Tukekaa miestänne isäksi kasvamisessa!

Minulle ja miehelleni on tulossa toinen lapsi. Vauvauutisen myötä mieheni avautui minulle peloistaan ja ahdistuksestaan. Otin tämän tietenkin itseeni, minusta tuntui että mies painostaa minua aborttiin. Ei todellakaan, miestä ahdistaa käydä kaikki pelot uudestaan läpi.

Esikoisen raskausaika oli melko kauheaa, kärsin kamalasta pahoinvoinnista, ennenaikaisista supistuksista sekä itkukohtauksista. Mies pysyi rinnallani ja kuunteli huoliani, auttoi pääsemään peloistani yli. Mieheni sanoi, että kukaan ei ollut sanomassa hänelle,että kaikki tulee menemään hyvin. Häntä pelotti, että saan keskenmenon, että synnytyksessä tapahtuu jotain, kätkytkuolemaa, hän pelkäsi melkein kaikkea. Mies oli esikoisemme synnyttyä kovin etäinen, tuntui ettei hän halunnut olla lapsenne lähellä. Syy oli se, että hän pelkäsi pitävänsä vauvaa väärin sylissä tai että hän pudottaa vauvan. En tiennyt näistä peloista, kun en voinut kuvitellakaan miehen käyvän tällaisia ajatuksia läpi. Mies sanoo, että se odotusaika oli ahdistavaa ja tuleva pelotti. En ollut hänen tukenaan, kun vaadin häntä olemaan minun tukenani. Minulla on kamala olo tästä, asia ei vain käynyt pienessä mielessäni!

Haluan siis sanoa, että puhukaa miestenne kanssa raskaudesta, synnytyksestä ja vauva-ajasta. Minun mieheni ei osannut pukea sanoiksi sitä ahdinkoa kuin vasta nyt, kun odotan seuraavaa. Naisella hormonit hoitavat suurimmaksi osaksi äidiksi kasvamisen, mies joutuu oppimaan isyyden kantapään kautta. Se ei ole helppoa. Vihdoin paljastui syy siihen, miksi mieheni oli niin etäisen oloinen esikoisen vauva-aikana. Kaikkea minäkin kuvittelin miehestäni...