nykynuoret ovat samannäköisiä
Olen pohtinut mistä johtuu nykynuorten samannäköisyys, ei heitä erota toisistaan.
Ennen ihmiset olivat persoonallisen näköisiä.
Tarkoitan niitä jotka ovat syntyneet 80-luvulla ja myöhemmin.
Piirteet ovat typistyneet kasvoissa pienuuden vuoksi.
Ja tässä kerran kun tuli ohjelma vanhoilta ajoilta, missikisoista, eron huomasi. Missit olivat toistensa suhteen eri näköisiä paljon selvemmin, siis jokainen oman näköisensä.
Kommentit (17)
että tytöt ja ppojat näyttävät ihan samalta (puhutaan n. 12-14 vuotiaista).
Väillä kun tulee kadulla vastaan niin täytyy oikein silmiä hieraista että olikos tuokin nyt sitten kumpaa sukupuolta kun kaikki näyttävät samalta.
Mut eipä siinä mitään, ei nyt ole erityisemmin ärsyttänyt tämä asia, pistänyt vaan silmään pakostikin.
Tai sitten et katsele niitä erinäköisiä nuoria.
Lapsen joulujuhlassa nuoret tytöt olivat KAIKKI erinäköisiä. Kyllä mä pystyin ne ihan hyvin toisistaan erottamaan siellä esiintymislavalla. Poikia ei ilmeisesti sattuneesta syystä sinne lavalle ollut kovin montaa suostunut.
Jos nyt katsoisin omia vanhoja luokkakuvia niin ei muuta eroa kuin vaatteet tämän ajan nuoriin.
Ehkä te vastaajat olette tietenkin tätä nuorempaa polvea.. mutta ei sitä tarvii kuin julkisessa kulkuvälineessä verrata ihmisiä, nelikymppiset ovat eri kokoa kuin 20-30-vuotiaat, siis sirompia.
Kasvojen luusto pienempi, eli pään koko eri ja koko ihminen myös sirompi.
Ehkä te vastaajat olette tietenkin tätä nuorempaa polvea.. mutta ei sitä tarvii kuin julkisessa kulkuvälineessä verrata ihmisiä, nelikymppiset ovat eri kokoa kuin 20-30-vuotiaat, siis sirompia. Kasvojen luusto pienempi, eli pään koko eri ja koko ihminen myös sirompi.
Joo, mut toi on ihan normaalia! Ei siis mikään 2000-luvun juttu, niinkuin AP ajattelee.
vain lehdissä esitetyissä kuvisssa nuoriso on homogeenisen näköistä. KATSO niitä nuoria.
Sinusta on vain tullut vanha! t. vm. 72
vain lehdissä esitetyissä kuvisssa nuoriso on homogeenisen näköistä. KATSO niitä nuoria.
Joka päivä mä näen nuorempia ihmisiä!
Ei tarvii kuin yhden olla vaikka mun vieressä, kulkuvälineessä tai missä vaan, eron näkee.
Nuoremmat ovat kapeampaa mallia, meillä 40v.
täyttäneillä on esim. kasvojen luut isommat.
Asian näkee missä vaan kun vertaa ihmisiä toisiinsa.
vain lehdissä esitetyissä kuvisssa nuoriso on homogeenisen näköistä. KATSO niitä nuoria.
Joka päivä mä näen nuorempia ihmisiä! Ei tarvii kuin yhden olla vaikka mun vieressä, kulkuvälineessä tai missä vaan, eron näkee. Nuoremmat ovat kapeampaa mallia, meillä 40v. täyttäneillä on esim. kasvojen luut isommat. Asian näkee missä vaan kun vertaa ihmisiä toisiinsa.
Mahtaisiko syy olla taitavassa meikissä?
No Suomihan on aika sisäsiittoinen maa. ;) Etenkin kun puolet väestöstä jättää tätä nykyä lisääntymättä niin totta kai geenivalikoima supistuu = kansa näyttää homogeeniselmmältä.
että itse olisin moista huomannut. Onkohan sulle ap tullut ikänäköä?
ja nykyisin tämä koskee myös ikuisen nuoruuden jahtaamiseen keskittyviä aikuisia :)
ja ainakin minun nuoruudessani näytettiin samalta - se oli koko muodin tarkoitus, että kaikilla oli sama juppikukkula, samanmerkkiset farkut ja meillä lisäksi muutenkin kaikilla samanlaiset vaatteet, kun ainoa vaatekauppa sadan kilometrin säteellä oli Seppälä. Mut tuohon kasvonpiirteisiin sanoisin, että se kyllä johtuu ihan omasta iästä/ikääntymisestä. Ei ole kauaa, kun minun mielestäni kaikki 40+ näytti ihan samalta permanenteissaan, ja varsinkin miehiä oli vaikea erottaa tosistaan. Nyt kun olen itse saanut vähän ikää, niin nuoret näyttää enemmän samanlaisilta, koska mulla ei ole tarvetta etsiäkään heistä yksilöllisiä eroja. Samalla tavalla kuin minulle ennen "aikuiset" ja "vanhukset" olivat yhtä ja samaa sakkia, niin nyt "nuoretkin" näyttävät silmissäni samalta, kun taas iäkkäämmistä löydän jo paljon enemmän persoonallisia piirteitä.
kun meikataan, pukeudutaan ja laitetaan hiukset samalla tavalla. Kyllä siinä persoonallisuus häviää. Eikä sillä ole mitään tekemistä piirteiden kanssa.
Minunkin mielestä esim vanhukset näyttävät hyvin, hyvin samanlaisilta. Heillä on vanhusten tyyli. Myös vauvat näyttävät uesin hyvin saman näköisiltä, jos heitä ei tunne henkilökohtaisesti.
Sä olet Ap vanhentunut, eikä sun silmää enää osaa poimia niitä massasta erottavia yksilöllisiä eroja. :)
ei kyllä ole pienentyneet, vaan miesten ja naisten keskipituus on kasvanut ja naisten rintojenkin koko suurentunut.
No miten sitä voisi meikata eritavalla?Esim.aurinkopuuteria otsaan ja poskipunaa nenään?Ripsaria vaan alaripsiin muttei yläripsiin,kajalit 0,5cm silmänrajasta?Luomivärit vaan silmän alapuolelle muttei liikkuvalle luomelle?
Perus keuneusmeikki tehdään "yhdellä" tavalla häivytyksineen,ainoastaan eroaivaisuuksia voi tehdä itselleen sopivammalla meikillä (esim.pitkä naamainen ei meikkaa häivytyksiä ylöspäin vaan vaikka ns.sivummalle katkaisemaan pitkänaamaisuutta)...yms
Tarkoitan siroutta, pienuutta. Luut ovat pienemmät kuin vanhemmalla polvella.
Ei kyse ole siitä että käynkö optikolla.
Kuten sanoin nykyaikuiset(nuoret) näyttävät ihan lapsilta, ovat niin pieniä ja siroja.
Kerran luulin leikkipuiston ohjaajaa lapseksi, koska hän oli niin pienikokoinen.
Ja nykypolvi käyttää pienempiä vaatekokoja,
ei tarvii kuin mennä farkkuja katsomaan kauppaan.
Niin olemattoman kokoisia farkkuja myydään.