uusimman Vauvan lestadiolaisperhe, miten niillä on varaa??
Tänään vasta ostin uusimman lehden, siellä oli juttu nuoresta vl-perheestä.
Vanhemmat ovat 29-vuotiaita, isä opettaja ja äiti opiskelee sairaanhoitajaksi. Lapsia on neljä (vanhimmat 4v), viides tulossa.
Perhe asuu Viikissä (ei tosiaankaan Helsingin halvimmasta päästä), olettaisin että asunnon täytyy jo olla melkoisen iso tässä vaiheessa, kun perheen pääluku on kohta 7. Lisäksi perhe on palkannut kotiin lastenhoitajan, jotta äiti voi suorittaa opintonsa loppuun.
Miten tuo on taloudellisesti mahdollista? Kuka heitä rahoittaa? Opiskelijan ja opettajan tulot eivät liene häävit, eivätkä neljän lapsen lapsilisätkään vielä mitään huikeita summia ole, kun otetaan huomioon suurperheen elinkustannukset.
Kommentit (88)
on rakentanut taloaaan 5,5 vuotta pitkästä tavarasta. Asuvat 7 lapsen kanssa pelkkää alakertaa kun yläkerta vielä eksken. Eivät todellakaan pukeudu merkkivaatteisiin. ja auto on vanha.
Rahaa osataan käyttää järkevästi.
mutta meillä on 7 lasta. On itse rakennettu omakotitalo(kastelli=) kaksi autoa, lapsilla merkkivaatteita ja hyvät harrastukset.
Toisaalt aollaan molemmat töissä, ei juuri käydä ulkona tai matkustella. Rahankäyttöhän on pitkälti valintoja. Laitat sitä siihen minkä koet tärkeäksi. Kyllä näkee monia itseään köyhäksi tituleeraavia kulkevan ajtkuvasti tupakka suussa. Silloin kokeen tupakoinninj tärkeäksi ja haluaa maksaa siitä. Se on sitten teitenkin jostain muusta pois.
Ja merkkivaatteet tulevat muuten usein ahlvemmaksi kuin H&M. Ostan niitä paljon ystävämyynneistä aj tilaan ulkomailta aleista. Huutiksessa saan usein omani takaisin.
mutta P-Pohjanmaalla kuitenkin ja komppaan tätä:
Tietty pientä "omien suosimista" tuntuu joskus olevan. Siis otetaan herkemmin töihin omaa uskontoa tunnustava työnhakija. Mutta niinhän se on muillakin. Työkavereina eivät ole erottuneet mitenkään erityisesti jos ei ota huomioon miesten melkein jokavuotista isäkuukautta... Mielestäni kyseisestä lahkosta löytyy ihan samaan tapaan ihmisiä laidasta laitaan kuin muissakin ryhmissä.
Tosin se, mitä talofirmoista ja taloilla bisnestä tekemisestä sanottiin, on totta sekin. Ja varmaan moni on siksikin tälle väestöryhmälle kateellinen. Henkilökohtaisesti en kyllä ikäisiäni lestadiolaisnaisia kadehdi. Tuskin he kovin helpolla pääsevät.
- Järkevä rahankäyttö nuoresta asti
- Yhteisön apu lastenhoidossa, työnhaussa ja rakentamisessa esim
- Mies tekee pitkää päivää
- Alkoholittomuus
- Ahkeruus
Tässä joitakin syitä, miksi voi "olla varaa". Kaikki vain vapaasti soveltamaan omassa elämässä, niin kyllä sen omakotitalon ja nätit vaatteet onnistuu elämässään saamaan :)
Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa lestadiolaisista. Naapurissa asuu yksi perhe. Ovat mukavia ja asiat kunnossa. En itse haluaisi synnyttää ja kasvattaa niin monta lasta, mutta ei se ole minulta pois, jos joku niin tekee.
ed.mainituista ja silti olemme köyhiä. Ei puhettakaan, että olisvaraa palkata lastenhoitaja jos toinen vielä opiskelee.
Me oltas voitu palkata joku ulkopuolinenkin mutta miksi palkata jos kerran omasta takaa/suvusta saadaan hyvä ja reipas työntekijä.
Miksi ottaa riski ja koittaa jos kerran tuntee hyvän tyypin?
Mä tiedän myös niitä ei niin reippaita ihmisiä jotka ovat kysyneet meiltä töitä mutta emme tietenkään ole heitä palkanneet vaikka ovatkin vl:lliä
Me emme anna alennusta muille lestadiolaisille (eikä olla koskaan annettu).
Kaikkia asiakaat ovat samalla viivalla.
Olen vl perheestä , ex vl nykyään..isosta perheestä!!.. Minulla on itselläni lapsi..Ja olen vielä nuori ihminen.. :)
Monet vl ystäväni ovat myöntäneet että olisi mukava jos saisi värjätä hiuksia/meikata/laittaa korvakorut!! Nuoret tytöt varsinki tykkää näyttää hyvältä ottaen huomioon kauneusihanteet. .
Ja kun ei saa eikä uskalla näistä mitään tehdä, näkyy se pukeutumisessa.. ! (EI KAIKILLA TODELLAKAAN) ja se on fakta :) ..
On sallittua vetää kireetä päälle ja olla niin beibenä ja "haluttavan" näkösenä .. :) mutta onhan se ymmärrettävää .. jos itseäni aattelen, en todellakaan haluaisi 20v olla tukka pystyssä, huonosti istuvat farkut jalassa 4 lasta kärryissä ja rattaissa ja tiedän jo valmiiksi mitä elämäni tulee olemaan lapsia kasvattaessa. .
Ei kukaan halua kokea huonommuuden tunnetta kauniisti meikkaavien ja laittautuneiden samanikäisten kanssa, katkeroituu vain..
mutta se on rankkaa ja raskasta! enkä usko että kovinkaan moni tekisi lapsia peräkkäin jos saisi itse päättää.. !
Taloja rakennetaan tosi nuorena!! se on fakta myös ..Vl on pakko melkein tienata enemmän jotta elintaso pysyy hyvänä.. pankista saa lainaa ja lyhennyksen voi itse melkein päättää.. lapsilisillä lyhennykset ja miehen palkalla eletään, ;P
Usein myös otetaan Vl lapsenvahdiksi..! Palkkataso ei välttämättä oo mitään hirveitä summia .. nimim. kokemusta on ja paljon ! :)
Usein rakennetaan itse.. vaimo hoitaa lapsia kotona ja mies on raksalla käytännössä kaikki vapaa ajat paitsi sunnuntai..
Ja merkkivaatteet!!!! :)) kyllä.. tämäkin on fakta .. ja lapset puetaan niin viimesenpäälle...
joskus mietinkin että onko se ylemmyyden vai alemmuuden tunnetta ? ..
itse arvostan tosi paljon perhettäni ja vanhempiani jotka elävät elämäänsä vain tämän uskon kautta eikä siihen sisälly mitään muuta. . !! Itse en koe pystyväni näihin sääntöihin , mm . lapsilukumäärä, meikkaus, tv , musiikki .. haluan elää vapaasti säännöistä mutten esim käytä alkoholia mieheni kanssa .. Uskon jumalaan ja haluan elää hyvän elämän noudattamalla 10 käskyä .. haluan antaa aikaa lapsilleni joita tulee elämässäni olemaan ja kasvattaa heidät rakkaudella ja tukea elämässä !
taitaa maistua tosi pahalta. ;-D