten kannustakin heidän seuraansa. En muista omasta lapsuudestani tuolllaista käytöstä. ap
mutta en ole varma, miten siihen suhtautuisin lopulta, eli ehkä jäisin seurailemaan tilannetta vielä enemmän, juttelemalla tyttöni kanssa, miltä se tuntuu ja haluaako silti olla kaverina.