Vaikea tilanne...Lapsen kaverin perhe on köyhä.
Ja tämä ON todellinen ongelma. Lapsia tilanne ei vielä onneksi haittaa, mutta tiedän olevani tämän kaverin vanhempien silmissä todellinen KERMAPERSE..:(
Kommentit (9)
Aivan järkyttävää.
Omat ongelmani tuntuvat nyt niin pieniltä ja vähäpätöisiltä.
kaikki perheet on erilaisia!Vinks vaan että meille tulee n7-8 tonnia käteen kuussa joten sinä taidat olla aika köyhä??Kukaan oikeasti varakas ei tee tuollaista aloitusta!
Tai sitten hyväksyä hyväksikäyttö. Ihan omalla elämänkokemuksella tiedän, että se loisiminen alkaa aina, jos päästää liian lähelle. Ja eihän sitä voi estää, kun ei kehtaa, kun itsellä on hyvin asiat ja toisella huonosti. Alkaa vaan ärsyttämään.
Näin se on. Sanotte, mitä sanotte.
ongelma olitkin sinä etkä lapsesi kaveri perheineen ja köyhyytensä kanssa !
sinuako tässä pitäisi alkaa säälimään !
Itsekeskeisyys taas huipussaan !
Tai sitten hyväksyä hyväksikäyttö. Ihan omalla elämänkokemuksella tiedän, että se loisiminen alkaa aina, jos päästää liian lähelle. Ja eihän sitä voi estää, kun ei kehtaa, kun itsellä on hyvin asiat ja toisella huonosti. Alkaa vaan ärsyttämään. Näin se on. Sanotte, mitä sanotte.
mikä säkin olet olevinasi???ettet vaan olisikin LÄSKIPERSE!!!!!NIITTEN VANHEMPIEN MIELEST,HAHHHAHAHAHAHHA
T.5
Minä olen ns. kermaperse jo sukuni perusteella, mutta enpä tajunnut lapsena olevani kovin erilainen kuin muut. Olihan meillä isompi talo ja jumalaton piha, hienot autot jne. mutta en koskaan ajatellut että pikkukaksiossa asunut bestikseni olisi ollut mitenkään huonompi tai tyhmempi. Ikävä kyllä bestiksen vanhemmat inhosivat minua ja lopulta tilanne kärjistyi sellaiseksi, ettei bestikseni saanut tulla meille edes käymään (saati minä heille). Isäni kutsui perhettä grillaamaan ym. mutta ei vaikutusta, aina kieltäytyivät. Eivät edes halunneet tutustua kunnolla. Lopulta minun ja bestiksen tiet erkanivat, hän meni aikaisin töihin koska kantoi huolta äitinsä pärjäämisestä ja haukkui minut pystyyn. Minä en kuulemma tiennyt oikeasta elämästä mitään.
Aikuisiällä löysin nykyisen mieheni ja kävi ilmi, että hän oli lähes yhtä köyhistä oloista kuin ex-bestikseni. Ajattelin ettei asiasta voi tulla ongelmaa, olemmehan molemmat aikuisia jne. No, miehelleni ei tullutkaan- mutta hänen äitinsä ja isänsä tekivät kyllä hyvin tunnetuksi alemmuuskompleksiaan ja herravihaansa...joulupöydässä ihastelin tarjontaa ja anoppi tuhahti että "varmaan olisi pitänyt olla kaviaaria sinulle". Suuttui kun en juonut viiniä ja ilta päättyi kuunnellessa humaltuneen, elämäänsä pettyneen katkeran naisen tilitystä.
Olen kyllä tavannut myös muutaman perheen, jossa rahanpuute ei estä ystävystymistä (saati lasten ystävyyttä). Ikävä kyllä nämä perheet ovat olleet omalla kohdallani sitä vähemmistöä!
Jos tämä nyt on ihan vakavissaan heitetty avaus niin kysymykseni kuuluu
kenen ongelma tämä on?
mikä tässä on ongelma?
- sinunko? siksikö, että toiset ovat ns. köyhiä ja toiset eivät? mikä siinä on ongelma?
- sekö, että sinulla on rahaa enemmän kuin naapurilla?
- kuvitteletko, että köyhän perheen aikuiset ja lapset ovat kateellisia sinulle? kuvitteletko että olet heidän silmissään jotenkin "enemmän"? parempi? tärkeämpi? hienompi?
Ainoa, mitä he sinusta EHKÄ ajattelevat, että olet pinnallinen ja ulkokultainen materialisti, jolle sosioekonominen status on se tärkein mittari. Ja ilmeisesti näin onkin, olet tällainen.
Me olemme ns. köyhiä. Ulospäin se ei näyu muuten kuin että autot ovat vanhoja ja romusia.
Ja etten minä käy kampaajalla, vaatteet on vähän muodista jäljessä.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa naapureiden tai lasteni kavereiden tulo- ja varallisuustilanne. Se ei ole peruste kaverisuhteelle eikä ihmisyyden mittari. Olen elänyt parempiakin aikoja, kun rahaa oli ja matkoja sinne sun tänne tehtiin. Olenko minä nyt alempiarvoisempi kuin 10 vuotta sitten? Miksi?
Yleensä ne ihmiset, jotka ovat taloudellisesti ns. hyvätuloisia ja hyväosaisia pitävät ongelmana sitä että lapsen kaverin perheen ekonomia ei ole yhtä hyvä. Lapsille itselleen se ei ole tärkeää, eikä se ole tärkeää sen köyhemmän perheen lapsellekaan. Yleensä siis näin päin.
Ylireagoivat lapseni jokaiseen uuteen tavaraan, vaikka vältämme tietoisesti materian ihannointia kasvatuksessa.
Saan kuulla jatkuvasti pientä huumorilla höystettyä vittuilua siitä, kuinka rankkaa heillä on ja kuinka heillä ei ole varaa mihinkään jne. Ahdistavaa.
Aivan järkyttävää.
Omat ongelmani tuntuvat nyt niin pieniltä ja vähäpätöisiltä.