Milloin erota, jos puoliso masentuu?
Missä vaiheessa avioliitosta (pieniä lapsia) pitää ottaa kamat ja häipyä? Puoliso syö masennuslääkkeitä, työssä käy ihannormaalisti. Nyt ollut muutaman kuukauden tilanteita, että ei ole maksanut vuokraa vaikka se hänen vastuullaan ja ei ole ilmoittanut minulle asiasta. Muutenkin suhde kärjistynyt juuri raha-asioiden takia.
Otsikko kärjistelyä, mutta mitäs tässä nyt sitten pitäisi oikeasti tehdä.
Kommentit (87)
oot luvannu rakastaa sitä myös vastamäessä.
Masennus on sairaus, voi mennä ohi. Puoliso tarvitsee sun tukea nyt.
Varmaan itsekin samassa tilanteessa toivoisit samaa?
Eikös täällä kaikki masentuneet vakuuta,että masennus on kansantauti ja se on todella yleistä nykyään. Joten siis miksi ei tuttavapiirissä olisi kahdella naisystävällä masentunuttta miestä ja elämän varrella tullut muutamaa muutakin masentunutta vastaan.
Mutta kuten sanoin sivusta seuranneena, että pelastakaa itsenne. Minun mielipide on siis tämä. Miksi sinä tästä hermostuit. Joku muu voi olla toista mieltä.
Vai eikö oo lääkitys vieläkään kohillaan kun olet noin herkillä?
En hermostunut ollenkaan, kerroin vain että mieheni oli toista mieltä kuin sinä, koska ilman häntä minun olisi tod. näk. käynyt todella huonosti. Olisin edelleen "energiasyöppö, velloisin itsesäälissä ja pyörisin oman persereikäni ympärillä", kuten sinä masennusta kuvaat.
Lääkitys on sikäli kohdallaan, ettei sitä enää ole. Masennus ei ole parantumaton sairaus. :)
Palasin lukemaan muiden vastauksia ja ihan tuntuu kuin joiltakin saisi suorastaan vertaistukea.
Omam rooli perheen "vetäjänä" käy välillä tosi raskaaksi ja on aikoja, jolloin vain haaveilen siitä että itse saisin vain heittäytyä ihmisten turvaverkkoon ja laittaa silmät kiinni. Kun saisi olla edes viikon miettimättä raha-asioita, kaikkea. Voisi luottaa siihen, että kaikki hoituu kyllä.
En silti vaihtaisi osia mieheni kanssa, joka ei ole saanut vakaampaa mielenlaatua. Hän joutuu aikuisena tavallaan alistumaan muiden arvostelulle, komennolle ja ohjailulle, että elämä sujuisi jotenkin. Enkä kadehdi niitä huonojen kausien oloja, kun elämällä ei tunnu olevan mitään merkitystä ja kaikki on mennyt peruuttamattomasti pieleen, kun olisi vaan parasta kuolla. Silti joku järjen ääni tuikuttaa, että olotila on pelkkää harhaa, "tää on taas tätä".
Ajoittain elämä tuntuu siltä kuin oli yh, kuten joku sanoikin, mutta silti en ole yksin enkä yksinäinen. En vaihtaisi tätä liittoa mihinkään. Ainakaan niin kauan kuin jaksan.
no:8
Tosiaan hyvä keskustelu, jokainen puhuu masennuksesta oman kokemuksensa kautta ja kokemukset erilaisia. ap
tämä sinulle itsellesi uutta näkökulmaa? MIten aiot toimia? no:8
jotka ette ole vastaavaa kokeneet.
Jos sinusta tuntuu, ettet enää tosiaan jaksa, elämästä on kadonnut kaikki hyvä ja kotiin on inhottava mennä, on aika luovuttaa.
Jos lapset alkavat oireilla, on aika luovuttaa.
Meillä aikoinaan kolmevuotias alkoi mennä makoilemaan sängylle pitkin päivää. Ei kuulemma huvittanut tehdä mitään. Sai kiukkukohtauksia kavereille eikä tullut enää puistossa toimeen kenenkään kanssa.
Toinen vanhempi oli siinä kohdin ollut kotona kaksi vuotta, maannut sohvalla, menettänyt työnsä ja jättänyt arjessa aivan kaiken minun vastuulleni. Ne vuodet olivat hyvin raskaita ja pimeitä myös minulle.
Puoliso haki apua kosmeettisesti, söi lääkkeitä mutta ei varsinaisesti pyrkinyt parantumaan. Vasta eron jälkeen hänenkin motivaationsa parani, kun yhtäkkiä laskut pitikin saada itse maksettua eikä ruoka ilmestynyt kaappiin hänen sohvalla maatessaan.
Vasta eron jälkeen tajusin, kuinka paljon parempi vanhempi minäkin jaksoin olla, kun ei tarvinnut hyysätä myös sitä puolisoa.
Olen edelleen hyvin pahoillani siitä, etten tajunnut lähteää aiemmin. Jäljet noista ajoista näkyvät lapsessa vieläkin, vaikka kaikesta on kulunut monta vuotta.
Tämä on vain minun mielipide. Mutta tuen paria naisystävääni, joiden puolisot ovat masentuneita ja täytyy sanoa, että masentunut ihminen on niin oman persereiän ympärillä pyörijä, ettei elämästä tulee mitään sellaisen kanssa. Masentunut on energiasyöppö, joka on kateellinen puolisonsa elämästä ja yrittää rajoittaa puolison elämää ja uhkailee ja velloo itsesäälissä. Sama on havaittavissa muidenkin masentuneiden tuttujen kohdalla. Tarkoitustakaan ei ole parantua vaan velloa siinä itsesäälissä ja imetä toisilta energia pois ja yrittää vetää muutkin samaan suohon matkaan, ettei itse tarvitse tehdä mitään. Mahdollisimman nopeaa karkuun, ettei pilaa lastenkin elämää.
Tää on vaan mun mielipide, mutta olet oksettava paskaläjä. Toivon elämääsi kaikkea pahaa mitä vaan voi olla. Kuolemaa ja sairautta ennen kaikkea. Ei tuommoinen ansaitse muuta.
joka ilmestyy joka ketjuun, haukkuu pataluhaksi ja käskee ampumaan itsensä?
Onko käynyt mielessä, että saatat olla ammattiavun tarpeessa?
Tämä on vain minun mielipide. Mutta tuen paria naisystävääni, joiden puolisot ovat masentuneita ja täytyy sanoa, että masentunut ihminen on niin oman persereiän ympärillä pyörijä, ettei elämästä tulee mitään sellaisen kanssa. Masentunut on energiasyöppö, joka on kateellinen puolisonsa elämästä ja yrittää rajoittaa puolison elämää ja uhkailee ja velloo itsesäälissä. Sama on havaittavissa muidenkin masentuneiden tuttujen kohdalla. Tarkoitustakaan ei ole parantua vaan velloa siinä itsesäälissä ja imetä toisilta energia pois ja yrittää vetää muutkin samaan suohon matkaan, ettei itse tarvitse tehdä mitään. Mahdollisimman nopeaa karkuun, ettei pilaa lastenkin elämää.
Tää on vaan mun mielipide, mutta olet oksettava paskaläjä. Toivon elämääsi kaikkea pahaa mitä vaan voi olla. Kuolemaa ja sairautta ennen kaikkea. Ei tuommoinen ansaitse muuta.
joka ilmestyy joka ketjuun, haukkuu pataluhaksi ja käskee ampumaan itsensä?
Onko käynyt mielessä, että saatat olla ammattiavun tarpeessa?
Yritän vain nähdä asioita eri kantilta.
En näe masentunutta energia syöppönä. En näe sairaita energian syöjinä. Onko syöpäpotilas energiasyöppö?
Nykyään on muotia sanoa masentunutta tai muuten sairasta syöpöksi, joka vie kaiken (mystisen) energian. Tosin en ole koskaan saanut mitään perusteluja sille:
A) mikä on tämä mystinen energia jonka sairas sinulta vie
b) Ainoa energia, jonka voi laskea matemaattisesti, on raha. Näkisin että rahasta tässä riidellään. Jos masentunut olisi lottovoittaja niin ehkä mammoja ei niinkään kuluttaisi energia vaje?
Tämä on vain minun mielipide. Mutta tuen paria naisystävääni, joiden puolisot ovat masentuneita ja täytyy sanoa, että masentunut ihminen on niin oman persereiän ympärillä pyörijä, ettei elämästä tulee mitään sellaisen kanssa. Masentunut on energiasyöppö, joka on kateellinen puolisonsa elämästä ja yrittää rajoittaa puolison elämää ja uhkailee ja velloo itsesäälissä. Sama on havaittavissa muidenkin masentuneiden tuttujen kohdalla. Tarkoitustakaan ei ole parantua vaan velloa siinä itsesäälissä ja imetä toisilta energia pois ja yrittää vetää muutkin samaan suohon matkaan, ettei itse tarvitse tehdä mitään. Mahdollisimman nopeaa karkuun, ettei pilaa lastenkin elämää.
Tää on vaan mun mielipide, mutta olet oksettava paskaläjä. Toivon elämääsi kaikkea pahaa mitä vaan voi olla. Kuolemaa ja sairautta ennen kaikkea. Ei tuommoinen ansaitse muuta.
joka ilmestyy joka ketjuun, haukkuu pataluhaksi ja käskee ampumaan itsensä?
Onko käynyt mielessä, että saatat olla ammattiavun tarpeessa?
Yritän vain nähdä asioita eri kantilta.
En näe masentunutta energia syöppönä. En näe sairaita energian syöjinä. Onko syöpäpotilas energiasyöppö?Nykyään on muotia sanoa masentunutta tai muuten sairasta syöpöksi, joka vie kaiken (mystisen) energian. Tosin en ole koskaan saanut mitään perusteluja sille:
A) mikä on tämä mystinen energia jonka sairas sinulta vie
b) Ainoa energia, jonka voi laskea matemaattisesti, on raha. Näkisin että rahasta tässä riidellään. Jos masentunut olisi lottovoittaja niin ehkä mammoja ei niinkään kuluttaisi energia vaje?
Turha sitä on ääneen sanoa. Rahastahan siinä oli kyse. Vaimon on parempi ottaa ero. Pärjää paremmin rahallisesti tukien kanssa, kuin elättää sairasta miestään.
Toki, jos mies jättää masentuneen vaimonsa on hän sika. Tämä on selviö.
Mitään energiaa ei ole. On vain ravinnosta saatava energia, jonka jokainen käyttää itse. Masentunut ei ole vampyyri tai mikään mystinen olento, joka imee energioita.
Olette itse luoneet ongelman, joka sopii maailmankuvaanne.
useasti lisänä on myös alkoholinkäyttö.
Sekö on hyvä koti lapsille? Kun kaikkien elämä pyörii masentuneen vanhemman ympärillä. Olkaa kiltisti ja hiljaa, ettei äiti vain tapa itseään kun sanoitte sille ilkeästi.
Jos itse masentuisin, toivoisin, että mieheni eroaisi ja tarjoaisi lapsille terveemmän kasvuympäristön. On itsekästä vaatia puolisoa ja lapsia uhraamaan elämä ja oma tulevaisuutensa masentuneen puolesta.
Jokaisen jaksamisessa tulee raja jossain. Siksi kannattaa ajoissa hyödyntää tukiverkostoja, mennä psyk/hoito/jne, ottaa terapiaa toiselle tai molemmille, ottaa välillä hetki vapaata.
Mutta jos liian helpolla hylkäät toisen, isona lapset muistavat tilanteesta vain tämän. Vanhemman, jolla meni huonosti ja tarvitsi apua, sekä vanhemman, joka ei hittoikaan välittäny. Ihan sama vaikka kuinka rankkaa olisi ollut lapsia "yksin" kasvatella ja parhaansa tehnyt. Todella iso riski, että sinusta tulee se, jota lapset vihaa, kun "sun takia isi ei parantunutkaan".
Mikä kyl periaatteessa olisi jollain logiikalla oikeudenmukaista....
Varsinkaan masentuneet itse eivät omanapaisuudessaan pysty käsittämään miten paljon uhrauksia täytyy tehdä kun elää vuodesta toiseen masentuneen kanssa.
Totta helvetissä se ottaa voimille jos perheessä on masentunut joka ei osallistu mihinkään, mutta vaatii jatkuvaa huomiota ja vaatii että toinen kuuntelee tuntitolkulla vuodatuksia omista tuntemuksistaan.
Mitä tuollainen ihminen pystyy antamaan muille? Ei yhtään mitään.
Ja vaikka itse uhraisikin vaikkapa puolet elämästään niin entä lapset? Ei ole lasten vastuulla elää jatkuvasti varpaillaan masentuneen vuoksi. Masentunut kun herkästi vaatii myös lapsiltaan liikaa. Masentuneen kotiin ei voi useinkaan tuoda edes kavereita. Ja kuinka paljon hyvää tekee lasten psyykkeelle jos toinen vanhempi puhuu itsesnsä tappamisesta jne?
Moni jättääkin masentuneen nimenomaan lastensa vuoksi, ei omasta itsekkyydestä. Lapsuus on ainutkertainen.
Siihen saakka tuet puolisoasi kaikin keinoin, hoidat raha-asiat jne.
Olen masentuneen äidin lapsi ja itse myös sairastanut. Uskon että suurena tekijänä omassa sairastumisessani on ollut äitini toiminta lapsuudessani. En kuitenkaan usko että vanhempieni ero olisi auttanut tilanteessa, vaan olisi voinut jopa pahentaa sitä. Se mitä näin jälkeenpäin toivon että vanhempani olisivat tehneet toisin on että isäni olisi ottanut voimakkaammin otteen perheen arjessa ja vanhempani yhdessä olisivat hakeneet äidille apua. Mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut (johtuen luultavasti paljolti siitä että 20 vuotta sitten masennusta ei tunnettu tai ainakaan siitä ei puhuttu niinkuin nykyään) ja minun on hyväksyttävä sen seuraukset kun en muutakaan voi. Olen itse saanut masennukseeni apua terapiasta ja lääkityksestä ja elän nykyään aivan normaalia elämää.
Olen tulossa äidiksi ensimmäistä kertaa ja jännitän tietenkin voinko toistaa äitini virheet. Onneksi minulla on mies joka osaa tilanteen niin vaatiessa siihen puuttua. Masennuksen ketju katkeaa toivottavasti tähän.
Siinä vaiheessa kun olet itse (tai lapset) vaarassa sairastua Siihen saakka tuet puolisoasi kaikin keinoin, hoidat raha-asiat jne.
Minua myös kiinnostaa se energia (tai sen energian perusyksikkö), jota masentunut imee muista perheenjäsenistä?
Masennus ei ole tartuntatauti. Jos masentunut uhkailee läheisiään itsemurhalla niin se kuulostaa pikemminkin narsismilta, kuin masentuneelta. Masennus ei välttämättä vie kuin työkyvyn ja rajaa sosiaalisia kontakteja. Perhe-elämään se ei välttämättä vaikuta mitenkään. Moni vakavasti masentunut kykenee hoitamaan kotityöt ja henkilökohtaisen siisteyden. Se vain vaatii vähän ponnisteluja.
Minäkin näkisin rahallisuuden tässä ongelmana, kun työkunto ja itsetunto ei riitä selviämään työmaailmassa. Ongelmana on toimeentulotuki. Suomessa oletetaan että toinen on elatusvelvollinen toisesta, vaikka olisikin sairas ja sairaat eivät saa helposti rahallista tukea => ero on selvä. Raha on yleisin syy eroihin masennuksessa ja muissa mt-sairauksissa. Voitte varmasti kuvitella miten ero vaikuttaa sairauden tilaan.
Siinä vaiheessa kun olet itse (tai lapset) vaarassa sairastua Siihen saakka tuet puolisoasi kaikin keinoin, hoidat raha-asiat jne.
Minua myös kiinnostaa se energia (tai sen energian perusyksikkö), jota masentunut imee muista perheenjäsenistä?
Masennus ei ole tartuntatauti. Jos masentunut uhkailee läheisiään itsemurhalla niin se kuulostaa pikemminkin narsismilta, kuin masentuneelta. Masennus ei välttämättä vie kuin työkyvyn ja rajaa sosiaalisia kontakteja. Perhe-elämään se ei välttämättä vaikuta mitenkään. Moni vakavasti masentunut kykenee hoitamaan kotityöt ja henkilökohtaisen siisteyden. Se vain vaatii vähän ponnisteluja.
Minäkin näkisin rahallisuuden tässä ongelmana, kun työkunto ja itsetunto ei riitä selviämään työmaailmassa. Ongelmana on toimeentulotuki. Suomessa oletetaan että toinen on elatusvelvollinen toisesta, vaikka olisikin sairas ja sairaat eivät saa helposti rahallista tukea => ero on selvä. Raha on yleisin syy eroihin masennuksessa ja muissa mt-sairauksissa. Voitte varmasti kuvitella miten ero vaikuttaa sairauden tilaan.
Energiayksikkö on kilojoule. Masentuneiden kumppanit laihtuvat, kun masennuspotilas syö ja syö...
Mieheni masennusta kesti vajaan vuoden, nyt on ollut "terveenä" jo parin vuoden ajan. Meillä kaksi pientä lasta, ja kyllä se välillä tuntui siltä, että mies oli se kolmas pikkulapsi. Juuri tuo jatkuva huomion vaatiminen oli raskasta, tulin töistä kotiin ja siinä oli kolme toisilleen mustasukkaista vaatimassa minulta huomiota samalla hetkellä...
Parisuhde piti häivyttää taka-alalle ja eräänlainen "hoitosuhde" siinä sitten enemminkin muodostui. Raskasta se oli, mutta eihän sitä voinut ääneen mennä sanomaan, ettei kasaa lisää P*skaa masentuneen niskaan...
Hain itselleni keskusteluapua siinä vaiheessa, kun mies oli sairastanut (diagnoosin kanssa) reilut puoli vuotta. Aikaisemmin olisi pitänyt.
Jso miehen sairaus uusii, niin koitan suhtautua hieman eri tavalla, etäisemmin, ja säästää itseäni ja voimiani lapsia varten. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta kokemus opettaa...
Oletko tosiaan noin itsekäs ihminen että jätät puolisosi silloin kuin sinua eniten tarvitsee??? Varmasti on vaikeaa sanoa näin ulkopuolisena että miten toimia, mutta ainakaan ei itselleni tulisi mieleenikään jättää miestäni.
ja miehenne jättäisi teidät. Miten sitten suu pantaisiin. Voisi olla paskat housussa. Mutta mitäpä narsisti ei tekisi että toisella on paha olla.
Vähän samassa tilanteessa täälläkin. Erilaisia masennuksia pian 20 vuotta, välillä sairaalahoitoakin, lääkitystä muutamiin otteisiin, mutta pääosin "terveiden kirjoissa" ja työelämässä, joskaan koskaan ei elo ole normielämää ollut. Perheessä on kuitenkin pieniä lapsia, jotka ovat tietenkin kaiken a ja o. On vain raskasta olla vuodesta toiseen yksinhuoltajana parisuhteessa, koska vain toinen on se joka tekee perheessä käytännössä kaikki työt. Joskus miettii, että olisiko helpompaa aloittaa yksin alusta lasten kanssa mutta kun silti aina ajoittain menee hetkellisesti ihan hyvinkin ja kaiketi siksi jaksaa uskoa parempaan.
Masennus on salakavala ja ilkeä sairaus, en vertaisi sitä fyysisiin sairauksiin. Sairastunut on energiasyöppö joka imee läheisistä voimia ja siksi täytyy olla joko tosi vahva tai kehittää jokin suojakuori ympärilleen.
Olemme ainakin etääntyneet suhteessamme paljon, esimerkiksi seksiä ei ole ollut enää vuosiin. Emme myöskään kovin avoimesti puhu asioistamme, koska jos kerron miltä tuntuu tai "nostan kissan pöydälle", seuraa siitä vain romahdus ja päivä menee täysin pilalle. Kuunneltavia murheita kyllä riittää pilvin pimein ja pohdittavaa sairaudesta riittää kyllä vuoden jokaiselle päivälle.
Se, että masentunut on usein itsekäs pitänee ainakin osittain paikkansa, koska joka päivä masennus on keskipisteenä jollakin tavoin joko suoraan tai välillisesti. Silti sairaudessa kyllä se omanarvontunteen heikkous on se joka on pinnalla. Ja kun tauti laittaa ajattelemaan kaiken aina negatiivisimmimmalla tavalla kaikesta ja siten murentaa itse itseään koko ajan on oravanpyörä valmis itsesäälisirkukselle. Sehän se on kaikkein rankinta sairastuneelle.
Meillä koetetaan joka tapauksessa elää normaalia elämää lähinnä lasten takia ja vahvempi puoliso vetääkin porukkaa "kuin mitään ei olisikaan". Joku voisi arvostella tätä rankastikin, mutta tällaisessa tapauksessa vahvemman vanhemman itsekkyys onkin oikeasti vain pelkkää uhrautumista perheen parhaaksi, joka on oikeasti todella raskasta.
Vaikka tavoitteena olisi elää normaalia elämää odottaen parantumista, on ehkä masennuksen kanssa yksi raskaimpia tekijöitä se, että "normaaleja" hyviä hetkiä tulee lyhyesti mutta usein. Mieli on virkeä ja innostus asioihin on kohdillaan, kunnes masennus taas pian iskee - Bipoa se ei ole vaan normaalia vaihtelua.
Toisena osapuolena on hyvin aika hankalaa pysyä rytmissä mukana ja osata suhtautua asioihin oikealla tavalla - etenkin kun tietää että ei mikään miksikään muutu ja hyvä hetki on vain ohikiitävä tuokio. Se tuntuukin oikeastaan koko sairauden ikävimmältä puolelta, ikäänkuin valheelliselta totuudelta joka kuitenkin koukuttaa jaksamaan ja pitämään kiinni suhteesta vaikka varmuutta parantumisesta ei ole.