En osaa seurustella

Sanomisiasi, olemustasi, tapaasi esiintyä on jossain vaiheessa elämääsi mitätöity ja sut on opetettu vaikenemaan. Oletko koulukiusattu?

häpeähän se on, mikä sinua painaa. Lähde etsimään tietoa syyllisyydestä ja häpeästä.



Ja suosittelen tutustumaan Tommy Hellstenin aineistoon. Sinä taidat olla se, mitä hän kutsuu nimellä näkymätön lapsi. Virtahepo työpaikalla voisi olla hyvä kirja sinulle.



Kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä. Se parantaa vaivasi, et tarvitse siihen hirttonarua. Mutta et pysty tähän pelkästään siten, että pyörität ajatuksia omassa pienessä päässäsi.

Mulla on isompia sisaruksia, jotka ovat todella fiksuja ja tietävät monista asioista paljon, ainakin enemmän kuin minä. Mulla ei koskaan ole ollut mitään omaa "erikoisalaa". Olen itse ollut aina vähän perheen reppana, ehkä tuo voisi liittyä asiaan. Mutta ei kyllä ollenkaan muuta sitä, että nykyään olen täysin saamaton, mielenkiinnoton ja tylsä henkilö. Häpeän itseäni ja mua hävettää miehenkin puolesta, kun se joutuu esiintymään tällaisen lorton kanssa. En tajua, miten se esim. eilisillan jälkeen voi olla mun kanssani ihan normaalisti.



ap

Otat ihan turhasta stressiä.

Varmasti se miehes ymmärtää sua. Jos ei niin suksikoon ... !



Jos muut tuntevat toisensa entuudestaan ja sä olet ainut, joka ei tunne muita, on suorastaan epäkohteliasta muilta keskustella vain aiheista joihin et osaa mitään ottaa kantaa. Heidänkin pitäisi yrittää tuoda sua mukaan keskusteluun kyselemällä vaikka jotain sinulta.



Jos nyt välttämättä haluat keksiä keskustelunaiheita, niin seuraa TV:tä, lehtiä ja keksi niistä jotain sanottavaa. Tai perheestäsi, lapsistasi, vaikka ruokaohjeista. Ja jos ei sulla ole annettavaa, niin rupea kyselemään muilta jatkuvalla syötöllä jotain heidän mielenkiinnon kohteistaan, työstä, perheestä, harrastuksista, jne ja tartu aina yksityiskohtiin ja keksi siten lisää kysyttävää. Jos löydät yhtymäkohtia itseesi, niin sitten voit kertoa itsestäsi myös, päähuomio vastapuolessa. Kuka vaan tykkää, että hänessä on huomio, itselläni ainakin on mukavampaa, jos joku kyselee, eikä itse tarvi keksiä puheenaiheita. Ja kuulee jänniä juttuja. Saa vedettyä ne porukan hiljaisetkin mukaan. Eikä kukaan näin huomaa että olet itse se hiljaisin. Jos kysely alkaa häiritä vastapuolta, niin siirry seuraavaan henkilöön. Ja muista olla korrekti, ettet utele tuntemattomilta nyt ihan henkilökohtaisimpia heti alkuun. :)



Väännä vaikka vanhaa ja tylsää vitsiä, ehkä sekin vitsi on vastapuolelle ihan uusi. Eikä kaikkien tarvi vääntää vitsiä jos ei tule mieleen mitään. Voi olla se totisempikin tyyppi.



T. entinen hiljainen ja seurustelukyvytön samoin tuntenut ihminen. Näillä vinkeillä se siitä.

eihän ketään muuta haittaa se, että minä olen tylsä, muaa itselläni on kamala olo, kun olen niin turha kaikin puolin.



ap

itse olen usein vastaavissa tilanteissa ja myös enimmäkseen hiljaa, tykkään olla kuuntelijana.



Joukossa on usein yksi naine, joka on jatkuvasti heittämässä läpää ja ihmiset hymyilevät ja naureskelevat kyllä hyväntahtoisesti..

Mutta jälkeenpäin olen useasti kuullut keskustelua siitä, miten on rasittavaa kun tämä yksi on koko ajan äänessä eikä hiljaisemmat saa edes suunvuoroa.



Sinäkin voit kuvitella, että nyt ajatellaan noista kovin pälpättävistä hyvää, vaikka todellisuudessa tilanne voi olla niin, että moni miettii mielessään et oispa toikin vähän aikaaa hiljaa, jotta esim. sinäkin pääsisit joskus puhumaan.

Jos alkaa nyppiä jonkun yhden tyypin jatkuva äänessä olo ja haluttaa itseäkin sanoa jotain vaikka ihan jostain muusta aiheesta.

alemmuuskompleksilta. Et pidä itseasi selvästi oikein minään ja kuvittelet ettet ole kiinnostava. Vinkki: kiinnostunut on kiinnostava. Sanoit että sinua kiinnostaa perhe ja lapset, juttele niistä! Vastapuoli kyllä huomaa kun puhuja on kiinnostunut asiasta josta kertoo. Sanoit myös muiden illallisvieraiden olleen "kiinnostavia". Kysele heistä! Moni ihminen nauttii siitä että ovat huomion keskipisteenä ja saavat puhua siitä mistä ovat kiinnostuneita.



Itse olen aina ollut todella käsi sosiaalisissa tilanteissa. Ihan lapsesta asti. Tuntuu aina siltä kuin minulla ei olisi mitään yhteistä muiden kanssa, millään tasolla ja että jos kerron itsestäni, minua pidettäisiin hieman outona. Olenkin melko kummallinen omasta mielestäni. Minua vaivasi myös pitkään kiusatun syndrooma ja koin kokoajan olevani jotenkin muiden arvosteltavana. Onneksi olen ihan oikeasti mukava ihminen ja pidän itse itsestäni, joten itsetunto on kaikesta huolimatta kohdillaan, itseni kohdalla varon lähinnä muita ihmisiä ja välttelen heidän huomiotaan. Olen siis epäluuloinen ja hieman vainoharhainen.



Asiaan: tällainen epäluuloisuus on saanut minut INHOAMAAN itsestäni puhumista muille, kuten sinäkin sanoit. Vaikka monille puheenaihe kuvailemasi kaltaisessa illallisseurueessa saattaa olla "minä" ja "minun tekemiseni", ei se tarkoita että puhuessasi sinunkin tulisi kääntää huomio itseesi. Olen onnistunut välttelemään itsestäni puhumista sujuvasti kommentoimalla muiden juttuja, jos et tunne olevasi verbaalisesti "nopea", voit ottaa muutaman testatun vakioheiton käyttöön jottet vaikuta tuppisuulta. "Joo niinhän ne sanoo että se on aina ollut vähän sellaista". "Onkohan tilanne sama ulkomailla?" "Mitenköhän tällaiset asiat hoidettiin edes sata vuotta sitten ilman tekstareita ja sähköpostia?" jne.



Jos haluat vähän luonnetta mukaan, varasta muualta kuulemiasi vitsejä ja heittoja jotka sitten ujutat juttuun mukaan. Tiesitkös että monella muullakin paikallaolijalla on n.s. sosiaalinen naamari. He saattavat oikeasti olla ihan tylsiä luusereita mutta ovat oppineet keinon millä se saadaan kuulostamaan ihan huipulta! Väittäisin että melkein kaikilla on sellainen. Toisten sosiaalinen naamari, kuten omani, ei ole olemassa siksi että saisin itseni kuulostamaan paremmalta vaan ihan selviytymiskeinona ihmisten kanssa seurustelusta. Tsemppiä!

Kiitos kaikille, jotka olette vastanneet! Tuli jotenkin parempi olo, kun huomasin, etten ole ihan ainut, jolla tällaisia sosiaalisia hankaluuksia on.



Mua alkoi itkettää, kun joku puhui näkymättömästä lapsesta, siltä musta oikeastaan tuntuu ja sellainen osin haluaisinkin olla ja olenkin. Usein tuntuu siltä, että katson jotain ohjelmaa, kun olen ihmisten kanssa. Kaikki muut osallistuvat ja minä seurailen hommaa vierestä. Siinä sitten huomaa, ettei mikään tilanne tarvitse mun osallistumistani tai läsnäoloani, koska kaikki rullaa kuitenkin. Tulee vain todella tyhmä olo, kun kuitenkin OLEN siellä paikalla, enkä sano mitään. Häpeän itseäni ja sitä, mitä muut ajattelevat ("miksi tuo ei sano mitään?" "taitaa olla täysi juntti, kun sillä ei ole mitään sanottavaa" "onpa epäkohtelias" jne.).



Kyllähän sekin auttaisi, jos tapaisi useammin ihmisiä ja etenkin tuntemattomia, kuten eilen, mutta olen jotenkin onnistunut viettämään erakkoelämää niin, ettei mulla ole enää edes minkäänlaista rutiinia tuollaisiin tilanteisiin. Sitten käytös töksähtelee ja tilanteen jälkeen tulee aivan hirveä morkkis, kuten eilisenkin jälkeen.



Kiitos myös viimeiselle kirjoittajalle, joka antoi hyviä vinkkejä. Ja kiitos kun muistutit tuosta naamiosta, kyllä mä sen tiedänkin, se vaan tuppaa unohtumaan. Mulla on jotenkin pienestä pitäen ollut aina sellainen tunne, että kaikki muut ihmiset tietää, miten kuuluu kayttäytyä muiden kanssa, paitsi minä. Olen sitten odottanut, että koska se asia valaistuisi mullekin, mutta vielä niin ei mitä ilmeisimmin ole käynyt.



ap

mun mielestä kuulostat lähinnä todella masentuneelta ja ahdistuneelta ihmiseltä ja sun pitäisi mitä pikimmiten hakea hoitoa. Ongelma ei ole se, että et vaan keksi mitään sanottavaa, vaan monista syistä johtuen sulla ei ole sanottavaa, siis että ei masentuneena (eikä tartte olla mikään sängyn pohjalla makaava hysteerinen möykky ollakseen masentunut) vaan kykene samaan kuin muut ihmiset. Eikä välttämättä perimmäinen ongelma ole nimenomaan masennus vaan ehkä joku muu, mutta kuitenkin sulla on minusta ongelmia, joihin pitäisi saada terapiaa. Itse olen ollut ikäni sosiaalisesti ihan kyvytön ja aina jännittänyt tuollaisia ja muita sosiaalisia tilanteita ja aina tuntui, että on ihan tyhjä ihminen, mutta terapian ja muun avulla olen ruvennut parantumaan ja ihmistenkin kanssa oleminen on ihan erilaista. Ei ne muut oikeasti ole sen parempia, eikä tartte koko ajan harrastaa extreme-lajeja ja olla chat-juontaja ollakseen mielenkiintoinen ihminen, sehän on se pointti miten suhtautuu asioihin ja miten näkee maailman, vaikka olisi porrassiivooja. Jos näkee maailman ja itsen synkkänä niin eipä sitä paljoa olekaan puhuttavaa. Ja olisithan sinä kyennnyt puhumaan nimenomaan tästä aiheesta vaikka kuinka paljon, kuten aloituksestasi näkee, tällainen ei vaan ole poliittisesti korrektein puheenaihe jossain pinnallisessa keskustelussa.

ja ei tosiaan tarvitse olla koko ajan äänessä jossain seurassa ollakseen hyvää seuraa, kyllä aika monet pitää semmoisia puhekoneita rasittavina. Jotkut arvostaa sitä, että heittää koko ajan ns. hauskaa läppää mutta minusta ainakin on kivempi puhua henkilölle, jossa on myös sisältöä, useimmiten nämä kun ei mahdu samaan ihmiseen. Ja se mitä hiljaisesta ihmisestä yleensä ajatellaan, on että se varmaan pitää meitä muita tylsinä kun ei sano mitään, se taitaa olla vähän itteänsä täynnä- siis että jos jotain negatiivista ajatellaan niin ennemmin pelätään, että se hiljainen pitää muita tylsinä kuin että sitä itseä pidettäisi tylsänä. Ei tajuta, että se on ujo, eikä ylpeä.

kun niitä kuuntelijoitakin tarvitaan! Ei sun tarvi esittää ja olla yhtään mikä muu kuin arvokas oma itsesi! Ei kaikki ole moottoriturpia, eikä kaikkien tarvitse olla. Sun pitää oppia rakastamaan sua sellaisena kuin olet :).

Ap, et ole yksin, mulla ollut lapsesta asti sama ongelma, etten osaa seurustella vähääkään tuntemattomien kanssa, ja yleensä vastaan juuri noin, siis "joo" tai "niin". En ikinä kerro kuulumisiani/tekemisiäni kellekään, koska ajattelen niiden olevan tylsiä. Seurassa olen aina hiljainen ja ujo sivusta seuraaja. Tuskastun todella tilanteissa, joissa pitäisi puhua jotain, varsinkin jos on enemmän porukkaa paikalla. Jos jotain yritän puhua, puhe on hijaista mutinaa sekä muutun kömpelöksi. Punastuakin saatan... Mulla ei ole miestä (eikä lapsia), ja miten ikinä voisi ollakaan, kun olen tällainen mikä olen. Eipä kukaan musta ole ikinä ollut kiinnostunutkaan, mikä vain vahvistaa mielipidettäni tylsyydestäni.



Täytyy kumminkin vielä sanoa, että itsetuhoinen en kuitenkaan ole, luovuttaa en aio. Älä sinäkään tee niin.

Seuraavassa esitetään 2 skenaariota.



Skenaario 1:



Nuo muut saattavat olla läheisriippuvaisia, joiden on pakko kälättää jotakin saadakseen toisten hyväksyntää, vaikka se on rasittavaa ja turhauttavaa, ja ovat oppineet siinä hyviksi.

Ei itseään kunnioittava ihminen alistu papukaijaksi. Kamala kohtalo, jos pitää pakosti olla papukaija. Ja jos vielä yrittivät keskustelussa kehuskella ammateillaan, stressiä taitaa heille pukata tuollainen esittämistä koko elämä. älä ota mallia heistä, et ole läheisriippuvainen, jonka pitää jatkuvalla puheella ja kyselyllä koko ajan vahvistaa oma arvonsa toisilta ihmisiltä, ja tuon arvon jos vielä markkinatalous määrää, ja he juoksevat markkinoiden oravanpyörässä etsien statussymboleita. Olet itse siltä säästynyt, rauhallinen, onnellisessa asemassa oleva ihminen. Älä kadehdi heitä. Kun pääset keskustelusta pois, he ajtakavat statussymboleiden jahtaamista ja näytelmäänsä, tyhjinä, ei itse ajeaateelvina ihmisinä.



Skenaario 2.

He pelaavat näytelmäpeliä, ja ovat harjoitelleet sitä keskenään jo pitkään.



Skenaario 3.

He ovat oma sisäpiirinsä, ja todella epäkohteliaita urpoja, kun eivät ota toisia mukaan keskusteluun. Et voi mitään, jos eivät ota, väkisin ei keskusteluun pääse mukaan.



Skenaario 4.

Heillä on oma sisäpiirinsä, ja eivät vahingossa huomanneet ottaa sinua mukaan.



Skenaario 5.

Jollakin tavalla ovat sivistymättömiä, kun eivät ottaneet sinua mukaan. Pidä pääsi pystyssä, älä välitä alisivistyneistä ihmisistä. Tosin sivistyneitä ihmisiä voi olla nykyään tai nuorista vaikeaa löytää.



Skenaario 6.

He joutuvat töissäänkin esittämään koko ajan jotain, ja eivät pääse siitä roolista eroon vapaa-ajallakaan, koska eivät osaa olla erilaisia ja voivat tavata työtovereitaan tai asiakkaita vapaa-ajallaankin. He ovat säälittävässä asemassa; eivät voi elää tavallista elämää. älä ihmeessä vaihda omaa elämääsi siihen.



Skenaario 7.

He haluavat olla ilkeitä ja jättää sinut ulkopuolelle, jos vaikka ajatteleisit joistain asioista eri lailla tai fiksummin kuin he ja he eivät siksi halua antaa sinulle mahdollisuutta sanoa mitään, tai haluavat vinoilla jollekin. Et voi sille mitään, älä välitä kusipäistä.



Skenaario 8.

Eiköhän sinullekin tule sitten niitä puheenaiheita, kun sinulla on lapsia.



Skenaario 9.

Iän myötä eri tilanteissa puhumisen taito paranee.



Skenaario 10.

Olet kasvanut erilaisessa ympäristössä kuin nuo papukaijat. Osaat ehkä jotakin muuta, mutta kyllä opit iän myötä papukaijatkin "lyömään".