Lue keskustelun säännöt.
Muita, joiden mies ei kovin hyvin "kestä" lapsiperhearkea?
20.01.2012 |
Kaksi lasta on hyvin lyhyellä ikäerolla. tuttavapiirissä kaikki kuorossa puhuu, kuinka ihanaa on lasten kanssa. mun mies ei meinaa jaksaa lapsiperheen pyöritystä ja näkee paljon väsyttävää ja negatiivista arjen pyörittämisessä siitä huolimatta että itse halusi lapsia. uhmaiät sun muut tuntuu hänestä tosi rankoilta. Mietinkin että kokeeko muiden miehet näin?
Kommentit (9)
työelämä vie niin paljon voimia, että kotona ei kuulemma aina jaksaisi sitä härdelliä, mutta lapsia rakastaa paljon siitä huolimatta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kestää välillä huonommin (silloin kun on muutakin stressiä) ja välillä paremmin. Olen huomannut, että mieheni on loppujen lopuksi melko itsekeskeinen ihminen. Hänen on vaikea kestää että jonkun muun ehdoilla tehdään aikataulut sekä päätetään ruoat ja tekemiset (=päivän ainoa ruoka ei voi olla klo 21 tilattu pitsa). Mies nauttii täydellisen siististä kodista, jota lapsiperheellä harvoin on. Mies on iltavirkku, ja hänen on hankalaa sopeutua 8-16 elämään.
No, on se minusta ihan ymmärrettävää. Kyllä minäkin tekisin usein mieluummin "omia juttujani" kuin eläisin tätä tasaisen tylsää arkea, joka on täynnä "pakko tehdä"-hommia.
ymmärrän miestäsi.
Meilläkin kaksi pientä lasta pienillä ikäeroilla ja kyllä tämä aika pakkopullalta tuntuu.
Kuka nyt oikeasti nauttiikaan vaipparumbasta, jatkuvasta kaaoksesta, siivoamisesta, yöherätyksistä, ruoanlaittamisesta ym.
En minä ainakaan. Lasten kasvamista odotellessa :)
ymmärrän miestäsi.
Meilläkin kaksi pientä lasta pienillä ikäeroilla ja kyllä tämä aika pakkopullalta tuntuu.
Kuka nyt oikeasti nauttiikaan vaipparumbasta, jatkuvasta kaaoksesta, siivoamisesta, yöherätyksistä, ruoanlaittamisesta ym.
En minä ainakaan. Lasten kasvamista odotellessa :)
Ja oli miehellekin raskasta. Nyt lapset koulussa ja mies touhuaa ja pelaa ja ulkoilee lasten kanssa tosi mielellään :)
Lapsissa on se hyvä puoli, että he kasvavat ja kehittyvät!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärrän miestäsi.
Meilläkin kaksi pientä lasta pienillä ikäeroilla ja kyllä tämä aika pakkopullalta tuntuu.
Kuka nyt oikeasti nauttiikaan vaipparumbasta, jatkuvasta kaaoksesta, siivoamisesta, yöherätyksistä, ruoanlaittamisesta ym.
En minä ainakaan. Lasten kasvamista odotellessa :)
Ymmärrän kyllä ettei nauti jos ajattelee noin. Mutta nautitko silti edes välillä? Niistä hyvistä hetkistä? Kun ei kai se elämä nyt sentään pelkkää kaaosta voi olla?
Mä olen yrittänyt opetella nauttimaan juuri tästä hetkestä. Jos elämä on pelkkää odottamista niin sehän menee hukkaan! Et voi tietää tuleeko sitä odotettua aikaa koskaan.
Mutta iltaisin huomaa, että alkaa olla kärttyisempi ja odottaa malttamattomana poikien nukkumaan menoa. On itse aamuvirkku ja väsähtää pian poikien mentyä nukkumaan.
Ja vielä sitä, että kyllä mä nautin tästä elämänvaiheesta suunnattomasti kahden pienen lapsen kanssa! Minä en oleta, että elämän pitäisi olla helppoa tai aina kivaa. Suhtaudun asioihin ja tekemisiin positiivisesti, voi niitä vaippojakin ripustella (pääosin) ilosella mielellä. Nekin ajat tulee, kun taas on tavarat on järjestyksessä ja välillä hiljaistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärrän miestäsi.
Meilläkin kaksi pientä lasta pienillä ikäeroilla ja kyllä tämä aika pakkopullalta tuntuu.
Kuka nyt oikeasti nauttiikaan vaipparumbasta, jatkuvasta kaaoksesta, siivoamisesta, yöherätyksistä, ruoanlaittamisesta ym.
En minä ainakaan. Lasten kasvamista odotellessa :)
ja siksi vain yksi lapsi, aivan itsekästä, mutta ehkä se kuitenkin on parempi kuin jatkuvasti kiukkuinen ja tympääntynyt äiti.
Kuulostaa tosi tutulta. Meilläkin halusi lapsia, nyt on vasta yksi eikä kuulemma jaksas toista. Vaikk ennen ekaa oli nimenomaan sitä mieltä että pitää olla enemmän ku yksi. Sille kanssa on tosi vaikeeta vastaanottaa kiukkua ja uhmaa ja muuta vastaavaa. Eikä kanssa osaa ajatella tätä olemista positiivisena asiana kovinkaan usein.