Miksi se on aina äiti, jonka oletetaan jäävän hoitamaan lapsia kotiin vuosiksi?
Vaikka äiti ja isä tienaisivat saman verran, eikä olisi perheen toimeentulon kannalta merkitystä, kumpi jää kotiin lapsia hoitamaan, niin miksi automaattisesti oletetaan että se on äiti, joka lasten eteen uhrautuu?
Jos äiti ei suostu kotiäidiksi jäämään, ympäristö tuomitsee, mutta koti-isyydestä kieltäytyvää isää ei moraalisesti kukaan tuomitse.
Miksi naisen velvollisuus on uhrautua lasten takia, mutta miehellä ei tätä velvollisuutta ole?
Kommentit (10)
En tunnista itseäni tuosta, vaikka olenkin ollut kotiäitinä viimeiset seitsemän vuotta!
Kävi se tavallinen, että miehelläni oli yli kaksi kertaa suurempi palkka kuin minulla ja siksi roolijaot menivät niinkuin menivät. Pidän luonnollisena, että samassa tilanteessa miehestäkin olisi tullut koti-isä.
Samoissa porukoissahan me liikutaan koti-isät ja koti-äidit. Muutama pitkän linjan koti-isäkin joukossa mukana.
niin, kyllähän vain äiti monesti tuomitaan, jos lapsi lähtee aikaisin hoitoon.
Meillä isä jäi hoitovapaalle, siitä huolimatta että hänen tulonsa olivat äidin tuloja huomattavasti paremmat. Meistä vaan oli hyvä katsoa myös vähän tulevaisuuteen - jos äiti saa nyt mahdollisuuden ns. "tehdä uraa" niin tulevaisuudessa myös hänellä olisi paremmat mahdollisuudet hyviin tuloihin, niihin joihin isä oli jo päässyt. Mua onkin aina ihmetyttänyt se ajatus, että kotiin pitäisi jäädä sen joka tienaa (sillä hetkellä) huonommin. Silloinhan vielä lisää heikentää sen kotiinjäävän mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
myös kotiin (jäädään yhdessä osittaiselle hoitovapaalle) ja meillä suvutkin ovat niin "valistuneita", että osasivat itse kysyä, että jääkö teistä jompikumpi kotio.
Lapsia hankitaan omasta halusta ja omasta halusta äidit usein jäävät niitä hoitamaankin. Äideiltä kun se sujuu biologian takia usein luontevammin.
mutta minun alallani työtilenne on hyvä, mutta uramahdollisuudet heikot (ei siitä palkka nousisi ainakaan merkittävästi, vaikka etenisikin sen yhden portaan!). Olen harrastanut töiden tekoa pitääkseni tuntumaa työntekoon yllä kaikki nämä kotivuodet.
3.
Meillä ei ole vielä lapsia mutta minulle on ihan selvää että en jää kotiäidiksi. Miehen mielestä se voi mennä töihin jolla on parempi palkka. Mun mielestä sekään ei ole oikea peruste. Äiti joutuu joka tapauksessa olemaan äitiyslomalla joten mun mielestä mies voi hyvin jäädä hoitovapaalle sen jälkeen.
puolisoni kanssa olleet vuorotellen kotona. Ja meilläkin sukulaiset ja ystävät osaavat kysellä, että "Onko teistä jompikumpi vielä kotona?".
Mun mielestä kummankaan ei tarvitse "uhrautua", vaan molemmat saa / molempien täytyy tietää, mitä tarkoittaa kotivanhempana olo ja mitä tarkoittaa työn ja perheen yhteensovittaminen. Ei muuten ole ihan täyttä auvoa kumpikaan ;).
mielestä äiti on erityinen kun on raskaana ja imettää, niin että lapsi ei selviä ilman äitiä, ja koti mammat, joista ei muuhun ole kuin mammailuun, yhtyvät tähän laulukuoroon, koska se sopii heille niiiin hyvin.
on luontevaa jos äiti on kotona vauvan kanssa. Ihan jos imetyksen ja synnytyksestä palautumisen vuoksi. Sen jälkeen minusta on järkevää jakaa vapaat.
Itse ainakin paheksun perheitä jos molemmilla vaativa työ ja mies ei käytä oikeuttaan ja velvollisuuttaan lastenhoitoon. Mietin miksi älykäs nainen hyväksyy miehensä "vastuun pakoilun"
väitteeseen että nainen "uhrautuu" perheen vuoksi. Meillä minä tienasin enemmän kuin mies ja urakin oli paremmalla tolalla, enkä todellakana koe uhrautuneeni yhtään mihinkään jäämällä kotiin. Kotivuodet on olleet omalla kohdallani rikasta ja ihanaa aikaa. Ei kotiin jääminen ole velvollisuus, vaan etuoikeus.