Mitkä asiat parisuhteessa saa sinut itkemään?
Kommentit (7)
Mies on tavallaan oikein ihana ja huomioonottava, mutta kuitenkin sietämättömän itsekeskeinen. Kuin pikkupoika joka ei osaa kyseenalaistaa sitä ettei maailma pyöri itsen ympärillä. Ja myös aika laiska. Tänään viimeksi itkin turhautumista kun käyttäytyi ajattelemattomasti ja täysin päinvastoin kuin odottaa minun käyttäytyvän häntä kohtaan. Meillä ei ole vielä lapsia ja harkitsenkin vakavasti avoeroa, mies ei taidas tuosta enää kasvaa/aikuistua.
(lasketaanko liikuttuminen mukaan? vrt. häät, lasten syntymät jne.)
itke edes miehen kanssa riidellessä? Vai eikö teillä sallita riitelyä? Minulla ihan kaikissa ihmissuhteissa saa toisinaan jokin asia itkemään (vaikka en nyt itkisikään varsinaisesti) joten outoa, ettei noin läheisessä suhteessa ole yhtään mitään negatiivisia tunteita..
ennen en itkenyt oikein koskaan. Luulin että en ole tunteellinen ihminen. Olen itkenyt niitä tunteita, mitä miehen käytös on tuonut pintaan. Itkua ei vaan voi estää, mutta mua hävettää se silti.
ja vielä erityisesti se, kun mies ei voi pyytää anteeksi sanojaan, koska hän "ei tarkoittanut niitä loukkaaviksi". Täydellisen egoistista ja idioottimaista!
Ja liikutus. Emme tuhlaa aikaamme riitelyyn.
että mies lähtee kesken riidan menemään. Kääntää selän, sulkee suunsa ja lähtee. Se on yhtä tyrmäävää kuin isku päin kasvoja. Turhautuneisuuden, kiukun ja häpeän kyyneleet virtaavat. Tuntuu mitätttömältä ja hylätyltä. Se on pahempaa kuin se asia mistä tuli riitaa.
Mies tietää nyt tämän ja yrittää hampaidensa välistä sanoa, että nyt pikku tauko, en kestä enempää, jatketaan myöhemmin. Ja on pari kertaa näin tehnytkin. Riita saatu rauhallisemmalle kierrokselle, muttei ole jäänyt "keskenkään", pulpahtaakseen taas esille seuraavan erimielisyyden yhteydessä.
(lasketaanko liikuttuminen mukaan? vrt. häät, lasten syntymät jne.)