Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Entisen narkomaanin on todella vaikea löytää ystäviä.
27.09.2011 |
Mulla taitaa olla jonkunlainen sosiaalisten tilanteiden kammo. Haluaisin aloittaa liikunta harrastuksen, esim tanssin, pilateksen tai joogan. Ja mennä lapsen kanss perhekerhoon joka järjestetään tuossa ihan naapurissa. Mutta ongelmana on se etten uskalla mennä minnekkään "ryhmään" jossa toiset tuntevat jo entuudestaan toisensa. Jään aina ulkopuoliseksi ja tunnen olevani väärässä paikassa, en koskaan keksi mitään puhuttavaa ja koen olevani muiden silmissä jotenkin outo ja ulkopuolinen.
Teininä olin todella sosiaalinen, minulla oli paljon kavereita enkä jännittänyt uusia tilanteita. Äitini keroi että lapsena puhuin kavereita itselleni vaikka pikkukivistä jossei ihmisiä ollut lähellä.
Aloin käyttämään huumeita 17vuotiaana ja pääsin kuiville 3 vuotta sitten. Kaikki "kaverit" olivat siinä vaiheessa huumepiireistä joihin katkaisin luonnollisesti välit kokonaan jotta kykenin lopettamaan käytön. Tämän seurauksena minulla ei ole yhtään kaveria tai ystävää.
Haluasin saada kavereita mutta olen ilmeisesti kadottanut kyvyn jutustella muiden ihmisten kanssa.
Olen ollut masennuslääkityksellä ennen raskautta ja se oli osin sosiaalistentilanteiden pelkoon. Kun tulin raskaaksi lopetin lääkityksen. Lääkityksestä ei ollut apua sos.tilanteiden pelkoon, masennukseen kylläkin. Em syö enää lääkkeitä enkä koe olevani masentunut.
Ainoa mikä jäytää on tuo yksinäisyys. Meillä käy kyllä jonkun verran kavereita jotka ovat lähinnä mieheni kavereita. En paljon halua poistua kotikulmilta kun ahdistun kovasti ajatuksesta että törmään vanhoihin tuttuihin.
Haluaisin kovasti nyt alkaa harrastaa jotain että voisin tutustua uusiin ihmisiin mutta ajatus tuntuu mahdottomalta. Minäkö menisin jonnekkin suljettuun tilaan missä on 20 tuntematonta äitiä tai isää, heidän lapsensa ja minä ja mun lapsi. Sitten kahviteltaisiin ja pitäisi jutellla äitien kanssa kun lapset leikkii. Mitä ihmettä mä sanoisin? Mitä muuta juteltavaa meillä on kun lapset?
Olen todella varovainen sanoissani, arvioin koko ajan juttukumppania ja mietin tarkkaan mitä sanon ja kerron itsestäni. Varmaan vanha tapa "menneestä elämästä".
Jos ystävystyn paremmin jonkun kanssa esim, töiden kautta tai koulusta, pelkään että jotenkin menneisyyteni paljastuu ja kaveruus loppuu siihen. Käytin monta vuotta aineita elämästäni ja monesti voi puheeksi tulla asioita jotka sivuavat elämääni ja silloin olen kiusaantunut ja vastailen vain epämääräisesti. Pari kertaa olen ystävystynyt ja kun ihmiset ovat saaneet tietää että olen entinen narkomaani, ei heitä enää paljon näy.
Olisi niin mukava saada ystäviä, oikeita ystäviä joille voisi soittaa ja kertoa huolensa tai jutustella kuulumisia. Oikea luotettava ystävä jonka kanssa voisi keventää taakkaa kun maailma potkii päähän.
Vaikeaa on tuo ystävien saaminen.
Kommentit (23)
häivy tästä ketjusta.
Mutta asiaa:
En sinällään osaa ratkaista sosiaalisten tilanteiden ongelmaa, mutta ainakin vauvakerhoista minulla on sellainen kuva, että ei siellä mitään ihmeitä puhuta, ja jos ei halua puhua, niin voi lähinnä juoda kahvia ja olla hiljaa.
Keskustelu liikkuu vauvoissa: syökö, nukkuuko, konttaako. Tällaiseen keskusteluun osaa osallistua kuka tahansa, kunhan ei tylsisty. Siellähän voisi harjoitella.
Rohkeasti mukaan vaan. Kannattaa miettiä valmiiksi joku ympäripyöreä kertomus omasta menneisyydestä, jossa et varsinaisesti valehtele. Harvat ihmiset kyselevät menneisyydestä, töistä ja koulutuksesta saattavat kysellä, joten keksit siihen jotain :)
Hienoa, että olet saanut elämäsi raiteilleen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sielä on monella muullakin luurankoja kaapissa, kuka pettää ja kuka hakkaa... Koeta olla miettimättä tai ajattelematta, että olisit yhtään sen huonompi ihmisenä kun sinulla on tuollainen menneisyys. Olet ollut kyllin vahva pääsemään aineista irti, kestät kyllä perhekahvilan liirum-laarum keskustelutkin. Ja jos oikeasti, aivan oijeasti, ystävystyy jonkun kanssa niin todellinen ystävyys kestää myös menneisyytesi. Valoisia ja mukavia syyshetkiä syksyysi.
Toisaalta, jos paljastaisitkin menneisyydestäsi heti, jäisi jäljelle ne, joita se ei haittaa ja sinun ei tarvitsisi varoa sanomisiasi. Ja siis en nyt meinaa, että pamautat asian heti ensimmäiseksi ääneen, mutta jossain tutustumisen vaiheessa esim. tyyliin "aiempien kokemuksieni mukaan uudet ystäväni katoavat, kun saavat tietää... Toivoisin, että nyt ei kävisi taas niin."
Mä voisin hyvin olla sun ystävä! Tärkeintä ei ole menneisyys vaan nyt-hetki. Tsemppiä!
En ymmärrä miksi ihmiset takertuvat menneeseen eikä nykyisyyteen, jos joku minun tuttuni kertoisi ennen käyttäneen huumeita en lähtisi mihinkään vaan päinvastoin.
Arvostaisin häntä suuresti kun hän on taistellut tiensä päästäkseen niistä irti.
Mitä jos nettisaiteilla tutustuisit ihmisiin ja olisit avoin, myöhemmin voisi tehdä puisto tms treffejä lasten kanssa tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omat luurankomme kaapissa. Ei niiden kannata antaa tulla sosiaalisten suhteiden tielle.
Varmasti on ihmisiä, joille on liikaa se, että olet käyttänyt huumeita. Toisaalta tuskinpa tekisitkään sitten heidän ystävyydellään mitään. Ja toisaalta, koskaan ei löydä hyviä ystäviä, jos ei yritä.
Suhtaudun itsekin pääsääntöisesti narkkareihin ja alkoholisteihin (myös entisiin sellaisiin) varauksella (mm. lapsuuden kokemusteni takia.) Toisaalta hyviin ystäviini lukeutuu molempia ja he ovat sellaisia ihmisiä, joihin tiedän voivani luottaa. Jos ihminen on muuten asiallisesti käyttäytyvä ja luotettava ja antaa jotain itsestäänkin, niin taustansa ei minun puolestani haittaa.
Yleensäkin sanoisin ihmiselle, joka kaipaa seuraa, että älä ole liian ankara itsellesi. Anna itsellesi mahdollisuus ystävystyä!
Kaikkea hyvää sinulle!
nykyistä tilannettasi,käyttääkö mies,velkoja,lapsia huostaanotettu ym ym. nämä asiat ovat arkipäivää narkkareille,ei sitä ihan helpolla halua itseänsä tuollaiseen "sotkea". Ikävää sinun ja lapsesi kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä narkomaani minäkään, vaikkakin viettänyt poikkeuksellisen villin nuoruuden.. Ulkopuolisuutta tunnen ja olenkin hyväksynyt, että harvan kanssa on puhuttavaakaan. Mutta minä vaan kerran päätin, että nyt menen. Aloitin jumpan ja nyt uskaltautunut myös vauvajumppaan. Ja mitä tulee ystävyyteen minä en tuomitsisi ja uskon ettei moni muukaan. Tsemppiä!
tarvitse mitään kertoa, ei sellaista, jota ei itse halua. Lasten kanssa puhutaan lapsista, siis harrastepiireistä haettaessa tai vauvakerhossa. Voit myös keksiä jonkun kiltin peitetarinan, mitä olet puuhannut 10v jos siltä tuntuu. Minulla itsellänikin on sellainen ;)
En usko, että menneisyytesi on sinulla se ongelma, vaan lähinnä nykyiset sosiaaliset suhteet ja niihin liittyvät pelot. Kaipaat hyväksyntää ja huumepiireissä sitä sai kun käytti itsekin.
Oletkos käynyt jossain juttelemassa näistä peloistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on kyllä helppo jutella spontaanisti vaikka bussipysäkillä vanhuksen kanssa tai lasten kanssa kun ulkoilutan koiraa ja lapset tulevat silittämään sitä. Lisäksi olen työni puolesta todella paljon ihmisten kanssa tekemisissä,joten voisi luulla että olen suhteellisen taitava sosiaalisissa tilanteissa. Mutta eipä ole näin. Töissä kuitenkin jutellaan useimmin työasioista ja asiakkaiden kanssa heidän asioistaan, joten työkaveruus suhteet ovat aika pinnallisia. Toisekseen olen nyt kotona lapsen kanssa.
Eli aikaa olisi muttei ketään kenen kanssa sitä kuluttaa. Muuta kun lapsi ja mies. (ja koira:)
-Ap
tarvitse mitään kertoa, ei sellaista, jota ei itse halua. Lasten kanssa puhutaan lapsista, siis harrastepiireistä haettaessa tai vauvakerhossa. Voit myös keksiä jonkun kiltin peitetarinan, mitä olet puuhannut 10v jos siltä tuntuu. Minulla itsellänikin on sellainen ;)
En usko, että menneisyytesi on sinulla se ongelma, vaan lähinnä nykyiset sosiaaliset suhteet ja niihin liittyvät pelot. Kaipaat hyväksyntää ja huumepiireissä sitä sai kun käytti itsekin.
Oletkos käynyt jossain juttelemassa näistä peloistasi?
h-klinikalla kun lopetin käytön. Lopetin siellä käymisen raskauden aikana, kun lopetin masennuslääkityksenkin. Siellä puhuttiin läpi käyttöäni ja puhuttiin tulevaisuudesta. Kävin seuloissa ja kun ne aina vaan olivat puhtaat, sanoi terapeutti että on saika lopettaa siellä käyminen.
Siitä aikaa parisen vuotta. Sen jälkeen en ole käynyt missään juttelemassa. Olen kyllä miettinyt että voisin taas aloittaa. En vain tiedä mihin tahoon ottaa yhteytttä. H-klinikan asiakkaaksi en varmaan enää kelpaa kun olen kuivilla.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aivan samat tunteet perhekerhoissa ja mammakahviloissa. Minulla on takana rankahko nuoruus, mutta harva sitä täällä tietää, -ja vaikka tietäisikin, en usko sen olevan syy tai este perhekahviloissa käynteihin. Luulen että olen vain sellainen ihminen, että haluan päästä pintaa syvemmälle. Vauvoista ja lapsista ja niiden varusteista puhuminen ei vaan riitä, koen sen jotenkin tyhjänpäiväiseksi hommaksi. Lisäksi tuppaan näkemään liikaa tahatonta komiikkaa noissa mammamiiteissä.
Joogassa käyn, siellä ei tarvitse puhua kenenkään kanssa mitään moikkailua kummempaa, enkä tunne oloani ulkopuoliseksi.
Mulle rakkain harrastus on kuitenkin ollut äideille tarkoitettu kirjoitusryhmä, sieltä on löytynyt niitä samanhenkisiä kavereita. Kyllä siellä ollaan puhuttu lapsista ja äitiydestäkin, mutta jotenkin vähän realistisemmin kuin noissa perhekerhoissa.
- perhekerhoissa on paljon kaikenlaisia äitejä ja isiä. Jotkut pölisee kaikki asiansa muille, toiset eivät puhu juuri mitään. Kaikki sopivat joukkoon.
- perhekerhoissa on helppo olla, koska siellä aina juttua löytyy juuri niistä omista lapsista.
- siellä voi puhua ihan tavallista mitä omassa arjessa tapahtuu: vauvan varpaat palelee, kun se repii koko ajan sukat pois, taidan seuraavaksi pistää sukkikset ja bodyn, kuka teidän neuvolan täti on, meidän Viivi ei viihdy hyppykiikussa ei missään en saa tehtyä ruokaa, tuli kiire kun luin hesaria niin tarkkaan, lähtisikö joku kävelylle vaunujen kanssa joku päivä niin saisin vähän liikuntaa...
- kuulostaa siltä, että koska pelkäät paljastavasi asioita, joita et halua kertoa muille, kontrolloit itseäsi jo liikaakin
- lakkaa kaipaamasta muiden hyväksyntää itsellesi tai menneisyydellesi. Jos kerrot siitä otata sen riskin, että ihmiset kavahtavat, sille et voi mitään. Sinun pitää itse pistää rajat sille mitä muille kerrot.
- kaikkea ei tarvitse kertoa kaikille, kaikilla ihmisillä on asioita joita ei halua hölöttää ympäriinsä, voi olla asioita joita ei kerro kuin yhdelle ihmiselle tai ei kenellekään
- itsetuntosi ja omat rajasi kaipaisi jonkinlaista rinnan röyhistystä: Voit päättää itse, mitä kerrot kenellekin. Jos joku alkaa kyselemään asioista, joista et halua puhua, sanot vain "se liittyy sellaiseen aikaan elämässäni, josta en mielellään puhu" ja piste. Mitä se kenellekään kuuluu.
- olet ihan yhtä hyvä ja arvokas ihminen kuin kaikki muutkin, vieressäsi voi olla äiti joka pahoinpitelee lastaan tai varastaa mummoltaan rahaa. Aseta itse itsesi omissa silmissäsi samalle tasolle muiden kanssa. Sinulla ei ole mitään hävettävää.
AP on, tietävätkö ihmiset siellä taustasi?
Lääkityksen kanssa venkslattiin aikansa ennenkuin löydettiin sopiva ja ajattelin olevan parasta että esimieheni ja lähimmät työkaverini tiesivät siitä. Jos käyttäydin omituisesti, voin pahoin,olin itkuherkkä tai muuta, työkaverini tiesivät mistä on kyse.
Teen työtä kehitysvammaisten kanssa.
-Ap
Onneksi niitä ei ole mukaan tarttunutkaan.
Haluan silti harrastaa steriilisti. Eli en halua mitään sosiaalista vaan oppia harrastamaani asiaa.
Se että haluaa ystäviä saattaa olla vain harhaa. Pitää muistaa niitä aikoja, kun ystäviä on ollut. Muistella tarkasti miten rasittavaa se oli, ja miten rasittavia ystävät ja ihmiset ylipäätään ovat.
Narkomaani aikana ystävät olivat sitä varten että sai helpommin kamaa. Ystävyys on riisuttu.
En halua keneltäkään mitään enkä halua antaa kenellekään mitään.
Haluan olla yksin ja kaunistua.
T: Lollipops Meiiju
AP on, tietävätkö ihmiset siellä taustasi?
Lääkityksen kanssa venkslattiin aikansa ennenkuin löydettiin sopiva ja ajattelin olevan parasta että esimieheni ja lähimmät työkaverini tiesivät siitä. Jos käyttäydin omituisesti, voin pahoin,olin itkuherkkä tai muuta, työkaverini tiesivät mistä on kyse. Teen työtä kehitysvammaisten kanssa. -Ap
että kaikilla ihmisillä on omat ongelmansa ja vaikeutensa, sinulla ei ole mitään syytä väheksyä itseäsi. Olet upea nainen, joka on päässyt siirtymään elämässä eteenpäin. Kaikki ei siihen suinkaan pysty! Työsi kehitysvammaisten kanssa on arvokasta ja hyvin paljon antavaa työtä, eikä siihen kaikki ei pysty. Mutta sinä pystyt ja nautit työstäsi. Leuka pystyy nainen, muista arvostaa itseäsi.
että aluksi tuollaisissa tilanteissa olo tuntuu ulkopuoliselta ja ahdistaa. Tai ainakin mulle tulee tuollainen tunne joka kerta ko. tilanteessa vaikka olen sosialiaalinen ihminen ja tutustun ihmisiin helposti.
Jotenkin musta tuntuu, että nuo perhekerhot tms. ovat muutenkin tosi sisäänpäin lämpiäviä. Ehkä joku muskari tai joku muu harrastusjuttu voisi olla parempi?
Tosiaan, jokaisella meillä on asioita yksityiselämästä, joista ei tee mieli huudella ensimmäisenä uusille ihmisille. Kunhan itse päästät irti menneisyyden haamuista niin ehkä sulla ei oo painetta siitä avautua.
Alue: Aihe vapaa
Katso peiliin, sieltä se syy löytyy.