Kohta 43 v ja tuntuu, että elämä on ohi :(

Tai lähinnä se, että Suomessa ei kerta kaikkiaan yksin elävänä saa "maallista mammonaa" kerättyä, että olisi vara tehdä kivoja juttuja tai ostaa omaa asuntoa tms.



Ystävät, joilla pienempi palkka, mutta mies mukana tienaamassa ovat rakentaneet/ostaneet yms yms.



Olisi vissiin pitänyt ottaa mies itselleen... :(

Harmittaa etten "elännyt" paremmin nuorena. Koko 90 luku meni bilettäessä ja nyt kun on perhe ja kaikkea ihanaa, uusia harrastuksia, niin tuntuu, että elämää ei ole enää paljon jäljellä...

t. 42 v

Eihän numeroilla ole merkitystä. Miksi murehtia tulevaa, kannattaa elää joka päivä.

Varsinkin jos on jo ehtinyt vaikka mitä tehdä elämässä..

Ja jos ei ole ehtinyt, siitä sitten vaan suunnittelemaan. Ei rahalla kaikkea saa vaikka sitä oliskin. Toki antaa lisää valinnanmahdollisuuksia esim. matkustelun suhteen mutta arki voi olla ihan mukavaa hieman vähemmilläkin rahoilla.

elämää olisi vielä edessäkin. Parisuhde on niiiin finaalissa, että pakko uskaltaa joskus lähiaikoina (-vuosina?, kunhan pienin kasvaa vähän) alkaa "itsenäinen" elämä ilman tuota täysin tuntemattomaksi muuttunutta siippaa. :(



Ollaan jo menetetty tapaus, eikä se enää niin sureta, se työ on tehty, mutta, noloa tunnustaa, taloudellinen tilanteeni erosta kovasti kärsisi ja se on pitkittänyt tätä liittoa.



Yritän säästää sukanvarteen ja pitää ulkonäöstä huolta, vaikka ihan muumio monen mielestä ikäni puolesta olen.

jonkin sortin masentava käännekohta. Ei siis 40 v., vaan 43!

Kuluneen vuoden aikana on ulkonäkö rupsahtanut enemmän kuin kymmenenä edellisenä. Se on hormonaalista kaiketi, ikä ei etene tasaisesti vain sykäyksittäin. Edellinen vastaava muutos oli joskus n. 24-vuotiaana, kun silmien ympärille tuli ekat pikkurypyt.

Iho ei ole enää niin kimmoisa. Leuan alle muodostuu helttaa. Alleja alkaa muodostua, vaikka en olekaan mitenkään erityisen ylipainoinen (bmi 23,5).

Ja sitä painoa ja vatsamakkaraa tulisi, jos söisi entiseen tapaan. Olen aiemmin ollut tosi hoikka, vaikka olen syönyt mitä tahansa - nyt ekaa kertaa elämässä pitää hiukan miettiä, mitä voi syödä.

Kunto ei ole enää entisensä ja kaikenlaista pikkukremppaa kertyy.

Ja sitten huomaat, että et enää ole Näkyvä... miehet eivät enää katso sinua kadulla. Nuoremmat naiset etuilevat ja törmäilevät. Tämä kaikki siitä huolimatta, miten itsevarma itse olet...



Et siis enää ole samalla lailla Nainen kuin ennen. Rooli pitää hakea jostain muualta. Olemalla hyvä äiti, uskollinen puoliso, lojaali ystävä.



Henkinen puoli toki kehittyy iän myötä koko ajan. Nämäkin ulkonäkökriisit ovat vain kasvattavia loppupeleissä.



Mutta harmittaa lukea sellaisia Valitut palat-tyyppisiä tuubavuodatuksia, joissa "elän parasta ikävaihetta juuri nyt" ja olen niiin nuoren ja hehkeän näköinen. Juupajoo: kyllä se ikääntyminen näkyy ihan jokaisen naamavärkissä. Jos ei yhtä paljon, niin näkyy silti.



ÄLÄ silti anna sen masentaa. Kuten edellä sanoin, voit panostaa moneen muuhun asiaan. Ei tarvitse koohottaa kaikesta sellaisesta, josta koohotit silloin, kun vielä olit ns. markkinoilla.

pitäisi iloita. Kai nuo myöhään tehdyt lapset pitää nuorena, pakko jaksaa valvoa ja ulkoilla ja liikkua heidän kanssa. Mutta, menttaalipuolella mättää, kun on tosiaan ollut pakko myöntää, että parisuhderintamalla ollaan epäonnistuttu. Tuntuu, että olen kasvanut aikuiseksi kovin myöhään ja miehenvalintavaiheessa kriteerit olivat ihan p:stä, nuori ja hölmö kun silloin olin..

Ja mulla on upea mies (44) ja ¨meillä kolme pientä lasta. Joskus miehen kanssa mietitään olisiko sittenkin pitänyt tehdä lapset AIEMMIN (olisi voitu tehdä vaikka 5) mutta ehkäpä onnemme salaisuus onkin siinä miten meidän elämä meni.

Laitoin elämäni remonttiin neljä vuotta sitten eroamalla ja vaihtamalla työpaikkaa. Aloin käydä psykologin juttusilla ja tapasin myös fantastisen viisaan lääkärin fyysisten kremppojeni takia. Olen alkanut kuntoilla säännöllisesti, syödä hyvin ja satsata enemmän ihonhoitoon.



Kaikkea tätä nyt ei tietenkään tarvitse jokaisen tehdä, mutta kannattaa kyllä masiksen uhatessa miettiä että mitä elämässäsi on sellaista jota voit parantaa tai muuttaa. Avioero ei nyt tietenkään ole mikään yleinen ratkaisu (minulle se oli edellytys terveenä pysymiseen), mutta paljon muuta voi tehdä. Nyt neljän vuoden jälkeen voin todeta että tuosta fyysisestä romahduksesta (painovoima näkyy kasvoissa!) ja rajoitetusta taloudesta (yksinhuoltaja) huolimatta elän elämäni parasta aikaa!

Onhan se ikä tosiasia, mutta itse en kyllä ehdi sitä paljon miettiä, kun on pienet lapset ja kiinnostavia harrastuksia.

Ehkä se kriisi tulee viisikymppisenä..

näkeminen ahdistaa niin etten henkeä saa :-( Oikeasti, mitä on jäljellä enää tässä iässä?

Ihanaa kun taloudellinen tilanne parempi kuin koskaan, ei velkaa. Lapsilla menee hyvin, parisuhde voi paremmin kuin koskaan, työ on kivaa ja muutenkin tunnen itseni tässä iässä ja msitä nautin ja mitä haluan. Voi, en tunnista itseäni ollenkaan tuosta.

Vaikka olen "vasta " 39v, tunnen juuri samoin.

Tuo, että muuttuu "näkymättömäksi" on tapahtunut nyt viimeisen 2 vuoden aikana.

Vielä nyt se on jännittävää, erilaista ja hämmentävää, koska ennen sain todella paljon huomiota ja katseita osakseni - vaan empä saa enää.

Joskus se tuntuu pahalta, mutta on siinä jotain lohdullistakin; saa olla ihan rauhassa.

Olen edelleen - jos laittaudun - näyttävän näköinen nainen; en niin kaunis, mutta uljas - ja silloin saan edelleen huomiota - ja kyllähän se hyvältä tuntuu, mutta normaalisti olen täysin ilmaa lähes kaikille itseäni nuoremmille.

Kyllä mä nautin siitä, että saa ihan rauhassa kulkea ilman meikkiä kaupungilla ja olla omissa oloissaan. Minussa ei onneksi ole yhtään "puumaa"; olen ennemminkin pitänyt aina itseäni vanhemmista miehistä. Iän tuoma itsevarmuus, älykkyys ja valta kiehtovat ja harvalla alle 35-vuotiaalla sitä vielä on.

Mutta tilannehan on se, että nykyään ( vai onko se ollut niin aina? ) jopa yli 50v miehetkin kiiluvat alle 30vuotiaita ja "haaveilevat" heistä. Kuka sitten haaveilee meistä nelikymppisistä? Kuuskymppisetkö? isäni on 62v ja hänen kaverinsa ovat juurikin kuuskymppisiä...ei jumalauta... :DDD

jonkin sortin masentava käännekohta. Ei siis 40 v., vaan 43!

Kuluneen vuoden aikana on ulkonäkö rupsahtanut enemmän kuin kymmenenä edellisenä. Se on hormonaalista kaiketi, ikä ei etene tasaisesti vain sykäyksittäin. Edellinen vastaava muutos oli joskus n. 24-vuotiaana, kun silmien ympärille tuli ekat pikkurypyt.

Iho ei ole enää niin kimmoisa. Leuan alle muodostuu helttaa. Alleja alkaa muodostua, vaikka en olekaan mitenkään erityisen ylipainoinen (bmi 23,5).

Ja sitä painoa ja vatsamakkaraa tulisi, jos söisi entiseen tapaan. Olen aiemmin ollut tosi hoikka, vaikka olen syönyt mitä tahansa - nyt ekaa kertaa elämässä pitää hiukan miettiä, mitä voi syödä.

Kunto ei ole enää entisensä ja kaikenlaista pikkukremppaa kertyy.

Ja sitten huomaat, että et enää ole Näkyvä... miehet eivät enää katso sinua kadulla. Nuoremmat naiset etuilevat ja törmäilevät. Tämä kaikki siitä huolimatta, miten itsevarma itse olet...

Et siis enää ole samalla lailla Nainen kuin ennen. Rooli pitää hakea jostain muualta. Olemalla hyvä äiti, uskollinen puoliso, lojaali ystävä.

Henkinen puoli toki kehittyy iän myötä koko ajan. Nämäkin ulkonäkökriisit ovat vain kasvattavia loppupeleissä.

Mutta harmittaa lukea sellaisia Valitut palat-tyyppisiä tuubavuodatuksia, joissa "elän parasta ikävaihetta juuri nyt" ja olen niiin nuoren ja hehkeän näköinen. Juupajoo: kyllä se ikääntyminen näkyy ihan jokaisen naamavärkissä. Jos ei yhtä paljon, niin näkyy silti.

ÄLÄ silti anna sen masentaa. Kuten edellä sanoin, voit panostaa moneen muuhun asiaan. Ei tarvitse koohottaa kaikesta sellaisesta, josta koohotit silloin, kun vielä olit ns. markkinoilla.

vaikka kuinka paljon edessä! Ja se on ihanaa!

tiukkaa on rahasta. Myös terveys reistaa

Vaikka olen "vasta " 39v, tunnen juuri samoin. Tuo, että muuttuu "näkymättömäksi" on tapahtunut nyt viimeisen 2 vuoden aikana. Vielä nyt se on jännittävää, erilaista ja hämmentävää, koska ennen sain todella paljon huomiota ja katseita osakseni - vaan empä saa enää. Joskus se tuntuu pahalta, mutta on siinä jotain lohdullistakin; saa olla ihan rauhassa. Olen edelleen - jos laittaudun - näyttävän näköinen nainen; en niin kaunis, mutta uljas - ja silloin saan edelleen huomiota - ja kyllähän se hyvältä tuntuu, mutta normaalisti olen täysin ilmaa lähes kaikille itseäni nuoremmille. Kyllä mä nautin siitä, että saa ihan rauhassa kulkea ilman meikkiä kaupungilla ja olla omissa oloissaan. Minussa ei onneksi ole yhtään "puumaa"; olen ennemminkin pitänyt aina itseäni vanhemmista miehistä. Iän tuoma itsevarmuus, älykkyys ja valta kiehtovat ja harvalla alle 35-vuotiaalla sitä vielä on. Mutta tilannehan on se, että nykyään ( vai onko se ollut niin aina? ) jopa yli 50v miehetkin kiiluvat alle 30vuotiaita ja "haaveilevat" heistä. Kuka sitten haaveilee meistä nelikymppisistä? Kuuskymppisetkö? isäni on 62v ja hänen kaverinsa ovat juurikin kuuskymppisiä...ei jumalauta... :DDD

Siis onko joillekin naisille olemassaolon tarkoitus se, että viehättää ulkonäöllään miehiä? No just, sitten se elämä ON ohi kun täyttää 40.

mutta kun en pysty enää muuta ajattelemaan, kuin

alaspäin kääntyneitä suupieliäni. Muuten olisin kait ihan ok. Kaikista kamalinta on nähdä itsensä yhtäkkiä jostain vaateliikkeen peilistä. Herranjestas, tuo EN voi olla MINÄ! En todellakaan näe enää mitään muut itsessäni kuin nuo rumat suupielet.

t. ap



p.s. kiitos paljon viesteistänne, moni taitaa olla samoilla linjoilla, eli yli 40 ei kovasti elämää ole tarjolla

sellaiset eivät ajattele ikäänsä, jotka eivät ole koskaan piitanneet omasta ulkonäöstään. Ennen muinoinhan sitä jo kuoltiinkin nelikymppisenä, ehkä 80- vuotiaaksi eläminen on ihan typerä keksintö.

katsoo, koska tietää että miehet katsoo kaikkia nuoria naisia, myös tavallisen näköisiä. Se on ihan biologiaa. Jos joku mies katsoo, tietää että samainen mies katsoo parin metrin päästä toista naista. Mitä ihmeellistä siinä sitten on. Ei se mitään onnea tuo. Samalla lailla voit tuntea itsesi nollaksi vaikka olisit nuori ja nätti kun ihastuksesi katsoo himoiten toista naista, ehkä nätimpää kuin sinä.

Eläkää, nauttikaa, älkää koko ajan marisko vaan etsikää elämästä ne positiiviset puolet!

Elämää on vielä vaikka kuinka ja paljon jäljellä. Ei se ole ohi 4-kymppisenä.



t. 48-v. mamma

katsoo, koska tietää että miehet katsoo kaikkia nuoria naisia, myös tavallisen näköisiä. Se on ihan biologiaa. Jos joku mies katsoo, tietää että samainen mies katsoo parin metrin päästä toista naista. Mitä ihmeellistä siinä sitten on. Ei se mitään onnea tuo. Samalla lailla voit tuntea itsesi nollaksi vaikka olisit nuori ja nätti kun ihastuksesi katsoo himoiten toista naista, ehkä nätimpää kuin sinä.

mutta nuorempana sentään löytää niitä ihastuksia ja parisuhteita, olen itse alle kolmekymmentä mutta oletan, että päälle nelikymppisenä ei kauheasti ole miehiä tarjolla, muuta kuin yhdenillanjutuiksi niitä nuoria miehiä, jotka on lukeneet lehdistä että vanhemmat naiset on hyviä sängyssä. Kun itselläkin kolmekymmentä lähestyy ja joka puolelta saan kuulla, miten olen jo näin vanha, niin mitä se on sitten kymmenen vuoden päästä.