Lue keskustelun säännöt.
Miksi esiteini poika suhtautuu analyyttisen teknisesti kaikkeen järkyttävään?
14.09.2011 |
kun jostakin harvoista maailman katastrofeista ja onnettomuusuutisista olen hänelle varovaisesti kertonut, ajatuksena että parempi että kuulee asiasta ensin vanhemmilta, sitten vasta kavereilta. Aina olen yrittänyt kovin varovasti kertoa ja olen ajatellut, että lapsen reaktio voisi olla edes hiukan pelästynyt tai surullinen tai sinnepäin. Mutta joka kerta olen vähän puulla päähän lyöty kun pojalla on terävä analyysi tilanteesta valmiina ja se tulee kuin apteekin hyllyltä. Minkäänlaisia tunnereaktioita en ole havainnut. Vain professorimaista mielenkiintoa ja analysointia. Onkohan tuo poika ihan normaali? Vai ovatko kaikki pojat tuollaisia?
*kummastelee*
Kommentit (20)
eikä sitä voi oikein muuttaa. Eikä tuo ole edes sukupuoliriippuvaista.
Itse olen samanlainen kuin poikasi. Ei minullakaan tunteet nouse pintaan vaan voin analysoida tilannetta muiden mielstä ehkä kylmästikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa perus-pikkuvanhalta sellainen on kyllä niin rasittavaa.
ap
Olen samanlainen kuin poikasi. Siitä olen saanut monet haukut äidiltäni. Olen kuulemma tunnekylmä yms ihminen. Toisaalta se oli minun selviytymiskeinoni alkoholistiperheessä.
tai hänelle itselleen, perheelle tai kavereille. Itse sitten selitän rauhallisen järkevästi, ettei voi tai jos voi niin että se on epätodennäköistä, tai miten onnettomuutta voi välttää tai sairauden hoitaa. Itsekin haluan kyllä auttaa onnettomuuden uhreja lahjoittamalla rahaa tms. mutta en ala itkeä maailman tapahtumia.
eikä sitä voi oikein muuttaa. Eikä tuo ole edes sukupuoliriippuvaista.
Itse olen samanlainen kuin poikasi. Ei minullakaan tunteet nouse pintaan vaan voin analysoida tilannetta muiden mielstä ehkä kylmästikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen keski-iässä jo viilipytty tragedioiden edessä, sillä sellaistahan elämä/maailmanmeno on, mutta lapseni tunteeton suhtautuminen huolestuttaisi minua.
meillä poikaa huolettaa lähinnä, voiko vastaavaa tapahtua täällä tai hänelle itselleen, perheelle tai kavereille. Itse sitten selitän rauhallisen järkevästi, ettei voi tai jos voi niin että se on epätodennäköistä, tai miten onnettomuutta voi välttää tai sairauden hoitaa. Itsekin haluan kyllä auttaa onnettomuuden uhreja lahjoittamalla rahaa tms. mutta en ala itkeä maailman tapahtumia.
olisi normaalia. Minua vähän mietityttää että onko normaalia tuo poikani asenne, kun ei koskaan huolestu vaan hänen maailmansa on aina niin järkkymättömästi selitettävissä. Kaikkien onnettomuuksien ja tragedioiden takaa löytyy aina valmis tekninen ja terävä analyysi, ilman tunteita ja huolen häivää... ://
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä hän ei näytä ulospäin ajatuksiaan, vaan pohtii hissuksiin itsekseen viiveellä.
meillä poikaa huolettaa lähinnä, voiko vastaavaa tapahtua täällä tai hänelle itselleen, perheelle tai kavereille. Itse sitten selitän rauhallisen järkevästi, ettei voi tai jos voi niin että se on epätodennäköistä, tai miten onnettomuutta voi välttää tai sairauden hoitaa. Itsekin haluan kyllä auttaa onnettomuuden uhreja lahjoittamalla rahaa tms. mutta en ala itkeä maailman tapahtumia.
olisi normaalia. Minua vähän mietityttää että onko normaalia tuo poikani asenne, kun ei koskaan huolestu vaan hänen maailmansa on aina niin järkkymättömästi selitettävissä. Kaikkien onnettomuuksien ja tragedioiden takaa löytyy aina valmis tekninen ja terävä analyysi, ilman tunteita ja huolen häivää... :// ap
miten ihmeessä tuo poika tulee selviämään siitä kun tyttöystävälleen tai vaimolleen iskee kunnon menkkaränkkä... ;)) ehkä se sitäkin analysoi teknisesti... siitä ei kyllä vaimo tule tykkäämään... :))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tiedät mitä poika tuntee sisimmässään? Ehkä hän ei näytä ulospäin ajatuksiaan, vaan pohtii hissuksiin itsekseen viiveellä.
ap
Ei minuakaan hirveästi järkytä katastrofit jotka tapahtuvat tuntemattomille ihmisille. Enimmäkseen reaktioina on sääliä kovia kokeneita ihmisiä kohtaan ja kiinnostusta katastrofin syihin ja seurauksiin.
En ole mielestäni tunnekylmä kun en juurikaan järkyty uutisista, koska tuntemattomienkaan ihmisten kärsimykset eivät minusta kuitenkaan ole yhdentekeviä. Vaikea selittää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen ihan samanlainen. En järkyty mistään, en ole koskaan niin tehnyt.
Mies, 40v.
Täällä yksi samanlainen lisää, olen ollut poikasi kaltaista analysoivaa ainesta pienestä lähtien. En ole millään tavalla tunnekylmä vaan jopa erittäin herkkä ihminen, mutta tuntemattomille tapahtuneisiin onnettomuuksiin ja katastrofeihin suhtaudun lähinnä mielenkiinnolla vaikka ihmisten kohtalot ovatkin ikäviä. Mietin tapahtumaan johtaneita ja sen aikana vaikuttaneita tekijöitä, tapoja joilla katastrofi vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
Täysin normaalia, ihmiskohtaista käyttäytymistä. Älä ole huolissasi, todennäköisesti hän käsittelee tunnepuolta itsekseen järkipuolen kummutessa päällimmäiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minkä ikäinen poika on? ehkä pidät häntä lapsellisempana kuin hän onkaan, ja häntä ärsyttää kun äiti tulee lässyttämään kuin pikkulapselle, vaikka hän on itse jo kuullut asiasta muualta ja kerinnyt miettimäänkin asiaa. Tai sitten ei vain halua näyttää tunteitaan ja ajatuksiaan sinulle juuri siksi ettei halua olla enää mikään äidin oma itkupiltti. etäisyyden ottaminen vanhempiin ja pieni eristäyminenkin on ihan normaalia teineille.
jotkut uutiset katastrofeista jne. saattaa tuntua pojasta niin kaukaisilta, ette ne varsinaisesti liikuta häntä. Muakaan ei liikuta pelkkä uutinen, vasta kun alan tarkemmin ajatella niitä kaikkia ihmiskohtaloita niin vasta sitten tuntuu joltain.
olen kuitenkin oikea itkupilli sitten omien asioitteni suhteen, mutta ei kyllä paljonkaan hetkauta jos kuulen tai luen jostain, että on tsunami Itä-Timorissa ja tuhannet ihmiset paenneet vuorille. C'est la vie, kai ne siellä on tottuneet sellaiseen kun vuosituhansia ovat siellä asuneet. Tai 500 kaivosmiestä loukussa Perussa, ai taasko, taitaa olla jotain aika pahasti vialla niissä kaivosteollisuuden työolosuhteissa siellä. Tai vuosittain kuolee 20 naista perheväkivallan seurauksena, joopa joo, onhan se kamalaa. Kuusi miljoonaa juutalaista kuoli holokaustissa, joo niinhän se olikin, ja mikäs olikaan se Ranskan vallankumouksen vuosiluku, 1678, ei kun 1789 se olikin joo...
Mutta jossain vähemmän etäännyttävässä muodossa annosteltuna, ihan vaikka vain valokuvina, sama asia kyllä itkettäisi, ja paljon vähempikin riittäisi. Onneksi ei ihan kaikki tieto maailmasta tule siinä liikuttavassa muodossa, muuten ei mitään tekisikään kuin itkisi vaan.
Ehkä aloittajakin on itsekin opettanut poikaa suhtautumaan rauhallisesti katastrofiuutisiin, kun on yrittänyt kertoa ne tahallaan etäännyttävällä tavalla - mikä toki oikein onkin kun on lapsesta kyse, mutta outoa minusta sitten odottaa lapselta tunteellista suhtautumista asiaan, jonka ymmärtämiseltä häntä on aina varjeltu.
kyllä useimmat miehet on tuollaisia. Mitä se sureminen edes auttaisi.
Analysoi ja järkeilee ensin, reagoi tunteella vasta sitten. Olen itse samanlainen ihminen, viive voi olla kaikkea viikoista kuukausiin ainakin oman elämän kriiseissä. Se antaa valtavasti toiminta-aikaa ja on myös vaikuttanut ammatinvalintaan.
Tiedän odottaa reaktioitani, ne tulevat kyllä mutta odottaa saa.
Analysoi ja järkeilee ensin, reagoi tunteella vasta sitten. Olen itse samanlainen ihminen, viive voi olla kaikkea viikoista kuukausiin ainakin oman elämän kriiseissä. Se antaa valtavasti toiminta-aikaa ja on myös vaikuttanut ammatinvalintaan. Tiedän odottaa reaktioitani, ne tulevat kyllä mutta odottaa saa.
aina samanlainen viilipytty.
ap
sellainen on kyllä niin rasittavaa.