Huono itsetunto- tunnen itseni itsekkääksi
Mistä apua, en pysty suorittamaan melkein arkiaskareitakaan kun asiasta on tullut minulle melkein pakkomielle. Olen joutunut anoppini ryöpytyksen uhriksi, hän haukkui minut itsekkääksi ja käski ottaa JOSKUS miehenikin huomioon, miettimään JOSKUS miltä miehestäni tuntuu yms. Mies on sanonut, ettei ole äitinsä kanssa samaa mieltä, mutta kuitenkin olen alkanut kiinnittää pienimmässäkin asiassa huomiota siihen etten olisi itsekäs ja ottaisin mieheni huomioon.
Anopin syytökset siis johtuvat siitä, että olen läheinen oman äitini ja siskoni kanssa ja viihdyn hyvin heidän seurassaan. Kun mies tekee pitkää päivää olen usein lapsuudenkotonani, sillä minulla on vain vähän muita ystäviä. Anoppi ei pidä tästä ollenkaan, hänen mielestään meidän pitäisi viettää täsmälleen saman verran aikaa myös heillä.
Nyt en uskalla viettää omaa vapaa-aikaa kuin korkeintaan kerran kuussa mutta huolehdin kyllä että mies saa omaa aikaa useammin. Minulla on syyllinen olo, jos vaadin miestä tekemään kotitöitä työpäivänsä jälkeen, minulla on syyllinen olo jos pyydän miestä hakemaan vauvalle yöllä tuttipullon jos itse olen hyvin väsynyt. Minulla on syyllinen olo jos ostan itselleni jotain. Syyllisyys itsekkyydestä alkaa oikeasti kohta rajoittamaan elämää, vaadin itseltäni aivan liikaa ja käyn ylikierroksilla, ymmärrän kyllä että jossain vaiheessa en enää jaksa ja seuraukset voivat olla pahatkin mutta en vain osaa lopettaa, tunnen itseni itsekkääksi jos laiskottelen ja selittelen tiskaamattomia tiskejä miehen tullessa kotiin jos en ole pystynyt hoitamaan niitä pois.
En tiedä mistä tämä johtuu, anoppini on vaikea persoona enkä usko että tulen missään vaiheessa kelpaamaan hänelle, on täysin mahdotonta olla hänelle mieliksi, koska vaatimuksia tulee sitä mukaan lisää kun entiset saa täytettyä. Enkä enää edes pyri miellyttämään häntä. Mutta siitä huolimatta hänen sanansa ovat jääneet kummittelemaan päähäni..
Mitä voin tehdä, välillä tuntuu etten enää elä omaa elämääni vaan nautin asioista vain toisten kautta..
Kommentit (5)
ymmärrän sen itsekin. Ja tiedän että pitäisi vaan päästä noista ajatuksista eroon mutta en tiedä miten se onnistuisi.
Ehkä se voi johtua siitäkin, että tilanne on minulle uusi; minulla ei ole aikaisemmin ollut sellaista "vihamiestä", jonka kanssa olisi pakko olla tekemisissä. En tiedä onko vihamies liian vahva sana anopin ja minun väleistä mutta ei se kauaskaan jää, anoppi ei vaan voi sietää minua ja puhuu minusta sontaa alaikäisten lastensa, naapurinlasten, ja lastensa perheiden kuullen.. Ehkä siksi yritän olla niin hyvä vaimo ja äiti, jotta kaikki anopin purkauksia kuuntelevat alkaisivat ajatella ettei niillä puheilla ole mitään perää tms.. En tiedä..
Tätä on jatkunutkin jo sen verran kauan että en tiedä tunnenko sitä omaa itseäni enää..
Minä lopetin kokonaan kaikenlaisen yhteydenpidon anoppiin enkä todellakaan piittää mitä han puhuu minusta selän takana. Tosin kymmenen vuoden liiton jälkeen erosin miehestänikin, hän alkoi olla samaa mieltä kuin äitinsäkin minusta. Eli että mies joutuu ihan liikaa tekemään kotitöitä ja katsomaan lapsiaan. Heippa vaan, ei tule ikävä.
Meilläkin miehen vanhemmat ovat sitä mieltä, että mies tekee liikaa kotitöitä ja hoitaa liikaa lasta. Minulla ei ole käytännössä mitään omaa (ei harrastuksia eikä oikein ystäviäkään enää) ja hoidan lapsiamme kotona eikä sekään riitä appivanhemmille. He ovat myös sanoneet minulle suoraan mieheni ottavan minusta eron, koska olen niin huono vaimo. Mieheni imuroi kerran viikossa ja vaihtaa pari vaippaa. Silti anoppi jaksaa mäkättää, kuinka poikansa joutuu AINA raatamaan kotona työpäivän päätteeksi.
Mieheni on täysin hermostunut vanhempiinsa. On keskusteltu ja tehty vaikka mitä, mutta enää on jäljellä vain välien katkaiseminen. En jaksa enää yhtään enempää kuunnella anopin ja appiukon haukkuja.
Jaksamista ap! Jos anoppi heittäytyy täydelliseksi kusipääksi, välien katkaisu vain auttaa.
Meilläkin miehen vanhemmat ovat sitä mieltä, että mies tekee liikaa kotitöitä ja hoitaa liikaa lasta. Minulla ei ole käytännössä mitään omaa (ei harrastuksia eikä oikein ystäviäkään enää) ja hoidan lapsiamme kotona eikä sekään riitä appivanhemmille. He ovat myös sanoneet minulle suoraan mieheni ottavan minusta eron, koska olen niin huono vaimo. Mieheni imuroi kerran viikossa ja vaihtaa pari vaippaa. Silti anoppi jaksaa mäkättää, kuinka poikansa joutuu AINA raatamaan kotona työpäivän päätteeksi.
Mieheni on täysin hermostunut vanhempiinsa. On keskusteltu ja tehty vaikka mitä, mutta enää on jäljellä vain välien katkaiseminen. En jaksa enää yhtään enempää kuunnella anopin ja appiukon haukkuja.
Jaksamista ap! Jos anoppi heittäytyy täydelliseksi kusipääksi, välien katkaisu vain auttaa.
Mimun appivanhempani eivät silti jatkuvasti huuutele suoraan tuollaista, yhden parin tunnin avautumisen jälkeen se on jatkunut mulkoiluna, halveksivina katseina tai minut on vaan yksinkertaisesti jätetty huomiotta, tullaan esim meille kylään ja tervehditään pelkästään miestä ja lasta jne.. Mutta ne ajatukset näkee, huomaa että tarkkaan vahdataan miten missäkin tilanteessa toimin ja arvostellaan jälkeenpäin, mahdollisimman suuren yleisön läsnäollessa. Eikä tämä siis ole omaa arvailuani vaan eräs kaverini kertoi joka sattui olemaan paikalla kerran kun minusta alettiin jauhaa..
Välien katkaisu tuntuu välillä niin oikealta ratkaisulta, yritän kuitenkin muistaa aina että he ovat mieheni vanhemmat ja lasteni läheistä sukua. Ja yrittää itse kaikesta huolimatta käyttäytyä asiallisesti vaikka se vaikeaa onkin..
Tsemppiä teille muillekin joilla on samanlainen tilanne!
miehesi ei ole edes samaa mieltä, niin mitä järkeä elää anopin sanoin?
Palaa takaisin omaksi itseksesi.
Juttele miehesi kanssa näistä kotitöistä yms.