Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Reissutyö tuhosi parisuhteen. Vertaistukea?

Vierailija
30.06.2011 |

Mies oli reissutyössä sunnuntai-illasta perjantaiöyhön lähes 2 vuotta. Viimeinen puolivuotta oli minulle henkisesti hyvin raskasta. Vetäydyin elämään lasten kanssa omaa elämääni. Mies tuli viikonloppuisin kotiin, mutta minulle olisi ollut käytännössä ihan sama, vaikka olisi jäänyt tulematta.



Nyt työt ovat loppuneet. Kesän mies on kokonaan kotona. Minä en kuitenkaan osaa enää elää parisuhteessa/perheenä tämän vieraaksi muuttuneen ihmisen kanssa.



Mies ei ole varsinaisesti muuttunut mitenkään, minä olen itse sulkenut hänet pois elämästäni ja mielestäni. Tämä on varmastikin ollut oma puolustuskeinoni kestää pitkä yksinäisys. Itse olen ollut lasten kanssa kotiäitinä ja mökkiytynyt maaseudulla yksinäisyyteen.



Tilannetta pahentaa tällä hetkellä se, että rakennamme uutta taloa. Vanhan olemme myyneet ja asumme tilapäisesti uudella paikkakunnalla kerrostalossa. Mies on aamusta iltaan rakennuksella ja minä olen ottanut lapsenpiian ja kokin roolin.



Tuntuu, että omasta elämästäni ei ole mitään jäljellä, ei miestä, ei kotia. Masentaa ja itkettää. Tunnelin päässä ei näy valoa.

Kommentit (33)

Vierailija
1/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuohon ei kuin puhuminen ja puhuminen...

Vierailija
2/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuohon ei kuin puhuminen ja puhuminen...


Oikeasssa olet, ja minä tiedän sen.

Tilanne tuntuu siltä, että pitäisi asua ihan ventovieraan miehen kanssa samassa taloudessa. Pitäisi järjestää lapset johonkin, "käskeä" sen vieraan lopettaa jonkun toisen kodin rakennustyöt jne. jotta voisi lähteä johonkin puhumaan. Kun yksinkertaisesti ei ole tuolle vieraalle mitään sanottavaa.

Tuntuu, että mistään ei ole enää mitään jäljellä. Oikeastaan en edes enää tiedä kuka olen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

en enää osaa elää miehen kanssa. luottamusongelmiakin ilmaantui. ahdistaa vaan kun se on kotona.

Vierailija
4/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisiko mahdollista siirtää tuota asioiden selvittelyä siihen, kun sinulla on enemmän jaksamista ja tilanne myös sallii enemmän vapautta? Pystyisitkö siihen saakka elämään ikään kuin omaa elämääsi (lasten kanssa) parisuhteen sisällä? Eli jatkaisit elämääsi kuten ennenkin, henkisesti irrallaan miehestä? Mutta varmaan kannattaisi kuitenkin pyrkiä siihen, että jossain vaiheessa jaksaisi yrittää selvittää asioita ja rakentaa suhdetta uudelleen (kun mitään varsinaisia ongelmia ei ole).



Tuo, että siirrät asioiden käsittelyn aloittamista selkeästi eteenpäin (päätä vaikka joku päivä, jona alat tehdä asioille jotain) voi vapauttaa sinut henkisesti, ja vähentää stressiä. Paljon voimia!

Vierailija
5/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisiko mahdollista siirtää tuota asioiden selvittelyä siihen, kun sinulla on enemmän jaksamista ja tilanne myös sallii enemmän vapautta? Pystyisitkö siihen saakka elämään ikään kuin omaa elämääsi (lasten kanssa) parisuhteen sisällä? Eli jatkaisit elämääsi kuten ennenkin, henkisesti irrallaan miehestä? Mutta varmaan kannattaisi kuitenkin pyrkiä siihen, että jossain vaiheessa jaksaisi yrittää selvittää asioita ja rakentaa suhdetta uudelleen (kun mitään varsinaisia ongelmia ei ole). Tuo, että siirrät asioiden käsittelyn aloittamista selkeästi eteenpäin (päätä vaikka joku päivä, jona alat tehdä asioille jotain) voi vapauttaa sinut henkisesti, ja vähentää stressiä. Paljon voimia!


Kun mies tuli kotiin, minä jäin yksin. Lapset osasivat ottaa isänsä "takaisin". Minulla ei ole enää siis sitä perhettäkään, joka oli miehen ollessa töissä. Jäljelle ei jäänyt mitään. Lapsetkin ajautuivat minusta jotenkin kauemmas. (Tai oikeastaan minä lapsista...) Elämä tällä hetkellä tuntuu siis äärettömän raskaalta, kun ei osaa itselleen vastata mitä? ja miksi?.

Tuo ennalta määrätty aikalisä tuntuu hyvältä ajatukselta. Pitää harkita sitä. Ongelmaksi jää siis tämä päämäärätön päivästä toiseen raahautuminen sitä ennen. Ja lisäksi tietysti se, että tuo ennalta sovittu päivä tulee ja menee, eikä mitään tapahdu...

Vierailija
6/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käy sääliksi miestäsi. On raskasta tehdä reissutyötä ja olla erossa omasta perheestä, ja sitten kun vihdoin saa toisen pestin niin oma vaimo suhtautuu noin :((



-miäs

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käy sääliksi miestäsi. On raskasta tehdä reissutyötä ja olla erossa omasta perheestä, ja sitten kun vihdoin saa toisen pestin niin oma vaimo suhtautuu noin :(( -miäs


Soitin nimittäin sille, ja sanoin haluavani erota.

Se tuli käymään kotona. Ensin se ymmärsi ja rakasti. Sitten totesi, että mä olen vähän tyhmä, kun olen tällainen. Sitten se lähti ja minulla ei ole yhtään huonompi olo, kuin ennen sen kanssa puhumista. Samaa tyhjää vain.

Mua ei yksinkertaisesti jaksa enää kiinnostaa! Mä haluan ulos tästä tilanteesta keinola millä hyvnsä. Mä en jaksa olla vieraana omassa elämässäni.

Vierailija
8/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä puhutaan vaan reissutyötä tekevän uskollisuudesta ja kuinka vaikea on luottaa jne. Mutta sen jälkeen kun on oppinut luottamaan, huomasin että ei kysemys ollutkaan siitä että luottaisin vaan en enää yksinkertaisesti välittänyt. Huomasin jopa että miehen kotiintulopäivän olen aamusta tosi tosi kiukkuinen ja tiuskin lapsille. Tuntui että mies tulee vaan kotiin sotkemaan perheen rutiinit. Ei sillä ettenkö minä hänen pyykkejänsä pesisi ja hoitaisi kaikki kotihommat ja lapset hänen puolestaan, jotenkin vain ärsyttää että hän tulee kuin kotiinsa. Kuulostaa hullulta... Ihanneratkaisu olisi jos voisimme asua vierekkäisissä taloissa, silloin meillä menisi varmasti hyvin kun voisimme treffailla ja pitää suhdetta sillä lailla yllä.



Talon rakentaminen lisää molempien stressiä. Sen määrän tajuaa vasta kun se on tehty ja muutama vuosi asuttu. Silloin sitä alkaa miettimään miten ihmeessä se onnistui. Anna parisuhteelle aikaa. Mutta mikään parisuhde ei ole täydellinen. Minusta tämä on oikeastaa ihan ok ratkaisu. Olen tavallaan kuin yh-äiti jolla on kuitenkin turvallinen mies. Päätän pitkälti asioista itse, mutta minulla on mies joka maksaa puolet asuntolainasta + muista kuluista, ei makaa joka ilta sohvalla makkara ja kaljatölkki kädessä, on ihan hyvä isäkin, joten ei tässä oikeastaan kauheasti valittamista ole. Eihän tässä nyt mitään kummempia tunteita ole mukana, mutta pitäisikö niitä nyt välttämättä olla. Järkiavioliitot ovat paljon kestävämpiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri noin meidänkin elämämme on minun näkökannaltani katsoen sujunut viimeiset puoli vuotta ennen miehen kotiinpaluuta.



Miehen lopullinen kotiinpaluu on nyt sekottanut perhepakan kokonaan. Olkoonkin niin, että syy ei tässä tapauksessa ole miehessä, vaan minussa ja minun tunteissani.



Reissutyön olen pystynyt kestämään. Olen purrut hammasta ja elänyt lasten kanssa omaa elämää. Nyt vain tämä paluu arkeen ei suju. Minä en jaksa, kun mikään ei asetu kohdalleen. En osaa elää vieraan ihmisen kanssa samassa taloudessa 24/7. Pari vuorokautta viikossa se vielä meni, mutta ei enää kokopäiväisesti.



Millä ihmeellä tämän saisi sujumaan? Mies ilmeisesti on tyytyväinen ja onnellinen, kun pääsi takaisin kotiin perheen pariin. Ilmeisesti hän ajattelee, että kaikki asettuu pikkuhiljaa paikalleen. HHän odottanee, että minä löydän rakkauden ja tasapainon uudelleen. Ongelma onkin minussa. Minä en enää pysty tähän. Sinällään outoa että suhde kesti reissutyön, mutta ei paluuta arkeen.

Vierailija
10/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä kolmas, jonka mies on ollut jo 15 vuotta reissuhommissa viikot pois. Nyt mies on ollut kotona ja mulla on juuri sama tilanne kuin teilläkin. Olen tähän asti hoitanut kaiken itse, elänyt yh-elämää ja nyt joku tulee ja sekoittaa pakan. Eroakin olen harkinnut sata kertaa ja tiedän, että kun lapset kasvaa, se on väistämätöntä. Koen miehen jotenkin turhaksi, hänellä ei ole minulle mitään annettavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä nämä kesäloma-ajat sekoittaa elämää täälläkin. Kyllä musta kuitenkin loman lopulla alkaa tuntumaan että kyllä mä sitä siedän jotenkuten. Kannattaisko teidän hommata jotkut harrastukset lomittain. Meillä kesällä mä tapaan paljon kavereitani ja harrastan kun mies on kerrankin kotona ja voi hoitaa ne ajat lapsia. Kavereista saa voimaa ja elämäniloa. Kyllä elämä voi olla ihan ok edelleen vaikkei tunteita toista kohtaan olisikaan. Meillä on ollut pahojakin tilanteita, esim. seksittömiä yli puolen vuoden jaksoja on ollut pari tässä kymmenessä vuodessa kun toisen kosketusta ei ole kertakaikkiaan voinut sietää. Mieskin on jotakuinkin ymmärtänyt ja olen sanonut että tää on nyt vain musta kiinni etten kestäisi kenenkään kosketusta tai läheisyyttä ja että tää menee varmaan joskus ohi.Yhdessä vaiheessa nukuin liki vuoden kuopuksen huoneessa. Mut mä katon et nää on niitä vastoinkäymisiä jotka on vaan jaksettava. Nyt taas menee ihan hyvin ja mies on ihan hyvä tyyppi. Sääliksi käy miestä välillä, mutta näin voi käydä kun menee naisen kanssa naimisiin.



9

Vierailija
12/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surullista tietenkin, että myös muut kamppailevat samojen ongelmien kanssa.



Toisaalta minussa ei siis vaimona ole mitään perustavanlaatuista ongelmaa.



Oikeasti en haluisi erota. En vain viitsi/osaa viitsiä ratkoa tätä ongelmaa.



Mies odottaa parempaa huomista. Minä en jaksa odottaa, koska tiedän, että se ei pelkällä odottamisella tule.



Olisiko jollain kannustavia kokemuksia tai toimivia neuvoja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, kyllä se mun tapauksessa on pelkällä odottamisella tullut :). Huonoina kausina en todellakaan ole ollut valmis edes aloittamaan mitään korjausoperaatiota, olen ollut aivan liian väsynyt. Ajan ja kuukausien myötä on sitten alkanut helpottamaan ja jaksanut nähdä vähän vaivaakin.



9

Vierailija
14/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

(Osallistukaa toki muutkin, jokainen kommentti auttaa eteenpäin, kiitos!)



Ongelmaa pahentaa se, että me emme mieheni kanssa ole tässä asiassa yhtään samalla sivulla. Mies on palannut kotiin. Hän on onnellinen ja rakastaa minua ja lapsiamme. Mieheni on osannut ilmeiseti suhtautua kahteen viimevuoteen "oikein" - kautena elämässä, jonka jälkeen jatketaan yhtä kokemusta rikkaampana ja viisaampana eteenpäin.



Omista tunteistani olenkin jo kertonut yllä.



Ero on ajanut meidät kahteen eri maailmaan, jotka eivät kohtaa. Tuntuu siltä, että jos miehellekin kotiinpaluu ja arjen pyörittäminen olisi vaikeaa, olisi asia helpompi sopia ja päästä siitä yli. Nyt "syyllinen" olen yksin minä. Enkä osaa muuta, kuin ottaa syyn asiasta niskoilleni. Miten ihmeessä korjataan parisuhde, jossa toisen mielestä ei ole mitään vikaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensin oli todella raskasta täysin yksin (ei tukiverkostoa täällä opiskelu- ja työpaikkakunnalla) lapsen kanssa. Sitten kun alkoi lapsen kasvettua hieman helpottumaan, niin mieshän oli reissussaan perustanut itsellensä suhteen. Eikä se ihan ensimmäinen ollut, kuten myöhemmin ilmeni. Katkera ja vaikea erohan siitä tuli. Neljä vuotta tapahtuneen jälkeen elämä hymyilee. Lapsi jo reipas koululainen, itsellä hyvä työ ja oma (pankin) kiva kämppä. Ja uusi ihmissuhde miehen kanssa, joka menee töiden jälkeen kotiin. En tiedä, halveksin nykyään todella paljon esim. ex-miehen työkavereita. Hyi hemmetti mitä meininkiä. Kun eihän nyt nekään nukkumaan mene ja exäni yksin naisissa kävisi...

Vierailija
16/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten teillä muuten kävi sopeutuminen reissuelämään? Oliko silloin hankaluuksia? Ihminen suhtautuu yleensä muutoksiin kielteisesti oli ne sitten millaisia vain. Olen myös sitä mieltä että aika auttaa. Ei missään nimessä kannata eroa jos mitään väkivaltaa, alkoholismia tai muuta sellaista ole. Avioliitto kun on pitkälti tahto- ja valintakysymys. Ei sitä papin edessäkään luvattu rakastaa puoliso vaan lupasimme tahtoa rakastaa. Kaikki pitkässä liitossa olevat tietää ettei ne tunteet aina pysy eikä se ole syy luovuttamiselle. Tunteet ja järki ei aina viihdy samassa päässä, onneksi sinulla näyttää olevan kuitenkin se järki nyt päällimmäisenä jota käytät.

Vierailija
17/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten teillä muuten kävi sopeutuminen reissuelämään? Oliko silloin hankaluuksia? Ihminen suhtautuu yleensä muutoksiin kielteisesti oli ne sitten millaisia vain. Olen myös sitä mieltä että aika auttaa. Ei missään nimessä kannata eroa jos mitään väkivaltaa, alkoholismia tai muuta sellaista ole. Avioliitto kun on pitkälti tahto- ja valintakysymys. Ei sitä papin edessäkään luvattu rakastaa puoliso vaan lupasimme tahtoa rakastaa. Kaikki pitkässä liitossa olevat tietää ettei ne tunteet aina pysy eikä se ole syy luovuttamiselle. Tunteet ja järki ei aina viihdy samassa päässä, onneksi sinulla näyttää olevan kuitenkin se järki nyt päällimmäisenä jota käytät.


Sopeutuminen aluksi oli helppoa. Reissuun lähtö oli täysin yhteinen päätös. Minä jopa kannustin enemmän empivää miestäni lähtemään. Tämä reissuhomma oli miehelle henkilökohtaisella tasolla todella tärkeä. Hän kävi kamppailua siitä, voiko kuitenkaan "hylätä" perheen minkään syyn takia näin pitkäksi aikaa.

Ongelmat alkoivat vasta ajan kuluessa. Nyt miehen palatessa kotiin koko potti sitten lopullisesti tuntuu räjähtävän käsiin.

Jaan täysin sinun ajatuksesi avioliitosta tahto- ja valintakysymyksenä. Tahto vain on hukkunut kokonaan. Perhe-elämästä on tullut toisilleen vieraiden ihmisten ihmettelyä rutiinien pyörityksestä.

Järki ja tunteet... niin... Ehdinhän jo tänään miehelle eroaikeistakin ilmoitaa, kuten aiempana kerroin. Haluan vain ulos tästä helvetistä. En osaa korjata tilannetta, koska en edes tahdo enää... Tuntuu, että olen oikeasti tyhmä idiootti. Kaikki on vain niin solmussa.

Erokaan ei oikeasti ole viisas ratkaisu. Sen ymmärrän. Meillä on lapset ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Periaatteessa kakikki on menossa täydellisesti siihen suuntaan, johon elämämme haluamme johtavan. Minä vain en jaksa tätä parisuhdetta, jota minun puoleltani ei ole. Haluan juosta pakoon, kun mikään ei enää onnistu.

Vierailija
18/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei reissutyö ole tilanteeseen syy vaan se, että ollaan päästetty suhde tuohon jamaan. Kyllä syy on ihan teissä molemmissa.

Itse olen ollut mieheni kanssa 8 vuotta ja koko ajan hän on ollut reissuhommissa. Tottakai on viikolla ikävä, mutta se on aina niin ihanaa kun toinen tulee kotiin ja rakkaus pysyy tuoreena. Kyllä se on pitänyt meidän suhteen erittäin lämpimänä, kiihkeänä ja "tuoreena".



Toivon kyllä kovasti, että löytäisitte vielä toisenne. Kurjalta kuulostaa sinun tilanteesi.

Vierailija
19/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna odottelisin vain nyt sitä tahtoa. Koska mies lopetti reissuhommat, eli kauanko olette nyt yrittäneet saada hommaa toiminaan?

Vierailija
20/33 |
30.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja raskaan työputken jälkeen, siitä ei kykene nauttimaan. En tiedä mistä ilmiö johtuu, mutta se on joku reaktio johonkin?! Musta tuntuu kauhealta, että ilmoitat halusta erota, ilman että olet syvällisesti puhunut tunteistasi ja työstänyt asiaa. Jos olet rakastanut miestä, ei se rakkaus ole loppunut, vaan uinuu siellä taustalla ja se tarvitsee kaivaa esiin. Mieti asioita itseksesi, mistä tunteet kumpuaa. Sinulla on ollut raskasta ja todellakin tämänhetkiset tunteesi ovat seurausta siitä ajasta,ei miehestä, vaan siitä ajasta?! Älä vaan luovuta, teillähän on niin paljon pelisää, vaan aloitat nyt puhumaan ja selvittämään kaikkia koukeroita mikä tähän johti. Taatusti löydät sen punaisen langan

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme viisi