On se uskomatonta että lestadiolaiset voivat ajatella olevansa ainoa oikea usko
Miten Kaikkivaltias Jumala olisi ollut juuri niin armollinen suomalaisia kohtaan että pelastaisi suomesta niin paljon ihmisiä verrattuna muuhun maailmaan. Lestadiolaisuus kun on varsin pieni uskovien joukko noin maailmanlaajuisesti ajateltuna. Luulisi olevan kova tarve ja into mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan hukkuville sieluille pelastussanomaa. Käsittääkseni kuitenkin lestadiolaiset tekevät varsin vähän lähetystyötä verrattuna moniin muihin seurakuntiin.
Tästäkin tulee sellanen omahyväinen fiilis että ei edes välitetä muista. Menkööt kadotukseen, pääasia että oma sielu on pelastettu...
Kommentit (34)
saattaa monelle veivinsä heittäneelle lestalle olla suuri järkytys kun taivaan portista sisään astuvat. Ei helkkari...täällä on muitakin, kuin me! xD
ovat omahyväisiä ja tyhmiä. Kukaan ei ole mitään jumalia koskaan tavannut eikä heidän kanssaan keskustellut, ja raamattu ja koraani ovat jumalan sanaa koska niissä lukee että ne ovat jumalan sanaa.
Ihmisen kirjoittamia kirjoja kumpikin.
Itse en usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta voin silti olla väärässä, eikä minun tapani ole ainoa oikea. Joten ihmiset, uskokaa mihin haluatte, mutta lopettakaa niiden tuomitseminen jotka ajattelevat eri tavalla, kiitos!
"Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle. Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä." (Markus 10:14-16)
t:vl
Miten Kaikkivaltias Jumala olisi ollut juuri niin armollinen suomalaisia kohtaan että pelastaisi suomesta niin paljon ihmisiä verrattuna muuhun maailmaan. Lestadiolaisuus kun on varsin pieni uskovien joukko noin maailmanlaajuisesti ajateltuna. Luulisi olevan kova tarve ja into mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan hukkuville sieluille pelastussanomaa. Käsittääkseni kuitenkin lestadiolaiset tekevät varsin vähän lähetystyötä verrattuna moniin muihin seurakuntiin. Tästäkin tulee sellanen omahyväinen fiilis että ei edes välitetä muista. Menkööt kadotukseen, pääasia että oma sielu on pelastettu...
Kristin usko ja evankelisluterilaisen kirkon usko on ainoa oikea usko. Se on lähtökohta ja me vl:t haluamme pitää yhtä. Olemme uskonnollinen yhteisö ev.lut kirkon sisällä ja uskomme on silloin ainoa oikea usko. Tietenkin, eikö niin? Jos et usko uskovasi ainoalla oikealla tavalla, niin onko sinulla silloin uskoa olleskaan? Tämä on pointti.
Vai, taidat itse lukea Raamattua oman korvasyyhyn mukaan? Se ei menekään ihan niin. Kun Raamatun sanomaa kuuntelee, niin se on aina yhtä rakasta asiaa oli se lukija kuka tahansa. Mutta se että nykyihminen haluaa tulkita niin paljon asioita loivennellen, että olisi helppoa olla ns.kristitty uskova. Ja kun meillä on tämä yhteisö, niin sehän on paheksunnan ja kateuden kohteena ollut aina ja tulee olemaan. Mutta ei se haittaa, minä pidän siitä kiinni.
Sehän on ensinnäkin jo niin noloa ja paheksuttavaa, jos nykyaikainen moderni ihminen julkisesti kehtaa tunnustaa olevansa uskovainen ja pitää seuroja kymmenille tuhansille.
No niin, mutta kyllä sitä tullaan tänne palstoille huutelemaan oikeutta ja vääryyttä. Se kehdataan tehdä. Ihmiset ovat niin erkaantuneet Jumalasta, että elävät vl:ien kautta sitä onko joku oikea uskovainen. Kääntykää Jumalan puoleen, niin vastaus voi löytyä. Jumalan Sana unohdetaan heti kun lähdetään baareihin ja muualle. ja vietetään monesti niin irstasta elämää. Sitten pilkataan, kun jotkut ovat USKOVAISIA! Tutkikaapa taas omaa mieltänne.
Sen verran paljon on ollut aihe esillä viime aikoina näiden liikkeeseen kuuluvien pimeiden puolten myötä. Olisi varmaan suurimman osan lestadiolaisistakin etu, että asioista puhuttaisiin enemmän julkisuudessa. Liikkeen sisälle haudatut rikokset, joissa tuomiot jakavat viisaat miehet ja uhrit jäävät vaille mitään tukea, ehkäisykiellot, naisten asema, salailu ylipäätään jne.
Lestat uskovat olevansa maailman ainoa pelastuva kansa. Tavallinen uskova evlut ei pelastu, KOSKA EI KUULU SRK:hon. Jne. Jos eroaa SRK:sta (=Jumalan Seurakunta), joutuu kadotukseen. Aikamoista vääristelyä ja vaarallista aivopesua.
Mikä hauskointa lestadiolaisia pappeja on lähemmäs sata ev.lut kirkossa. Eli he saarnaavat jumalanpalveluksissa ja perhejuhlissa yhtä ja ajattelevat toista.
Lestadiolaisuuden kaikkein pimeimmät ajat taitavat olla takana, jos ajatellaan vaikka 70-80-lukua, jolloin järjestettiin hoitokokouksia (painostuskokouksia, joissa jopa väkivaltaa) esim. tv:n hankkineelle veljelle, kiellettiin käymästä tietyssä kaupassa jne. Mutta pedofilia ja väkivalta, niitä kuulkaas saa suomessakin harjoittaa jos vain on lestadiolainen. Ihan luvan kanssa.
No niin, mutta kyllä sitä tullaan tänne palstoille huutelemaan oikeutta ja vääryyttä. Se kehdataan tehdä. Ihmiset ovat niin erkaantuneet Jumalasta, että elävät vl:ien kautta sitä onko joku oikea uskovainen. Kääntykää Jumalan puoleen, niin vastaus voi löytyä. Jumalan Sana unohdetaan heti kun lähdetään baareihin ja muualle. ja vietetään monesti niin irstasta elämää. Sitten pilkataan, kun jotkut ovat USKOVAISIA! Tutkikaapa taas omaa mieltänne.
Kyllä minäkin olen "uskovainen", tai oikeammin "uskossa", koska uskovainenhan taitaa olla lestadiolaisten oma nimitys oman liikkeensä jäsenille. Juuri tältä pohjalta minusta tuntuukin kauhistuttavalta kun tutustuu enemmän lestadiolaisuuden sisimpään.
Lestadiolaisuudessa on paljon hyvää, mutta ihan liikaa pahaa ja käsittämättömiä ihmisten keksimiä kommervenkkejä, jotka sotivat raamattuakin ja kristinuskon sanomaa vastaan. Enpä ole koskaan kuullut, että esim. sosiaalinen eristäminen ja ihmisten kiusaaminen olisi kristityille sopivaa käytöstä, saatika, että pahimman luokan kiduttajaa suojellaan mutta uhria ei.
Oma mielipiteeni on, että Lestadiolaisuudessa palvotaan ennen kaikkea itse liikettä ja yhteisöä, eikä suinkaan kristinuskon Jumalaa ja Jeesusta.
jumalakin sanoisi jos olisi olemassa?
Miten Kaikkivaltias Jumala olisi ollut juuri niin armollinen suomalaisia kohtaan että pelastaisi suomesta niin paljon ihmisiä verrattuna muuhun maailmaan. Lestadiolaisuus kun on varsin pieni uskovien joukko noin maailmanlaajuisesti ajateltuna. Luulisi olevan kova tarve ja into mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan hukkuville sieluille pelastussanomaa. Käsittääkseni kuitenkin lestadiolaiset tekevät varsin vähän lähetystyötä verrattuna moniin muihin seurakuntiin.
Tästäkin tulee sellanen omahyväinen fiilis että ei edes välitetä muista. Menkööt kadotukseen, pääasia että oma sielu on pelastettu...
"Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. -- t:vl
Ja tuolla Raamatun kertomuksesta ja hengellisestä asiayhteydestään irti ottamallanne kohdalla te sitten perustelette että Jumala on muka määrännyt ehkäisyn olevan syntiä.!!!
"Antalaa lasten tulla..."!!! Mitä Raamatun vääristelyä. :-(
...ihmisten keksimiä kommervenkkejä, jotka sotivat raamattuakin ja kristinuskon sanomaa vastaan. Enpä ole koskaan kuullut, että esim. sosiaalinen eristäminen ja ihmisten kiusaaminen olisi kristityille sopivaa käytöstä, saatika, että pahimman luokan kiduttajaa suojellaan mutta uhria ei.
Oma mielipiteeni on, että Lestadiolaisuudessa palvotaan ennen kaikkea itse liikettä ja yhteisöä, eikä suinkaan kristinuskon Jumalaa ja Jeesusta.
Hyvin sanottu.
Minun mielestäni Vanhoillislestadiolaisuus herätysliikkeeseen kuuluvat ihmiset ovat kyllä ainoita oikeita uskovaisia ja kaikki vauvat ja pikkulapset ovat uskovaisia. Oon nyt kyllä epäuskoinen, koska en kuulu vanhoillislestadiolaisuus herätysliikkeeseen. Minä uskon aina itseäni ei uskovaiseksi eli epäuskoiseksi ihmiseksi.
N25
Ei vanhoillislestadiolainen
Epäuskoinen kirjoitti:

Se ei olekaan mielipidekysymys. Raamatulla tuollaista ei voida perustella.
tai Amerikkalaisiin fanaattisiin evankelikaalien lahkoihin.