Vituttaa kuunnella muiden synnytyskertomuksia.

Samat eukot puhuu ja puhuu synntyksistään vaikkei ketään kiinnosta.

Mua ei synnytys sattunut mainittavasti, En revennyt perseeseen asti ja synnytys kesti viisi tuntia. Mulla on mammakavereita, jotka kertoo päiväkausien "tuskistaan" ja kuinka repesi ja vauvaa revittiin ulos. Näitä väritettyjä kertomuksiaan sitten kertovat mammatapaamisessa ja vauva-äitikerhoissa _moneen kertaan_. Joskus toivoo, että olisi kuollut synnytyksessään ettei tarvitsi kuulla kymmenettä kertaa sitä samaa paskaa.

Mutta synnytykseni kesti lähes 40 tuntia ja oli ERITTÄIN kivulias. Repesin pahasti, enkä pystynyt istumaan kuukauteen, pari viikkoa meni niin, että pystyin seisomaan noin puoli minuuttia kerralla minkä jälkeen pyörryin ellen mennyt makuuasentoon.



Olen tosi pahoillani, että synnytykseni ärsyttää sinua. Miten voisin korjata asian?

Pidä suusi kiinni ja mölyt mahassa kun kerran helpolla selvisit.

jotka yrittää kohentaa egoaan kertomalla väritettyjä kertomuksiaan. Yritä vaihtaa puheenaihetta.

Mutta synnytykseni kesti lähes 40 tuntia ja oli ERITTÄIN kivulias. Repesin pahasti, enkä pystynyt istumaan kuukauteen, pari viikkoa meni niin, että pystyin seisomaan noin puoli minuuttia kerralla minkä jälkeen pyörryin ellen mennyt makuuasentoon. Olen tosi pahoillani, että synnytykseni ärsyttää sinua. Miten voisin korjata asian?

Mutta synnytykseni kesti lähes 40 tuntia ja oli ERITTÄIN kivulias. Repesin pahasti, enkä pystynyt istumaan kuukauteen, pari viikkoa meni niin, että pystyin seisomaan noin puoli minuuttia kerralla minkä jälkeen pyörryin ellen mennyt makuuasentoon.

Olen tosi pahoillani, että synnytykseni ärsyttää sinua. Miten voisin korjata asian?

Tuskin synnytyksesi oli kivuliaampi kuin muidenkaan. Olet vaan heikko hermoinen ja just tollaiset mammat niitä kertomuksia levittelee.

Mutta synnytykseni kesti lähes 40 tuntia ja oli ERITTÄIN kivulias. Repesin pahasti, enkä pystynyt istumaan kuukauteen, pari viikkoa meni niin, että pystyin seisomaan noin puoli minuuttia kerralla minkä jälkeen pyörryin ellen mennyt makuuasentoon. Olen tosi pahoillani, että synnytykseni ärsyttää sinua. Miten voisin korjata asian?

yhden kerran nyt vielä menee, mutta se sitten siitä.

ja kävin kerran allergialasten vanhempien tapaamisessa. Tuli sellainen olo, että olisi pitänyt kauhistella oman lapsen tilannetta ihan älyttömästi ja selittää, kuinka "meidän Jannica-Petterille ei voi syöttää MITÄÄN, siis tää syö VAAN riisiä ja poroa" ja sitten odottaa glooriaa. Ihan kuin allergiat olisivat joku kilpailu, jossa voittaa se mamma jolla on eniten moniallergisia lapsia. :O Minä olisin vain kaivannut vertaisilta vinkkejä sopivien ruokien löytämiseen, mutta eipä niitä tuolta saanut.



Taitaa joillain synnyttäneillä olla vähän sama juttu, että se jolla on kaikkein hurjin kertomus on se "voittaja"...

Kun työpaikan kahvitauolla joku mainnitsee sanan synnytys ja toistakymmentä naista aloittaa välittömästi kaakattaa omia synnytystarinoitaan.

Apuva =O

Itselläni on kaksi hyvin erilaista synnytyskokemusta, toinen erittäin pitkä ja kivulias ja toinen lyhyt ja helppo. Molempien synnytysten jälkeen puhuin mielelläni kokemuksistani, ilmeisesti siinä hormonipöllyssä tunsin erityisen tärkeäksi käydä synnytykset läpi mielessäni ja ääneen. Ja harmi jos kuuntelijaksi sattui joku kaltaisesi, kukaan ei ainakaan pyytänyt lopettamaan.

Yleensä rankan kokemuksen läpikäyneellä on tarve puhua asiasta, ja monta kertaa. Helpottaa toipumista. No ehkä siinä vaiheessa, kun ap joutuu vaikka kolariin, ja yrittää siitä toipua asiaa prosessoimalla, joku sielunsisar toteaa, että voi kun olisit kuollut siihen kolariin, niin ei tarvitsisi kuunnella tuota valitusta.

Vain av onnistuu keräämään kaikki tunnevammaiset, empatiakyvyttömät ja muuten vaan mulkut samaan ketjuun. I'm impressed!

ja samalla vaihdan aihetta niin ettei kysyjä pääse kertomaan omastaan. Itse en koskaan kysy muiden synnytyksistä.

ja kävin kerran allergialasten vanhempien tapaamisessa. Tuli sellainen olo, että olisi pitänyt kauhistella oman lapsen tilannetta ihan älyttömästi ja selittää, kuinka "meidän Jannica-Petterille ei voi syöttää MITÄÄN, siis tää syö VAAN riisiä ja poroa" ja sitten odottaa glooriaa. Ihan kuin allergiat olisivat joku kilpailu, jossa voittaa se mamma jolla on eniten moniallergisia lapsia. :O Minä olisin vain kaivannut vertaisilta vinkkejä sopivien ruokien löytämiseen, mutta eipä niitä tuolta saanut.

Taitaa joillain synnyttäneillä olla vähän sama juttu, että se jolla on kaikkein hurjin kertomus on se "voittaja"...

on oletettavasti juuri sellainen paikka joss apitäisi saada puhua juuri siitä kuinka ongelmallista on kun lapsi ei voi mitään syödä. Mitä muuta siellä sitten puhuttaisiin?

Itse myös olettaisin, että äti-lapsipiireissä olisi myös luontevaa keskustella lapsen aiheuttamista ongelmista ja synnytyksistä ja saada vertaistukea. En mä sinne ainakaan politiikkaa menisi puhumaan.

Jos ei halua puhua äiti-lapsiasioista niin ei kannata sellaisiin porukoihin mennä!

Menee sinne, mistä löytää mieleistään juttuseuraa, vai mitä.

Yleensä rankan kokemuksen läpikäyneellä on tarve puhua asiasta, ja monta kertaa. Helpottaa toipumista. No ehkä siinä vaiheessa, kun ap joutuu vaikka kolariin, ja yrittää siitä toipua asiaa prosessoimalla, joku sielunsisar toteaa, että voi kun olisit kuollut siihen kolariin, niin ei tarvitsisi kuunnella tuota valitusta.

Ihmisiä, jotka tuskin sinua tuntevat on aivan sama kuolitko synnytykseesi vai et.

Synnytys voi olla joillekin traumaattinen kokemus. Silloin puhuminen ja asian läpikäyminen yhä uudelleen auttaa. Ja kenelle olisi parempi puhua kuin toiselle naiselle, joka ymmärtää mistä puhutaan. Synnytys on myös melkein ainoita asioita, joka kokemuksena yhdistää yli 3 miljardia naista.



Jos ei kärsi kuunnella, vaihda huonetta tai lakkaa käymästä paikoissa, joissa olet huomannut synnytyksistä puhuttavan.

kilpailuksi, taitavat olla itse aika kilpailuhenkisiä, joita harmittaa, kun ei voi toista 'voittaa', eivätkä edes tajua, että toinen ei kaipaa muuta kuin kuuntelijaa, joka ymmärtäisi.



Nuo vertaistukiryhmät nyt ovat niitä joissa pitää saada valittaa, jos missään. Rohkaisee hurjasti, kun kuulee, miten muillakin on rankkaa, ja miten sitten kuitenkin se elämä jatkuu. Ja ystäväperheen kautta tiedän, että kun lapsi voi syödä vain riisiä ja poronlihaa, kyseessä ei ole mikään voittajafiilis, vaan kamala huoli lapsen tulevaisuudesta, ja jopa hengestä.

Vain av onnistuu keräämään kaikki tunnevammaiset, empatiakyvyttömät ja muuten vaan mulkut samaan ketjuun. I'm impressed!

Yleensä rankan kokemuksen läpikäyneellä on tarve puhua asiasta, ja monta kertaa. Helpottaa toipumista. No ehkä siinä vaiheessa, kun ap joutuu vaikka kolariin, ja yrittää siitä toipua asiaa prosessoimalla, joku sielunsisar toteaa, että voi kun olisit kuollut siihen kolariin, niin ei tarvitsisi kuunnella tuota valitusta.

Ihmisiä, jotka tuskin sinua tuntevat on aivan sama kuolitko synnytykseesi vai et.

Ihan uteliaisuudesta: mistäs sinä juttelet vauvakerhoissa sun muissa? Luuletko, että sinun elämäsi tai mielipiteesi kiinnostavat kiviäkään? Miksi itse avaat suusi julkisilla paikoilla? Ei muakaan kiinnosta sun Adalmiinan edesottamukset, miten sulla elämässä menee, mitä olet tehnyt tai mitä aiot tehdä, mitä mieltä sä olet mistään. Mene kotiisi ja pysy siellä!