Onko sinulla tunne, että elämä on hallittavaa ja mielekästä?

Tosiasia on, että elämä EI ole kaikilta osin hallittavaa, eikä ole mitään mikä sen muuttaisi. Hyvin paljon voi hallita, mutta on ihan turha stressata siitä että aina jää se osa joka vain on, halusin mä tai en.



Eikä sille mielekkyydellekään kannata asettaa ylisuuria tavoitteita: jos ollaan ihmisiksi ja pyritään siihen että sekä itsellä että muilla on suht hyvin asiat niin siinä on jo mieltä tarpeeksi minulle.



Mun "salaisuuteni" taitaa siis olla hyvin kohtuullinen odotustaso. :)

Löysin tämän tunteen erottuani vittumaisesta naisesta. Ennen sitä elämä oli sarja jatkuvaa tunnekaaoksen seuraamista ja yritystä pitää paatti pystyssä myrskyssä.

viime kädessä vain omasta asenteesta. Kontrollifriikin elämä tuntuu hallitsemattomalta - koska elämäähän ei voi itse hallita. Kun asenne on kohdallaan,eli hyväksyy tämän hallitsemattomuuden, niin elämä alkaakin tuntua hallittavalta. Näitä elämän paradokseja...

ole harhaista kuvitella, että elämä on hallittavissa?

kontrastina muille kokemuksille, joten ymmärrän hyvin kolmosta - enkä koe muutenkaan olevani omassa elämässäni mikään lastu laineilla.

Kiirettä on pitänyt viimiset puolivuotta kun on ollut valmistuminen edessä. Vieläkin viimisiä tehtäviä yms. Päivät on menny harjotteluissa ja illat joko väsyneenä tai koulutehtäviä tehtäessä. Nyt tuntuu että alkaa helpottamaan.

Vastaan "kyllä". Sinänsä omituista, koska olen juuri eronnut. Olen muuttanut kotoa pois vasta viime viikonloppuna.



Olen siis keskellä eroa. Olen jätetty ja petetty. Silti minusta tuntuu, että elämä on hallittavissa ja mielekästä.



Mitenköhän selitän tämän...? Koska minulle on vain tullut tunne, että näin piti käydäkin. Tämä oli väistämätöntä, koska minun elämäni kulkee tätä rataa. Tunne on tullut siitä, kuinka asiat ovat loksahtaneet paikoilleen kuin itsestään. Kun mies kertoi rakastuneensa toiseen, niin olin jo aikaisemmin lähtenyt itseni kehittämisen tielle koulutusten muodossa (en olisi kestänyt tätä eroa ilman niitä kursseja), asunto jonka löysin tuli minulle kuin taivaan lahjana (tiesin heti kun astuin sisään, että tämä on minun) jne. Ihmisiä tipahtelee eteeni ja on auttanut minua pahimman yli ja tarjonnut apuaan, enemmän kuin koskaan ennen elämässäni.



Ei tämä elämästäni hallittavaa tee, mutta palapelien osien loksahtaminen on tuonut elämääni jonkin aivan uuden ulottuvuuden. Tämä on toteutunut sen jälkeen, kun olen luopunut ylisuuresta egostani ja järjen äänestäni ja alkanut luottamaan intuitiooni.

kontrastina muille kokemuksille, joten ymmärrän hyvin kolmosta - enkä koe muutenkaan olevani omassa elämässäni mikään lastu laineilla.

voit tahdonvoimalla estää läheistesi tai oman kuolemasi, vakavan sairastumisen, onnettomuuden, sodan jne?

Ei kaikkea voi hallita. Mutta riittävästi. Kaikki balanssissa. Ja minullakin takana ero, vittumaisesta miehestä, ja sen jälkeen en ole enää kokenut olevani lastu laineilla. :P

Elämä on vain mukavampaa, jos ei ole niin realistinen koko ajan. Oikeastihan elämää ei voi hallita, vain tehdä valintoja ja toivoa tai tavallaan sokeasti luottaa, ettei nyt mitään kamalaa tapahdu. Luottamus tulee sellaisesta perusturvallisuuden tunteesta, että kaikki on hyvin ilman, että tarvitsee erityisesti puurtaa.

tuo tunne on aika tärkeä sikäli kun sillä tarkoitetaan normaalia arkea. Vakavia (tai ihan tavallisiakaan) sairastumisia tms. katastrofeja ei voi kukaan hallita.



Mutta minulla on parisuhde, jossa voin hyvin ja jossa olen sillä tavalla rauhallisin mielin, että voin luottaa tällä hetkellä elämän sujuvan ok. (Tulevastahan ei voi koskaan varmaksi tietää.)



Lapset ovat vihdoin oppineet pääasiassa nukkumaan öisin ja ovat nyt olleet myös melko terveitä. (Nämä tilanteet toki vaihtelevat, mutta parin vuoden vaikeuksien jälkeen peruskuvio on kunnossa ja pari pitkäaikaissairautta saatu lääkityksellä kuntoon.) Kun menen illalla nukkumaan, tiedossa on yleensä ainakin muutama tunti katkeamatonta unta. Tätä arvostan todella paljon, eikä asianlaita ole ollut minulla aikoihin näin hyvä.



Meillä on talo, joka toimii (nyt remonttien jälkeen) ja auto, joka ei ole jatkuvasti rikki (vihdoin). Näissäkin asioissa voi tulla yllätyksiä, mutta perustilanne on ok.



Arkemme pyörii toimivien rutiinien varassa, jolloin tilaa on myös irtiotoille ja huvittelulle - niin aikuisilla kuin lapsilla. Koen, että hallitsen arkisen elämämme. Myös vapaa-aika on sillä tavalla hallussa, että sitä on kaikilla perheenjäsenillä riittävästi ja kaikki käyttävät sen mielestäni "fiksusti". Eli omiin kiinnostuksen kohteisiin, liikuntaan ja maltilliseen hummailuun aika-ajoin. ;-) Arkeen tai vapaa-aikaan ei liity suuria huolia tai epävarmuustekijöitä.



Lapsilla on hyvät hoitopaikat, joissa he viihtyvät. On mukavaa voida luottaa siihen, että lapsilla on päivisin kivaa ja he ovat tyytyväisiä elämäänsä. Miehen kanssa meillä on pienet, mutta riittävät tulot.



Itse olen viime vuosien aikana muutaman kriisin läpi käynyt, mutta tällä hetkellä koen voivani hyvin henkisesti ja fyysisesti. Elämässä ympärilläni on paljon tekijöitä, jotka saattavat koska tahansa muuttua tai kriisiytyä. Näin on meillä kaikilla. Moni sairastaa. Monella on pahoja ongelmia. Mutta juuri nyt koen, että oma elämäni ja pienen perheeni elämä on ainakin hetken aikaa raiteillaan.



En voisi toivoa mitään tämän enempää.

Vaatii aina omaa aktiivisuutta, koska jos on passiviinen täysin, se ei voi mitenkään sitä olla.

kontrastina muille kokemuksille, joten ymmärrän hyvin kolmosta - enkä koe muutenkaan olevani omassa elämässäni mikään lastu laineilla.

voit tahdonvoimalla estää läheistesi tai oman kuolemasi, vakavan sairastumisen, onnettomuuden, sodan jne?

Mutta usein on jotain valintoja tehtävissä - jos elän, niin miten elän läheisteni kuoleman jälkeen. Haluanko kärsiä ja katkeroitua vai yrittää edes jollain tavoin tehdä omista jäljelle jääneistä vuosista siedettävää ja elämisen arvoista.

Esim. vaikea sairaus voi tuoda sellaisen hallitsemattomuuden elämään, että sitä ei yksinkertaisesti pysty täysin koskaan hallitsemaan. On vain elettävä sen kanssa ja hyväksyttävä se, että jotkut vain ovat joka päivä "läheisemmässä suhteessa kuolemaan" kuin toiset. Tuohan se mahdollisen kuoleman riski aina lisää stressiä ja hallitsemattomuutta elämään.

Vaatii aina omaa aktiivisuutta, koska jos on passiviinen täysin, se ei voi mitenkään sitä olla.

sitä. Elämä menee eteenpäin, ihan hyvinkin, vaikka ei kovin aktiivisia hallintatoimenpiteitä tekisi.