Vituttaa kuunnella muiden synnytyskertomuksia.

En kysy miten kysyjän synnytys meni. Tuosta voit minut tunnistaa.

Mua ei synnytys sattunut mainittavasti, En revennyt perseeseen asti ja synnytys kesti viisi tuntia. Mulla on mammakavereita, jotka kertoo päiväkausien "tuskistaan" ja kuinka repesi ja vauvaa revittiin ulos. Näitä väritettyjä kertomuksiaan sitten kertovat mammatapaamisessa ja vauva-äitikerhoissa _moneen kertaan_. Joskus toivoo, että olisi kuollut synnytyksessään ettei tarvitsi kuulla kymmenettä kertaa sitä samaa paskaa.

Sen sijaan että voisit tukea mammakavereitasi, haukut heitä täällä aivan julkisesti vaikkaki nimettömänä. Toivottavasti mammakavereillesi selviää, millainen ihminen todellisuudessa olet. ps. Ystävä tarvitsee välillä olkapäätä.

ei niitä enää jaksa vatv€oa samalla hartaudella kuin ensimmäisellä kerralla. Sama pätee aika moneen muuhunkin asiaan. Tästä syystä esikoisen äidit ja useamman lapsen äidit ovat joskus vähän eri "aaltopituuksilla" ja parhaat juttukumppanit ehkä löytyvät samassa vaiheessa olevasta porukasta.

Kuka jaksaa puhua kerta toisensa jälkeen synnytyksestä? Meillä kun tulee uusia mammoja niin taas lähtee... Mä yritän muuttaa puheenaihetta mutta ei auta.

ei oikeesti kiinnosta kuulla puolituttujen synnytystarinat. Olisivat hiljaa senkin ajan tai kertoisivat sitten, jos joku jotain kysyy. Kauhean itsekästä kertoa juurta jaksain tarinoita synnytyksestä, sehän on maailman luonnollisin asia ja suurin osa jää vielä eloon. Voisi hiukan ajatella kanssakuulijoita, eikä revitellä omia juttujaan. Jos niin pahasti traumatisoituu henkisesti synnytyksessä, niin kannattaa hakeutua terapiaan tai hypnoosiin.

Mä en ainakaan halua kuulla sitten mitään imetyksestä, enkä varsinkaan taaperoimetyksestä, en perhepedistä, en unikoulusta, enkä muka kivuliaista hampaiden puhkeamisista. En halua kuulla vertailuja mikä kurarukkanen on paras, en kirppis enkä kierrätysmölinää ja sitten mulle on vielä ihan sama nukutatteko vauvojanne ulkona vai ettekö nukuta.

ei niitä enää jaksa vatv€oa samalla hartaudella kuin ensimmäisellä kerralla. Sama pätee aika moneen muuhunkin asiaan. Tästä syystä esikoisen äidit ja useamman lapsen äidit ovat joskus vähän eri "aaltopituuksilla" ja parhaat juttukumppanit ehkä löytyvät samassa vaiheessa olevasta porukasta.

Kuka jaksaa puhua kerta toisensa jälkeen synnytyksestä? Meillä kun tulee uusia mammoja niin taas lähtee... Mä yritän muuttaa puheenaihetta mutta ei auta.

ei oikeesti kiinnosta kuulla puolituttujen synnytystarinat. Olisivat hiljaa senkin ajan tai kertoisivat sitten, jos joku jotain kysyy. Kauhean itsekästä kertoa juurta jaksain tarinoita synnytyksestä, sehän on maailman luonnollisin asia ja suurin osa jää vielä eloon. Voisi hiukan ajatella kanssakuulijoita, eikä revitellä omia juttujaan. Jos niin pahasti traumatisoituu henkisesti synnytyksessä, niin kannattaa hakeutua terapiaan tai hypnoosiin.

Mä en ainakaan halua kuulla sitten mitään imetyksestä, enkä varsinkaan taaperoimetyksestä, en perhepedistä, en unikoulusta, enkä muka kivuliaista hampaiden puhkeamisista. En halua kuulla vertailuja mikä kurarukkanen on paras, en kirppis enkä kierrätysmölinää ja sitten mulle on vielä ihan sama nukutatteko vauvojanne ulkona vai ettekö nukuta.

Nämä synnytyskertomukset ovat äitien armeijajuttuja, jotka vuosi vuodelta saavat vain lisää väriä. Olen ajatellut niiden kuuluvan asiaan, silloin kun on pieniä vauvoja. Ja esikoisten äidit taitavat (luonnollisesta syytä) näitä eniten kertoa. Mun ennakkoluulojen mukaan juuri tällaisia asioita vauva-äitikerhoissa on tapana puhua. Koska itseäni ei kiinnosta, en ole niihin osallistunutkaan. Ei mulle tulisi mieleenkään sellaiseen kerhoon mennä kiristelemään hampaitani, kun siellä puhutaan vauvoista ja ynnytyksestä.



Itse olen ihan tahtomattani saanut muutamaan otteeseen nämä sankaritarinat keskeytettyä toteamalla että minulla on ollut sekä helppoja että vaikeita synnytyksiä ja että vauvat ovat syntyneet joko ihan terveinä tai vakavasti sairaana. Milloin tahansa ottaisin sen kaikista kipeimmän ja pisimmän synnytyksen uudelleen valittamatta vastaan, mutta milloinkaan en enää vastasyntynyttä haluaisi teholle kiidättää. Joo tiedän, että on varmasti ollut epäreilusti sanottu, mutta joskus on puolivahingossa lipsahtanut.



Ymmärrän myös nuo allergiaa koskevat kommentit. Meillä oli esikoinen maitoallerginen. Mun mielestä se oli suht helposti hoidettava vaiva. Huomasin silloin, että lasten allergiat olivat myös samanlainen armeijajuttujen aihe. Ovat ne varmasti moniallergisille tosi raskaita, mutta joskus tulee tahtomattaan sellainen vaikutelma, että niillä haetaan jotain sulkaa hattuun. Lastenklinikalla todettiinkin, että heillä on huomattu, että jotkut äidit nykyään oikein kärttävät diagnooseja. Ihan kuin se olisi hienompaa, mitä enemmän vaivoja lapsella on.

iloinen ette ole joutunut kokemaan vaikeaa synnytystä.

jotkut kertovatkin näitä synnytysmuistojaan. Mielelläni kerron itsekin viimeisimmästä synnytyksestäni (ja miksei niistä edellisistäkin, jotka olivat hieman hankalampia ja kävin kerran pelkopolillakin).



Viimeisin synnytys oli ihana! Kesti 5 tuntia, josta ponnistus 10 min täydellisesti ajoitetun spinaalipuudutuksen avulla. Nauratti itseänikin, kun sain niin hyvät muistot synnytyksestä!

monet mammat kertovat näitä synnytysjuttujaan samaan tapaan kuin miehetkin aina vatvovat inttijuttuja.

monet mammat kertovat näitä synnytysjuttujaan samaan tapaan kuin miehetkin aina vatvovat inttijuttuja.

Niin kuin täällä näytetään synnytyskokemusten jakamista pidettävän.

on kaks synnytystä takana, eka oli pahempi ja toinen ihan ok kokemus. Kyllä mä jaksan kuunnella muiden synnytys- ym kertomuksia. Meillä myös molemmat lapset allergisia ja kyllä niitä tulee myös puhuttua. Se nääs helpottaa kun saa puhua sellaisista asioista jotka käy voimille!

...ei kukaan. Ja sitä paitsi se on heidän juttunsa, jos sua ei kiinnosta, vaihda huonetta tms.

Missäs sun myötätuntosi on? tai empatiakykysi?

Ihmettelen vain...

monet mammat kertovat näitä synnytysjuttujaan samaan tapaan kuin miehetkin aina vatvovat inttijuttuja.

Niin kuin täällä näytetään synnytyskokemusten jakamista pidettävän.

no kyllä mä olen huomannut että ainakin jotkut miehet puhuessaan niitä inttijuttuja kuuntelevat kyllä kun toinen kertoo, mutta todellisuudessa odottavat vaan että saisivat kertoa sen oman juttunsa. Ja kun toinen on kertonut niin heti pitää "pistää paremmaksi". Itse kuuntelen kyllä mielellään toisten synnytyskokemuksista ja saatan kyselläkin, mutta se mua ärsyttää että jos itse kertoo kysyttäessä niin sitten toinen yrittää päteä omalla synnytyksellään. Ihan kuin olisi joku kilpailu siitä kuka on kärsinyt eniten.

Hauskaa että teidän mielestä se "voittaa" joka on "kärsinyt eniten." Minun mielestä se "voittaja" on se kenellä on ollut mahdollisimman helppo synnytys. Itse saan siis joka kerta olla voittaja, koska synnytykseni ovat olleet naurettavan nopeita ja helppoja.



Jos joku tulee kertoo "rankasta" synnytyksestään ja kuinka sen jälkeenkin oli vielä paljon kipuja, minä en ala säälitellä sitä sillä siitä se kertominen vasta yltyy, vaan alan kertoa kuinka helppoa oli synnytyksen jälkeen tehdä kaikki ja kuinka nopeasti pääsin salille ja ym ym ym..



Kyllä marttyyri-mammojen ilmeet venähtää.

miten se yksi aloitus ärsytti joitakuita. Yleensä pystyn päättelemään, mistä ihmisten ärsytys johtuu, mutta tässä en. Mikä on niijn ärsyttävää siinä, että joku



a) koki synnytyksensä hirveänä

b) koki, ettei saanut riittävästi puhua siitä ja

c) epäili, että tuen vähäisyys liittyi naisten taipumukseen vähätellä synnytyskokemuksistaan ja vaieta niistä ???



OT. Toinen juttu missä en kerta kaikkiaan käsitä, mistä ihmisten ärsyyntyminen johtuu, on lapsi-joulukortit. Miten ihmeessä ne voi ärsyttää, jos tavallisetkaan kortit ei ärsytä?

että tällä palstalla on joillekin tosi vaikeaa se, että joku toinen kokee olevansa arvokas, tärkeä, tai tehneensä paljon.



Joskus muistan ketjun, missä joku kertoi siivouksistaan, ja loppuketju olikin sitä, missä muut halveksivat sitä, miten vähän ap oli tehnyt, ja miten kotiäidin pitäisi yhdessä päivässä tehdä ainakin kymmenen kertaa enemmän saadakseen tuntea olevansa tarpeellinen.



Nainen ei yksinkertaisesti joidenkin mielestä ansaitse mitään. Synnytys on naiselle biologisesti lankeava taakka, joten se ei voi olla rankkaa tai arvokasta. Eikä siitä kuulu valittaa. Naisen pitää olla kiitollinen, että äidiksi kelpaa, ja siis miehen loiseksi ja elätiksi siksi aikaa, kun ei äitiyslomaltaan töihin ehdi. Sen jälkeen nainen on huono ihminen, jos pistää lapsensa hoitoon, ja erityisen huono, jos jää kotiin hoitamaan lastaan, koska on taas loinen.



Jonkinlaista siedettävyyttä on naisessa, jos hän synnyttää valittamatta, hoitaa lapsensa ja kotinsa ja siivouksensa valittamatta, säästää ennen äitiyslomaa palkastaan niin, ettei ole taakkana miehelleen, kun on kotona, ja tietenkin jos ero sattuu, hoitaa lapsensa aina esim sairauden kohdatessa, vaikka olisi yhteishuoltajuus. Valittamatta, koska se kuuluu naiseuteen.

jaksanut lukea tätä ketjua kuin puoleen väliin, kun alkoi jo ahdistamaan tämä epäempaattisuus. Ihmisillä on tarve puhua heitä ehkä traumatisoineista tai muuten rankoista asioista, eivätkä he ole välttämättä parhaita edes käymään keskustelua asioista sillä hetkellä, kun pitää vaan päästä purkamaan tilannetta ja saada ymmärrystä ja myötätuntoa.



Tämä maailma tarvitsisi kouluttaa täyteen terapeutteja, jos jokainen asia pitäisi käydä puhumassa ammattilaisille. Eivätkä hekään voi korvata vertaistukea ja normaalin elämän sympatiaa. Niinhän sen pitäisi mennä, että ihmiset me olemme täällä maailmassa toinen toistamme varten ja jos tämä toimisi hyvin, täällä erittäin harva tarvitsisi terapiaa. Näinhän ne asiat pitäisi oikeasti purkaa, että voimme puhua toisille ihmisille ja olla vuoroin kuuntelijana vuoroin puhujana. Terapiaa tarvitaan nykyään juuri siksi niin paljon, että normaalissa elämässä ei voi puhua ja joutuu varomaan, ettei vaan kyllästytä toista omilla jutuillaan.



Seuraavan kerran, kun joku alkaa puhumaan mulle vaikeasta synnytyksestä, lapsen allergioista tai ties mistä itselleen raskaasta aiheesta, lupaan kuunnella ja tarvittaessa vaikka sanoa: "Puhu vaan, kyllä minä jaksan kuunnella."