tyttö 6v ei osaa/suostu edes kokeilemaan
pyörällä ajoa - kerran appareiden kans kaatunu pahasti 4vuotiaana.pitäiskö pakottaa?mitään mielenkiintoa ei tytöllä pyöräilyyn ole, vaik muuten on liikunnallinen ja motorisesti ketterä.
Kommentit (14)
me lahjotaan : )
On luvattu hieno palkinto sit kun oppii ...on suostunut jopa vähän harjoittelemaan
pyöräily ei ole pakollista, jos ei halua, niin ei halua.
ehtii myöhemminkin.
ja liikuntaa voi harrastaa muutakin.
kyllä pian kaverit ns pakottaa pyöräilyyn ; )
meillä ainakin lapsi väkisin halusi opetella pyörällä ajoa ilman appareita, kun naapurin vuotta nuorempi poikakin oppi ilman appareita : )
täällä kesäisin kaikki lapset menee pyörällä, ja jää kyllä porukoista jos ei halua/osaa
eli se sosiaalinen paine kyllä auttaa asiaanaikanaan,viimestään ens keväänä.
eli rauhoitu ap ; )
Voi kun osaisin auttaa, mutta kun on vähän samaa ongelmaa oman tytön kanssa ja mun tyttö on jo 7. Ei oikein uskalla lähteä ilman appareita ajamaan. Pitkin kesää ja syksyä on käyty kokeilemassa, mutta edelleen arastelee. Samoin meillä tyttö on muuten motorisesti lahjakas, ainoastaan rohkeutta puuttuu. Pelkää kaatuvansa.
Mua huolettaa tämä, koska on kuitenkin jo 7 ja tuntuu, että kaikki muut on pyöräilleet jo monta vuotta...
Sitkeesti on vain käytävä. Yritän joka kerta tuoda näihin reissuihin jotain huumoria ettei olis ihan totista puurtamista.
opettelemaan eikä oppiminen kovin hyvin edes sujunut. Kerran siten naapurin lapset ottivat pyörämme (oli yhteinen sikson kanssa) ja lällättivät etten osaa ajaa, joten he käyttävät pyörää. Suutuin asiasta sen verran, että otin pyörän ja lähdin polkemaan. Tarinan opetus on se, että psyykkinen motivointi on tärkeää :). Pakottamalla tuskin onnistuu.
Veli oppi kolmevuotiaana, eli aikajanallisestikin minua aiemmin, itse en seitsenvuotiaanakaan vielä suostunut appareista luopumaan.
Koulu alkoi, ja oli pakko, että pääsi kohtuuvauhtia koulumatkan. Yhtenä iltapäivänä sitten se vaan oli opittava, ja kyllä se sitten opittiikin.
Mutta pakottamista en kannata, kukin ajallaan.
Ei kuitenkaan kannata antaa vaan olla, aikuisena se vasta onkin ongelma. Varsinkin uimataidon kanssa on näin.
Varovaisimmat oppivat 8-vuotiaana ja jotkut jo 3-vuotiaana.
kokeilemaan esim. potkulautaa? Siinä oppisi tasapainoa, jota pyöräillessä tarvii. Jostain just luin, että apparit ei olisi suositeltavia, vaan jollain potkupyörällä (?) tai potkulaudalla kantsisi ensin opetella ja sitten pyörän selkään niin, että joku tukee. No meillä esikoinen oppi appareilla ja hyvin menee, mutta voisihan jokin toinen konstikin toimia.
ok,eli ei siis ole mikään kummajainen kuitenkaan? lähipiirissä kaikki muksut oppineet jo 4vuotiaana ja näiden äidit jaksaa päivittää et ai eikö se vieläkään osaa... ahdistaa.=( ap
nuorin jo 5-vuotiaana, mutta hänpä olikin harjoitellut potkulaudalla potkuttelua itsekseen, joten tasapaino oli löytynyt sitä kautta. Vanhin oppi kun iski sinni kun naapurin tyttö oppi ennen häntä (vuoden nuorempi) ja alkois itten tosissaan pikkupyörällä harjoittelemaan potkuttelemalla. Keskimmäinen ei ollut yhtään innokas, ihan liisteriä pyörällä ajo. Joten: Lahjoin. Ensin harjoitellaan pari kierrosta ilman appareita ajoa (minä tietysti pidän kiinni), sitten välipalalle, jätskille, puistoon, kaverille (meni siis puolihuolimattomasti se harjoittelu kun vähän aina kerrallaan harjoiteltiin eikä ollut "pakkoa oppia" heti. Sitten yksi tällainen kerta irrotin otteen, kun huomasin että tasapaino tuntuisi olevan nyt hyvä, ja niin se olikin kehittynyt niin että oppi silloin ajamaan.
Tsemppiä ja lähestykään harjoittelua positiivisen kautta, että sillä lapsi saa jotain muutakin kuin harjoittelun ilon (tällainenlahjonta toimi ainakin meillä). Ei se lapsestakaan sitten ole myöhemmin kivaa, kun muut lapset kiusaa sen takia kun ajaa appareilla. Koettu on.
Tänä kesänä apupyörät oli nostettu niin ylös kuin ne saa, ja apparit ei juuri maata koskettaneet tytön ajaessa. Mies sitten otti apupyörät pois, tyttö ei suostunut edes koskemaan pyöräänsä. MIkään lahjonta tai kiristys ei auttanut, käveli mieluummin.
Heinä-elokuu meni näin ja ajateliin, että ei puhuta koko pyöräilystä, kun se sai vain kaikissa hermostumisen aikaan, tyttö jäpätti vastaan eikä suostunut edes kokeilemaan, mies ei suostunut laittamaan apupyöriä takaisin.
Tuli sitten asia puheeksi yhden tutun kanssa, ja hän tarjosi meille lainaan 12" potkupyörää, jolla heidän lapset on opetelleet. Otettiin se lainaan, ja tyttö sitä suostui kokeilemaan. Olihan se vähän pieni, mutta sillä potkutteli ja huomasi pysyvänsä pystyssä. Pari kertaa kävimme potkupyörälenkillä, tyttö jo valitteli että jalat väsyy potkutellessa :) Sanoin, että voidaan ottaa oma pyörä, sillä pääsee kovempaa. Tyttö suostui lopulta kokeilemaan ja pyöräily alkoi sujua. Innostuikin sitten kovasti, kun huomasi että osaa, liikkeellelähtöä piti vielä jonkin verran opetella.
Nyt jo ajelee aika sujuvasti ja on aivan innoissaan kun lopulta uskalsi kokeilla.
paikka opetteluun olisi pehmeä nurmikko, loiva alamäki. Sellaisessa paikassa meidän tosi arka tyttö oppi ajamaan. Ja tosi pieni pyörä, että jalat yltää kunnolla maahan. Siitä alkaa potkutella jaloilla pyörää alamäkeen, niin oppii pitämään tasapainon. Lahjomista meidänkin piti käyttää, jotta suostui edes yrittämään.
Kaksi vanhinta oppi noin 3-4 v ajamaan ilman appareita mutta kolmonen vasta eskari-iässä. Ongelmana oli se, kun pyörä "heiluu", sen tasapainon pitäminen.
Onnekseni olen entinen motoristi, eli minulla on ollut moottoripyörä. Opetin lapselle ns. vastaliikkeen, jolla pitää tuo heilunta kurissa ja pyörä tasapainossa. Osasin siis "miesten kieltä".
Olen myös kaatunut niin motskalla kuin lumilaudallakin. Pystyn siis ihan omasta kokemuksesta sanomaan, että on kaksi vaihtoehtoa: kaatumisen jälkeen mennään heti uudelleen pyörän selkään tai se on siinä. Jos haluaa jatkaa, on uskallettava, heti.
Kaatumisista ja loukkaantumisista esim. fillarilla (tuo kolmonen teloi itsensä tosi pahasti, ja jatkoi myöh. ajamista vaikka oli todellinen arkajalka) tapahtuu kaikille eikä se ole ns. tavatonta tai huonon ajajan merkki. Ylös vaan ja matkaan. Ja kannustukset siis aralle lapselle!! Vedotaan siis järkeen. TUNNE on sitä, että saa empatian pahaan mieleen ja kipuun kun satuttaa. Muu on järkeilyä.
Pyöräily oli vähän tylsää koska appareilla sitä vauhtia ei saa samalla tavalla, ja tämän oivaltaminen lapselle; että fillarointi muuttuu joksikin aivan muuksi, kun on ne apparit pois, auttaa opettelemaan ja oppimaan.
1. Lahjo, jotta on tavoite miksi yrittää ja kehu paljon kun yrittää
2. Anna pieni pyörä, jotta jalat ylttää satulassa istuen maahan
3. Opettelu viileään aikaan kun on paksut vaatteet ja hanskat, niin kaatuminen ei satu niin paljoa
tyttö oli tosi arka pyöräilijä, appareilla meni vielä 7-vuotiaanakin, ja ajattelin että katsellaan. En usko pakottamiseen. 8-vuotiaana sitten yhtenä aamuna ilmoitti että irrota apupyörät. Ne irrotettiin ja tyttö lähti ajamaan horjumatta. Eli joillakin se vaan vie aikansa ja kyllä se halu kytee sen lapsen päässä kun kaveritkin menee ilman appareita jne.