Perheriita, en halua jäädä kotiäidiksi vaikka mies vaatii.

Minusta se on vähän pieni hoitoon. Vanhempainvapaan jälkeen, kun lapsi on sen 8-9 kk, niin on sentään jo vähän isompi. Tässäkään keskustelussa ei taas oikein tiedä mistä puhutaan.



Mutta joo, mikäs pakko ap:n on jäädä kotiin, kun kerran on mieskin olemassa. Ei tosin kannattaisi etukäteen lupailla asioita, joita ei voi sitten pitää (kotiinjääminen).

puhekielessä äitiyslomaksi.

Tuntuu olevan muotia tehdä useampi lapsia vaikka niiden kanssa ei jakseta viettää sitä arkea.

Pari tuntia illassa riittää av-mammalle, lomalla vingutaan av: lla miten pää hajoaa kun joutuu olemaan tappelevien lasten kanssa kotona eikä pääse töihin.



Muistakaa, että kenenkään ei ole pakko hankkia lasta/ lapsia!

Kärjistitte aiheen, kaivauduitte poteroihinne, aloitte sättiä ihmisiä, jotka eivät ole niin kuin te.



AP:lla on oikeus muuttaa mieltään, kun huomaa käytännössä, millainen tilanne on.



AP:lla on oikeus äitiyteen, vaikka hän ei viihdykään lapsen kanssa kahdestaan kotona kolmea vuotta.



AP:lla on oikeus valita töihinmeno.



AP:n miehellä ei ole oikeutta päättää, että AP jää kotiin lapsen kanssa.



Toisin ajatteleva, tunteva ja tekevä äiti ei ole ilmestyskirjan peto, vaan ihminen kuten sinäkin.



Suvaitsevaisuutta, empatiaa ja laajakatseisuutta, suosittelen lämpimästi!

Kärjistitte aiheen, kaivauduitte poteroihinne, aloitte sättiä ihmisiä, jotka eivät ole niin kuin te.

AP:lla on oikeus muuttaa mieltään, kun huomaa käytännössä, millainen tilanne on.

AP:lla on oikeus äitiyteen, vaikka hän ei viihdykään lapsen kanssa kahdestaan kotona kolmea vuotta.

AP:lla on oikeus valita töihinmeno.

AP:n miehellä ei ole oikeutta päättää, että AP jää kotiin lapsen kanssa.

Toisin ajatteleva, tunteva ja tekevä äiti ei ole ilmestyskirjan peto, vaan ihminen kuten sinäkin.

Suvaitsevaisuutta, empatiaa ja laajakatseisuutta, suosittelen lämpimästi!

Ap on äiti, lapsen edun pitää tulla ensin. Kyllä se pitää osata tajuta, kun lapsen alulle panee.



Kukaan ei ole puhunut kolmesta vuodesta, vaan siitä että 8 - 9 -kuinen ei kuulu päivähoitoon. Vuosi lisää ja tilanne on jo ihan toinen.



Ei ole oikeutta valita töihinmenoa, vaan pitää panna lapsi etusijalle.



Jos ap on luvannut jäädä kotiin, totta munassa lapsen isällä on oikeus vaatia pitämään se lupaus.



Ap ei ole toisin ajatteleva, tunteva ja tekevä, vaan ajattelematon, itsekeskeinen ja saamaton.



Suvaitsevaisuus ei tarkoita vääryyksien hyväksymistä.

Inhimillinen, viisas ja empaattinen kirjoituksesi palautti uskoni ja muistutti, että äänekäs räyhäjengi ei ole koko AV.

Hyvää pakkaspäivää Sinulle!

Minustakin alle vuoden ikäinen tai vuodenkin ikäinen on vielä hurjan pieni hoitoon. Omani laitoin 1v6kk:n iässä, ja kyllä olisin halunnut olla vielä kotona. Silti oli pakko mennä töihin, ja hyvin on sujunut. Lapsi on nyt reipas eskarilainen.

Minä itse olen ollut hoidossa 6kk:n iästä lähtien ensin mummillani, ja 1-vuotiaasta seimessä eli siis päiväkodin pienten puolella. Olen täyspäinen ihminen - tosin lapsena aika ujo ja arka. Naurattaa aina nämä kuvaukset päiväkotilapsista kyynärpäätaktiikalla eteenpäin pyrkivinä emotionaalisesti köyhinä. Olen edelleenkin melko ujo ja nimenomaan tunteellinen ja herkkä. Toisaalta kyllä sinnikkyyttäkin löytyy enkä jätä hommia kesken tai yritä päästä helpolla.

Ei tietenkään ole hyvä eikä edes kiva laittaa lasta pienenä hoitoon, mutta joskus se vaan on pakko - perheen omista syistä. Niitä ei yhdenkään muun äidin pitäisi arvostella. Se ei kuulu muille. Perheet tekevät omat päätöksensä, ja jos eivät nyt lasta suorastaan vaaranna, niin siihen ei ole muiden puuttuminen. MIksi ihmeessä pitää aina tuomita, arvostella ja pönkittää omaa itsetuntoa? Nämä valinnat eivät ole yksinkertaisia eikä se tympiintynyt ja tylsistynyt äiti ole välttämättä lainkaan lapsen parasta. Voi olla, että lapsi ja koko perhe voi paremmin, kun äidillä on ollut mielekästä tekemistä.

Olemme kaikki erilaisia eikä meitä voi ja saa tunkea samaan muottiin. Kukaan toinen ei voi määritellä toisten elämän parasta tai äitiyden kriteerejä. Riittävän hyvä äiti osaa ottaa huomioon myös omat tarpeensa, jotta ei tule katkeraksi. Liian monet sinnittelijät rikkovat pikkulapsiaikana parisuhteensa ja välinsä niin ystäviin kuin sukulaisiinkin. Sitten ihmetellään, miksi lapsi kaikesta kotonaolosta huolimatta oirehtii. Meidän on pidettävä huolta myös itsestämme ja kokonaisuudesta nimeltä perhe, jotta lapsemme voivat hyvin kokonaisvaltaisesti. Siinä ei muutaman vuoden päivähoito paina vaa'assa juuri mitään.

Mitä jos tilanne olisi tällainen:



Mies on luvannut, että ap saa olla kotona kunnes lapsi on 3-v. Nyt mies päättäisikin, että ei käy. Lapsi on laitettava päivähoitoon 9kk ikäisenä koska mies ei halua elättää koko perhettä yksin?



Löytyisikö ymmärrystä miehelle? Tuskin. Täällä olisi heti sata mammaa vinkumassa miten mies voi olla noin julma, jssap kun se ei osaa ajatella lainkaan mikä on lapsen paras.

Oikeus työhön on ihmisoikeus. AP:lla _on_ oikeus valita töihinmeno. Äitiys ei kumoa ihmisoikeuksia.

http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=oikeus-tyohon

Ap on äiti, lapsen edun pitää tulla ensin. Kyllä se pitää osata tajuta, kun lapsen alulle panee.

Kukaan ei ole puhunut kolmesta vuodesta, vaan siitä että 8 - 9 -kuinen ei kuulu päivähoitoon. Vuosi lisää ja tilanne on jo ihan toinen.

Ei ole oikeutta valita töihinmenoa, vaan pitää panna lapsi etusijalle.

Jos ap on luvannut jäädä kotiin, totta munassa lapsen isällä on oikeus vaatia pitämään se lupaus.

Ap ei ole toisin ajatteleva, tunteva ja tekevä, vaan ajattelematon, itsekeskeinen ja saamaton.

Suvaitsevaisuus ei tarkoita vääryyksien hyväksymistä.

Jokaisella on oikeus muuttaa mieltään. Sitä lapsen kotihoitoa ei tiedä millasta on tai tykkääkö/sietääkö ennen kun on sitä tehnyt. Niin se vaan on.

Ei se mihinkään katoa, vaikka lapsi laitetaan päivähoitoon (1-vuotias on jo taapero). Lapsen oikeus on saada osakseen hymyjä ja hyväntuulisen hoitajan. Tiuskiminen ja jatkuvasti tylsistynyt äiti muovaa väkisinkin lapsen minäkuvaa. Siksi en ymmärräkään näitä sinnittele-ehdotuksia.



Ehdottomasti kypsä ja vastuuntuntoinen äiti tunnistaa omat rajansa ja tajuaa oman perheensä parhaan. Itsekeskeiset ja omaan napaan tuijottavat äidit ehdottelevat sinnittelyä ja sinnittelevät itse tajuamatta lainkaan, että pelkkä läsnäolo ei riitä, jos se ei ole aitoa ja iloista. Eniten lasta vahingoittaa se, että se ainoa aikuiskontakti päivittäin voi pahoin. Lapsi heijastaa sen itseensä ja uskoo, että hän on siihen syypää.



Jos vanhempi nauttii kotona olosta tai ainakin sietää sitä, hankkii päivän aikana monia ihmiskontakteja ja muutenkin viettää aktiivista elämää, ei lapsen kehitys vaaraannu mutta jos näin ei ole, äiti möllöttää masentunteena kotona eikä jaksa edes leikkiä lapsen kanssa, ollaan vaarallisilla vesillä. Se päivähoito voi olla lapselle hyödyllistä ja hauskaa vaihtelua - jopa ensiarvoisen tärkeä aikuiskontakti, jos kotona kaikki ei ole kunnossa.



Ei kannata olla näiden asioiden kanssa mustavalkoinen. Lapsella on oikeus saada rakkautta ja sitä rakkautta voi antaa monella tapaa.

kun kerran se mukula on tullut väännettyä. Tai sitten menet töihin ja tienaat saman kuin se miehesi ja mies jää kotiin.

Uskomatonta itkua! "Mää en tykkää olla kotona, kotona on tylsääää".

oletetaan, että mies aina tienaa enemmän?? Mä oon meidän perheessä se joka on kotona, vaikkakin tienaisin miestä enemmän (tosin ero ei ole kuin muutama satanen)! Mies ei halunnut jäädä lapsen kanssa kotiin, mutta kumminkin koettiin, että olisi hyvä, että lapsi olisi 1,5-2 vuotias ennen hoitoon menoa, joten minä "uhrauduin", vaikka en tätä nyt kovin suurena uhrauksena pidä :)

Mut ihan tiedoksi on niitä oikeasti olemassa perheitä jossa nainen tienaa enemmän!

ja se on ihan tilastollinen fakta.



Meillä minä tienaan yhtä paljon tai enemmän, mutta tiedän olevani poikkeus.

Lapsella on oikeus aikuiseen äitiin, ei laitoshoitoon.

Ei kaikkien ole ihan pakko lisääntyä, perkule.



Käsittämättömiä äitejä ja äitien mielipiteitä löytyy tältä palstalta...

mitä sä valitat, mä antaisin mitä vaan ettei tarttis käydä töissä päivästä toiseen :)

tätä oltu sovittu jo ennen kuin päätitte yhdessä alkaa perhettä perustamaan.

Nuo kotihoitovaatimukset miehiltä ovat yleensä verhottua halua pitää nainen hellan ja sängyn välissä.



Lapselle on paras sellainen äiti, jolla menee hyvin. Kaikkien pää ei kestä neljän seinän sisällä oloa, vaan naisissa ja äideissä on myös sellaisia, joiden on pakko saada älyllisiä haasteita. Jos jää väkisin kotiin, voi seurauksena olla vakava masennus, ja siitä kärsii ennen kaikkea lapsi, joka saa sitten loppuikänsä kuulla, miten äiti hänen takiaan luopui urastaan...



t. yksi marttyyriäidin lapsi

mitä hössöttäjä äitejä täällä on. Kiillottakaa toki sitä kruunuanne ja olkaa lastenne kanssa kotona. Kaikki eivät siihen vaan pysty. Siksikö ei siis ikinä saa hankkia lapsia jollei pää kestä olla 3 vuotta kotona neljän seinän sisällä?



Kauhistelkaa tätä: Meidän muksu meni 1v1kk ikäisenä päiväkotiin! Herran jestas sentään! Ja siellä päiväkodissa on 2 vieläkin nuorempaa! AJATELLA! Ja mitä päiväkodin sujumiseen tulee, niin se sujuu loistavasti. Taaperosta on tullut erittäin sosiaalinen. Viihtyy, touhuskelee. Nukkuu päikkärinsä siellä loistavasti. Pahemmin ei itkeskelekkään. Hoitajat ovat loistavia, positiivisia ja ihania. Sen huomaa, miten muksu tosissaan tykkää olla siellä heidän ja toisten lasten kanssa. Itse menen aamusta 6-8 välillä töihin ja pääsen 14-16 välisenä aikana. Mies puolestaan vie lapsen päiväkotiin ennen kuin menee töihin, mikä on 9-12 välisenä aikana ja minä haen töistä tullessa.



Meillä on koko iltapäivä aikaa touhuta kotona vaikka mitä! Rakkautta lapsi saa erittäin paljon, halitaan, pusitaan, leikitään, touhuskellaan kotona.



Ja meidän tilanne vain oli sellainen, että lapsen piti mennä päiväkotiin. Silloin se mietitytti ja harmitti todella paljon. Mutta nyt miten asia sujuu, olen erittäin tyytyväinen, että lapsi meni päiväkotiin.



Mä en ymmärrä minkä takia toisten äitien pitää haukkua toisia äitejä. Jos jollain on mahdollisuus olla kotona, niin olkaa. Se on hyvä se, mutta ne vanhemmat kenellä pakko tilanne on, joko ei pää kestä tai taloudellinen tilanne pakottaa viemään lapsen päiväkotiin, ei tee vanhemmista yhtään sen huonompia kuin ne kotona olevatkaan. Lapsiakin on erilaisia, jotkut viihtyvät, jotkut taas ei. Ketään ei voi verrata toisiinsa ja jokaisella on oikeus tehdä miten parhaimmaksi näkee! Luulis toisten äitien olevan sen verran suvaitsevia.

Ei tietenkään ole hyvä eikä edes kiva laittaa lasta pienenä hoitoon, mutta joskus se vaan on pakko - perheen omista syistä. Niitä ei yhdenkään muun äidin pitäisi arvostella. Se ei kuulu muille. Perheet tekevät omat päätöksensä, ja jos eivät nyt lasta suorastaan vaaranna, niin siihen ei ole muiden puuttuminen. MIksi ihmeessä pitää aina tuomita, arvostella ja pönkittää omaa itsetuntoa? Nämä valinnat eivät ole yksinkertaisia eikä se tympiintynyt ja tylsistynyt äiti ole välttämättä lainkaan lapsen parasta. Voi olla, että lapsi ja koko perhe voi paremmin, kun äidillä on ollut mielekästä tekemistä.

Olemme kaikki erilaisia eikä meitä voi ja saa tunkea samaan muottiin. Kukaan toinen ei voi määritellä toisten elämän parasta tai äitiyden kriteerejä. Riittävän hyvä äiti osaa ottaa huomioon myös omat tarpeensa, jotta ei tule katkeraksi. Liian monet sinnittelijät rikkovat pikkulapsiaikana parisuhteensa ja välinsä niin ystäviin kuin sukulaisiinkin. Sitten ihmetellään, miksi lapsi kaikesta kotonaolosta huolimatta oirehtii. Meidän on pidettävä huolta myös itsestämme ja kokonaisuudesta nimeltä perhe, jotta lapsemme voivat hyvin kokonaisvaltaisesti. Siinä ei muutaman vuoden päivähoito paina vaa'assa juuri mitään.