Mitä vitun järkeä on masentuneella elää?
Kun elämä menee ohi ja et pysty täysillä elämään. Ei pysty elämään edes hetkessä. Ne pienet hyvät hetket on liian harvassa elämässäni ja muu on vaan rutiinin toistoa. En tiedä mistä saisin voimaa ja sairaalaelämä ei kyllä innosta tai kiinnosta.
Kommentit (35)
heti hävisivät vastaajat vaikka aikaisemmin tuli kommentteja. Onkohan rahat terapiasta menneet kankkulan kaivoon ja terapeutti kiittää! =)
ap
kun olen niin tyhmä että olen tehnyt lapsia.
Olen monta kertaa ajatellut, että mihin kuseen itseni laitoinkaan kun tein lapsia.
Ne ovat mulle rakkain asia maailmassa. Niitten takia en pysty lopettamaan tätä älytöntä, tarkoituksetonta elämääni.
ja tunne siitä, että elämä on tarkoituksetonta, turhaa, paskaa. Ei osaa iloita mistään, on vaan paha olla.
Kuitenkin masennuksesta toipuu! Se vaatii joskus pitkän ajan mutta kyllä se on todellakin mahdollista. Ja elämään tulee pikkuhiljaa taas iloisia hetkiä. Kokee mielihyvää asioista. Sulla on kuitenkin jotain aivan mahtavaa, olet äiti! Moni vaihtaisi osaa kanssasi milloin vaan!
Pyydä lääkityksesi tarkistusta kun tapaat seuraavan kerran lääkärin. Ja koska olet ilmeisesti nuori, sulla on varmasti hyvä mahdollisuus päästä kunnon terapiaan. Vaadi sitä!
Hyvää kesää ja parempia aikoja, muista että aina on toivoa!
t. psyk. sh
että missä ovat ne syvästä masennuksesta selvinneet jotka oikeasti saaneet terapialla ja lääkityksellä itsensä onnelliseksi.Sitten on tietenkin ne jotka on ns. "valeonnellisia" eli näyttävät ulospäin että kaikki nyt ok.
Miten oikeasti joku terapeutti voisi korvata ja korjata lapsuuden-nuoruuden ongelmat? Niin ja olen kyllä yli 30v eli en enään niin nuori.
ap
kun olen niin tyhmä että olen tehnyt lapsia.
Olen monta kertaa ajatellut, että mihin kuseen itseni laitoinkaan kun tein lapsia.
Ne ovat mulle rakkain asia maailmassa. Niitten takia en pysty lopettamaan tätä älytöntä, tarkoituksetonta elämääni.
Ilman lapsia ehkä ratkaisu helpompi mutta tulivat ennen tätä syvää masennusta. Niin ja olen ajatellut että jos jaksan sinnitellä kun vanhempani kuolevat ja saan kokea sen suuren menetyksen niistä jotka välittivät ja huolehtivat ja pääsisi eroon vihdoin tästä napanuorastakin. Niin ja ettei ainoa sisarukseni saisi koko perintöä. ;) Sitten olisi lapsetkin jo isoja ja sitten voisi miettiä uudelleen että mitä tekee ja onko iloa mahdollisista lapsenlapsista ym.
ap
ja koska sulla on vielä lapsiakin, olet todellakin ihan "kärkipäässä" mietittäessä sitä, ketkä pääsevät terapiaan. Joku 70 v. masentunut ei pääse.
Kyllä on todellakin monia, jotka ovat olleet niin vaikeasti masentuneita että ovat olleet jo itsetuhoisiakin. He ovat kuitenkin parantuneet, jatkaneet elämäänsä ja töitään, saaneet lisää lapsia ym. Ihmiset eivät mainosta esim. sitä että ovat olleet sairaalassa masennuksen takia, mutta se on todella yleistä. Ei mitenkään riipu iästä tai koulutuksesta ym. Masennus on hurjan yleinen sairaus.
Ja puhun hyvän kokemuksen kautta, vuosien varrella olen hoitanut satoja masennuspotilaita.
t. psyk. sh
olen ollut syvässä masennuksessa (plus pari kolme muuta mt-diagnoosia), joka alkoi noin 7 vuotta sitten ja pikkuhiljaa olen tullut melkein terveeksi. Mutta kykenin nauttimaan asioista jo noin ehkä vuoden parin sairastelun jälkeen, lähinnä sen takia on kestänyt näin pitkään kun en ole syönyt lääkkeitäni aina kunnolla ja en löytäny tarpeeksi hyvää terapeuttia ennen kuin vuosi sitten. Kyllä sillä terapialla sekä lääkkeillä vaan voi parantua, ja masennus ei ole edes ainoa ongelmani (psykiatrin mielestä olen kovin mielenkiintoinen tapaus kun on niin vaikeita ongelmia) ja kuitenkin olen lähestulkoon terve, täysin työkykyinen en ole mutta melkein. En minäkään aiemmin uskonut että se on mahdollista ja siksipä ei aina huvittanut lääkkeitäkään syödä tai edesauttaa omaa oloaan, mutta kannattaa sitä lääkäriäkin joskus totella. Kyllä varmaan saat kelan terapiaa jos ei tuo nykyinen hoito auta. Ja paremman puutteessa voithan käydä omilla rahoilla terapiassa vaikka kerran kuussa.
enkä koe teeskenteleväni onnellista. Elämääni on mahtunut 16-25 -vuotiaana useampia itseni vahingoittamisia ja yksi vakava itsemurhayritys. Olen ollut niin masentunut mm. erosta, että pyysin ja pääsin psyk. akuuttiosastolle, kun toimintakyky meni 30-vuotiaana. Olen kokeillut useita masennuslääkkeitä ja tarvinnut joskus lääkkeen (Xanor) myös ahdistukseen. Minulla ei ole mitään sen kummempaa diagnoosia nyt kuin traumaperäinen stressihäiriö (ja perfektionistinen luonne), mutta osaan jo käsitellä itseäni.
Olen tullut vuosi vuodelta parempaan kuntoon ihan vain ajoittaisilla käynneillä MTT:n hoitajavastaanotoilla, joissa toinen on sh ja toinen pitemmälle koulutettu terapeutti.
Viime talvena olin jo sen verran pitkällä itseni kanssa työskentelyn kanssa, että lähdin opettelemaan uusia ajatuspolkuja kognitiiviseen ryhmäterapiaan. Lääkkeitä olen käyttänyt viimeksi pari vuotta sitten ahdistukseen, serotoniinia en enää vuosikausiin. Se ei itse asiassa sovi minulle ollenkaan (psykiatrin mielipide). Unilääkkeet olen vaihtanut melatoniiniin.
Koen olevani onnellisempi kuin koskaan! Tiedän, että mielialaan tulee laskukausia ajoittain, mutten suostu sortumaan niiden alle. En enää menetä toivoani enkä kadota mielekkyyttä.
Ymmärrän, että menneisyydessä olleet asiat ovat voineet vaikuttaa minuun, mutta tiedän myös että loppuelämä on vain MINUN käsissäni. Minä itse teen itseni onnelliseksi. Kaupan päälle olen saanut vielä miehenkin, lapsia ja talon. Ystäviä ja harrastuksia ihan niin paljon kuin jaksan itse kiinnostua!
Tsemppia ap:lle. Koko maailma ei vihaa sinua, se kaikki on sinun oman pääsi sisällä ja siksi taistelu on vaikeaa.
terapeutti voi parantaakaan lapsuuden ja menneisyyden tapahtumia tai olotiloja, mutta jossain vaiheessa niistä vain pääsee yli (siis sillä terapialla ja muulla elämällä ja lääkityksellä), tai siis löytää oman itsensä joka ei enää meiti jatkuvasti menneisyyttä eikä ole masentunut siitä, ettei esim. vanhemmat välittäneet. Mutta ainakin omalla kohdalla pää vain halusi pyöriä siellä menneisyydessä kunnes ne asiat oli käsitelty. Ehkä alunperin minua auttoi se, että ajattelin, että tosiaan elämähän tässä kuluu hukkaan masennuksessa ja päätin yrittää tehdä niitä asioita, mitä tekisin, jos en olisi masentunut. Siis vaikka asiat ei sillä hetkellä tuntuisi miltään ja on kuin tyynyn sisällä, niin kyllä ne silti jossain tuntuu enemmän kuin sängyssä makaaminen ja pikkuhiljaa tulee enemmän tunne-elämyksiä. Sulla ei nyt vain ole mahdollisuutta tällä hetkellä olla ei-masentunut joten tee parhaasi masentuneena (siis itseäsi auttaaksesi, ei muita ihmisiä tai työelämää varten). Kuolema ei ratkaise mitään ongelmia koska et kuolleena tunne helpotusta siitä että olet kuollut.
terapeutti voi parantaakaan lapsuuden ja menneisyyden tapahtumia tai olotiloja, mutta jossain vaiheessa niistä vain pääsee yli (siis sillä terapialla ja muulla elämällä ja lääkityksellä),
oli siis sen aiemman masentuneen kirjoitus. Kuolemasta vielä, itsarillahan luullaan pääsevän eroon ongelmista mutta todellisuudessa sillä haetaan sitä helpotuksen tunnetta, mitä ei tietenkään voi tuntea kuolleena..se on väärä tapa hakea hyvää olotilaa koska se on mahdotonta sitä kautta. Ja ei minunkaan vakavin masennus toki seitsemää vuotta kestänyt vaan ehkä sen vuoden, mutta sen vuoksi minulla on kestänyt näin kauan päästä tähän pisteeseen kun masennus on vain yksi osa ongelmiani.Ennen kadehdin ihmisiä, joilla on päänsä sisällä helpompaa, mutta nyt ajattelen vain, että olen melko sinnikäs kun en ole sortunut niiden alle eikä minusta huomaa ulospäin että ongelmia on, mikä ei tietysti ole tärkeintä mutta se normaali ulkokuorikin on vaikeaa pitää yllä pahimman olotilan aikana.
Itselläni ajatukset menee aika vuoristorataa välillä. Siis yläpäästä alapäähän ja hirveä pyörre siihen. Jatkuvalla tahdilla mutta kuuluu varmaan tautiin ja yleistä? En kaikkia edes kerro läheisille ja myöhemmin ajatellen ihan hyvä. Olisin kerännyt vain sääliä ja hyväksyntää. Mikä ei kuitenkaan välttämättä helpota. Sääliä en kaipaa vaan välittämistä ja empatiaa.
Lähteekö tuo ajatusten kierre joskus sitten pois? On ihanaa joskus kun ei ajattele mitään.
ap
Nyt kun masennusksesta on vuosia, niin todellakaan kenellekään kuuluta siitä. Ainoastaan lähipiirini tietää siitä.
Ja auttaako terapia? Voiko itsemurhaan päätyä siitä huolimatta? Auttaahan syöpähoidotkin, mutta silti osa syöpäpotilaista kuolee syöpään. Mitä pidemmälle antaa syövän levitä ennen kuin ottaa hoitoja vastaan, sitä pienemmäksi tulee paranemisprosentti. sama masennuksen kanssa. Mitä pidemmaälle annat sen mennä, mitä kauemmin annat sen olla hoitamatta itseäsi, sitä helpommin masentuneen mielen toimintatavat alkavat muokata jopa persoonaasi. ja sairaus kroonistuu.
Terapeutti ei korjaa lapsuuden ongelmiasi. terapeutii auttaa sinua tekemään ajatusprosessia, jolloin hyväksyt tapahtuneen, koska se on tapahtunut. Sinun ei silti tarvitse hyväksyä väärintehtyä asiaa sinua kohtaan. Terapiassa myös harjoittelet uusia toimintamalleja ja tapoja, jotta saat terveen tavan toimia ja käyttäytyä.
Hälytyskellot soivat, kun sanoit, ettet tiedä, että olisiko miehesi valmis kustantamaan terapiaasi. Millainen suhde teillä on, jos ette ole valmis panostamaan toistenne terveyteen?
että missä ovat ne syvästä masennuksesta selvinneet jotka oikeasti saaneet terapialla ja lääkityksellä itsensä onnelliseksi.Sitten on tietenkin ne jotka on ns. "valeonnellisia" eli näyttävät ulospäin että kaikki nyt ok.
Miten oikeasti joku terapeutti voisi korvata ja korjata lapsuuden-nuoruuden ongelmat? Niin ja olen kyllä yli 30v eli en enään niin nuori.
ap
muuta ihmiset silittelevät ja välittävät empaattisina sinut terveeksi? Luulen, ettet ole vielä oivaltanut sitä kaikkein tärkeintä: muut ihmiset eivät tee sinun onneasi. Sinun ITSE täytyy löytää elämän mielekkyys itsestäsi ja huomata, että omilla teoillasi voit vaikuttaa siihen millainen huominen on.
Ei synkannut heti. Kävin tutustumassa kahteen ennen kuin löysin sopivan. Tottakai oli konflikteja. Jos niitä ei olisi ollut, niin missä olisin saanut harjoitella vihaa, suuttumista, irtautumista, itsenäistymistä??? Missä?
jos voittaisit lotossa?
Tai eihän mulla ole tietoa tekeekö raha onnelliseksi, koskaan sitä ei ylimääräistä ole jäänyt. =(
Niin ja tuosta terapiasta, että olen pyytänyt lappua kelaan ja yksilöterapiaan mutta vastaus on että kokeillaan nyt ensin ryhmäterapiaa että saisin vertaistukea.
Niin ja en tiedä suostuisiko tuo mies tukemaan mun terapiaani jos saa osinkoja. Ei nyt viittisi kotia myydä lapsilta! Ja vuokrakin maksaa perheasunnoissa.Niin ja ihanko teillä kaikilla on terapia auttanut? Mikä oli suuntaus? Synkkasiko heti terapeutin kanssa ja miten sitten jatkossa, oliko konflikteja?
Itse olen kuullut että on käynyt terapiassa ja silti päätynyt itsariin. MUtta oisko sitten vaan kuulopuheita, koska en näitä tuntenut.
ap
Mitä vitun järkee on kenenkään elää? Oli masentunut tai ei, samaa paskaa se on muillakin aamusta iltaan. Ajattele joka päivä on lähempänä kuolemaa ;) sit pääsee pois.
mutta toiveissa kai on parempiakin ajanjaksoja? Onko apua lääkeistä, terapioista, keskusteluista, ajan kulumisesta?
Viehän se aikansa ennen kuin alkaa toipua. Yrittää tehdä joka päivä jotain pientä. Itseäni auttaa, kun ryhdyn vain puuhaamaan, vaikkei yhtään kiinnostakaan. Jotenkin liikkuminen, siivoaminen ja muu konkreettinen tekeminen tuo paremman olon. Ei se nyt tietenkään masennusongelmaa ratkaise. Yritän myös kirjata ne pienet hyvät hetket, saamani kehut tms. ylös. Luen niitä silloin, kun on paha päivä. Mutta riippuu ehkä masennuksen syvyydestä. Itse pystyn irrottautumaan aika hyvin masennuksesta, kunhan en vaivu tiettyihin mietteisiin. Terapian avulla näihin "mietteisiinkin" on saanut tietynlaista etäisyyttä ja suhteellisuuden tajua.Voimia sinulle!
aina tulee paskaa ja vittuilua niskaan. Jopa terapiassa. Onko se vika sitten minussa että kaikkien pitää haluta pahaa?
ap
Tai eihän mulla ole tietoa tekeekö raha onnelliseksi, koskaan sitä ei ylimääräistä ole jäänyt. =(
Niin ja tuosta terapiasta, että olen pyytänyt lappua kelaan ja yksilöterapiaan mutta vastaus on että kokeillaan nyt ensin ryhmäterapiaa että saisin vertaistukea.
Niin ja en tiedä suostuisiko tuo mies tukemaan mun terapiaani jos saa osinkoja. Ei nyt viittisi kotia myydä lapsilta! Ja vuokrakin maksaa perheasunnoissa.
Niin ja ihanko teillä kaikilla on terapia auttanut? Mikä oli suuntaus? Synkkasiko heti terapeutin kanssa ja miten sitten jatkossa, oliko konflikteja?
Itse olen kuullut että on käynyt terapiassa ja silti päätynyt itsariin. MUtta oisko sitten vaan kuulopuheita, koska en näitä tuntenut.
ap