Vituttaa kuunnella muiden synnytyskertomuksia.

Jotkut ovat aina ihan hirveän paljon sairaampiakin kuin toiset ja niin edelleen.

Yleensä rankan kokemuksen läpikäyneellä on tarve puhua asiasta, ja monta kertaa. Helpottaa toipumista. No ehkä siinä vaiheessa, kun ap joutuu vaikka kolariin, ja yrittää siitä toipua asiaa prosessoimalla, joku sielunsisar toteaa, että voi kun olisit kuollut siihen kolariin, niin ei tarvitsisi kuunnella tuota valitusta.

Ihmisiä, jotka tuskin sinua tuntevat on aivan sama kuolitko synnytykseesi vai et.

asettua toisen asemaan, ja osoittaa myötätuntoa. Sinua oikeastaan käy sääliksi, jos tunne-elämäsi ihan oikeasti on tuota tasoa.

miksi ei mene ammattilaisen kanssa niistä keskustelemaan?

aika pian lakkaavat kertomasta sulle niitä.

Synnytyskertomuksistaan kertovat on yleensä luusereita.

Allergialasten vanhempien tapaaminen on oletettavasti juuri sellainen paikka joss apitäisi saada puhua juuri siitä kuinka ongelmallista on kun lapsi ei voi mitään syödä. Mitä muuta siellä sitten puhuttaisiin?

Mutta onhan siinä nyt eroa, että jauhaako porukka vaan minäminä-juttuja ja katsoo pitkin nenänvartta sellaisia, joilla ei ole "tarpeeksi huono" tilanne, vai annetaanko kaikille tilaa ja jutellaan yhdessä. Tuli siis ihan oikeasti sellainen olo, että noihin piireihin ei pääse jos lapsella on "vain" joku yksittäinen allergia, vaikka se perheelle olisikin tosi vaikea paikka ja tukea tarvittaisiin. Olo oli kuin pokeria pelatessa, että koko ajan olisi pitänyt korottaa panoksia ja pistää jutuillaan edellistä paremmaksi. Puuttui sellainen luonteva keskustelu, eli jos itse sanoi että "tää meidän Emma-Oskari on ihottumainen ja heräsi yöllä kolme kertaa, mikäköhän auttaisi", niin joku sieltä heti huusi että "tää meidän Jamppa-Jessiica heräsi KAHDEKSAN kertaa ja sillä on PALJON PAHEMPI ihottuma ja SUOLIOIREITA!". :D Yritä siinä nyt sitten keskustella.

Mua ei synnytys sattunut mainittavasti, En revennyt perseeseen asti ja synnytys kesti viisi tuntia. Mulla on mammakavereita, jotka kertoo päiväkausien "tuskistaan" ja kuinka repesi ja vauvaa revittiin ulos. Näitä väritettyjä kertomuksiaan sitten kertovat mammatapaamisessa ja vauva-äitikerhoissa _moneen kertaan_. Joskus toivoo, että olisi kuollut synnytyksessään ettei tarvitsi kuulla kymmenettä kertaa sitä samaa paskaa.

Sen sijaan että voisit tukea mammakavereitasi, haukut heitä täällä aivan julkisesti vaikkaki nimettömänä.

Toivottavasti mammakavereillesi selviää, millainen ihminen todellisuudessa olet.

ps. Ystävä tarvitsee välillä olkapäätä.

Allergialasten vanhempien tapaaminen on oletettavasti juuri sellainen paikka joss apitäisi saada puhua juuri siitä kuinka ongelmallista on kun lapsi ei voi mitään syödä. Mitä muuta siellä sitten puhuttaisiin?

Mutta onhan siinä nyt eroa, että jauhaako porukka vaan minäminä-juttuja ja katsoo pitkin nenänvartta sellaisia, joilla ei ole "tarpeeksi huono" tilanne, vai annetaanko kaikille tilaa ja jutellaan yhdessä. Tuli siis ihan oikeasti sellainen olo, että noihin piireihin ei pääse jos lapsella on "vain" joku yksittäinen allergia, vaikka se perheelle olisikin tosi vaikea paikka ja tukea tarvittaisiin. Olo oli kuin pokeria pelatessa, että koko ajan olisi pitänyt korottaa panoksia ja pistää jutuillaan edellistä paremmaksi. Puuttui sellainen luonteva keskustelu, eli jos itse sanoi että "tää meidän Emma-Oskari on ihottumainen ja heräsi yöllä kolme kertaa, mikäköhän auttaisi", niin joku sieltä heti huusi että "tää meidän Jamppa-Jessiica heräsi KAHDEKSAN kertaa ja sillä on PALJON PAHEMPI ihottuma ja SUOLIOIREITA!". :D Yritä siinä nyt sitten keskustella.

jossa oli tarkoitus ja lupa valittaa. Asiatapaamiset ruokailun tiimoilta hoidetaan kai yleensä ravitsemusterapeuttien kanssa henkilökohtaisesti jutellen.

ja siitä ei mammakerhoissa jutella paatoksella, paitsi jos perse repesi.

Synnytys voi olla joillekin traumaattinen kokemus. Silloin puhuminen ja asian läpikäyminen yhä uudelleen auttaa. Ja kenelle olisi parempi puhua kuin toiselle naiselle, joka ymmärtää mistä puhutaan. Synnytys on myös melkein ainoita asioita, joka kokemuksena yhdistää yli 3 miljardia naista. Jos ei kärsi kuunnella, vaihda huonetta tai lakkaa käymästä paikoissa, joissa olet huomannut synnytyksistä puhuttavan.

ja siitä ei mammakerhoissa jutella paatoksella, paitsi jos perse repesi.

Synnytys voi olla joillekin traumaattinen kokemus. Silloin puhuminen ja asian läpikäyminen yhä uudelleen auttaa. Ja kenelle olisi parempi puhua kuin toiselle naiselle, joka ymmärtää mistä puhutaan. Synnytys on myös melkein ainoita asioita, joka kokemuksena yhdistää yli 3 miljardia naista. Jos ei kärsi kuunnella, vaihda huonetta tai lakkaa käymästä paikoissa, joissa olet huomannut synnytyksistä puhuttavan.

millään paatoksella synnytyksetään puhu. En ole muuten koskaan ole ollut hengenvaarassa kakalla käynnin takia. Esikoistani synnyttäessä olisimme kuolleet molemmat ilman sairaalassa saatua apua.

jossa oli tarkoitus ja lupa valittaa. Asiatapaamiset ruokailun tiimoilta hoidetaan kai yleensä ravitsemusterapeuttien kanssa henkilökohtaisesti jutellen.

Toki saa valittaa ja itsekin siellä sanoin, että on rankkaa yöheräillä jne., mutta kun ei tuntunut saavan mitään vastakaikua sanoilleen. Keskustelu puuttui ja menossa oli kilpahuudanta siitä, kenen valitus on kaikkein kauhein ja sitten myhäillään tyytyväisenä, kun on saanut ladattua pöytään jotain niin hurjaa, että kukaan muu ei voi sitä ylittää. Ihan oikeesti, ymmärrän kyllä että on rankkaa (niin on meilläkin ja meillä on kyse moniallergisuudesta), mutta en vain saanut mitään irti tuosta tapaamisesta. Ehkä se oli jotenkin huono kerta tai paikalla oli just liian monta "meidän lapsi on tässäkin paras" -mammaa, mutta ei tehnyt mieli mennä toista kertaa.

melkein kuolit, so what? Just nää on pahimpia.

ja siitä ei mammakerhoissa jutella paatoksella, paitsi jos perse repesi.

Synnytys voi olla joillekin traumaattinen kokemus. Silloin puhuminen ja asian läpikäyminen yhä uudelleen auttaa. Ja kenelle olisi parempi puhua kuin toiselle naiselle, joka ymmärtää mistä puhutaan. Synnytys on myös melkein ainoita asioita, joka kokemuksena yhdistää yli 3 miljardia naista. Jos ei kärsi kuunnella, vaihda huonetta tai lakkaa käymästä paikoissa, joissa olet huomannut synnytyksistä puhuttavan.

millään paatoksella synnytyksetään puhu. En ole muuten koskaan ole ollut hengenvaarassa kakalla käynnin takia. Esikoistani synnyttäessä olisimme kuolleet molemmat ilman sairaalassa saatua apua.

ei oikeesti kiinnosta kuulla puolituttujen synnytystarinat. Olisivat hiljaa senkin ajan tai kertoisivat sitten, jos joku jotain kysyy.

Kauhean itsekästä kertoa juurta jaksain tarinoita synnytyksestä, sehän on maailman luonnollisin asia ja suurin osa jää vielä eloon.

Voisi hiukan ajatella kanssakuulijoita, eikä revitellä omia juttujaan. Jos niin pahasti traumatisoituu henkisesti synnytyksessä, niin kannattaa hakeutua terapiaan tai hypnoosiin.

Luojan kiitos en tunne tuollaisia vammaisia paskoja kuin te olette!

sitä kertoa sillai 'hienotunteisesti' sen synnytyksensä kulun pääpiirteittäin, mutta jotkut kun ihan todella 'reväyttää kaiken pöytään'. Siis ihan intiimiasiat jne. (siis synnytykseen liittyvät), jotka on kai ihan ok kun keskustellaan tuttujen ihmisten kanssa, mutta kun ympärillä on vain joukko äiti-ihmisiä, joista montaakaan ei ole ennen edes tavannut, ei se mun mielestä ole hyvien tapojen mukaista.



Ja kyllä minustakin vaikuttaa monesti, että tämä 'kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat'-mentaliteetti on nimenomaan naisten synnytyskertomuksissa hyvinkin läsnä. 'Ei tuossa vielä mitään, mutta kun minulla..' jne.



Heh. Aika hassua. Ei se kyllä mulla noin ota päähän niinkuin ap:llä, että ihan kuolemasta alkaisin samassa lauseessa puhumaan. Osaan kyllä asettua toistenkin asemaan, tunnen empatiaa, mutta ei tarvitse aina tehdä itsestään niin kauhean suurta numeroa. :)

Mä olen monesti sanonut, kun kysytään miten sun synnytys meni, että 'ihan hyvin meni, ponnistin ja plop siinähän se oli'. ;) Oikeasti kävihän se kamalan kipeää, ja oli siinä kaikenlaista, mutta jotenkin olen kai päässyt jo siitä yli, ei jaksa vatvoa.

Oisko tuo kauhea kertoilu sit sellasten ihmisten, juurikin, 'ongelma', jotka ei oo päässy synnytyksessään kokemista traumoista yli, ja näin ollen kaipaa apua, mutta hakee sitä ehkä vähän väärästä paikasta/vääriltä ihmisiltä (ts. ihan tuntemattomilta, ihmisiä kun on erilaisia)..?

ja siitä ei mammakerhoissa jutella paatoksella, paitsi jos perse repesi.

Synnytys voi olla joillekin traumaattinen kokemus. Silloin puhuminen ja asian läpikäyminen yhä uudelleen auttaa. Ja kenelle olisi parempi puhua kuin toiselle naiselle, joka ymmärtää mistä puhutaan. Synnytys on myös melkein ainoita asioita, joka kokemuksena yhdistää yli 3 miljardia naista. Jos ei kärsi kuunnella, vaihda huonetta tai lakkaa käymästä paikoissa, joissa olet huomannut synnytyksistä puhuttavan.

En ymmärrä miksei synnytyksestä saa puhua. Itse olen kiinnostunut muidenkin synnytyksistä ja siitä miten he kokivat sen. Jos jollakulla on jäänyt paha mieli synnytyksestä ja haluaa puhua siitä, mielelläni ihan kuuntelen ja nyökkäilen jos se helpottaa toisen mieltä. Miten voi olla niin epäempaattinen ettei viitsi vaivautua kuuntelemaan toisen itselleen todella tärkeäksi kokemaa asiaa? Sitä sanotaan hyviksi sosiaalisiksi taidoiksi. Vastavuoroisesti toinen kuuntelee jotain sisustusongelmaasi tmv.

mikä kenenkin mieltä painaa. Vaikka olisi kuinka luonnollista, niinkuin vaikka lapsen syöpä, josta siitäkin suurin osa jää eloon. No joo, onhan se ihan selvä, ettei tämä maailma olisi sellainen paikka, mikä se on, jos ihmiset oikeasti välittäisivät toisistaan, ja haluaisivat olla toistensa tukena.



Terapia ei muuten tutkitusti eroa vaikutuksiltaan olennaisesti siitä, että ihmisellä on joku kuuntelija, jolle saa vapaasti kertoa, mikä tuntuu oikeasti miltäkin.



Tulee vaan mieleen, onko tämä kirjoittelija nyt se aikaisemman ketjun ap, joka haluaa osoittaa, että synnytyksistä puhuminen on kuin onkin tabu? Aika tehokkaasti kyllä tuntuu siinä onnistuvan.

ei oikeesti kiinnosta kuulla puolituttujen synnytystarinat. Olisivat hiljaa senkin ajan tai kertoisivat sitten, jos joku jotain kysyy.

Kauhean itsekästä kertoa juurta jaksain tarinoita synnytyksestä, sehän on maailman luonnollisin asia ja suurin osa jää vielä eloon.

Voisi hiukan ajatella kanssakuulijoita, eikä revitellä omia juttujaan. Jos niin pahasti traumatisoituu henkisesti synnytyksessä, niin kannattaa hakeutua terapiaan tai hypnoosiin.

Mä en ainakaan halua kuulla sitten mitään imetyksestä, enkä varsinkaan taaperoimetyksestä, en perhepedistä, en unikoulusta, enkä muka kivuliaista hampaiden puhkeamisista.

En halua kuulla vertailuja mikä kurarukkanen on paras, en kirppis enkä kierrätysmölinää ja sitten mulle on vielä ihan sama nukutatteko vauvojanne ulkona vai ettekö nukuta.

sitä kertoa sillai 'hienotunteisesti' sen synnytyksensä kulun pääpiirteittäin, mutta jotkut kun ihan todella 'reväyttää kaiken pöytään'. Siis ihan intiimiasiat jne. (siis synnytykseen liittyvät), jotka on kai ihan ok kun keskustellaan tuttujen ihmisten kanssa, mutta kun ympärillä on vain joukko äiti-ihmisiä, joista montaakaan ei ole ennen edes tavannut, ei se mun mielestä ole hyvien tapojen mukaista.

Ja kyllä minustakin vaikuttaa monesti, että tämä 'kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat'-mentaliteetti on nimenomaan naisten synnytyskertomuksissa hyvinkin läsnä. 'Ei tuossa vielä mitään, mutta kun minulla..' jne.

Heh. Aika hassua. Ei se kyllä mulla noin ota päähän niinkuin ap:llä, että ihan kuolemasta alkaisin samassa lauseessa puhumaan. Osaan kyllä asettua toistenkin asemaan, tunnen empatiaa, mutta ei tarvitse aina tehdä itsestään niin kauhean suurta numeroa. :)

Mä olen monesti sanonut, kun kysytään miten sun synnytys meni, että 'ihan hyvin meni, ponnistin ja plop siinähän se oli'. ;) Oikeasti kävihän se kamalan kipeää, ja oli siinä kaikenlaista, mutta jotenkin olen kai päässyt jo siitä yli, ei jaksa vatvoa.

Oisko tuo kauhea kertoilu sit sellasten ihmisten, juurikin, 'ongelma', jotka ei oo päässy synnytyksessään kokemista traumoista yli, ja näin ollen kaipaa apua, mutta hakee sitä ehkä vähän väärästä paikasta/vääriltä ihmisiltä (ts. ihan tuntemattomilta, ihmisiä kun on erilaisia)..?

tuo kohta, ei tehdä tästä nyt mitään numeroa innoitti kysymään

Lappilainen olen. :)



#36

Meillä kun tulee uusia mammoja niin taas lähtee... Mä yritän muuttaa puheenaihetta mutta ei auta.

ei oikeesti kiinnosta kuulla puolituttujen synnytystarinat. Olisivat hiljaa senkin ajan tai kertoisivat sitten, jos joku jotain kysyy. Kauhean itsekästä kertoa juurta jaksain tarinoita synnytyksestä, sehän on maailman luonnollisin asia ja suurin osa jää vielä eloon. Voisi hiukan ajatella kanssakuulijoita, eikä revitellä omia juttujaan. Jos niin pahasti traumatisoituu henkisesti synnytyksessä, niin kannattaa hakeutua terapiaan tai hypnoosiin.

Mä en ainakaan halua kuulla sitten mitään imetyksestä, enkä varsinkaan taaperoimetyksestä, en perhepedistä, en unikoulusta, enkä muka kivuliaista hampaiden puhkeamisista. En halua kuulla vertailuja mikä kurarukkanen on paras, en kirppis enkä kierrätysmölinää ja sitten mulle on vielä ihan sama nukutatteko vauvojanne ulkona vai ettekö nukuta.