Sivut

Kommentit (65)

Hoidossa en ole ollut, mutta töissä kyllä. Ja voin sanoa, että työilmapiiri oli paras mihin missään muussa paikassa olen törmännyt. Varmaankin osaltaan vaikuttaa, että alalla on myös paljon miehiä, jolloin naisten keskinäisille nahisteluille jaa niin paljon sijaa.

Vierailija

Varmaankin aika moni pahoinpitely, jossa täysin tuntematon on joutunut uhriksi, on juuri psykoottisen tekemä.

Psykoosissa olevat pahoinpitelevät ja tappavat yleensä omia perheenjäseniään. Psykopaatit käyvät täysin tuntemattomien kimppuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tulet tänne masentamaan masentuneita ihmisiä entisestään.mieti vähän millaista olisi sairastaa skitsofreniaa.minä kerron se on aika vitun pelottavaa.

Vierailija
Mä tykkäsin, oli ihan hauskaa:'D Enimmäkseen. Sähköhoidot saisi tosin lopettaa.

Mä haluaisin sähköhoitoa, mutta tuntuu jostain syystä menneen vaikeaksi sen saaminen.

Mä olen ollut suljetulla yht.4kk kolmessa erässä. Olen viihtynyt. Siellä on rauhallinen olo, kuin mummolassa olisi :)

En viihtynyt.
En ollut psykoottinen,vaan masentunut ja jouduin osastolle itsetuhoisten ajatusten takia.
Osasto oli suljettu "vastaanotto-osasto" ja porukkaa oli laidasta laitaan. Suurin osa kuitenkin ihan järjellisiä, oli työuupumuksen/muun burn outin takia paljonkin porukkaa. Mutta sitten oli myös ne aivan toisessa maailmassa olevat, ja heidän näkeminen jotenkin järkytti. Erityisesti, koska jouduin yhden potilaan "silmätikuksi". Hän puhui vain ruumiista, verestä, kuolemasta. Hän rakenteli muureja huoneeni oven eteen ja käytäville esteiksi.
Näin jälkikäteen ajatelleen se oli vähän "hassuakin" aina ensitöikseen suorittaa aamulla tämä esterata ja harppoa kaikenmaailman roskakorijonojen ja vuorien yli päästäkseen etenemään.
Mutta oli se hiukan karmivaa, kun tämä potilas mm. iltaisin saattoi kuikistaa ovelta vienosti hymyillen ja laittaa oven hiljaa kiinni perässään ja kohta uudestaan. Ovea en saanut yöksi lukkoon, vaikka pyysin.

Mutta se mikä osastolla mätti, oli täysin työhönsä sopimaton hoitohenkilökunta.
Potilaita kohdeltiin kuin roskia, mielivaltaisesti ja oli kauhea nähdä mitä se monille teki.
Kiellettiin henkilökohtaisia tärkeitä tavaroita, huumausaineita käyttäville pidettiin nöyryyttäviä "ratsioita" huoneeseen vierailujen jälkeen ja vietiin kaikki omat tavarat ja vaatteet takavarikkoon. Kukaan ei saanut poistua missään vaiheessa pihalle, koska kenelläkään hoitajalla ei ollut aikaa potilaita ulkoiluttaa.
Aktiviteetteihin, joita oli n.kerran viikossa sai kulkea "ketjuna" tarkoin vartioituna. Olo oli kuin vankilassa, pahasta rikoksesta tuomitulla.
Tupakkakopissa ihmiset itki kohtelua, paljon rikkinäisempiä tuntui ihmiset olevan mitä pidemmin sairaalahoito jatkui. Me potilaat muodostettiinkin tietynlainen "perhe" ja tuettiin toinen toisiamme ja vaadimme myös heikompien oikeuksia osastolla, lämmöllä muistelen miestä, joka oli työuupumuksen takia osastolla ja kohteli minua kuin omaa tytärtään, kannustaen ja tukien.
Mutta kun potilaat alkoivat olla liian tiiviisti tekemisissä, hoitajat rupesivat rajoittamaan yhdessäoloa. Tupakkaa takavarikoitiin, tupakkakoppiin tuli ajat, siellä oli hoitaja vahtimassa ja mm. nauraminen/keskustelu kiellettiin (tiedän, että kuulostaa todella omituiselta).
Potilaita myös uhkailtiin jatkuvasti. Minä en yhtenä päivänä halunnut syödä, ja kaksi hoitajaa uhkaili nenämahaletkun laitolla, jos en heti tule pöytään, kertoivat yksityiskohtaisesti kuinka inhottava operaatio sen laitto olisi.

Itse en osastolla kauaa viettänyt. Pääsin pois vetoamalla lakiin, ja minut haluttiin ulos, koska yllytin muita pitämään kiinni oikeuksistaan. Myöskään minkäänlaista psykoottista käytöstä/mielisairautta ei minulta pystytty löytämään, vaikka sitä kovasti yritettiin. Sen sijaan kaikki testit ja "terapiasessiot" antoi minulle "terveet paperit" (masennusta lukuunottamatta).

Pystyn selviämään omasta kohtelustani, mutta surun tuo reissu jätti kaikkia niitä potilaita kohtaan, jotka joutuvat pidemmän aikaa viettämään siellä, täysin ilman minkäänlaista ihmisarvoa. Erityisesti ne potilaat, jotka eivät ole itse kykeneviä itseään puolustamaan. Hoitajien suusta sai myös kuulla sen, että kuka meitä hulluja uskoisi, ja se valitettavasti on ihan totta. On todella vaikea lähteä valittamaan kohtelusta mielisairaalassa, koska siinä on sana sanaa vastaan. Kuka uskoisi sitä potilasta?.
Mitään todistusaineistoa osaston hoitajien käytöksestä kukaan ei myöskään saa, koska kaikki kameran sisältävä on visusti kielletty ja takavarikoidaan tullessa.

Vierailija

Mun mies on varmaan joutumassa sairaalaan ja olen/olemme kauhuissamme... Miten siellä voi olla mukavampaa kuin kotona? Kuinka sairas pitää olla joutuakseen sairaalaan?

 

No perseseksin harrastaminen on erittäin selvä sairauden oire. Ei näin...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kylä se kertoo ongelman tasosta jotain, jos mielisairaalaan tullaan viihtymään. terveisin se, jolla on avaimet taskussa

Kertoo jotain jos mielisairaalan potilaan pitäisi kärsiä ja sairaalan olla jonkunlainen rangaistuslaitos.

Vierailija

Olen ollut, psykoosin takia. Yhteensä vietin sairaalassa n. 1 kk, josta ekan viikon psykoosi siis oli päällä. Hoitajat olivat ihan ystävällisiä ja avuliaita, ruokakin ok. Aika pitkäksihän siellä aika kuitenkin kävi, ei ollut tarpeeksi virikkeitä eikä sairaalaympäristö tietenkään ole niin viihtyisä kuin koti. Tv:tä sai kyllä vapaasti katsoa, tietokonetta ja nettiä sai myös käyttää tunnin päivässä, kännykän sain pitää itselläni, läheiset kävivät kerran päivässä tapaamassa, ulkonakin sain liikkua sairaalan ympäristössä päivittäin. Huonetoverini kuorsasi kovaäänisesti, joten nukkuminen oli hankalaa sen takia. Useimmat muut ihmiset olivat ihan ok, heidän kanssaan oli mukava jutella ja pelata korttia ym. Ei mulle mitään traumoja tuosta sairaalajaksosta jäänyt, hoito tuli tarpeeseen tuolloin, vaikka mistään viihtymisestä ei siis voidakaan puhua.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat