Lue keskustelun säännöt.
Kun parisuhde tuntuu, ei miltään...auttakaa!
22.10.2011 |
Me ollaan oltu 10 vuotta yhdessä, naimisissa. Lapsia on, monta. On talo ja työ yms. Mutta mitä tehdä, kun mikään ei tunnu miltään? Olen lukemattomia kertoja yrittänyt miehelleni kertoa toiveistani ja unelmistani, ihan niistä tavallisista. Haluaisin olla rakastunut ja onnellinen. En paljoa pyytäisi, ihan vain hieman jotakin romantiikkaa tai jotain muuta parisuhde-kamaa. Mutta ei. Hän sanoo, ettei ole vastuussa tästä mun tyhjästä tunteestani ja että ongelma on minun. Olen kysynyt haluaako hän jatkaa? Vastaus on ettei kukaan tiedä vastaukseen kysymystä. Hän tahtoisi minun olevan avarakatseisempi ja suvaitsevampi mm. hänen työmenojansa kohtaan sekä omituisia ystäviään kohtaan. Minulla ei ole niiden ystävien kanssa mitään yhteistä, tunnen itseni ulkopuoliseksi. Antakaa nyt jotain vinkkejä! Onko tää ihan turhaa tätä avioliittoa enää jatkaa?
Kommentit (2)
Sitten tilanne vähäksi aikaa selkiytyi ja saimme kevään ja kesän suurin piirtein hyvin läpi. Nyt on sama flekmaattisuus miehellä päällä. Kyllä kans hoitaa lapsia ja kaikki sanoo, että olet kyllä onnepekka, kun sulla on tollainen mies. No, kotioloissa möllöttää sohvalla ja kattoo kaikki mahdolliset jenkkisarjat. Meillä ei ole mitään seksielämää käytännössä ollenkaan. Työmatkoja hänellä on jonkin verran. KUn minä ehdotan yhteistä ajanviettoa ja vahdin hommaamista lapsille, on miehellä aina liuta selityksiä, miksei juuri nyt taaskaan käy! En saa mitään mieheltäni, käytännössä vain laskujen maksminen puoliksi on meidän yhteinen asiamme.
Minä suren tosi paljon lapsia myös. Meillä esikoinen on erityisen herkkä vaistoamaan mun ja meidän perhetilanteemme. On kysynyt paljon mm. erotilanteista, joita on ollut lähipiirissämme. Tiedän, että lapset mies hoitaa, eronkin jälkeen. Mutta mistä minä saan voimaa lähteä. Jääminen on mitä on. Haluaisin elämäni tuntuvan joltain... AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan samat ajatukset. Smanlainen tausta kuin sinulla, yli 10 v yhdessäoloa ja lapsia.
Ensimmäisen lapsen syntymämme aikoihin tilanne kriisiytyi niin, että mies itse hädissään hakeutui hakemaan meille apua perheneuvonnasta. Siellä ollaan laukattu nyt pian 7 vuoden ajoin, aina kun mätäpaise puhkeaa. Ensimmäisen kerran jälkeen mies ei ole ehdottanut perheneuvontaa. Minä olen pyytänyt lähtemään ja on hän lähtenytkin, pitkin hampain. Viimeksi vime keväänä. Mies vain ihmettelee, MIKSI siellä tarvitsee käydä ? Mies on sitä mieltä, että riittää kun on joskus käynyt. Ja se, että hän on pyytänyt ja saanut anteeksi ne muutamat kerrat kun on ollut uhkaava ja väkivaltainen minua kohtaan. Keväällä oli puhe, että syksyksi uusi aika, en ole jaksanut varata kun siellä käynti on yhtä tyhjän kanssa.
ELi nyt olen siinä tilassa, että hälläväliä.
Eniten surettaa lapset. Mie on ulospäin kunnollinen, ei juo, hoitaa lapsia. Oikein ihannemies siis. On sitä mieltä, että näin jatketaan, kun ollaan kerran yhteen menty.
Mietin vain, miten saisi eron hoidettua mahdollisimman vähillä lasten vaurioilla.Tiedän ja pelkään, että ero laukaisee miehessä varmaan hirviön.