Mä taidan vetäytyä erakoksi.
Mulla on vanhat hyvät teini-iän ystävät, joiden kanssa ollaan aina puhuttu kaikki asiat halki poikki pinoon. Näitä ystäviä on viisi, jotka voidaan luokitella niin läheiseksi, että voi sanoa vaikka "vittu et oot hullu jos noin teet" tai kysyä, että kannattaako mun nyt tää asia hoitaa noin vai näin, ja saan varmasti suoran ja rehdin mielipiteen. Tyyliin "se on kyl yhtä helvettiä aluks" (ilmoittaessani odottavani toista lasta kun ekakin vasta täytti silloin vuoden) tai "mulla oli sellasia ajatuksia, kun sain esikoisen, että mitä jos sen jättäs tänne vaan mettään, ei sitä kukaan löytäs aikoihin". Eikä mulle olis tullu mieleenkään aatella, että mitä noi nyt noin sanoo, aatteleeko ne, etten passaa äidiksi tms. Päin vastoin, minusta rehti puhe on asiaa, se antaa ajattelemisen aihetta, eikä jutut tule puun takaa, kun on jo pohtinut niitä etukäteen.
No, ongelma tässä on se, että en osaa solmia aikuisiän ystävyyksiä. Aina, kun jonkun ihmisen kanssa luulen olevani jo ystävystynyt jotenkin, suututan nämä ihmiset, ja katkaisevat välinsä minuun. Yritän mielestäni esittää mielipiteitäni tyyliin "minusta ehkä tuntuisi vastaavassa tilanteessa" tai "älä sitten säikähdä, jos huomaatkin ajattelevasi sitten niin blaa blaa, vaikka olit ajatellut blaa blaa". Yhtäkaikki, onnistun kai jotenkin kuulostamaan vittumaiselta akalta, ja jään herkästi ilman uusia ystäviä.
Pahinta on se, että huomatessani jotenkin loukanneeni, vatvon ja pohdin asiaa niin, että meinaa oma mielenterveys kärsiä. Lienee viisainta pysyä ihmisistä vain erossa :( Joskus tosin yritän ajatella, että nyky-yhteiskunta vain on mennyt sellaiseksi, että kaikesta pitäisi olla samaa mieltä, kaikkea pitäisi ymmärtää, ja omaa poikkeavaa mielipidettä ei tulisi ääneen esittää missään, ettei vaan kukaan suutu. Ehkä tämä mentaliteetti tekee ihmisistä vähän yliherkkiäkin?
Kommentit (4)
huomasin, että tyhjiä torppia olis pilvin pimein... eiköhän meille jotkut kortteerit sieltä löytys. Ja jos toisiimme törmätään, sovitaanko, ettei suututa loppuiäksi, vaikka mikä olis??
T: ap
Mä en myöskään oikein ole ystävystynyt, en ole kauheasti yrittänytkään. Mua stressaa se, että töissä pitäis olla ihmisten kanssa tekemisissä ja jos ei ole, loukkaantuvat, ja jos on, sanon jotain väärää ja tympii ylipäätään...
Ja sellainen "ystävyys" on aika ahdistavaa, kun ei oikein tiedä miten päin pitäs olla, että olis sopiva. Kun haluaisi olla vain oma itsensä.
jo pidemmän aikaa.