Moni nainen tuntuu vihaavan minua.

minusta olet todellakin fiksu ihminen, että et hanki, eihän hullujen kannata hankkia lapsia, mutta jos miehesi haluaa lapsen, niin voisitko synnyttää HÄNELLE lapsen??? jos hän ottaa ihan kaiken vastuun, niinkuin äiti yleensä, mutta tällä kertaa isä... jospa se sun hulluuskin sitten oikeasti tasaantuisi, kun et ehtisi hirveästi murehtia elämääsi, vaan se elämä pakostakin pyörisi lapsen ympärillä..



ja se, että kirjoitin hullu, niin en tarkoita pahalla... on vaan lyhyempi sana :DD

Mukaanlukien anoppini, äitini ja siskoni. Ja miksi? Koska en halua lapsia.

Tai sanottakoon että haluaisin lapsia, mutten uskalla niitä hankkia. Olen kärsinyt nuoruusvuosilta asti mielenterveysongelmista. Opintoni ovat lykkääntyneet vuositolkulla koska voimavarani kuluvat erittäin helposti loppuun. Olen sopeutunut ajatukseen että elämäni tulee olemaan tällaista tasapainottelua ja varomista elämäni loppuun.

Miten tällainen ihminen edes uskaltaisi hankkia lapsia? Äitini vain tuputtaa että siitä se "luonne" tasaantuu kun tulee äidiksi, anoppi syyllistää ainoan poikansa takia (mies tukee minua tässä asiassa), sisko on katkera kun oma lapsiperheen elämä ei olekaan niin auvoisaa. Kadehtii minua lapsettomuudestani, älytöntä.

Olen erittäin surullinen tästä, kaihertaa välejä noiden ihmisten kanssa varmaan ainakin niin kauan etten enää lapsentekoiässä olisikaan.. Ja varmaan vielä silloinkin.

Kyllä muakin varmaan korpeaisi ihan tosissaan, jos mulla olisi vain yksi mahdollisuus saada lapsenlapsia, ja sitten miniäksi osuisi sinun kaltaisesi nainen.

Ja ihmetyttäisi myös, miksi oma lapsi haluaisi tuhlata elämänsä moisen tuulella käyvän hourupään kanssa.

Toisaalta, pojan kohdallahan toivo aina elää, eli ehkä sitä jaksaisi sillä ajatuksella, että ehkä se oma lapsi vielä löytää uuden. Ja niinhän yleensä käykin.

Mainitsin yhden sanan, "mielenterveysongelmat", ja te pidätte minua "hulluna" ja "tuulella käyvänä hourupäänä". Tiedoksenne vain, että aika harva lähipiirissäni edes tietää näistä ongelmista. Kaikki pään sisällä oleva ei näy ulospäin. Ja näistä ongelmista on puhuttu miehen kanssa suoraan jo kun alettiin seurustella ja hän tiesi ettei sairaudesta välttämättä pääse eroon.



Minun kaltaisillani ei siis ilmeisesti saisi olla onnellista ja tasapainoista suhdetta? Ei mieheni ole minua jättämässä.



Kirjoitin muuten että ainoan poikansa, en ainoan lapsensa. Miehelläni on sisaruksia.

Vaikea kuvitella että tuollaisen takia kukaan _vihaisi_ ketään.

Vaikea kuvitella että tuollaisen takia kukaan _vihaisi_ ketään.