Turhauttaako muita monilapsisen perheen äitejä ekoja vauvojaan saavat ystävät?
Minulla kaksi lasta (vanhin 6 v) ja monet samanikäiset ystävät saavat nyt ekoja lapsiaan. Tuntuu mukavalta, kun meillä on nyt ehkä enemmän yhteistä, mutta samalla tunnen itseni ulkopuoliseksi heidän jutuissaan. Yksi päivä esimerkiksi keskustelivat ihmeissään siitä, kuinka 6 viikon ikäinen herää 2 tunnin välein öisin ja että imetys ei ole aina hauskaa ja helppoa. Miettivät, voiko lapsen jättää 3 metrin päähän kahvilapöydästä kun sitten sen itkua ei ehkä kuule jne...
muistan itse miettineeni samanlaisia juttuja esioisen kanssa, mutta jotenkin en vaan jaksa heidän kanssaan jauhaa noita juttuja, jotka olen itse läpikäynyt vuosia sitten, vaikka tietyllä tavalla nautinkin neuvomisesta ja siitä, että tiedän enemmän perhe-elämästä kuin he. Tuntuu kuitenkin, että he eivät ymmärrä esimerkiksi, kuinka eri asia on 6-ja 3-vuotiaiden kanssa liikkuminen kuin yhden kantoliinassa tai vaunuissa kulkevan vauvan...
kohtalotovereita?
Kommentit (51)
mutta muistelen haikeana, miten helppoa elämä kuitenkin oli kun ensimmäinen lapsi oli vauva, vaikkei se silloin aina tuntunut helpolta. Paljon rankempaa on kun on vauvan lisäksi kaksi alle kouluikäistä. Nyt osaan vain kuvitella, miten paljon työtä on jos on vaikka kuusi lasta.
Toisaalta ekan lapsen kohdalla luulee, että asiat pitää tehdä just oikein. Nyt tietää, että ei se nyt aina ole niin nuukaa syökö vauva kiinteitä juuri samaan aikaan päivästä ja nukahtaako syliin vai sänkyyn. Eli sikäli voi olla rennompi.
Ja jonkun teini-ikäisen vanhempia turhauttaa nuo sinun juttusi??? Niinkö? Hehän tietävät perhe-elämästä, lasten kasvusta ja kehityksestä paaaaljon enemmän kuin sinä.
Löysää pipoasi, sillä kaikki eivät elä elämäänsä samalla rytmillä ja samalla kaavalla kuin sinä.
Kieltämättä joskus vähän rasittavaa. Mulla vanhin on jo 15 ja nuorin 2. Eksyin tämän pienimmän kanssa muskariin, jossa enemmistö oli yli 30-vuotiaita äitejä esikoisensa kanssa. Se oli vähän piinallista. Ei millään meinannut jaksaa (rikkaitten, kauniiden ja koulutettujen) naisten vauvahöösäystä, kun niitä (äitejä) oli iso lauma.
Yleensä ihan ok. Silloin kun ei kestä, on vaan vaihdettava maisemaa.
Kun nuo vanhemmat lapseni on jo kaikki koulussa, mua usein luullaan kanssa "tuoreeksi" äidiksi. Sitten joku 4-vuotiaan äiti neuvoo mua tohkeissaan. Välillä kerron, välillä jätän kertomatta. Että en ole ensi kertaa asialla.
vähän hassulta kuunnella kauheaa huolta jostain oikeasti pikkujutusta. samoin kun se, että kuulostaa siltä, että he eivät ymmärrä miten pienestä hetkestä on oikeasti kysy.
Siis esim. joku vauvan yöheräily, ei sitälopuutomiin kestä. ja se on normaalia ja kuuluu vauvoille.
Itselläni on 4 lasta joista kuopus on 5 vuotta nuorempi kuin seuraava. Eli nyt 3 ekaa ovat koulussa ja kuopus alle 2v.
En jaksanut tällä kertaa aloittaa enään perhekerhoiluja ja puistoiluja, kun tuntuu, että en jaksa kuunnella niitä ihan pikkulapsi asioita.
Jotenkin on niin eri asiat mielesää kun on jo koululaisia. Koko ajatus ei liity vaan siihen ihan pikkulapsiarkeen ja ihmettelyyn.
Koin itseni siis ihan eri planetaalta esim. 2 pikkulapsen äitiin verrattuna.
Kun hän sai lapsensa (nyt 8v ikäiset kaksoset) niin hän oli se kaveripiirin ainoa äiti. Meitä oli (ja on yhä) 7 naisen hyvin tiivis porukka. Me muut olimme kyllä lähes kaikki naimisissa mutta lapsia ei ollut.
Kolme vuotta sitten kun me muut rupesimme saamaan lapsia urakalla niin hänen lapsensa olivat siis jo 5v. Meillä muilla on nyt lapsia ikähaarukassa 0-3v yhteensä 9kpl. Tämä risoo suunnattomasti kaveriani ja sen hän on meille osalle suoraan sanonutkin (kuten sanottu olemme tiivis porukka ja pystymme puhumaan vaikeistakin asioista suoraan). Syitä on kaksi: 1) kun hänellä oli lapset pieniä niin hän koki ulkopuolisuutta pienen lapsen äitinä. Juhlat olivat ymmärrettävästi enemmän "baila baila" tyylisiä joko naisporukan tai pariskuntien juhlia. 2) Nyt sitten kun hänen lapsensa ovat jo isompia ja hänen olisi helpompi mennä ja tulla niin me muut elämme sitä pikkulapsielämää ja juhlat yms. ovat taas enemmän lapsiperheille suunnattuja. Hän siis kokee taas olevansa ulkopuolinen ja onkin vetäytynyt hieman joukostamme.
Olisikohan samaa ap:n kanssa? Harmitusta siitä, että ei olekaan samassa elämänvaiheessa muiden kanssa.
ja mun mielestä on kiva kun tuoreemmat äidit pyytää nevuoa ja saan jakaa omia kokemuksia ja hyväksi havaittuja tapoja. ihanaahan se vana on muistlel millasia nuo omat naperot vauvoina oli :)
ja vauvat ovat ihania. Tarkoitankin sitä, että meillä on tietty näkökulmaero asioihin. Esimerkiksi 2 kk kotona vauvansa ja miehensä kanssa ollut ystäväni tokaisi, että 'minusta kotonaolo on kivaa' - niin minustakin, mutta kuluneeseen 6 vuoteen on mahtunut myös toisenlaisia tunnelmia. jne.
t. ap
munkin mielestä on kivaa olla kotona, mutta on thän mahtunu monelaista hetkeä. esim silloin kun...
mkä estää sua kertomasta omista tuntemuksista. älä vähättele sen tuoreen äidin intoa. juttele samallalailla takaisin
ja varsinkin, kun itse sain lapsia, silloiset lapsettomat ystävät "katosivat" elämästämme. Siis eivät juuri yhteyttä pitäneet yms.. mutta nyt minun pitäisi jaksaa olla innoissani heidän ihmeellisistä esikoisistaan, vaikka itselläni kolme alle 4 vuotiasta... olenkin vaihtanut ystäväni niihin monilapsisiin äiteihin.
mä en koskaan höpötellyt vauvajuttuja lapsellisille tai lapsettomille ystäville, eikä mua todellakaan kiinnosta heidän vauvojen jutut. Joten ei ehkä turhauta, vaan ärsyttää.
Mä olen kyllä tosi pahoillani kun sain vauvani vasta nyt, mutta kun ei sitä oikeaa miestä ensin löytynyt ja sitten se lapsentekokin kesti jonkin aikaa.
Olishan se ollut mukava yhdessä niitä vauvajuttuja ihmetellä jo silloin kuusi vuotta sitten :)
rakastan pitää muiden vauvoja sylissä kun omia ei enää ole. Vauvat on ihania, mutta meille riittää kolme lasta
millaista on olla useamman lapsen äiti koska heillä on vasta se ensimmäinen. Koitahan nyt vain jaksaa, koska todennäköisesti myös he ovat aikoinaan kuunnelleet sinun lapsijuttujasi. Tai jos et jaksa niin ainahan voit vaihtaa seuraa niihin monilapsisiin.
ja vauvat ovat ihania. Tarkoitankin sitä, että meillä on tietty näkökulmaero asioihin. Esimerkiksi 2 kk kotona vauvansa ja miehensä kanssa ollut ystäväni tokaisi, että 'minusta kotonaolo on kivaa' - niin minustakin, mutta kuluneeseen 6 vuoteen on mahtunut myös toisenlaisia tunnelmia. jne.
t. ap
Nyt sain esikoiseni ja moni on sitä mieltä, että edelleen olen liian nuori äidiksi :D Kaikki äitikaverini ovat minua noin 10-> vuotta vanhempia ja kyllä mielelläni otan vastaan kaikki neuvot ja vinkit. En ole tajunnut vielä edes hävetä omia vauvajuttujani :DDD
Itselläni 4 lasta.
Pari kertaa olen äitiyden alussa huomannut kun kaverit on vaihtanut katseita alkaessani puhumaan lapsistani -heidän ensin kysyttyään. Se tuntui pahalta. Nämä naiset eivät ole vielä äitejä (ja vuosia on vierähtänyt) ja odotan että saavat joskus lapsia. Näkisivät miltä tuntuu olla äiti ja olen ajatellut että silloin kerron huomanneeni heidän katseensa.
Minusta on surullista että kokemuksia voisi jakaa vaan samassa elämäntilanteessa olevan kanssa.
Minusta äitiys on normaali asia elämässä ja siitä on mukava puhua. Tänään puhuin ekan kerran pitkään aikaan kokemuksista äitinä ja se tuntui hyvältä, pitkään menikin pintaliitoa.
Minä olen äiti ja minulla on omia kokemuksia joita jakaa toisien äitien kanssa, vaikka kaikki ei ole niin tuoreita kuin toisilla niin itse tykkään kuulla juttuja ja muistella omia, tänään puhuin erään eläkeläisen kanssa äitiydestä. Vanhin lapseni aloitti koulun joten ei ihan olla samalla kalkkiviivalla tämän eläkeläisen kanssa mutta äitiä ollaan molemmat. ;)
Joskus huvittaa jotkut jutut, mutta ymmärrän kyllä että tilanne on eri ja joskus olin myös se esikoisen äiti ja se siitä. Minusta on kyllä varsin mukavaa olla jo vähän kokeneempi ja rennompi.
Kyllä mä ymmärrän että sua ärsyttää, sähän olet parempi ja tiedät enemmän perhe-elämästä ja voit neuvoa ystäviäsi. Sulla on myös rankempaa kun on 2 lasta, eikä kukaan voi tietää kuinka rankkaa niiden kanssa on liikkua. Nii. Voi voi sua. Ärsyttäskö sua samalla tavalla jos ystävällä ois vaikka uus mies? Mikä sun pointti on? Kahden lapsen äiti vailla empatiaa, sympatiaa ja tilannetajua! Miten monilapsisista tulee usein tollasia, voi argh.
innoissaan uudesta elämästään. Varon myös neuvomasta tai ottamasta kauheasti kantaa ellei mielipidettäni kysytä. Kukin on ajallaan se esikoisen äiti.
terv. 4 lapsen äiti, lapset 0-11v
6- ja 3-vuotiaiden kanssa liikkuminen vauvaan verrattuna. Siis toki ymmärrän ilmeisen, että nuo isommat lapset osaa jo kävellä, kun vauva tulee mukana vaunuissa. Mutta eiköhän tuon verran ymmärrä ne sun ystäväsikin. Mitä muuta heidän pitäisi kulkemisesta ymmärtää?
Itselläni on lapset vauvasta koululaisiin, enkä tajua tuota ap:n pointtia.
On jotenkin suloista seurata kuinka he höösäävät vauvansa kanssa. Muistan vielä hyvin miltä se tuntui enkä ymmärrä mikä siinä minua muka turhauttaisi. En myöskään koe, että olisi minun hommani jotenkin neuvoa heitä, sillä minulla on vain kaksi lasta enkä ole mikään kasvatusekspertti. Päin vastoin, koen että minä vähän kokeneempana ystävänä voin tukea ystävieni itsetuntoa äitinä ja jakaa ilon lapsesta turhia stressaamatta, neuvomatta ja puuttumatta. Kyllä he osaavat vauvansa hoitaa kun saavat ensin rauhassa opetella!
Ap, osaisitko muotoilla paremmin sen, mikä sinua oikeasti turhauttaa siinä että kaverisi saivat lapsia? Käsi sydämmelle; oletko ollut tähän asti kaveripiiristäsi se ainoa jolla on lapsia, ja sillä tavalla vähän erityisessä asemassa? Harmittaako sinua, että et nyt voi päteä sillä että olet saanut lapsia, koska siihen todistettavasti on pystyneet muutkin kaverisi?