Onko masennus todellista? Mikä saa ihmiset masentumaan?
Miksi toiset tuntuu masentuvan aina uudestaan ja uudestaan?
Kommentit (35)
syiden tietäminen poista masennusta.
ja ilkeät ihmiset ainakin masentavat mua.
Geenit vaikuttavat aivojen välittäjäaineiden toimintaan aivan samoin kuin muunkin elimistön säätelyjärjstelmän toimintaan. Toisille tulee lapsuusiän diabetes, toisille aikusiän diabetes ja yksille sitten masennus. Siihen, miten pahana masennus puhkeaa, vaikuttaa moni asia. Samoin kuin diabetestä voi lykätä jopa 10 vuotta, voi masennusta lykätä lääkkeettömillä hoidoilla, mutta vaikeaa sitä on täysin välttää jos on sellaisen perimän saanut. Usein masennuksen taustalla on kaltoinkohtelua lapsena ja/tai vaikeita elämäntilanteita aikuisena, mutta perussyy on aivokemiassa. Nuo vaikeat tilanteet sitten vain laukaisevat masennuksen. Oma lajinsa on kaamosmasennus, jossa elimistön sisäinen kello toimii väärin. Meitä ei ole geneettisesti ohjelmoitu asumaan näin pohjoisessa ja siksi kaikkien elimistö ei tätä kestä.
Viha voi olla surematonta surua, pettymyksiä elämän epäreiluuksista. Voi olla niin, että kun oikein yrittää aina "olla aikuinen" ja niellä kaikki tunteet, ei koskaan tuoda vuorovaikutuksessa esille töissä, kotona, puolisolle, lapsille, sukulaisille niitä oikeasti virinneitä tunteita (ärtymystä, pettymystä - "älä tee noin", "toi ei ollut mukavaa", "lopeta", "en halua", "ei", "ei sovi", "en pidä", "en ole samaa mieltä"), vaan ajattelee aina, että kaikilla muilla on oikeus kävellä ylitse ("se on vain murkku ja sitä pitää halata, en saa tiuskaista vaikka oikeasti tuntuu siltä ja se olisi reaktiona luonnollisempi"), niin väistämättä sisälle jää paljon kuonaa. Ja ajan myötä se lamauttaa.
Se saattaa siirtyä lapsiinkin, kun itse pidättää kaiken ja hampaat irvessä, sitä itse tiedostamatta, on kuin umpio niskat jäykkänä, hampaita yökaudet yhteen purren, rystyset valkeina. Ehkä jopa lempeää hymyä samalla teeskennellen. Kaikki tämä voi olla tietoisuuden ulkopuolella.
Ja elämä voi olla täynnä asioita joista ei pidä, mutta joista ajattelee, että kuuluu pitää.
Viha voi olla surematonta surua, pettymyksiä elämän epäreiluuksista. Voi olla niin, että kun oikein yrittää aina "olla aikuinen" ja niellä kaikki tunteet, ei koskaan tuoda vuorovaikutuksessa esille töissä, kotona, puolisolle, lapsille, sukulaisille niitä oikeasti virinneitä tunteita (ärtymystä, pettymystä - "älä tee noin", "toi ei ollut mukavaa", "lopeta", "en halua", "ei", "ei sovi", "en pidä", "en ole samaa mieltä"), vaan ajattelee aina, että kaikilla muilla on oikeus kävellä ylitse ("se on vain murkku ja sitä pitää halata, en saa tiuskaista vaikka oikeasti tuntuu siltä ja se olisi reaktiona luonnollisempi"), niin väistämättä sisälle jää paljon kuonaa. Ja ajan myötä se lamauttaa.
Se saattaa siirtyä lapsiinkin, kun itse pidättää kaiken ja hampaat irvessä, sitä itse tiedostamatta, on kuin umpio niskat jäykkänä, hampaita yökaudet yhteen purren, rystyset valkeina. Ehkä jopa lempeää hymyä samalla teeskennellen. Kaikki tämä voi olla tietoisuuden ulkopuolella.
Ja elämä voi olla täynnä asioita joista ei pidä, mutta joista ajattelee, että kuuluu pitää.
Jos joutuu elämään sellaista elämää josta ei oikeasti pidä mutta on vaan pakko. Kaikki eivät ole oman onnensa seppiä vaan pakosti joutuu ottamaan esim. sen työn minkä saa, ei sitä mistä oikeasti pitäisi tai asumaan asunnossa johon rahat riittävät, ei sitä missä asumisesta nauttisi jne.
Mulla oli väkivaltaiset vanhemmat. Kaikkea mahdollista pahaa tehtiin ja olo on sen mukainen..
lisäksi olen todella yksinäinen.
Kukaan ei oikein pidä yhteyttä.
Yks tuttava kutsui kylään, sitten kun vastasin kahden päivän päästä ja kerroin yhden päivän aikataulustani, ei hän enää vastannutkaan.
Ei sitten kiinnostanut..
Tälläistä kun on, ei paljon mieli piristy.
Jos olis sosiaalista elämää, se auttaisi.
Ketään tuttavien lapsiakaan en juuri näe, ei kukaan ajattele täällä toisia.
Jos itsellä on asiat hyvin, ei huomata toisten oloa eikä yksinäisyyttä.
Tunnen että sisälläni on paljon surua ja ahdistusta ja kroppa on kipeä kaikesta.
Tästä kertyy masennus.
Olen suorastaan kiehunut kun joitakin ihmisiä on pitänyt "hyysätä" silkkihansikkain, jotteivän vaan taas "masennu".
Lähipiirissäni on parikin sellaista tapausta, jotka ovat mainostaneet masennustaan ja ahdistuksiaan, joten olen jotenkin ajatellut kaikkien masentuneiden olevan samanlaisia draamakuningattaria, jotka löytävät kaikesta jotain valittamisen aiheita ja kun laiskottaa niin kovaan ääneen surkuttelevat masennustaan.
Sitten tuli eteen hetki jolloin tätini vajosi oikeasti pimeään.
Ennen iloinen, seurallinen ja toimelias nainen vajosi harmaanvalkoiseksi, kylmänhikiseksi suruvihaksi. Hän joutui psykiatriselle. Vaikea masennus. Veriarvot heittivät häränpyllyä ja vaikka mitä lääkärit tekivät, ei mikään auttanut. Sukulaiset tsemppasivat ja tekivät kaikkensa helpottaakseen tätini elämää kun hän silloin tällöin kotiutui. Mutta mitäpä siinä voi tehdä kun veriarvot olivat ihan sekaisin. Joskus lääkitys auttoi, joskus ei. Välillä luulimme että nyt alkoi nousu parempaan, kunnes poliisit taas etsivät tätiä lähimetsistä.
Masennus on todellinen sairaus, jolle ei voi itse mitään.
Toisaalta nyky-yhteiskuntaa kangertava pyhä laiskuus ja typerryttävä tarpeettomuus saa aikaan itseinhoa, josta on vaikea kahlata itseään irti.
Kun enää ei tarvitse repiä puun kaarnaa henkensä pitimiksi, eikä periaatteessa tarvitse tehdä MITÄÄN. Ei ole kriisiaikaa, jolloin vedettäisiin yhtä köyttä, ei ole tarpeellisuuden tunnetta tai pakkoa tehdä tiettyjä asioita. On vain tylsistyttävä tv, ylikäsitelty ravinto, valtavat odotukset ja sitäkin suurempi syyllisyys.
Kaiken sen sekamelskassa mieli saattaa puuroutua jumiin, mutta en vielä kutstuisi sitä masennukseksi. Sille tilalle pitäisi keksiä uusi termi.
allaoleva ajattelutapa, pientäkin vastoinkäymistä itketään ja puidaan mielessä, syytellään itseä. Tilanteen korjaamiseksi ei tehdä juuri mitään, ilmeisti ei jakseta?
Ei sitten kiinnostanut..
Soita kaverillesi ja sovi päivä. Ja soita vielä toiselle kaverille ja sovi toinen tapaaminen. Ei kukaan tule nostamaan sua sieltä masennuksesta, sun tarvii toimia itse. Aloita pienillä asiolla jo tänään.
allaoleva ajattelutapa, pientäkin vastoinkäymistä itketään ja puidaan mielessä, syytellään itseä. Tilanteen korjaamiseksi ei tehdä juuri mitään, ilmeisti ei jakseta?
Ei sitten kiinnostanut..
Soita kaverillesi ja sovi päivä. Ja soita vielä toiselle kaverille ja sovi toinen tapaaminen. Ei kukaan tule nostamaan sua sieltä masennuksesta, sun tarvii toimia itse. Aloita pienillä asiolla jo tänään.
En tiedä viitsinkö soittaa, sehän voi ajatella että "tyrkytän" itseäni. Olin iloinen kun ajattelin että tapaamme, sitten taas näin kävi.
Asumme vielä samalla suunnalla mutta vastasin siis viestiin eli olen yrittänyt.
Nythän olisi hänen vuoro vastata viestiin.
Soitan kyllä yhdelle tutulle lähiaikoina jos sattuis että se olisi hyvästä. Emme ole tavanneet vuoteen koska hän ei enää soittele kuin ennen.
Näistä kaikista masennus syvenee.
Sitten jos ihminen ei jaksa, mietitään sitten jälkikäteen kyllä..
ja kun tulee riittävästi vastoinkäymisiä ja on stressiä, niin masennus voi hyvin iskeä. Toisille vielä hormonaaliset jutut siihen lisäksi ja Suomen pimeä talvi.
Jos joutuu elämään sellaista elämää josta ei oikeasti pidä mutta on vaan pakko. Kaikki eivät ole oman onnensa seppiä vaan pakosti joutuu ottamaan esim. sen työn minkä saa, ei sitä mistä oikeasti pitäisi tai asumaan asunnossa johon rahat riittävät, ei sitä missä asumisesta nauttisi jne.
mutta masentuminen tuollaisista syistä ei ole väärää eikä sairasta, vaan ihan normaali reaktio.
Tottakai se on ahdistavaa ja masentavaa, jos tuntee olevansa puun ja kuoren välissä. En tiedä mitä siitä sitten syyttää, vai kannattaako mitään.
Olen itsekin tehnyt epämiellyttävää työtä joskus nuorempana ja jotenkin se elämää pilasi, vaikka en edes ajatellut sen olevan pitkäaikainen "rääkki".
Googleta. Jotkut välittäjäaineet pääkopassa ei toimi yhtä hyvin kuin ns. normaaleille ihmisillä.
Kun enää ei tarvitse repiä puun kaarnaa henkensä pitimiksi, eikä periaatteessa tarvitse tehdä MITÄÄN. Ei ole kriisiaikaa, jolloin vedettäisiin yhtä köyttä, ei ole tarpeellisuuden tunnetta tai pakkoa tehdä tiettyjä asioita. On vain tylsistyttävä tv, ylikäsitelty ravinto, valtavat odotukset ja sitäkin suurempi syyllisyys.
Kaiken sen sekamelskassa mieli saattaa puuroutua jumiin, mutta en vielä kutstuisi sitä masennukseksi. Sille tilalle pitäisi keksiä uusi termi.
ajattele omaa parastasi. Sua piristäisi se tapaaminen, niin toteuta se. Kaverillas voi tietysti olla joulukiireitä ym, mut yritä silti. Muutenkin jos sulla on jotain juttuja, jotka piristäisi sua, niin turha kainostelu pois ja toteutusta kehiin. Tsemppiä!
Kun enää ei tarvitse repiä puun kaarnaa henkensä pitimiksi, eikä periaatteessa tarvitse tehdä MITÄÄN. Ei ole kriisiaikaa, jolloin vedettäisiin yhtä köyttä, ei ole tarpeellisuuden tunnetta tai pakkoa tehdä tiettyjä asioita. On vain tylsistyttävä tv, ylikäsitelty ravinto, valtavat odotukset ja sitäkin suurempi syyllisyys.
Kaiken sen sekamelskassa mieli saattaa puuroutua jumiin, mutta en vielä kutstuisi sitä masennukseksi. Sille tilalle pitäisi keksiä uusi termi.
Tuokin on totta. Ja täällä kaupungissa yhteisöllisyyden puuttuminen, moni on lokeroissaan kuten minä!! Siksi tilanteeni on paha.
Itselläni ei auta masennukseen ja ahdistukseen muu kuin lääkkeet. En valinnut tätä sairautta.
ajattele omaa parastasi. Sua piristäisi se tapaaminen, niin toteuta se. Kaverillas voi tietysti olla joulukiireitä ym, mut yritä silti. Muutenkin jos sulla on jotain juttuja, jotka piristäisi sua, niin turha kainostelu pois ja toteutusta kehiin. Tsemppiä!
On niin vaikeata toteuttaa yksipuolisesti, ehdotin tätäkin päivää ja mitään ei ole kuulunut...
Täällä isossa kaupungissa on tosi "kylmiä" ihmisiä.
Hänellä on varmaan muitakin tuttuja, mies ja lapsi. Mutta mä oon aina yksin. Ja kummallakin meillä olisi aikaa..
en vaan ymmärrä, en tietääkseni ole tehnyt mitään väärää häntä kohtaan.
9
Ihminen masentuu yksinäisyydessä helposti. Täällä ei ole sosiaalista, iloista yhdessäoloa. Kykitään omissa asunnoissaan. Ei osata olla yhdessä.
niin en varmaan olisi masentunut. Luuletko että haluan olla masentunut?